Kirjoittaja: Frederica
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: draama & angst
Fandom: The Avengers (+ muut leffat, joissa Marvelin movieversen Phil Coulson pyörähtää, mutta pääasiassa The Avengers, koska siinä esitellään eniten Shieldiä)
Vastuuvapaus: Marvel omistaa kaiken, minä en omista mitään enkä tienaa tällä.
Varoitukset:
Huomioitavaa: kuoleman mainintaa
A/N: Nauttikaa :>
Mustavalkoiset suunnitelmat
Phil Coulson oli suunnitellut kaiken valmiiksi yhdeksäntoistavuotiaana, kun Harvardin lakiopinnot olivat puolessa välissä. Äitinsä mielestä Phil oli aina ollut liian nokkela, eikä hän ymmärtänyt miksi Phil halusi lukea lakia ja pyrkiä hallintoon töihin.
Palkka olisi Philin tavoittelemissa paikoissa aina pieni ja työolot huonot. Phil kuunteli äitinsä saarnat ja sanoi aina samaa; Mutta silloin minä voin auttaa ihmisiä. Hallituksen kuuluu palvella kansaa. Hänen äitinsä huokasi sen kuullessaan, ettei ihmisten auttamisella tienannut, paitsi lääkärit, ja antoi olla.
Philillä oli Suunnitelma. Hän valmistuisi, menisi naimisiin tyttöystävänsä kanssa ja työskentelisi jossain hallituksen lakifirmassa. Se oli hyvä suunnitelma, simppeli ja idioottivarma. Ja kun se tuntuisi sopivalta he saisivat pari lasta (Phil ei ollut aivan varma kuinka monta, mutta hän halusi ainakin tytön ja pojan ja hän opettaisi kummankin nyrkkeilemään). Phil kävi yliopiston kuntosalilla neljästi viikossa, juoksi ja ui.
Hän oli tavannut tyttöystävänsä ensimmäisen kerran lenkkipolulla. He olivat juosseet toistensa ohitse, kiinnittämättä toisiinsa sen enempää huomiota. Phil ei kuitenkaan koskaan unohtanut kasvoja, joten kun he törmäsivät uudestaan pelikaupassa, Phil tunnisti hänet. Tyttö kirosi kuin merimies, koska hänen haluamaansa Kapteeni Amerikka -korttia ei ollut myynnissä. Phil sanoi, että hänellä oli niitä kaksi ja hän voisi harkita vaihtokauppaa.
Kunnon keräilijä ei myynyt, vaan vaihtoi; joko kortteja tai kontakteja. Verkostot olivat hyödyllisiä. Se oli toinen asia, josta äiti aina sanoi hänelle; Sinulla on kummallinen koko maan kattava puhelinmuistio tuttujasi, muttei yhtään ystävää. Se sai aina jonkin särähtämään Philin sisällä, epämääräisen, kipeää tekevän värähdyksen, jonka hän kävi juoksemassa pois tai selasi korttejaan niin kauan, että hengitys kulki taas normaalisti.
Eikä hänen muistionsa kattanut koko maata, se oli laajempi ja monimutkaisempi kuin äiti ymmärsi. Numeroita oli kaikkialta maailmasta. Phil olisi voinut mennä melkein mihin tahansa maahan ja hänen muistiostaan löytyisi ainakin yksi ihminen, jolta hän voisi pyytää palvelusta.
Tyttö oli katsonut Philiä päästä varpaisiin, ja Phil oli katsonut häntä ja hymyillyt kevyesti. Tyttö oli kohauttanut olkapäitään ja lähtenyt hänen mukaansa. He olivat vertailleet kortteja ja tunnustelleet maaperää. Tytön nimi oli Patricia Walker ja hän oli kaksi vuotta Philiä vanhempi ja hänellä oli kiivas puherytmi.
Heistä tuli parissa viikossa yhteenhitsautuneet, ja Philin Suunnitelma vaikutti toimivan loistavasti. Täydellisyys jäi kuitenkin tavoittamattomiin. Ihmiset olivat monimutkaisia ja suhteet olivat ikuista kiertelyä kompromissien ja tahtomisien välillä ja joskus ne kariutuivat. Phil ja Patricia erosivat vuosi ennen Philin valmistumista. Patricia lähti kaksi päivää eron jälkeen San Diegoon suorittamaan viimeistä lääketieteen harjoitteluaan.
He eivät tavanneet enää koskaan, mutta Patricia lähetti Philille San Diegosta yhden kirjeen. Kirjeessä oli yksi harvinainen kortti ja kiinalaisen ravintolan ruokalista, jonka taakse oli kirjoitettu; Askel lähemmäs maalia. Phil oli laittanut ruokalistan jääkaapinoveen, kunnes Joshua oli heittänyt sen pois loppujen sydänsurujen myötä.
Heidän suhteensa oli alusta asti täynnä hiomattomia kulmia ja salailua. Joshua tähtäsi laivastoon, ja Phil päätti liittyä myös. Hän voisi palvella maataan ja kansaa ja toimia armeijan asianajajana. Suunnitelmasta oli tullut etäinen kaiku, elämä ei kulkenut niin kuin Phil oli ajatellut, mutta hän huomasi, ettei se haitannut.
Joshuan ja hänen suhteensa kariutui. Elämä ei tullut heidän väliinsä, vaan kuolema. Tekninen vika kranaatinheittimessä maksoi kahden valkoisiin pukeutuneen sotilaan hengen ja neljä loukkaantui. Phil kävi läpi Joshuan virallisen kansion. Hän ei olisi saanut, ihan niin kuin he eivät olisi saaneet ikinä suudella tai nukahtaa toistensa tuoksuun, ja tunsi tutun kylmän värähdyksen sisällään lukiessaan. Joshua oli asetettu sisäiseen tutkintaan ja häntä aiottiin syyttää "sopimattomasta käytöksestä", mikä olisi johtanut joko hänen painostuksesta johtuvaan eroamiseensa (jos todisteita ei ollut riittävästi) tai hänen kunniatta erottamiseensa. Phil tunsi alaleukansa väpättävän. Kunniatta erottaminen olisi tappanut Joshuan. Kranaatinheitin oli vain ehtinyt ensin.
Nyt Joshua haudattiin niin kuin hän oli aina halunnut tulla haudatuksi. Syyttäjä ei nähnyt syytä jatkaa tutkintaa ja pilata hautajaiset. Phil ei tiennyt oliko hän turvassa vai ei, eikä oikeastaan välittänyt.
Hän oli koko elämänsä halunnut olla hyvä. Parempi kuin hyvä. Hän ei keräillyt Kapteeni Amerikka -kortteja sen takia, että ne olivat harvinaisia. Hän keräili niitä, koska Kapteeni oli ollut hyvä. Phil halusi olla yhtä hyvä, auttaa maataan yhtä paljon, olla joka päivä parempi kuin eilen. Nyt hän ei tiennyt mitä tehdä. Hän oli kahdenkymmenen kuuden ja eksyksissä.
Armeija oli osoittautunut kummalliseksi puolitotuuksien ja suvaitsemattomuuden pesäksi, jossa käärmeitä väijyi jokaisen lattialankun alla. Puolitotuudet Phil oli valmis hyväksymään. Sotilaan ei kuulunut nähdä koko kuvaa, sotilaan kuului luottaa siihen, että joku muu näki kaiken ja opasti oikein. Phil ei ollut varma katsoiko kukaan kokonaiskuvaa.
Phil Coulsonin Suunnitelma oli hajonnut taivaan tuuliin, eikä hän ollut surrut sitä, koska hän oli rakastanut. Nyt kun hän ei voinut surra mitään muuta, hän suri sitä. Hän joi olutta suoraan pullosta ja kuunteli vanhoja levyjä ja olisi halunnut selata korttejaan, mutta hänellä oli noutoruuasta tahmeat sormet ja oluttahroja aluspaidassaan, joten hän ei voinut. Jos hän aikoi pitää jotain puhtaana sotkuisessa elämässään, niin ihanteensa.
Hänellä ei ollut enää muutakaan.
Phil heräsi horteesta krapulaan ja siihen, että joku koputti hänen oveensa. Se oli vaativa ääni. Sotilaat koputtivat siten. Marssirytmissä. Phil suoristautui ja irvisti maulle suussaan. Hän puki nopeasti takin sotkuisen paitansa peitoksi ja huuhtoi suunsa suuvedellä. Kasvot näyttivät väsyneiltä, hymy oli unohtunut johonkin Joshuan hautajaisten ja tämän aamun välimaastoon.
Phil käveli ovelle ja suoristi matkalla ryhtinsä. Hän tiesi miten kuvio menisi. Oven takana olisi kaksi sotilaspoliisia, jotka pyytäisivät hänet mukaansa. Hänet vietäisiin kuultavaksi ja hänelle kerrottaisiin syytteet. Hänelle osoitettaisiin asianajaja (Phil ei aikonut pyytää yhtäkään kollegaansa puolustamaan itseään) ja hänelle esitettäisiin vaihtoehdot. Phil eroaisi, hän ei jaksaisi taistella, hän oli väsynyt, ollut jo viikkoja.
Alaleuka tärisi, kun hän kurkotti irrottamaan turvaketjun. Hän puri hampaansa yhteen ja avasi oven. Lumisella kynnyksellä seisoi sotilas. Hänellä oli siviilit yllä, mutta vailla epäilyksen häivää hän oli sotilas.
– Luutnantti Phillip Coulson?
Kysyjällä oli silmälappu toisen silmän päällä. Ainoan silmän katse porautui Philin kallosta läpi. Miehestä näki, että hän oli tottunut käskemään. Phil ei vielä tiennyt sitä, mutta sen päivän jälkeen hän vaihtaisi laivaston valkean mustaan pukuun.
