Ficin nimi: Kauan sitten Gallifreylla – hetkiä eräiden ystävysten tarinasta
Kirjoittaja: Nukkemestari
Fandom: Doctor Who
Tyylilaji: Näistä piti tulla tuplaraapaleita, mutta viimeinen alkoi kasvamaan omiin mittoihinsa, joten näistä tuli vain sarja hetkiä.
Ikäraja: K11
Päähenkilöt: Mestari ja Tohtori nuorempina
A/N: Ensimmäinen raapale sijoittuu aikaan ennen Tohtorin ja Mestarin akatemian aikoja, mutta käytän Theta Sigma ja Koschei nimiä, koska on sellainen perustavanlaatuinen ongelma Tohtorin (ja Mestarin) oikean nimen kanssa – niitä ei tiedetä. Doctor Who? Perustuu osittain laajennettuun universumiin, eli Big Finishin kuunnelmiin, pääosin Master-kuunnelmaan, jota en ole itse kuullut, mutta jonka tiivistelmän luin.
Kauan sitten Gallifreylla – hetkiä eräiden ystävysten tarinasta
Erittäin pitkä, pitkä, pitkä aika sitten Gallifreylla
Theta kirmasi punaisen ruohikon keskellä seuraten ystävänsä etääntyvää selkää. Ruoho ylsi tässä nurkassa Koschein isän maita liki poikien pään yli, tehden tästä täydellisen piilopaikan. Vapauden tunne oli huumaava ja puut havisivat hopeasointujaan kuin säestäen heidän askeliaan. Tämä oli heidän viimeinen kesänsä ennen astumista Ajan herrojen akatemiaan ja se tuntui aivan liian lyhyeltä.
Theta saavutti viimein heidän vakituisen paikkansa, ja näki Koschein heittäytyneenä maahan tummat hiukset sekaisin. Theta asettui ystävänsä viereen ja tunsi kuinka maa ja taivas vaihtoivat paikkaa: hän lensi.
”Ota minua kädestä Theta”, Koschei sanoi ja ojensi kätensä. ”Näetkö mitä minä näen? Olemme niin onnekkaita kun olemme elossa nähdäksemme tämän kauniin universumin. Katso taivasta, jossain tuolla kaukana ovat tähdet ja lukuisat planeetat, odottamassa tutkijaansa. Minä aion lähteä täältä kun olen iso, Theta. Minä en aio vain tyytyä katselemaan, haluan elää sen…”
”Mutta Koschei, se on väärin… muutat varmasti mielesi akatemian aikana.”
Koschei naurahti.
”Minä tiedän, että sinä et halua vain tuijottaa maailmankaikkeuden menoa, kun kaikkialla minne katsomme universumin monimutkainen taika on kurkotuksen päässä. Sinä olet aina ollut niin kiltti ja valmis noudattamaan sääntöjä jotka aikuiset ovat sinulle tuputtaneet, mutta olet silti paras ystäväni. Matkustaisitko kanssani sitten kun meillä on omat TARDISit?”
Theta katsoi ystäväänsä epäröiden ja nyökkäsi sitten.
***
Pitkä, pitkä, pitkä aika sitten Gallifreylla
Oli kulunut pitkä aika kirmailusta Koschein isän mailla. Lapsen pyöreys oli kadonnut kummankin poskilta ja täydellinen viattomuus silmistä. Mutta jokin oli pysynyt, heidän ystävyytensä.
”The-the, lähdetään, kaipaan tähän päänsärkyyn paria olutta ja keikka odottaa.”
”Päänsärkysi johtuu vain niistä ”parista” eilisestä.”
”Ihan sama vaikka johtuisikin”, Koschei sanoi ja tarttui Thetan ranteeseen ja lähti kiskomaan tätä pois heidän yhteisestä huoneestaan.
Theta ja Koschei joutuivat sulautumaan useamman kuin kerran varjoihin vieri vierekkäin huomatessaan vartioivat aika lordin lähestyvän heitä, mutta pääsivät viimein Citadelin lasimuurille. Siinä oli aivan pieni aukko, jota peitti sitä vain juuri ja juuri suurempi hopealehtinen pensas. Vaikka muurin tarkoitus oli lähinnä muodollinen – ajan herroilla oli muita tapoja pitää tunkeilijat loitolla – yleensä lasissa olevat halkeamat korjattiin heti. Kumpikin hoikista pojista pystyi pujottautumaan raosta ulkoilmaan ja pian he olivatkin aukiolla, jossa kolme heidän ystäväänsä odotti jo villien ja rähjäisten näköisten Shoboganejen keskellä.
”Ihmettelimme missä olette, keikka alkaa aivan juuri!” Ushas sanoi Mortimusen ja Magnusin hörppiessä juomiaan erään tukin päällä. Kauempana hän näki jo Koschein rummut ja muut soittimet. Hänen oma perigosto puikkonsa oli hänen laukussaan.
”Joo, heti kun juon yhden oluen.”
”Mutta ei meillä ole aikaa!”
”Shoboganeilla ei ole koskaan ollut ymmärrystä ajankululle, varsinkin kun he ovat humalassa. Meillä on varsin hyvin aikaa”, Koschei sanoi ja tepasteli Shoboganejen oluttynnyrille.
”Joskus hän vielä aiheuttaa tappelun asenteellaan. Toivottavasti ei tänään, sillä haluan soittaa perigostoa.”
***
Pitkä, pitkä aika sitten Gallifreylla
Koschei oli painanut kasvonsa lähelle pulpettiaan ja tarkasteli luentosalia laiskasti hypnoottisen ulottuvuuden saaneilla silmillään hiustensa lomasta. Koschei ei juuri välittänyt koulusta, tai ainakin hän esitti sitä. Hänestä oli kuitenkin tullut vuosikurssin priimus monessa aineissa, ja erityisen hyvä hypnotisoinnissa ja mielen manipuloinnissa, eikä hän arkaillut käyttää taitoaan. Thetakin oli joutunut kerran hänen silmien lumoamaksi, ja viettänyt erään viikonloppuyön Koschein leikkikaluna.
Theta katseli ystäväänsä ja kuljetti katseensa tämän katseen suuntaan. Hemmetti, hänhän tuijotti Ushasin persettä. Koschei huomasi Thetan katseen ja kumartui hänen puoleensa.
”Hyvä perse, mutta hän ei anna mulle kyllä ikinä vaikka kuinka yritän. Mitä luulet, pitäisikö minun hypnotisoida hänet joksikin yöksi. Voisimme vaikka jakaa hänet. Kelpaisi varmaan sinullekin, vaikka en tiedä pidätkö bruneteista.”
Se oli niitä harvoja kertoja kun Theta löi ystäväänsä täydellä voimalla kasvoihin.
Koschei alkoi ensihämmästyksestä päästyään tapella vastaan, eivätkä heidän kehonsa eronneet toisistaan ennen kuin opettaja sai kiskottua tappelupukarit toisistaan.
Loppu päivä meni akatemian johtajan puhuttelussa ja hänen asettamassaan jälki-istunnossa kummankin mustelmien ja kuhmujen jomottaessa yhä enemmän. Asia oli sillä sovittu, eikä siitä puhuttu sen enempää. Kaiken varalta Theta opiskeli hypnotisointia tiiviimmin itse, keskittyen itse hypnotisoituneiden vapauttamiseen lumouksesta.
***
Pitkä aika sitten Gallifreylla
Bändiajat olivat takana ja opinnot paljon pitemmällä. Tiedekunta oli kieltänyt heitä soittamasta enää, joten he tekivät sitä vain joskus lähinnä huvikseen ja osoittaakseen vielä itävää kapinahenkeä. Tohtori ei ollut niin hyvä koulussa kuin muut ystävänsä heidän Deca-ryhmässään, mutta hänenkin koulumenestyksensä oli kohentunut.
Nyt hän ja Koschei käyskentelivät erään tummapintaisen järven rannassa hopealehtisten puiden alla. He eivät huomanneet joutuneensa seuratuiksi.
”Hei nörtit”, kuulivat he takaansa ja kääntyivät katsomaan. Iso slitheenmäinen ajan herra hoippui heidän luokseen. Hänen nimensä oli Torvic, ja hän oli jo pidemmän tovin naljaillut ja uhkaillut heitä. Hän oli ilmeisesti vaistonnut koulussa olevan vapaana koviksen paikka Koschein rauhoituttua ja yritti käyttäytymisellään vakiinnuttaa nokkimisjärjestystä.
”Kääntymyksellänne taisitte juuri paljastaa totuuden: tottelette nimeä nörtti.”
”Ei kuunnella häntä, lähdetään”, Koschei sanoi ja tarttui Thetaa ranteesta.
“Kuvittelet ilmeisesti olevasi kovinkin cool ja kovis kun kuulut siihen nörttiklubiin. Deca, hah! Joku hinttien kutuklubi se ilmeisesti on ja taisittekin olla romanttisella kävelyllä… oi anteeksi kun häiritsin.”
Koschein silmissä salamoi.
”Sinä olet niin kuollut, Torvic.”
”Katsotaan sitä homo.”
Theta ei tiennyt mitä tapahtui. Hänen silmissään sumeni ja hän jähmettyi paikalleen. Seuraavat asiat mitkä hän pisti merkille kuinka Torvic ja Koschei ajautuivat käsirysyyn ja Torvic nosti Koschein kevyesti kuin höyhenen ilmaan, ja paiskasi tämän sitten veteen. Hän painoi tätä leveällä kädellään veden alla ja Koschei pyristeli kunnes ei enää jaksanut. Hän hukkuisi aivan juuri.
Seuraavana hetkenä Theta huomasi vetävänsä Koscheita rannalle kätensä ja vaatteensa veressä. Hän katsoi selkänsä taakse ja näki Torvicin makaamassa aivan vesirajassa suurenevassa verilätäkössä. Theta nielaisi oksennuksensa ja keskittyi ystävänsä kiskomiseen. Hän sai tämän rannalle, ja samassa Koschei alkoi pärskiä, nousi ja oksensi ison määrän vettä sisuksistaan. Sitten hän huomasi Torvicin ruumiin ja hänen silmänsä laajenivat.
”Mitä sinä olet tehnyt?” hän kysyi.
”En tiedä… jotain kamalaa.”
”Onko hän… onko hän kuollut?”
”Minusta tuntuu…” Theta sanoi eikä järkytykseltään pystynyt kuin vastaamaan mekaanisesti. ”Että on…”
”Vittu Theta, me ollaan kusessa.”
”Minä olen.”
”Se oli minun syytäni, minä menin mukaan tappeluun. Ja olet paras ystäväni, en jätä sinua yksin. Vittu, mitä me tehdään hänelle…”
He pohtivat asiaa adrenaliinin virratessa suonissaan.
”Poltetaan hänet ja… unohdetaan.”
”Joo.”
He polttivat Torvicin ja tekivät juhlallisen lupauksen siitä, etteivät puhuisi asiasta enää ikinä.
***
Eräänä yönä pitkä aika sitten Gallifreylla
Theta oli esittänyt mekaanisesti normaalia koko päivän. Illalla hän palasi hänen ja Koschein huoneeseen. Hiljaisuus tuntui olevan kiinteää, ja jokainen askel sängylle oli tuskaisa. Koschei oli koko päivän vältellyt hänen katsettaan ja puhumista hänen kanssaan. Hän oli tappanut miehen ja hän tiesi Koschein näkevän sne hänen silmissään.
Theta istui sängylle ja painoi päänsä käsiinsä. Mielikuvat vyöryivät hänen päänsä läpi. Kivi, heitto, verta, ruumis.
Äkkiä Theta tunsi jonkun katsovan häntä. Hän nosti päänsä ja näki tummahiuksisen naisen seisovan muutaman metrin päässä hänestä. Hän hätkähti naisen syväntummia silmiä..
”Kuka sinä olet? Kuinka pääsit tänne?” Theta kysyi.
”Olen unohdettu vanha ystäväsi”, sanoi nainen. ”Tiedän mitä olet tehnyt, Theta.”
Theta hätkähti.
”Kuinka? Miten?”
“Katso minua. Tunnistat minut kyllä.”
Theta katsoi naista. Hänestä nainen ei näyttänyt keneltäkään hänen tutultaan, mutta sitten hän katsoi syvälle tämän silmiin. Sitten hän tajusi.
”Sinä… mutta…”
”Älä pelkää, en tullut hakemaan sinua.”
”Miten sinä olet sitten täällä?”
”Olen tullut tänne antamaan sinulle mahdollisuuden suureen kunniaan, Theta. Tulin pyytämään sinua oppipojakseni.”
Theta hätkähti. Nainen puhui niin lempeästi ja hän meinasi vastata myöntävästi harkitsematta asiaa ollenkaan. Sitten hän sulki suunsa ja hengitti syvään.
”Sinä olet hypnoottinen kuin ystäväni Koschei. Mitä minulle tapahtuu jos kieltäydyn?”
”Ei mitään”, nainen vastasi pehmeästi.
”Ei mitään?”
”Ei mitään, sillä siinä tapauksessa otan ystäväsi oppipojakseni.”
Thetan kehon läpi kulkivat kylmänväreet.
”Et voi tehdä tätä!”
Nainen katsoi häntä syvästi ja Theta tiesi, ettei hän voinut väittää vastaan.
”No, selvä”, hän sanoi. ”Minun… minunko pitäisi päättää tämä.”
”Kyllä. Ehkä päätöstä auttaa se, että se, josta tulee oppipoikani, muistaa tappaneensa Torvicin ja se josta ei, muistaa olleensa syytön…”
Sitten Thetan silmissä pimeni. Hän muisti Koschein vilpittömän syyn niskoille oton ja kaiken, mutta huomasi pelkäävän. Olisiko Kuoleman oppipoika se miksi hän halusi tulla? Hän ei halunnut olla tätä, hän ei halunnut tappaa enää ketään. Hän ei kestänyt tätä. Sitten hän huomasi vastanneensa. Hän vaipui syvään uneen.
Theta heräsi ja huomasi Koshein vieressään. Tämä oli nukahtanut nojaten Thetan sänkyä vasten. Theta nousi ja oli aikeissa heittää huovan Koschein päälle, mutta tämä heräsikin.
”Theta”, Koschei sanoi silmät punaisina. ”Olen tehnyt väärin. Minun olisi pitänyt hillitä itseni.”
”Shh, meidän ei pitänyt puhua siitä enää. Sitä paitsi, se oli minunkin syytäni, minä menin mukaan tappeluun. Ja olet paras ystäväni, en jätä sinua yksin.”
