Nimi: Kuun palaessa loppuun
Kirjoittaja: onkonälkä
Beta: minä itse
Päähenkilö: Sirius
Ikäraja: K-11
Genre: Drama, ehkä hitusen angst-henkinen
Syytön hän oli, ja vain sattui väärään paikkaan. Toki suvussakin oli vikansa, asetti ennakkoluuloja, vaikka pohjimmiltaan hän oli hyvä ihminen.
Kuu ei koskaan ollut loppuunsa palanut yhtä nopeasti, ja aamunkoitteessa ui yksinäinen mies lumihiutaleiden keskellä varpaat sinisinä, joskaan ei suurta muutosta tehnyt, sillä kalpean harmaaksi oli 13 vuotta miehen tehnyt. Tuomiota kesti liian kauan, ja kun vapaat seireenit lauloivat viileässä syystuulessa, päätti epätoivoinen koira paeta.
Rantapenkereelle noustuaan, nousi harmaantunut mies seisomaan ja pysähtyi kunnioittaakseen nimettömiä hautoja, kylmään multaan haudattuja levottomia sieluja ikuisesti järveä ja harmaata kivilinnoitusta katsomassa. Mies nosti kätensä rinnalle, nyökkäsi hautoja kohti, mutta piti mielensä kiinni onnellisissa muistoissa. Eivät hauraat mustat hahmot häntä saavuttaisi.
Mies paleli, pelkäsi ja kaipasi, mutta käveli, käveli vain. Ja niin monien mailien jälkeen saapui pieneen likaiseen jästikylään. Vesi huurtuneena vaatteisiin ja hiuksiin, kaatui pienen kapakan ovelle, ja heräsi myöhemmin sen saman yläkerrasta, niin hän oletti. Oli hänellä ainakin lämmin, ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hyvä olla.
Huoneessa tuoksui kataja ja marjatee, ja oven vierustalla kiikkustuolissa keinui vanha nainen. Ovenkarmiin nojaili uskomattoman paljon vanhaa ystävää muistuttava mies, joka loppujen lopuksi ei häntä oikeastaan muistuttanutkaan.
"Oletko kunnossa?" Se mies kysyi ja esitteli itsensä Craig Nortoniksi, vaimonsa Bettieksi ja kysyi mistä sängyssä makaava mies oli tulossa, ja miksi hän oli niin vetinen.
"Uin saaresta, en mene takaisin", mies sai heikosti suustaan, ja nukahtaessaan tajusi miten paljon vangitut vuodet olivat miestä repineet.
Se uni oli hullu. Siinä oli kummipojan isä ankeuttajan asussa, kuristamassa, satuttamassa, ja tuska poltti kuin saatanan veitsi. Huohottaen ja hikisenä mies heräsi vieraasta sängystä, kiipesi ikkunasta ja jatkoi matkaansa. Oli päästävä Lontooseen.
Ja pitkän matkan jälkeen koira saavutti suden. Susi majoitti tämän, vaikka joutui olemaan poissa. Kummipojan ja petturin luona. Nyt tuli olla jo varovainen, sillä pakoa julistettiin kaikissa lehdissä, kaikkien rakennusten seinillä ja kasvot useiden tiedossa. Silti syytön mies, ja pakoili kuin pahinkin rikollinen.
Ja vain yhden rotan ja yhden nuorukaisen vuoksi. Koston ja kaipuun.
Ja valheen, sen valheen, joka hänet tähän johti.
Synkkä oli matka tähän pisteeseen, ja kauan se kesti, mutta hetki oli käsillä. Koston hetki.
Mutta hetkillä on tapana soljua käsistä kuin hieno hiekka, ja niin teki tämäkin. Katosi pimeyteen ja sinne myös jäi.
Vähämieliset vaihtavat puolta. Heikkosydämiset luulevat tekevänsä oikein, ja rotta oli molempia, mutta silti mies hänet tuomitsee.
Ja kuu palaa aamuksi taas liian aikaisin.