Nimi: Aamuyön piirustus ja muistot
Kirjoittaja: Arte
Oikolukija: -
Hahmot: Andromeda Tonks, Teddy Lupin
Ikäraja: S
Tyyli: ei minulta muuta kuin draamaa tulekaan, pieni ripaus myös melankoliaa
Yhteenveto: Andromeda herää yöllä kolahdukseen.
Haasteet: Joulukalenteri 2013, FF-100 sanalla
027. VanhemmatA/N Lisää juttua Andromedasta.
Nojatuolitarinoita, S, linkittyy tähän vahvasti, vaikka molemmat ovat itsenäisiä tekstejä.
Aamuyön piirustus ja muistot
Andromeda heräsi hätkähtäen. Hän kohottautui istuma-asentoon ja oli aivan varma siitä, että oli kuullut kolauksen. Vilkaisu seinäkelloon varmisti, että kello oli vasta viisi aamulla. Hän tarttui yöpöydällä lepäävään taikasauvaansa ja nousi hitaasti ylös. Sänky narahti, ja hän pysähtyi kuuntelemaan. Ei mitään poikkeavaa.
Makuuhuoneen ovi oli raollaan niin kuin aina. Hän kurkisti varovaisesti ulkopuolelle, mutta missään ei näkynyt liikettä. Sen sijaan viereisestä huoneesta kajasti valoa. Hän laski taikasauvansa, astui ulos huoneesta ja avasi viereisen huoneen oven koputtaen siihen ensi hellästi.
”Teddy?”
”Hei mummo.”
Andromeda laskeutui kyykkyyn lapsenlapsensa viereen ja katseli, kuinka tämä valitsi huolella oikeanväristä puukynää. Lattialla oli paperi, jossa oli hahmotelman alku. Sen vieressä oli kasa kyniä ja laatikko, joka ilmeisesti oli kolahtanut. Teddy oli sytyttänyt kynttilän, joka sekin oli lattialla kaikkien muiden tavaroiden seassa. Andromeda nosti sen hieman kauemmas.
”Mitä puuhaat? Kello on vasta viisi.”
”Heräsin ja aloin piirtää.”
”Miksi? Näitkö pahaa unta?”
Teddy oli hetken hiljaa ja pudisti sitten päätään.
”Millaista unta sitten näit?”
”Äiti ja isä olivat täällä.”
Andromeda avasi suunsa ja sulki sen sitten. Pieni pala nousi kurkkuun. Hän katsoi, kuinka poika valitsi tummanvioletin kynän ja alkoi värittää toiselle ihmishahmolle säihkyvää hiuskuontaloa. Hän laski kätensä Teddyn hiuksiin ja silitti niitä.
Nielaisu.
”Etkö enää saanut unta?”
Uusi pään ravistus.
”Nyt on kyllä aika varhaista herätä.”
Poika ei reagoinut.
”Mitä äiti ja isä tekivät?”
Teddy vaihtoi kynää ruskeaan. Hän piirsi ihmishahmojen väliin luudanvarren. ”Minä näytin heille Harryn tuomaa minun omaa luutaa.”
”Ai, sepä kiva. Mitä he tuumasivat?”
”Isä oli ylpeä. Äitiä nauratti. Hän sanoi, että minusta tulisi vielä hyvä huispaaja.”
Suupieli nytkähti. Hän melkein kuuli...
”Niin sinusta tuleekin. Menemmekö myöhemmin tänään Harryn luo lentämään?”
Teddy ponnahti innoissaan pystyyn ja katsoi häntä silmät leiskuen.
”Joo, mummo, mennään, mummo mennään!”
Andromeda hymyili ja kaappasi lapsen syliinsä. Hän suukotti poikaa poskelle ja tunsi helähdyksen sydämessään, kun tämä nauroi hänen korvaansa. Vaivoin hän sai punnerrettua heidät molemmat ylös.
”Mutta siinä tapauksessa mummon pitää vielä nukkua. Muuten en kyllä jaksa lähteä!”
Teddy katsoi häntä silmät suurina. ”Voidaan me vielä nukkua.” Varovainen haukotus.
”Se kuulostaa hyvältä. Tuletko minun viereen?”
Teddy nyökkäsi hymyillen. Andromeda heilautti sauvaansa epämukavasti ilmassa, sammutti kynttilän ja kantoi pojan sitten sänkyynsä. Tämä nukahti muutamassa minuutissa.
Andromeda kietoi kätensä Teddyn ympärille ja hengitti hiusten lapsenomaista tuoksua. Teddy uneksi vanhemmistaan harvoin, mutta kun noita hetkiä tuli, ne yleensä jäivät vankasti pojan mieleen. Tämänkin unen vaikuttavuuden todisti se, ettei Teddy enää ollut saanut unta, vaan oli noussut ylös piirtämään niin kuin tämä teki aina, kun halusi säilyttää jonkun muiston.
Andromeda huokaisi ja rutisti poikaa hellästi lähemmäs itseään. Hän sulki silmänsä.
He olivat onnellisia kahdestaan. Eivät he tarvinneet ketään muuta elämäänsä. Olihan heillä kummisetä-Harry, joka vieraili heidän luonaan säännöllisesti ja jonka luokse Teddy oli aina innokas lähtemään. He olivat hyvää pataa myös Weasleyiden kanssa, mikä sekin oli toisinaan miellyttävää vaihtelua.
Ja heillä oli niin mukavaa kahdestaan. Vaikka Andromeda ei ollutkaan enää niin nuori, hän jaksoi silti juosta pojan perässä pihalla, leikkiä tämän kanssa ja huolehtia, että tämä sai mieliruokaansa syötäväkseen mahdollisimman usein. He touhusivat mielellään yhdessä keittiössä ja vaikka Teddy oli toisinaan hyvin kömpelö ja kova sotkemaan, hän oli varma, että pojasta tulisi vielä hyvä kokki. Siitä taidosta ei ollut koskaan haittaa.
He pärjäsivät vallan mainiosti. Heillä oli hyvä elämä.
Hän pakotti silmänsä pysymään kiinni, vaikka unentulo tuntuikin jo kaikonneen sammuvan kynttilänliekin myötä.