Liian erilaiset vai sittenkin samanlaiset
Kirjoittaja: FMAlover
Tyylilaji: Romantiikka
Ikäraja: S (Illusia muokkasi ikärajan)
Paritus: Ginny/Draco, Pansy/Harry, muitakin sivuosissa
Juonenkuvaus: Ginny on rakastunut Dracoon ja saakin tämän lopulta mutta siitä seuraa erittäin paljon sekasortoa.
A/N: Oli pakko kirjoittaa Ginny/Dracoa joten rupesin säheltämään jotain ja tämä on lopputulos. Ficci on kirjoitettu Ginnyn näkökulmasta.
Istuin tyttöjen makuusalissa yksin itkien. Ajattelin taas Dracoa ja sitä kuinka hänen ivallinen äänensävynsä huusi loukkauksia perääni. Silti olin onnellinen siitä, että hän vaivautui edes loukkaamaan minua. Jokainen Dracon sana minulle ja jokainen loukkaus tallentui sydämeeni ja satutti minua, mutta tuotti samalla jotain älytöntä mielihyvää. Ainut joka tiesi tunteistani Dracoa kohtaan oli Hermione, mutta en voinut puhua Hermionelle tällä hetkellä, hän oli nimittäin loitsujen tunnilla ja minulla oli ikävä kyllä hyppytunti. Vilkaisin kelloa seinällä ja huomasin olevan melkein lounasaika joten kuivasin kyyneleeni ja lähdin kohti Suurta Salia. Saavuin saliin ja katsoin Rohkelikkojen pöytään ja näin muutaman minun luokkalaiseni istuvan pöydässä jo, mutta en välittänyt hirveästi heidän seurastaan joten istuuduin yksikseni pöydän päähän ja ryhdyin syömään. Vilkaisin puolihuolimattomasti Luihuisten pöytään ja platinanvaaleat hiukset sattuivat silmiini samantien. Katsoin hetken kuinka Draco leveili Pansylle, jollain kepposella jonka hän oli sattunut tekemään jollekkin pahaa-aavistamattomalle Rohkelikolle. Käänsin katseeni lautaseeni väkisin ja jatkoin syömistä.
- Hei Weasel! Eikö kukaan kestä seuraasi, kun syöt yksin? kuulin Pansyn huutavan minulle Luihuisten pöydästä.
Pidin katseeni tiukasti lautasessa ja olin kuin en kuulisikaan.
- Anna sisareni olla Parkinson, kuulin Ronin äänen huutavan Pansylle vihaisesti.
- Anna olla Ron, sanoin ja käänsin katseeni Roniin.
- Hän loukkasi sinua, Ron sanoi tuohtuneena.
- Niin hän totta vie teki, mutta siinä ei ole mitään uutta ja pärjään varsin hyvin itsekin, sanoin Ronille nostaen pääni samalla uhmakkaasti pystyyn.
Hetken mielijohteesta kävelin Luihuisen pöydän luo ja katsoin Pansya erittäin vihaisesti.
- Oletkos Parkinson huomannut, että sinulla on vielä vähemmän kavereita kuin minulla. Itseasiassa minusta tuntuu, että Dracokin on kanssasi vain siksi, kun kukaan ei kestäisi sitä ulvomisen määrää joka sinusta lähtisi jos Draco jättäisi sinut, sanoin hyytävästi.
- Pidä huoli omista ihmissuhteistasi, Pansy tuhahti.
Vilkaisin sivusilmällä Dracoa joka näytti pidättelevän naurua ja olin varma, että asia ei liittynyt Pansyn kommenttiin mitenkään. Käänsin katseeni takaisin Pansyyn.
- Arka paikka vai? kysyin ja hymyilin suloisesti.
- Minulla ja omalla rakkaalla Dracollani menee loistavasti, Pansy kivahti minulle.
- Todella arka siis, sanoin ja käännyin pois toivoen, että Pansy ei loitsisi minua. Toivo oli väärä mutta onneksi olin saanut AK:ssa hyvän koulutuksen ennen kuin Pansy oli ehtinyt sanoa mitään olin käännähtänyt ja loitsinut kilpiloitsun.
- Mitä täällä tapahtuu? kuulin professori McGarmiwan äänen.
- Pansy yritti loitsia minut ja minä vain puolustauduin, sanoin professorille.
- Viisi pistettä Luihuiselta sekä Rohkelikolta, kuten varsin hyvin tiedätte loitsiminen oppituntien ulkopuolella on kiellettyä, McGarmiwa sanoi ja palasi opettajien pöytään.
Lähdin vähin äänin kohti loitsuluokkaa seuraavalle tunnille.
- Hei Weasley! Odota, kuulin hämmästyksekseni Dracon äänen huutavan perääni.
- Mitä? kysyin varsin kyllästyneellä äänellä.
- Ajattelin vain onnitella, erittäin onnistuneesta Pansyn härnäämisestä, sanoit täsmälleen ne asiat jotka sanoisin hänelle, jos sitä vaaraa siitä itkutulvasta ei olisi, Draco sanoi tosin edelleen erittäin ylimielisesti.
- Kiitos, sanoin ja katsoin Dracon silmiä jotka ensimmäisen kerran katsoivat minua melkein normaalisti ilman vihaa.
Draco tyytyi nyökkäämään ja lähti kohti omaa luokkaansa. Kävelin kulman taakse ja nojasin seinään ja hengitin kuin olisin juossut maratonin. Draco Malfoy elämäni rakkaus oli puhunut minulle ystävällisesti.
- Hei Gin! kuulin Hermionen iloisen äänen.
Katsoin Hermionea joka käveli minua kohti kirjastosta päin.
- Hei, vastasin ja hymyilin kuin pieni aurinko.
- Hyvä päivä? Hermione kysyi melkein ihmeissään päiväni olivat useimmiten huonoja, kiitos Dracon.
Kertasin Hermionelle minun ja Dracon keskustelun.
- Hän puhui sinulle ystävällisesti? Hermione sanoi hämmästyneenä.
- Kyllä vain, sanoin.
- Enpä olisi uskonut tätä päivää näkeväni, Hermione ihmetteli.
Vilkaisin rannekelloani.
- Voi ei! Olen myöhässä loitsuista nähdään myöhemmin Hermione, kiljaisin ja lähdin juoksemaan kohti loitsujen luokkaa.
Avasin luokan oven.
- Neiti Weasley olette myöhässä, professori Lipetit sanoi.
- Olen erittäin pahoillani professori, sanoin ja menin istumaan paikalleni.
Kuuntelin hetken kuinka professori puhui kutsuloitsuista, mutta sitten ajatukseni lipuivat taas Dracoon. Dracon silmiin, kun hän oli katsonut minua ilman vihaa. Dracon huuliin, kun hän oli puhunut minulle.
