Otsikko: Suutelet, tai itket ja suutelet
Kirjoittaja: Kedvesem
Fandom: Nälkäpeli / Silver Linings Playbook
Paritus: Katniss Everdeen / Tiffany Maxwell
Ikäraja: K-11
Haasteet:
2 kertaa samat kasvot - eli jos saman näyttelijän eri roolihahmot kohtaisivat
Runsaudensarven luona seisoo nainen. Hän on rähjäinen ja laiha, mutta haaleissa silmissä leimuaa voitontahdon kyltymätön liekki. Pitkät tummanruskeat hiussuortuvat ovat karanneet taaksesidotusta nutturasta. Musta hihaton paita repsottaa, armeijanvihreät housut ovat suttuiset parin viikon möyrinnästä metsässä. Hän näyttää säpsyltä. En epäile hetkeäkään, etteikö hän tappaisi ketä tahansa, jos ei voiton takia, niin säikähdyksestä.
Missikisoja hän ei voittaisi, ei tuossa kunnossa. Mutta tämä onkin Nälkäpeli.
Piilottelen pusikossa ja arvioin kilpakumppaniani päästä varpaisiin. Hän on kakkosvyöhykkeeltä, siis koulutettu tappamaan. Muistan hatarasti nimenkin. Tiffany. Tiffany Maxwell. Käyttää taitavasti veistä, pientä ja isoa, mutta tappaisi varmasti paljainkin käsin. Tiedän sen, koska näin kakkosvyöhykkeen pojan taittavan niskan kymppivyöhykkeen tytöltä. Muistan Haymitchin varoittaneen heidän näppäristä, nopeista käsistään.
Voisin ampua hänet piilopaikastani. Hän on juuri ja juuri nuolenkantaman päässä. Voisin siis hyvinkin voittaa. Jos. Jos minulla olisi jousi. Mutta se tuhoutui tulipalossa ja jossittelu on muutenkin typerää. Jäljellä on enää pari puukkoa ja sahalaitainen veitsi. Jos ihmeitä ei tapahdu näillä sekunneilla, joudun kohtaamaan hänet kasvokkain.
Tiffany haravoi metsänreunaa katseellaan. Huomaan hänen rintansa kohoilevan kiihkeästi, toinen käsi puristuu vuoroin tiukaksi nyrkiksi, vuoroin avonaiseksi. Toisessa kädessä on tappavan näköinen veitsi, vyötäröllä roikkuu pari lisää. Muistelen, että hän myös heittää veistä taitavasti..
”Katniss Everdeen!” Veretseisauttava, ivallinen ääni keskeyttää arviointini. Jähmetyn, mutta siitä ei tietenkään ole apua. Tiffany tuijottaa minua suoraan silmiin, puolittain hymyillen. Hänen katseensa on liian monitulkinnallinen, liian ylimielinen. Ja jos katse voisi tappaa.
Piileskely lienee turhaa, joten nousen hitaasti. Siitä huolimata nestehukan sumentama pääni sumenee sekunneiksi entistä enemmän. Tarkennan hetken katsettani ja odotan pääni selkenemistä, ennen kuin astun pusikosta Runsaudensarvea ympäröivälle nurmikentälle.
Tiffanyn ilme on voitonriemuinen. Hän näyttää huomanneen, ettei minulla ole jousta. Tuijotamme toisiamme värähtämättä. Kuulostelen hengitystäni, joka kiihtyy joka sydämenlyönnillä. Areena ympärillämme hiljentyy. Aurinko porottaa kuumottavasti, vaikka voisin vannoa, että äsken lämpötila oli paljon alhaisempi.
”No, Katniss? Aiotko vain seisoa siinä ja odottaa?” Tiffany kysyy kovalla äänellä. Voisin laittaa pääni pantiksi, että Capitolissa naurahdettiin makeasti. Heitto tuntuu hymyilyttävän jopa Tiffanya itseään.
Miksi, miksi helvetissä minä jäin tälle pahuksen areenalle Tiffany Maxwellin kanssa?”Eivätkö veitsesi lennä tänne asti”, heitän takaisin, ja Tiffanyn silmissä välähtää. Joskus kannattaisi pitää suunsa kiinni. Toivon, että hän tappaisi minut nopeasti.
Samassa huomaan Tiffanyn jo liikkuvan. Veitsi välähtää uhkaavasti auringossa, aivan kuten naisen silmissä hetkeä aiemmin. Punnitsen mahdollisuuksiani. Metsään on turha juosta, pelinohjaajat vain käännyttävät minut takaisin. Runsaudensarvessa saattaisi olla aseita, ehkä jopa uusi jousi, mutta Tiffany on lähempänä, ja sinne päästäkseni minun pitäisi juosta aivan helvetin lujaa. Ehkä pitäisi säästää voimia käsirysyyn, joka epäilemättä on tulossa. Mutta miksi pitkittää väistämätöntä.
Singahdan Runsaudensarven kylkeä kohti. Jo muutaman askeleen jälkeen tunnen voimattomuutta. Kunpa minulla olisi vettä. Kopeloin hätäisesti veitsen vyöltäni. Se tuntuu vieraalta kädessäni, ja tiedän jo nyt, etten pysty tappamaan sillä ketään.
Tiffany saa minut helposti kiinni, vaikkei hän tunnu pitävän erityistä kiirettä. Ehdin juuri ja juuri sarven juurelle, kun käsi tarttuu olkapäähäni ja repäisee minut nurin. Tiffany on yllättävän vahva ollakseen niin laiha.
Riehaannun ja sohaisen veitsellä hudin. Saan aikaiseksi vain repeämän Tiffanyn housuihin. Vastalahjaksi poskelleni läimähtää kämmen. Inahdan kihelmöivästä kivusta, mutta pakottaudun kohottautumaan kyynärpäitäni vasten. Aurinko sokaisee minut, ja hetken tuntuu siltä, kuin Tiffany ei olisi lähimaillakaan. Paniikinomaisesti yritän nähdä eteeni ja nostan toisen käteni silmieni suojaksi.
Sitten käteni väännetään kovakouraisesti takaisin taakseni, niputetaan yhteen toista kättäni vasten. Tunnen karhean köyden ranteillani.
Helvetti. Tiffany liikkuu hitaasti, aivan kuin meillä olisi koko päivä aikaa. Vaikka niinhän meillä kai onkin. Nyt kun käteni ovat sidotut, hänellä ei ole mitään syytä tappaa minua nopeasti. Nestehukan partaalla keikkuvasta sidotusta tytöstä ei paljoa ole vastusta koulutetulle ammattilaiselle.
Hyvästelen mielessäni äidin ja Primin, kun veitsi koskettaa kaulaani.
Tiffany on hajareisin päälläni, veitsi liukuu kaulaani pitkin kevyesti. Se kutittaa, mutta tunnen myös sanoinkuvaamatonta kauhua. Puristan silmäni kiinni niin tiukasti, että pelkään pyörtyväni ponnistuksesta. Mutta kun mitään ei tapahdu, avaan ne uudestaan hitaasti siristellen.
Nainen tuijottaa minua kiinteästi. Hän näyttää edelleen ylimieliseltä, ehkä syystäkin, mutta näin läheltä katsottuna hän on myös paljon vahvemman näköinen, kuin mitä kauempaa arvioin. Hiukset ovat ehkä sotkuiset, mutta kasvot ovat puhtaat, huulet eivät halkeile niin kuin omani. Jollain sekopäisellä, haavoittuvalla tavalla hän on oikeastaan hyvin kaunis.
”Herätys, neiti Ennakkosuosikki. Katniss..” Nimeni liukuu kevyesti Tiffanyn huulilta, kepeästi ja pilkallisesti. ”Haluatko kertoa Capitolille, miltä nyt tuntuu?”
Haluan. Sylkäisen Tiffanyn naamalle. Se on oikeastaan turha liike, sillä nestevajauksen takia syljen määrä on niin vähäinen, että olisin voinut yhtä hyvin olla sylkäisemättä. Mutta nautin, kun Tiffanyn kasvoille nousee yllättynyt ilme. Sekunnin jähmettymisen jälkeen hän pyyhkäisee naamaansa paljaalla käsivarrellaan. Hymy laajenee lähes irvistykseksi ja veitsi painaa kurkullani aiempaa kovemmin. Tuijotan värähtämättä hänen silmiinsä.
”
Tuo, jos mikä, oli typerää”, Tiffany moittii. Hänen silmissään välähtää taas. Hitaasti hän kumartuu ylleni, tuo kasvonsa niin lähelle omiani, että voisin laskea ihohuokoset. Hänestä paistaa hulluus, mutta en osaa luokitella sitä. Mitä lähempänä hän on, sitä kovemmin tunnen veitsen painavan, enkä ole koskaan ennen ollut yhtä tietoinen kaulastani.
Yhtäkkiä hän liikahtaa hallitsemattomasti, ja hänen huulensa koskettavat korvaani. Värähdän, inhosta vai säikähdyksestä, en tiedä. ”Kuule Katniss, ei tehdä tästä niin vaikeaa”, hän kuiskaa tuskin kuuluvasti. Vihaan sitä, etten tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu.
”Ai mistä? Mitäpä jos vain tappaisit minut!” En tiedä, mistä saan voimani, kun potkaisen jaloillani voimakkaasti. Tiffany heilahtaa, mutta painaa itsensä entistä tiukemmin minua vasten. Lantioni on käytännössä naulattu maahan.
”Tappaisin?” Tiffany tyrskähtää aavistuksen mielipuolisesti. Hänen silmissään on nyt aivan toisenlainen palo. Yllättäen hän nostaa vapaan kätensä kaulalleni, aivan kuin olisi vaihtanut idean kurkun auki viiltämisestä kuristamiseen. Mutta käsi liukuukin alaspäin rintojeni väliin, sivelee luita, jotka ovat kahden viikon nälän jälkeen koholla.
”Olet hullu!” sähähdän, eikä minulla vieläkään ole aavistusta, mitä hän suunnittelee.
”Vai hullu!” Tiffany purskahtaa nauruun, joka loppuu yhtä nopeasti kuin alkoikin. Hän naulitsee katseensa silmiini. ”Minä en ole hullu, Katniss.”
Hitaasti hän laskeutuu niin, että huulet koskettavat taas korvaani. ”Nimeni on Tiffany Maxwell, ja olen seksiaddikti.”
”Mitä!” En voi peiteillä huvittuneisuuttani tyrskähtäessäni. Tyypin täytyy olla vakavasti sairas. Mutta Tiffany ei vastaa, eikä nouse siitä, missä nyt on. Hänen huulensa ovat edelleen korvallani, kuulen kiihkeän hengityksen varsin selvästi.
Hän sormeilee rintojeni väliä etusormellaan. Veitsi on yhä paikoillaan kaulallani, nyt jo hellemmin. Hengitän kiivaasti ja epävarmasti, kun Tiffany kohottaa päätään. Hänen poskensa hivelee omaani, kunnes hänen amorin kaarensa osuu hellästi omaani. Tuijotamme toisiamme silmiin, vaikka yritän kovasti perääntyä. Maa pääni alla ei anna tuumaakaan periksi.
Tiffanyn huulet painautuvat omilleni, omistushaluisesti ja nälkäisesti. Hetkeen en mieti mitään, mutta sitten näen pakokeinon. Annan Tiffanyn suudella minua, melkein jopa vastaan siihen. Sitten kohotan aavistuksen päätäni ja puraisen hänen alahuultaan. Tiffany älähtää, muutama tippa verta roiskahtaa naamalleni, ja saan uuden läimäyksen. Olisi lyönyt edes toiselle poskelle.
Riuhdon hetken, mutta se on turhaa. Tiffany istuu tiukasti paikoillaan lantioni päällä, käteni ovat edelleen sidotut, ja henkinen puoleni alkaa muutenkin kääntyä luovuttamisen kannalle.
Näen, että huulesta valuu verta. Tiffany ei näytä siitä välittävän. Hän painaa hetken veistä kaulalleni, viiltää siihen taidokkaasti pienen haavan. Puristan hampaitani yhteen. Aivan kuin viiltäisit paperilla kaulaasi.
Vapaa käsi siirtyy jälleen rinnoilleni, sitten alemmas vatsalleni. Tunnen levottoman läikähdyksen. Vedän henkeä silmät apposen auki, Tiffany näyttää voitonriemuiselta. Hän siirtää kättään hitaasti alavatsalleni, siihen mihin paitani loppuu. Sormet koskettavat herkkää ihoa, ja se tuntuu melkein hyvältä. Tiffanyn täytyy huomata se, sillä hymy sen kuin syvenee, silmät tummuvat himosta.
Käsi viipyy hetken, sivelee ja sormeilee ihoa, sitten housujen vyötäröä. Hän puristaa reittäni, liu'uttaa käden ylhäältä alas polveen asti. Takaisin ylös, sormeilee housun napin ja vetoketjun auki. Koko toimituksen ajan tuijotamme toisiamme. Tiffanyn hengitys on hidastunut, huomaan sen hänen leppoisasti kohoilevasta rinnastaan, mutta omani kohoilee edelleen kiihkeästi.
Tiffany sujauttaa käden housuihini, sipaisee alushousujeni päältä kohdasta, jota kukaan ei ole ennen koskettanut. Ja se tuntuu järkyttävän hyvälle.
Sitten muistan, että tämä on Nälkäpeli. Vain yksi voi voittaa. Veitsi uppoaa kurkkuuni helposti.
