Osa 3.Evanssin talo oli hieno ja tilava. Alakerrassa oli suuri olohuone, jonka elegantti sisustus oli rouva Evanssin käsialaa. Keittiökin oli vasta remontoitu ja viihtyisä. Yläkerralle ei oltu tehty paljon mitään, paitsi Lily oli hiukan uudistanut huonettaan; seinät hän oli maalannut vaaleanpunaisiksi ja huonekalujen järjestyskin oli muuttunut. Taloa ympäröi suuri ja siisti piha, joka oli kesäisin täynnä kauniita tuoksuvia kukkasia. Pihalla kasvoi myös omenapuu, joka tuotti joka syksy suuren omenasadon. Talvisin lumi sai sen näyttämään vieläkin komeammalta. Mutta koska lunta ei ollut, ei puu ollut yhtääm ylväs lehdittömine oksineen. Ja vaikka Lily kuinka toivoi, että lunta olisi alkanut satamaan, ei taivaalla näkynyt pilven pilveä. Ulkona oli yhtä tylsää ja harmaata kuin ennenkin.
Miksi Lontoossa piti olla samanlainen ilma kuin Tylypahkassa?! Mutta Lily ei aikonut menettää toivoaan, vaan päätti pysyä ikkunalla niin kauan kunnes lunta ilmaantuisi. Jälleen kerran hän seisoi suutuspäissään ikkunalla ja silmäili taivasta. Vasta herännyt Sirius alkoi käydä kärsimättömäksi.
”Kuule Lily. Ei se lumi sinne taivaalle tuijottamalla tule,” hän sanoi mättäessään aamiaismuroja naamaansa.
”Jos sitä lunta ei jouluaattoon mennessä tule, niin minä kyllä muutan Siperiaan!” Lily tuhahti.
”No kuule ihan vapaasti! Käyttäydyt ihan kuin pikkulapsi! Antaisit jo olla!”
”En takuulla anna! Jos vain pystyisin, lähettäisin vanhemmilleni kirjeen, jossa kysyisin millä loitsulla saa lumisateen aikaan.”
”Äly hoi, Evans! Jos sellainen loitsu olisi olemassa, niin eiköhän joku olisi jo loihtinut sen!”
Lily mulkaisi Siriusta murhaavasti. Hän olisi tarvinnut rohkaisua eikä Sirius-maista irvailua. Onneksi Jamesin uniset askeleet alkoivat kuulua portaista, ja pian poika itsekin ilmestyi keittiön ovelle sotkuista tukkaansa haroen. Ja eipä Lily säästellyt Jamesiakaan valituksiltaan vaan aloitti heti:
”James, voitko uskoa? Ei vieläkään lunta! Ja jouluaatto on ylihuomenna!”
”Mitä..? Niin on se surkeaa…” James haukotteli välinpitämättömästi ja jatkoi, ”Missä leipä on?”
”En voi menettää toivoani! Jos myönnyn siihen ettei lunta tule, niin on varmaa ettei sitä myöskään tule! On pakko pitää toivoa yllä!”
”Niin tietysti… Hei se on minun leipäni Sirius!”
”Nopeat syö hitaat, Potter.”
”MIKÄ TEITÄ KAHTA VAIVAA?! MITEN TE VOITTE OLLA NOIN VÄLINPITÄMÄTTÖMIÄ?!” Lily huusi kurkku suorana.
James ja Sirius tuijottivat molemmat Lilyä kuin hullua. Lily seisoi selkä ikkunaa päin ja puhisi hengästyneenä. Pojat vilkaisivat toisiaan ja Sirius sanoi varovasti:
”Lily, oletko jonkin lääkityksen alaisena..? Koska nyt olisi korkea aika ottaa ne lääkkeet…”
”Suu kiinni!” Lily karjaisi ja harppoi kohti eteistä. ”En kestä teidän irvailujanne enää! Taidan tosiaankin muuttaa Siperiaan!”
James hyppäsi tuoliltaan ja juoksi Lilyn perään huutaen:
”Lily! Älä nyt ole noin lapsellinen! Ei nyt mennä asioiden edelle, kyllä se lumi sieltä vielä tulee!”
Sirius naurahti hiljaa, mutta vakavoitui sitten. Hänen mieleensä muistui muutama viikko sitten tapahtunut käänne hänen ja Jamesin ystävyydessä.
”Taidan olla ihastunut sinuun…”
”Ei mennä asioiden edelle. Jos pysyttäisi silti vielä ystävinä..?”Miksi helvetissä sanoin niin? Sirius mietti.
Ihan kuin olisin jotenkin luvannut harkitsemaan homoksi ryhtymistä! Ja hitot, en minä tykkää pojista! James ehkä, mutten minä. En voi vaihtaa seksuaalista suuntautumistani vain sen takia, että kaverini on ihastunut minuun. James tietysti odottaa, että rientäisin hänen luokseen huutaen ”Minäkin rakastan sinua!". Saa kyllä odottaa turhaan… Olen kiinnostunut tytöistä. Piste!*****
Jotenkin James sai Lilyn vihdoin rauhoittumaan. Hän vetosi siihen, että olisi ehkä hienompaa jos lumi tulisikin vasta jouluaattona. Sirius ei välittänyt, oliko Lily tyytyväinen vai ei. Sanoi vain, että nainen sekoaisi joka tapauksessa - tuli lunta tai ei. Ja koska Lily halusi saada muuta tekemistä, hän patisti pojat ylös sohvalta joulusiivoukseen. Hän palmikoi punaruskeat hiuksensa ja kiirehti hakemaan siivoustarvikkeita. Pojat olisivat halunneet tehdä siivouksen taian avulla, mutta siihen ei Lily suostunut.
”Emme saa taikoa koulun ulkopuolella!” hän saarnasi pojille ja tyrkkäsi Siriukselle mopin ja Jamesille imurin.
”Mitä minä tällä teen?” Sirius kysyi ja tuijotti moppia kummissaan.
Lily yritti selittää:
”Kastat sen pesuveteen ja luuttuat sitten lattioita. Lattiat saavat kauniin kiillon. Ja James, sinä voit imuroida yläkerran ensin. Minä otan olohuoneen maton ja tamppaan sen ulkona.”
”Tamppaat?” Sirius ihmetteli ääneen. ”Eikö me voitaisi vain käyttää hiukan taikasauvoja? Tulisi nopeammin valmista!”
”Ei käy! Ala jo laputtaa sinne eteiseen tai saat tästä takamukseesi!” Lily sanoi ja uhkasi Siriusta mattopiiskalla.
Onneksi Sirius tajusi rientää oitis eteiseen, ja James mateli hänen perässään portaikkoon. Hän huomasi, että Lily oli laittanut pesuveden valmiiksi Siriusta varten. Poika näytti avuttomalta. Hän raapi päätään ja katsoi apuapyytävästi Jamesia.
”Mitä minun pitäisi tehdä?”
James huokasi ja näytti itse kuinka moppia piti käsitellä. Lopulta Sirius alkoi päästä jyvälle ja alkoikin ensin epävarmasti luututa eteistä. James kapusi sillä aikaa yläkertaan ja alotiti imuroinnin. Oikeastaan hän oli ollut aika iloinen, että oli saanut näyttää Siriukselle mopin käyttöä. Samalla häneen iski kysymys; muistiko Sirius vielä, mitä James oli hänelle sanonut Tylypahkassa? Vai oliko hän unohtanut sen saman tien? Toisaalta, ei James odottanut, että Sirius sanoisi pitävänsä sittenkin pojista. Se olisi liian suurta onnellista kohtalon oikkua. Eikä James tosissaankaan halunnut uskoa kohtaloon.
Kun hän lopulta oli saanut siivottua yläkerran, hän kiirehti eteiseen katsomaan, miten Sirius edistyi. Silloin hän huomasi Lilyn seisovan vihaisena alhaalla ja katseli läpimärkää lattiaa, jota Sirius oli pessyt hieman liikaa. James huomasi Lilyn olevan raivokohtauksen partaalla, ja tarjoutui nopeasti auttamaan lattian kuivauksessa. Hölmistynyt Sirius ei tiennyt, mitä väärää oli tehnyt.
Ihme ja kumma; päivän päätteeksi kolmikko oli onnistunut siivoamaan koko talon. Lily oli sangen ylpeä pojista, vaikka alussa näytti siltä, kuin hommasta ei olisi tullut mitään. Mutta nyt joka paikka kimmelsi kiiltävänä, ja eteisen lattiakin säilyi naarmuitta! Lily pesi nopeasti kätensä ja huokaisi:
”No niin. Tämä oli sitten tässä! Mutta vielä yksi pikku-juttu; pitäisi käydä ostamassa hiukan jouluglögiä. James, voisitko..?”
”Juu, totta kai!” James kiirehti sanomaan. Hän ei missään tapauksessa halunnut olla Lilylle taakaksi, ja auttoi tätä siksi parhaansa mukaan.
Lily kääntyi sohvalla löhöilevan Siriuksen puoleen:
”Sinä myös Sirius. Mene Jamesin kanssa.”
”Ei tule kuuloonkaan!” Sirius hanasi vastaan. ”Minä en nouse tältä sohvalta, en sitten kirveelläkään! Minä olen jo tehnyt hommani tämän päivän osalta!”
”Miten joku voi olla noin laiska!” Lily puuskahti.
”Sitä paitsi, minä voisin vaikka murskata juoman vahingossa, niinhän meinasi käydä lattiankin kanssa.”
Lily huokaisi. Kai se oli pakko lähteä itse. Hän ja James vetivät takit niskaansa ja lähtivät ulos kylmään ilmaan.
*****
Pakkasta oli selvästi ilmassa. Lily tähyili taivaalle toivoen näkevänsä pilviä. James ei edes yrittänyt estää. Hän pelkäsi Lilyn alkavan puhua taas lumesta, mutta yllättyi, kun Lilyn sanoikin:
”James, oletko puhunut Siriuksen kanssa?”
”Mistä?”
”Älä esitä tyhmää. Sinähän sanoit kertoneesi Siriukselle. No, onko hän puhunut siitä mitään?”
Kyllä James tajusi, mitä Lily tarkoitti. Hän ei vain olisi halunnut puhua siitä.
”Ei sanaakaan. Pelkään, ettei hän halua edes muistaa koko juttua.”
Lily tuhahti:
”Jos Sirius on todellakin umpihetero, hän ei tiedä mitä menettää.”
”Mitä tarkoitat, Lily?”
Lily pysähtyi ja katsoi Jamesia silmiin.
”James, minulle sillä ei ole mitään väliä oletko hetero, homo vai bi. Olet silti paras ystäväni. Olet hieno ihminen ja antaitset parasta. Jos Sirius ei sitä tajua, ei hän myöskään ansaitse sinua.”
James ei tiennyt mitä sanoa. Lilyn sanat olivat vakuuttavia. Mutta samalla hiukan masentavia… Jos Sirius ei ansaitsisi häntä… Jamesille se oli aivan sama ansaitsiko vai ei, sillä hän ei halunnut ketään muuta kuin Siriuksen. Hän aikoi jo vastata, kun viereisestä puistosta kuului mekkalaa. Kaksikko vilkaisi toisiaan ja juoksi äänen suuntaan. He kurkistivat pensaan takaa ja näkivät kahden kolmikymppisen miehen ja nuoren tytön. Toisella miehellä oli pitkä poninhäntä ja toinen oli kalju. Tytöllä oli pitkä ruskea tukka ja tummansiniset silmät. Hän oli n. 15-vuotias ja yhtä laiha kuin Lilykin. Tyttö yritti ilmeisesti rimpuilla miesten otteesta.
”Tule nyt!” kaljupää suostutteli.
”Pitäisit meille seuraa vähän aikaa!” poninhäntäinen sanoi.
”E-en ihan oikeasti voi!” tyttö sanoi itkuisella äänellä. ”Olkaa kilttejä ja päästäkään minut!”
”Miksi?” miehet kysyivät. ”Sinähän se tulit meidän luoksemme!”
”Mi-minähän ky-kysyin vain tietä!”
Lily kysyi Jamesilta mitä he voisivat tehdä. Silloin James keksi. Hän pyysi lainata matkapuhelinta, jonka Lilyn isä on varmuuden varalta jättänyt tyttärelleen, ja astui rohkeasti esiin pusikosta.
”Hei te siellä!” hän huusi.
”Mitä sinä haluat?” poninhäntä kysyi huomatessaan nuorukaisen.
James näytti puhelinta ja sanoi:
”Olisi paras häipyä. Soitin poliisit. Näin puuhanne jo kaukaa ja kytät ovat jo tulossa tänne!”
Ensin miehet eivät uskoneet ja James pelkäsi ettei temppu menisi läpi. Mutta silloin kuin ihmeen kaupalla alkoi kuulua hiljaista sireenin ääntä, ja miehet säikähtivät. Kiroten he juoksivat nopeasti pakoon ja Lily ja James kiirehtivät tytön luo.
”Oletko kunnossa?” Lily kysyi.
Tyttö katsoi häntä ja vastasi:
”Olen, kiitos kysymästä…” sitten hän jatkoi Jamesille, ”Ja kiitos, kun pelastit minut.”
”Ei se ollut vain minun ansiotani,” James vastasi hymyillen ja ojensi kännykän Lilylle. ”Kännykkä ei sitä paitsi ollut minun. Minä olen muuten James ja tässä on Lily. Entä sinä?”
Tyttö hypisteli ensin hiuksiaan ujona kuin miettien, olisiko viisasta kertoa. Hän vastasi kuitenkin:
”Miranda.”
”Ai Miranda?” Lily varmisti. ”Kuule Miranda, sinun pitäisi palata kotiin. Ei ole viisasta liikkua yksin puistossa tähän aikaan. Ties mitä olisi sattunut, jos emme olisi ehtineet paikalle.”
Miranda laski katseensa maahan kuin häpeissään, ja näpläsi sormiaan.
”Tiedän... Mutta kun… Kotini on Liverpoolissa…”
James ja Lily tuijottivat tyttöä hölmistyneinä.
”Liverpoolissa?! Oletko karannut kotoa?” James uteli.
”No minä… Tulin tänne, koska eräs, jonka haluan tavata, on nyt täällä. En tiedä tarkkaa osoitetta joten en…”
Lily keskeytti Mirandan:
”Hei hetkinen! Tulit siis etsimään jotakuta, muttet tiedä missä hän asuu? Ja lisäksi karkasit sen takia kotoa?”
”Haluan nähdä hänet niin kovasti,” Miranda sanoi surullisen näköisenä. ”En voi mennä kotiin ennen kuin olen tavannut hänet.”
Jamesin mielestä tyttö oli hullu. Kuinka tämä uskoi löytävänsä yhden tietyn henkilön Lontoosta, jos ei kerran tiennyt mitään tämän olinpaikasta. Miranda oli kuitenkin niin surkean näköinen, ettei hän hennonnut sanoa sitä ääneen.
”No tuota… Saanko kysyä kuka tämä henkilö on?”
”Eräs poika vain. Seurustelimme kesällä, mutta sitten hän lakkasi pitämästä minuun yhteyttä. En ollut ikinä käynyt heillä, mutta tapailimme monta kertaa täällä Lontoossa. Vietin suurimman osan kesälomastani täällä serkkujeni luona.”
”Tietävätkö serkkusi, että olet täällä?” Lily kysyi.
”Eivät,” Miranda vastasi.
”Kuulehan, tehdään näin; minä saatan sinut nyt serkkujesi talolle ja nukut siellä yön yli. Aamulla jatkat etsimistä, kunhan olet levännyt. James, mene sinä kotiin. Unohdetaan se glögi.”
Niin Lily lähti kuljettamaan Mirandaa, ja James kääntyi kummissaan takaisin. Tyttö oli kummallinen… Oli hiukan kummallista ettei hän ollut ikinä käynyt pojan kotona, olikohan poikakaan käynyt tytön luona? Uskoiko hän todella löytävänsä poikaystävänsä? Lontoo ei ollut mikään pieni kaupunki.
Kun James vähän ajan kuluttua pääsi takaisin Evanseille, hän mietti:
Olisiko pitänyt toivottaa hänelle onnea pojan etsimiseen? Mutta enempää hän ei ehtinyt sitä huolehtia, kun Sirius huusi olohuoneesta:
”Olittepa nopeita! Voitaisiinko juoda sitä glögiä heti?”
James jätti takkinsa naulakkoon ja valehteli:
”Se oli loppu. Emme saaneet sitä.”
”Voi Merlin… Olisi niin tehnyt mieli… Mutta hei, missä Lily on?”
James ei ehtinyt vastaamaan, kun Evanssien puhelin soi. James epäröi hetken, mutta ajatteli, että ehkä puhelu oli tärkeä ja hänen pitäisi vastata. Hän nosti luurin ja sanoi:
”Evansseilla.”
”James…” kuului Lilyn hengästynyt ääni langan toisesta päästä. Hän siis soitti matkapuhelimellaan ja selvästi juoksi.
James kuunteli otsa rypyssä ja sanoi:
”Lily? Mitä nyt? Mikä sinulla on?”
”James… Tule… nopeasti… ulos… On tärkeää… asiaa…”Poika laski huolestuneena luurin ja huikkasi Siriukselle menevänsä vähän pihalle. Sirius ei tuntunut välittävän, joten James juoksi ulos. Hän vilkuili molempiin suuntiin ja huomasi lopulta Lilyn, joka juoksi täyttä vauhtia eteenpäin. Lopulta hän saapui talon kohdalle ja haukkoi henkeään polviinsa nojaten. James kysyi peloissaan:
”Mitä on sattunut? Lily, onko kaikki kunnossa?”
Lily nosti hitaasti kasvonsa ja sanoi:
”James… Nyt on kaikki ihan sekaisin…”
”Miten niin? Mitä tarkoitat?”
”Muistathan Mirandan..?”
”No tietysti! Vastahan me tapasimme. Mutta mitä hänestä?”
”Asia on niin, että Miranda… Miranda on… hän on…”
”Mitä?” James tiuskaisi kärsimättömästi. ”Kakista ulos! Mitä hän on?”
Lilyn veti syvään henkeä ja sanoi:
”Miranda on Siriuksen tyttöystävä.”
A/N: Noniin se oli siis 3. osa. En tiedä mistä keksin tuon Lilyn pakkomielteen valkoiseen jouluun xD Toivottavasti se ei pilannut tarinaa...
Well, I hope you enjoyed it! <3 Commets please!