Otsikko: Liian pieni pää
Ikäraja: K-11
Varoitukset: pedofilia, puhekieli, kiroilu (huom! ei kuitenkaan sisällä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä tms.)
Genre: draama, angst, "het", yksiosainen
Haasteet: Älyttömät otsikot (Liian pieni pää),
Jouluhaaste VII,
Originaali 10 #2Muuta: Halusin kirjoittaa pedofiliasta sairautena ja pedofiilin tuntemuksista ilman, että tekstissä esiintyy seksuaalista kanssakäymistä lapsen kanssa. Aiheen puolesta ikäraja on automaattisesti K-18, mutta sisältö ei ole sen tasoista. Kielellisillä jutuilla olen vähän kikkaillut yksityiskohdissa, joten senkin puolesta kommentti olisi hyödyksi. Tämä nyt on taas tämä Snoukin mielikuvitus, hehe.
Liian pieni pääJoulukuun kaheskymmenesneljäs päivä oli tänäkin vuonna se kaikista hirvein. Kakskytneljä tuntia pelkkää piinaa, jonka ainoa positiivinen puoli on raha. Harmi, että se raha on niin pakollista, että joka joulu on pakko tehdä sitä, mitä koskaan ei haluaisi ja mihin ei ikinä pysty ilman, että pää vähän räjähtää. Eli esittää joulupukkia.
Talosta taloon kiertely on ihan jees, samaten lahjojen jakaminen ilosille lapsille ja vanhempien onni, kun perhe on koolla. Joskus köyhä opiskelija saa kierroksillaan jopa ruokaa ja kuten sanottu, liksaa tulee. Tietysti se on vähän mitä on, mutta vähäisilläkin masseilla saa makaronia ja tonnikalaa. Että hyviä pyhiä vaan.
Tuijotin muistilistaani pukiessani hiostavia pukinvaatteita: vain kaksi taloa käytävänä tänä vuonna. Luulis sen olevan ihan siedettävää, mutta ei. Tiesin jo etukäteen, millaisia keikkoja nämä olisi. Talo täynnä pieniä lapsia, joista osa riemuitsis tulostani ja osa itkis peloissaan vanhempiaan vasten painautuneina. Itki tai ei, jokainen pirpana tyrkättäisiin vaikka väkisin syliini. Ja silloin kaikilla ois syytä itkeä.
Hermostuneisuus levis sitä tahtia, kun sain vaatetta niskaan. Tummat, paksut, aivan liian isot housut, jotka pysyi päällä vain vyöllä. Porokuvioinen villapaita, jonka päälle oli kiskottava vielä perinteinen punainen takki. Tekoparta naamaan ja päähän Tiimarin Santa Hat. Hiki ehti tulla ennen kuin pääsin edes ulos kämpästä ja osa siitä johtuikin tulevan odottamisen kauhusta.
Olin hakenut perheiden lahjat jo pari päivää aikasemmin, salaa lapsilta tietenkin, joten en ollut vielä nähny niitä. Lahjasäkki oli edelleen takakontissa, joten alotin matkani ensimmäiselle idylliselle omakotitalolle. Kello oli melkeen kuus ja vaikka tasalta olisin helposti ajoissa, poltin koko matkan ketjussa välittämättä siitä, että haisisin aivan röökiltä perillä. Tämä oli hätätilanne, kuten jokainen jouluaatto viimeset neljä vuotta.
Kurvasin ekalle lähiölle ja jätin autoni kauemmas talosta, koska pukkihan kulkee reellä. Tarkistin, että kaikki vaatteet oli kuosissa ja löntystelin lahjasäkin kanssa talolle tuulettaakseni tupakansavun pois vaatteista. Yhtäkkiä olin kuitenki perillä ja vieläpä oikeaan aikaan, joten ei auttanu muu kun koputtaa reippaasti oveen.
Sisältä etisesti kantautunut hälinä loppu ja tuli hetkeki aivan hiljasta. Lapset oli siis jännittyneet oottamaan joulupukkia. Siirtelin painoa jalalta toiselle jo valmiiks ärsyyntyneenä, mutta kokosin itteni, kun oven kahva alko laskeutua. Takaa paljastui jo tapaamani alle keski-ikiset, reilusti tienaavat vanhemmat ja niiden suloset lapset. Sydän jätti lyönnin väliin nähdessäni kaks hymyilevää muksua, jotka ujosteli hiljasina pukkia. Vanhemmat oli kertonut, että tytär oli neljävuotias ja poika kuusi. Tyttö puristi pienissä nyrkeissä isänsä lahjetta ja kurkki jalan takaa mua uteliaana vaaleat saparot viuhuen. Poika oli rohkeampi ja hymyili kaikkien edessä suoraan mulle.
"Nooh, onkos täällä kilttejä lapsia?" tiedustelin harjoittelemallani möreellä äänensävyllä lapsilta. Tyttö sulki itteensä entistä enemmän isän taakse, kun taas poika vastasi mulle myöntävästi.
"Katohan Sinja, kuka tuli?" isä, muistaakseni Jaakko, suostutteli tyttöä. Tyttö tapitti mua hiljaa, mutta hymyili sitten vähän sanomatta mitään. Mulla meni pala kurkkuun, kun sen silmät tuikki. Vaikka sen koko naama näky jo isän jalan takaa, oli sen pää ihan älyttömän pieni. Ihan liian pieni siihen nähen, että mun olis heti tehny mieli kaapata se syliin.
"Toivotahan pukki tervetulleeks, Tuure", Irja-äiti kehotti ja poika yskäsi tomerana alkaen sitten laulaa joulupukki, joulupukki. Hymyilin ja lässytin jotain kiitollista, mitä olin harjotellut jo useina vuosina. Nykyään nää keikat alkoi jo mennä aika rutiinilla, mutta silti on aina tää sama ongelma nimeltä tytöt, joilla on liian pienet päät.
Pukkia pyydettiin astumaan sisään ja mähän tottelin. En riisunu saappaita, vaan lompsin lahjasäkin kanssa suoraan olohuoneeseen, jossa Tuure-poika veti mut kädestä pitäen keskelle huonetta asetetulle tuolille istuun. Se hyppi luonani onnellisena, mutta isä toppuutteli:
"Lopeta, Tuure. Sun pitää odottaa vähän. Lahjat saa sitten, kun pukki on kertonut miten matka meni." Kerroin "rekimatkastani", "poroista", "muista lapsista" ja siitä, "miten vaikeaa on käydä jokasen maailman lapsen luona yhessä yössä" lasten kuunnellessa haltioituneena. Sinja istu äitinsä sylissä ja hymyili leveesti kuunnellessa kertomustani.
Valitettavan pian seuras taas se vuoden pahin hetki, kun jouduin sanomaan:
"Haluaako lapset tulla pukin polvelle ja saada lahjoja?" Samaan aikaan sekä toivoin, että pelkäsin Sinjan suostuvan pukin syliin. Joskus pienimmät lapset pelkäs niin paljon, ettei ne tulleet, mutta osa änkes riemuissaan polvelle keikkumaan ja halimaan pukkia. Tuure ryntäs kuitenkin riemuissaan ensin, mutta Sinja ei alkanu kitistä, vaan ootti rauhallisena vuoroaan äitinsä luona.
"Ootkos sinä Tuure ollut kiltti tänä vuonna?" kysyin matalalla kirjakielisellä puheella, mitä poika ei kuitenkaan säikkyny.
"Oon ollu tosi kiltti", se vastas. "En oo kiusannu Sinjaa yhtään ja oon aina totellu äitiä ja isiä!" Jaakko ja Irja vaihtoivat huvittuneen katseen keskenään, mutteivät sanoneet mitään ja munkin homma oli mennä mukana ja uskoa lasta, tietysti. Kehuin Tuurea kuluneest vuodest ja kerroin, kuinka tontut on antanu siitä tosi hyvää palautetta. Tuure oli ihan täpinöissään ja lopulta päästin sen kärsimyksistä nostamalla lahjasäkistä kaikki sen nimellä varustetut paketit.
"Sä voit, Tuure, nyt avata yhden paketin, kun pukki on täällä, mutta loput lahjat avataan vasta myöhemmin. Sinjankin vuoro on vielä", Jaakko sano. Lapset oli selvästi kasvatettu tosi hyväkäytöksisiks, kun järjestelmä sopi Tuurelle mainiosti. Se avas nopeasti repien kaikista isoimman paketin, josta paljastu laatikosta rattikelkka.
"Kiitos, pukki!" Tuure ilahtu ja säntäs vielä halaamaan mua.
Heti, kun Tuure poistu mun luota joku muu kiipes syliini ja meinasin lopettaa aivotoimintani siihen paikkaan. Sinja hilautu sulavasti matalalta istumaan aivan kiinni muhun. Sen pikkuset jalat jäi roikkuu mun jalkojen välistä ja pienet kädet puristi mun oikeen jalan lahjetta, ettei koko tyttö tippuis alas. Nielasin pari kertaa, mutta pala ei irronnut kurkusta Sinjan tuijottaessa sinisillä silmillään suoraan muhun vienosti hymyillen. Saparot keinui kun se heilutteli jalkojaan, mutta vielkään se ei oikein mitään sanonut.
"Noh", aloitin, mutta jouduin nuolasemaan huuliani vähän. "Ootkos sä, Sinja, sitten ollut kiltisti?" kysyin.
"Joo", tyttö vastasi hiljaa heleällä äänellä, eikä lopettanut mun tuijottamista. Mun kädet, jalat ja naama hikos, eikä syy ollut ainoostaan paksuissa vaatteissa. Kroppaa poltteli just siitä kohtaa jalkaa, missä Sinja istu ja vähän ylempääkin. Hengittelin syvään, jotta pysyisin kasassa vilkuillen välillä vanhempiin, ettei ne huomais mitään. Kukapa haluis todeta, että maksettu joulupukki haluais panna niiden lasta.
Kädet täristen poimin lahjasäkistä Sinjan paketit kiireesti, mutta tyttö otti ne vastaan hitaasti ja hilautu polveltani asettelemaan lahjojaan nättiin riviin. Pakotus mun haaroissa oli sietämätön, kun se otti joka lahjan saannilla tukea polvestani ja mun teki mieli vaan itkee. Vanhempien luvalla Sinja avas yhden paketeista, joka oli kuitenkin pieni ja sisäls sormivärit. En voinu olla kuvittelematta sitä sotkemassa ympäriinsä maaleilla ja oloni alkoi olla sietämätön.
Irja ja Jaakko selitti lapsille, miten pukilla oli varmasti kova kiire ja myötäilin niitä helpottuneena, että kohta pääsisin menee. Ehkä liiankin äkäseen olin jo eteisessä ja säntäämässä ovesta ulos, kun pikkutyttö huudahti vielä ovelta: "Oota, pukki, mä en saanut halia!" ja juoksi mun syliin rutistaen itteään mua vasten painaen naamansa mun haaroihin, kun oli niin lyhyt. Mun maailma pysähty hetkeks ja ahdistuneet häpeän kyyneleet alko jo valua mun tekopartasta naamaa pitkin. Sopersin hyvät illanjatkot ja oven sulkeuduttua melkeen juoksin autolleni. En päässy ees autoon sisään, kun jäin haukkomaan henkee konepeltiin nojaten. Kiskoin nutun, parran ja takin helvettiin päältä ja annoin epätoivosen itkun tulla. Joka joulu.
Tää on niin väärin. Miks just minä? Vaikka olis semmonen typerä utopistinen tilanne, että lapsi olis vapaaehtonen niin eihän sen suuhun ees mahu kyrpä, kun sillä on niin vitun pieni pää.