Nimi: Epävarmuuden viimeiset hetket?
Kirjoittaja: Arte
Oikolukija: -
Paritus: Hermione/Pansy
Ikäraja: S
Tyyli: draama
Yhteenveto: Hermionen ja Pansyn aamuinen pohdintatuokio.
Haasteet: Jouluhaaste 2013, FF-100 sanalla
056. AamiainenA/N Aamupohdintoja. Pohdintoja, joita oli jo tässä tekstissä:
Valintalabyrintti, S. Tämä kolmen "sarja" alkaa jo
Kihlajaistilaisuudesta, S, mutta yhtymäkohdat ovat melko marginaaliset.
EPÄVARMUUDEN VIIMEISET HETKET?
Pansy tunsi suudelman poskensyrjällään. Hän ynähti tyytyväisenä ja käänsi kylkeään niin, että oli Hermionen kanssa kasvokkain.
”Huomenta”, Hermione kuiskasi hänen huuliaan vasten ja suuteli hellästi.
”'menta”, Pansy mumisi ja haukotteli sitten. Hän kietoi kätensä Hermionen ympärille ja kiemurteli lähemmäs lämmintä vartaloa. Pörröiset hiukset kutittivat nenää, ja hän asetteli päätään hetken verran parempaan asentoon.
”Nukuttiko hyvin?”
”Joo”, Pansy hymisi ja silitti tyttöystävänsä selkää hitaan kevyesti.
Hermione suukotti hänen nenänpäätään. ”Se on kiva kuulla. Minäkin nukuin hyvin. Varsinkin sitten, kun tulit viereeni. Millaista oli eilen?”
Pansy jännitti vartalonsa naisten vartaloa vasten ja antoi lihastensa venyä nautinnollisesti. Hän pyöri hetken verran paikallaan ennen kuin asettui taas mukavasti. Hermione liikahti vielä lähemmäs, ja Pansy laski huulensa naisen kaulakuoppaan.
”Ilta oli aika laimeahko”, hän mumisi keveällä äänensävyllä. ”Liikaa sosiaalista draamaa.”
”Tapahtuiko jotain?”
Pansy palautti mieleensä edellisillan. Oli vietetty Dracon ja Astorian häitä, ja hän oli ollut ensimmäistä kertaa ilman seuralaista. Se oli aiheuttanut melkoisen haloon hänen ystäviensä kesken, mutta hän oli kuitenkin ollut valintaansa tyytyväinen. Hän ei olisi jaksanut enää yhtään sosiaalista tapahtumaa, jossa olisi pitänyt esittää jotain mitä hän ei ollut vain sen takia, ettei kehdannut tunnustaa totuutta muille ihmisille. Seuralaisen puute oli kuitenkin aiheuttanut joitain ikävähköjä komplikaatioita, jotka hän oli kyllä osannut ennustaa etukäteen, mutta jotka eivät olleet siitä huolimatta olleet niin kauhean miellyttäviä.
Hän päästi ilman ulos keuhkoistaan. ”Ei mitään ihmeellistä. Mint ja Charles olivat toistensa kimpussa heti hääseremonian jälkeen, samoin kuin Bea ja Arcturus. Heitä oli ällöttävä katsella, eivätkä he minun seuraani kaivanneetkaan. Tracey ja Lovekivan tyttö eivät tehneet mitään julkisesti, tietenkään, mutta ei heistäkään paljon hupia ollut, kun he käyskentelivät enemmänkin ulkosalla muiden katseilta piilossa kuin sisätiloissa. Daphne toimi kaasona, joten hän oli jatkuvasti jossain jututtamassa vanhaa isotätiä tai huolehtimassa, että muusikot soittivat oikeita kappaleita. Vaihdoin hänen kanssaan muutaman sanan tasan tarkkaan silloin, kun tulin, ja silloin, kun lähdin.”
Ilta oli ollut suoraan sanottuna hyvin tylsä, sillä kukaan hänen ystävistään ei ollut kiinnittänyt häneen huomiota eikä hän ollut kokenut mitään suurta halua sosialisoida harvojen yksin tulleiden mieshenkilöiden kanssa. Hän oli juonut hallitusti boolia ja pyörähdellyt silloin tällöin tanssilattialla jonkun kohteliaan herrasmiehen pyytämänä, mutta ei ollut koskaan tanssinut enempää kuin yhden tanssin. Hän oli päättänyt olla ilman seuralaista, joten sen hän myös oli tehnyt. Siitä johtuen hän olikin sitten ollut kaunis seinäruusu ja useiden keskustelujen sivustakuuntelija, sillä hän ei ollut löytänyt ketään tarpeeksi innoittavaa keskustelukumppania pitämään hänelle seuraa.
Hermione liikahti. ”Luna oli siellä?”
”Joo. Yllätyin siitä hieman, mutta olisihan se pitänyt arvata. Tracey ei puhu mitään, mutta se tyttö on näkynyt kuvioissa jo pidemmän aikaa.”
Heidän ylleen lankesi pitkä hiljaisuus. Pansy tiesi, että he molemmat ajattelivat samaa asiaa.
Hermione luovutti ensimmäisenä. ”Mitä luulet?”
Pansy huokaisi ja tunsi epävarmuuden pistoksen vatsassaan. Hän ei pitänyt asian ajattelemisesta, mutta siltä ei voinut välttyä.
”En tiedä”, hän sanoi hiljaa ja työnsi jalkansa Hermionen reisien väliin asettuen vielä lähemmäs naista. ”Tracey ottaa varovaisesti, mutta hän on erilainen kuin minä. En minä osaa olla niin hienovarainen, kärsivällinen ja pikkutarkka. Vihaan sellaista. Jos teen jotain, teen sen näyttävästi ja voimalla.”
Hermione silitti hänen poskeaan hellästi. ”Niin”, nainen huokaisi. ”Minäkin pelkään Ronin ja Harryn reaktiota.”
Pansy kohotti päätään niin, että saattoi painaa suudelman Hermionen huulille. Hän jäi katselemaan naista silmiin. Ne näyttivät vakavilta.
”Luihuiset ovat uskollista sakkia”, Pansy sanoi varmemmalla äänellä kuin miltä hänestä varsinaisesti tuntui. ”Ja eikö rohkelikkojen pitänyt olla urhoollisia? Eivät he sinua hylkää.”
”Kuten eivät sinunkaan ystäväsi”, Hermione huomautti latteasti ja huokaisi. ”Harry luultavasti ottaa asian ihan hyvin. Ron taas...”
Pansy ei ehtinyt nielaista paheksuvaa tuhahdustaan. Hän liikautti kättään Hermionen selällä anteeksipyytävästi. Hänkin huokaisi syvään.
”Olet tärkeä”, hän sanoi hiljaa nielaisten ja painoi jälleen huulensa vasten Hermionen huulia. Hän rutisti naista lujasti itseään vasten. ”Vielä jokin päivä...”
”Samoin”, Hermione mumisi ja tarrautui häneen kiinni. He makasivat hiljaisuudessa toisiinsa kietoutuneena eikä kumpikaan uskaltanut tehdä ratkaisua.
Vielä hieman enemmän aikaa, Pansy vakuutteli itselleen yrittäessään rentoutua Hermionen sormien kosketukseen, joka kulki pitkin hänen selkärankaansa,
vielä hieman enemmän...
