Lähes upota (sieluni karkaa) // Sallittu

[Tinppa]

Title: Lähes upota (sieluni karkaa)
Author: Tinppa
Rating: S
Genre: draama, tajunnanvirta
Pairing: -
Disclaimer: Kaikki kuuluu minulle
Summary: Havupuut kuiskivat selkäni takana.


Lähes upota (sieluni karkaa)

Metsä humisee hiljaisuuttaan. Pakkanen polttelee poskiani ja paljaita käsiäni. Tähdet kimmeltävät mustalla yötaivaalla äärettömän kirkkaina. Kirkkaus on vähintään yhtä ääretöntä kuin noiden pienten aurinkojen määrä.

Havupuut kuiskivat selkäni takana. Hanget ovat kuin pumpulia yön tukahduttavan turvattomassa pimeydessä. Jokaisen uloshengityksen mukana pala minua karkaa hennon höyryn tapaisena pilvenä kadoten sitten synkkään kylmyyteen. Viima rikkoo hengitykseni tuottaman pilven ja sieluni rippeet leijuvat yhä kauemmas minusta.

Hanki on nielaista minut ties kuinka monennen kerran. Se ei suostu kannattelemaan minua, se on tosiystävän sijaan lähes vihollinen. Olen upota, mutten suostu. Yritän paeta muhkean lumihiutalekerrostuman syvyyksistä, karata loputtomalta hangelta.

En halua jäädä kiinni tuntemattomaan pimeyteen. Katson tummalle yötaivaalle ja näen yhden tähden hehkuvan kirkkaampana kuin muiden. Tai sitten se on vain eksyneen kuvitelmaa.

[NicuQ]

Tulin taas (ba dum tshh).

Hitto, en koskaan saa tarpeekseni näistä talvitunnelmien syövereissä olevista tajunnanvirroista. Damnit. Tykkäsin tästäkin, kuten arvata saattaa, sun kuvailu on tosi nättiä ja sujuvaa ja sitä haluaisi lukea aina vaan lisää. Tykkään, kuinka ripottelet pieniä oivalluksia ympäriinsä, kuten nyt vaikka muhkea lumihiutalekerrostuma = normaali lumihanki. Se saa tästä jotenkin semmosta should I say taianomaisempaa ja erikoisempaa ja tykkään ihan liikaa siitä.

Olen upota, mutten suostu.

- Ja tämä. Siis oh god, en tiedä itsekään, mutta oon aina rakastanut tota taivutusmuotoa ihan laittoman paljon ja pisti hymyilemään, kun olit sitä käyttänyt tässä tekstissä ja nimessäkin. Siihen kun törmää niin valitettavan harvoin. Mutta siis pointtina tässäkin oli, että mun silmät poimi tuolta rivien välistä semmoisia pieniä kivoja asioita, jotka tekee sun tekstistä (ja siinä sivussa susta) mahtavan.

näen yhden tähden hehkuvan kirkkaampana kuin muiden.

- Odotin jo ihan, että loppulauseessa todetaan sen olleenkin vain satelliitti trololol, mutta oli se nätti noinkin. 

Mutta ei mulla kai mitään uutta sanottavaa, halusin vaan kertoa lukeneeni ja tykänneeni. Kiitoksia. c:

[Herkkuoone]

Tinpe, aa, apua, mikä tää on?? Uutta ficlettiä sulta ja vieläpä mitä, sieltä ikärajaskaalan sulle ei-totutuimmasta päästä!! Muutenkaan sisällöllisesti tää ei ehkä ollut sitä, mitä oon sulta yleensä lukenut, mutta yhtä mukaansa tempaavaa ja mielenkiintoista kyllä! Sun pitäisi useamminkin kirjoittaa tällaista tajunnanvirtamatskua, sillä mieluusti lukisin ainakin toisen vastaavanlaisen, luultavasti useammankin. : ) Kuten Pyrtsi tuossa edellä jo ehtikin sanoa, niin kuvailusi on sujuvaa, nättiä, tunnelmallista. Erityisesti tykkäilin tässä tuosta luonnon elollistamisesta, kuten "metsä humisee", "pakkanen polttelee" ja "havupuut kuiskivat" nyt näin esimerkkinä mainittakoon, se toi tähän sitä kuuluisaa jotain, joka vei täysin mennessään.

Jokaisen uloshengityksen mukana pala minua karkaa hennon höyryn tapaisena pilvenä kadoten sitten synkkään kylmyyteen.
Tää on upeasti muotoiltu ajatus: uloshengittäessä karkaa mukana pala itseään. Vau. Enpä ole itse moista tullut ajatelleeksi, mutta hienoa, että sinä olet: nyt mäkin sain tämän ajatuksen takaraivooni kiertelemään, sillä se on kiehtova. Entä jos näin tapahtuu ihan oikeasti? Millainen pala silloin karkaa ja ennen kaikkea pala mistä, voisiko sitä säädellä itse jotenkin? Ja kun tähän virkkeeseen vielä yhdistetään tuo seuraavasta virkkeestä löytyvä "sielujen rippeet"-ilmaus, niin oh my, kylmiä väreitähän tässä saa.

Katson tummalle yötaivaalle ja näen yhden tähden hehkuvan kirkkaampana kuin muiden. Tai sitten se on vain eksyneen kuvitelmaa.
Oih. <3 Tosi kaunista sanoilla maalailua! Kirkkaimpana hehkuva tähti muiden joukossa on tietysti melko suuri klisee, mutta tuo jälkimmäinen lause täydentää edellistä mielenkiintoisella tavalla ja saa miettimään, onko minäkertoja kirjaimellisesti eksynyt vai onko "eksyminen" viittaus johonkin muuhun. Jotenkin tämä kohta on lähellä sydäntäni ja siihen on helppo samaistua; yhtenä ajatuksena "eksymisen" viittauksesta mieleeni heräsi ajatus eskapismista, joka on itsellenikin tuttua. Tää lopetus jättää tulkinnan avonaiseksi, mutta se kuitenkin sulkee tekstin kauniisti, eikä lukija jää odottamaan enää enempää, sillä kaikki tarpeellinen on sanottu. Oh!

Kiitos tästä, ihana teksti! : ) ♥
~ Herkutin.

[Tinppa]

Miten mulla on taas jääny vastaamatta kommentteihin, voe mahoton. No mutta, korjataan se asia nyt, tynkämitalla tosin.

Pyry: tässähän menee ihan silleen kldfjhfjd sun kehujes kanssa. :3 Kiitän kommentista.

Herkku: onhan tää vähän epätyypillistä mua, niin tyylillisesti ja varsinkin ikärajallisesti, matalaa ratinkia tulee väännettyä melkoisen vähän. Mulla on myös toinen tajunnanvirtapätkä Vaihteluista (päivästä toiseen) (S), jos et ole vielä lukenut. Mut pitäis tän tyyppistä vääntää kyllä enemmän!

Ja oli se tähtijuttu klisee tai ei, sen avulla sai hyvän lopetuksen tekstille ilman, että jäin keskeneräisen oloiseksi. Ja eksyminen tosiaan, se on melko monimerkityksellinen juttu (tunnustan itsekin olevani todellisuuspakoilija). Kiitos sullekin. :3