TSH: Meren taa [S, paritukseton, pääosissa Legolas & Gimli]

[Harsopilvi]

Meren taa

Kirjoittaja: Harsopilvi
Beta: Zug
Ikäraja: S
Genre: Draama
Fandom: Taru sormusten herrasta
Paritus: Paritukseton (tai lukijan halutessa tulkinnanvarainen)
Vastuuvapaus: En omista muuta kuin mielikivutukseni enkä ansaitse tästä kuin kirjoittamisen ilon. Kaikki kunnia upeista hahmoista, maailmasta ja alkuperäisestä tarinasta kuuluu J.R.R. Tolkienille.
Varoitukset: -


Pursi keinui syvänsinisillä aalloilla, auringonsäteiden säihkyessä veden pinnalla haltiaseppien aikojen alussa työstämien jalokivien lailla. Legolas hengitti suolantuoksuista mutta raikasta ilmaa tuulen leikitellessä hänen vaaleilla hiuksillaan. Haltia palasi ajatuksissaan kimmeltäviin luoliin, joita hän oli ihastellut Gimlin kanssa. Aalloilla tanssivat valonsäteet nostattivat mieleen monia muistoja. Legolas katseli kannella torkkuvaa ystäväänsä, miettien, miten vuodet olivatkaan tätä vanhentaneet. Kääpiön parta oli vaalennut hopeanharmaaksi ja iho rypistynyt, mutta haltia tiesi, että kumaraan painuneesta ryhdistään huolimatta Gimli olisi kyennyt vielä käyttelemään kirvestään. Kääpiön sisullaan, ellei muuten.  Haltiaprinssin omat kasvot olivat yhtä ajattomat kuin aina, vaikka sydämessään Legolas tunsi yhä kasvaneen kaipuun merelle ja sen takaiseen maahan.

Äkkiä suuri, vaalea merilokki lensi purren ylitse äänekkäästi huutaen, kuin tervehtien matkaajia. Pian sitä seurasi parvi sen ystäviä. Gimli havahtui hereille ja löysi toverinsa tähyilemästä horisonttiin.

”Mitä näet?” kysyi hän kävellessään toisen vierelle.

”Maata”, vastasi Legolas tuijottaen kaukaisuuteen silmillään, joiden sini oli mertakin syvempi. Gimli kurottautui varovaisesti katsomaan laidan yli ja siristi silmiään.

”Minä näen vain vettä”, mutisi kääpiö. ”Mitä muuta näet?”

Haltia katseli hetken ja vastasi:
”Väkeä satamassa, odottamassa.”

Hieman siristeltyään hän osasi vastata tarkemmin, siniset silmät riemusta hymyillen:
”Vanhoja ystäviä, aivan kuin meitä vastassa. He ovat mitä luultavimmin saaneet kuulla tulostamme. Kenties vesi kertoi sen, tai ehkä tuuli kantoi viestin matkassaan.”

Legolas siirtyi muutamalla keveällä askeleella korjaamaan purjetta tuuleen sopivaksi. Siinä puuhastellessaan hän letkautti leikkisästi:
”Kampaa parta, Gimli Glóinin poika. Perillä on meitä vastassa myös valtiatar, jota olet ylistänyt kauneimmaksi kaikki nämä vuodet.”

Kääpiön silmiin syttyi suuren ilon tuike ja hän tunsi lämpimän läikähdyksen sisimmässään. Kolme kultaista hiussuortuvaa, ne hänellä oli yhä hyvässä tallessa. Olivathan ne hänelle jaloja kiviäkin kallisarvoisempi aarre.

”Gimli ystäväni”, sanoi Legolas äänessään haikeutta ja innokasta odotusta. ”Tervetuloa Valinoriin.”

[LillaMyy]

Mulla on nyt jotenkin sellainen viba, että olisin lukenut tämän aiemminkin, mutten selkeästikään ole kommentoinut, joten korjataanpas nyt sitten saman tien tilanne. (:

Apua, ihana! Miksei kukaan ole kommentoinut tätä ennen mua, koska tämä oli aivan älyttömän ihana! (((: Oikeasti, olen muutenkin aina halunnut tietää, miten Legolasin ja Gimlin matka Valinoriin sujui, ja nyt tiedän ainakin sun version siitä, ja pakko sanoa, että pidän tästä ihan älyttömän paljon, koska tuitui! (: <3 Tuossa alussa olit jotenkin todella suloisesti kertonut, kuinka nämä kaksi ovat vanhenneet, vaikka Legolasista sitä ei tosin huomaakaan ja sitten taas lopussa oli ihania viitteitä kirjaan, koska vanhat ystävät odottivat heitä satamassa, ja wäää! Haluaisin esittää kainon toiveen, että kirjoittaisit lyhyen jatkon siitä, kuinka nämä kaksi nousevat maihin, koska haluaisin tietää, keitä muita on Legolasia ja Gimliä vastaanottamassa kuin vain Galadriel, koska en hetkeäkään usko, että hän olisi ainoa! (:

”Vanhoja ystäviä, aivan kuin meitä vastassa. He ovat mitä luultavimmin saaneet kuulla tulostamme. Kenties vesi kertoi sen, tai ehkä tuuli kantoi viestin matkassaan.”

Aivan upea kohta, voisin melkein kuvitella Tolkienin ajatelleen jotain tuollaista kirjoittaessaan liitteisiin kohtaa, jossa hän kertoo Legolasin ja Gimlin matkanneen Valinoriin yhdessä.

Oli myös aivan ihanan humoristinen kohta, kun Legolas käski Gimlin kammata partansa, koska valtiatar oli ottamassa heitä vastaan! Voin jotenkin kuvitella Gimlin alkavan heti kauhealla vaivalla sukia partaansa kuntoon, koska eihän hän nyt voi mennä valtiattaren eteen parta solmussa!

Oi vitsit, tykkäsin kyllä ihan älyttömästi tästäkin, sulla on jotenkin todella ihanan omaperäinen, mutta Tolkieniin vivahtava kirjoitustyyli näissä! (:

[Frederica]

Tässä on tosi ihana tunnelma. :> Kielikuvat ja sanavalinnat ja rytmitys ovat hyvin tolkienmaisia, ja tässä on kaunista viipyilyvyyttä, haikeutta maailman jäämisestä taakse ja iloa Valinoriin saapumisesta, ai että. :>

Legolas ja meri ovat tässä todella kauniit. Meri on se, mikä herätti Legolasissa kaipuun ja nyt kantaa hänet kotiin. :3 Gimli on ihanasti ihan oman itsensä. Parta harmaantuneena, mutta järkähtämättömänä. :> Ja ihanaa, että mainitset nuo Galadrielin hiukset. Ne ovat todellakin Gimlin tärkein aarre, ja siinä kohtaa muistin, että Galadriel oli liitteiden mukaan se, joka puhui Gimlin Valinoriin saapumisen puolesta.

Tässä on mukavasti haikeutta ja riemua ja huumoria ja herkkyyttä.
Kiitos tästä. <3