Nimi: Viimeinen kirje
Kirjoittaja: Vlad
Ikäraja: K11
Genre: angst
A/N: Talvisota saa jatkoa! Enää ei ole montaa jäljellä ja ehkä nyt tänä vuonna saisin tämän melkolailla tasan vuosi sitten aloitetun raapalesarjan valmiiksi. Itsenäisyyspäivä antoi boostia tämän kirjoittamiseen, kun jostain syystä itsenäisyyspäivänä ajatukset ovat sinivalkoisia ja pieninkin viittaus sotaan saa herkistymään enemmän kuin tarpeeksi. Tämä oli taas ikärajan kanssa hankala tapaus, koska kuolemasta puhutaan, mutta kun se ei mene Sallittuun, vaikka teksti siihen muuten kuuluisikin.
Saara piteli haurasta paperiarkkia käsissään ja antoi pienten suolaisten kyynelten pisaroida sen valkoiselle pinnalle, jota kirjainten mustat hieroglyfijonot koristivat. Hänen oli vaikea hyväksyä totuutta, hyväksyä sitä hiljaista kuiskausta, joka supatti pimeimmistä varjoista kertoen, että hänen isänsä ja veljensä olivat kaatuneet vihollisen luotiin. Hän ei halunnut hyväksyä sitä tosiasiaa, että vaikka maan toivo ei ollut menetetty – ainakaan vielä – hänen oma toivonsa oli raunioina. Hän oli toivonut, että hänen perheensä säilyisi ehjänä eikä hänen elämänsä rakkaimmista ihmisistä tulisi vain kivisiä nimiä.
Saara antoi hänen veljensä ja isänsä komentajien lähettämän kirjeen valahtaa sormistaan pöydälle. Nyt lotan puku ja tehtävät tuntuivat taakalta, koska hänellä ei enää ollut sitä suurinta syytä hoitaa puolustustaisteluita kotirintamalla. Hänen perheensä oli räjähtänyt vihollisen luodista kappaleiksi vieden samalla mukanaan aivan kaiken, mitä Saara piti tärkeänä maailmassa. Missään ei ollut enää järkeä, ei sodassa, ei elämässä, ei missään. Varsinkin sota oli yhtäkkiä vihollinen, se varasti sielut perheiltään ja rakkailtaan, tuhosi jokaisen siihen osallistuvan maailman – päättyen lopulta joko häviöön tai voittoon, vaikka rakkaansa menettäneille voittokin maistui häviöltä.
Illalla Saara peitteli äitinsä vuoteeseen ja painoi kyyneleisen suukon naisen poskelle. Äiti oli ottanut tiedon kuolemista raskaasti, joten Saara pysytteli vahvana, vaikka syvällä sielussaan hän huusi ikävästä ja kivusta. Nukkumaan mennessään hän manasi koko sodan alimpaan helvettiin.
