title: Legenda Davy Jonesin kolmesta sydämestä
author: Black rose
fandom: Pirates of the Caribbean
genre: humor, one-shot
raiting: K-11
disclaimer: Kaikki, jonka pystyy tunnistamaan alkuperäiseksi Pirates of the Caribbean -leffasarjaksi tai sen muiksi tuotteiksi, on tekijöidensä. Muu on ficin kirjoittajan, joka kirjoittaa tuotoksen omaksi ilokseen ilman taloudellista hyötyä.
summary: “Olette varmasti kuulleet legendan Lentävästä Hollantilaisesta ja sen kapteenista Davy Jonesista --- Tarinasta on kuitenkin olemassa eräs toinen versio, joka kertoo tutun tarinan hieman eritavalla. Kerrotaan nimittäin, että Davy Jonesilla olisi ollut sydämiä yhden sijasta kolme.”A/N: Kirjoitettu ficci-kilpailuun menneenä kesänä kovalla kiireellä. Idea syntyi jollakin hektisellä hetkellä, kun väsyneenä hepulikohtauksen aikana radiosta kuului
Anssi Kelan kappale
Levoton tyttö. Sitä sitten heiman huonolla huumorilla ja pilke silmäkulmassa tuli analysoitua, joten tässä on lopputulos.
HOX! Edellä mainittu biisi ei sitten liity ficciin millään mulla tavalla kuin etäisenä innoittajana. Tämä ei siispä ole mikään songfic!
Kommentit olisi <3
LEGENDA DAVY JONESIN KOLMESTA SYDÄMESTÄ
Polttava aurinko paistoi täydeltä terältä pilvettömältä taivaalta tehden valjenneesta päivästä hiostavan. Paahteinen ilma tuntui seisovalta, ja edes pieni tuulen vire olisi tuonut helpotusta siihen. Mustapurjeinen merirosvolaiva, Musta Helmi, kellui tyynellä ulapalla purjeet velttoina. Kaksi merirosvoa - toinen lyhyt ja paksu, toinen pitkä ja laiha - istuskelivat laivan kokassa ja koettivat saada kalaa helteestä huolimatta. Yhtäkkiä hoikemman piraatin onki alkoi nykiä kiivaasti lähes pudottaen hänet laidan yli.
"Auta nyt!" hän rääkäisi hädissään, jolloin sai paksumpaan miekkoseen vauhtia. Tämä auttoi ystävänsä valtaisan saaliin ylös nostamisessa, ja ei aikaakaan, kun laivan kannella lojui suuri vonkale, joka värisytteli pieniä kellertäviä lonkeroitaan.
Laiha ja pitkä mies ulvahti säikähdyksestä ja yritti piiloutua ystävänsä leveän selän taakse.
"Se... sehän on..." tämä soperteli.
"Mustekala. Pikkuruinen tursas", paksumpi mies totesi hitaasti ja rapsutti kaljua päälakeaan. "Mikä tuli, Ragetti?"
Laiha miekkonen huokaisi ääneen ja pyyhkäisi otsaansa.
"Luulin sitä Davy Jonesiksi", hän kertoi helpottuneena ja hieraisi puista silmäänsä saaden toverinsa pyörittelemään silmiään.
"Davy Jones on kuollut, mutta yhdennäköisyys on kyllä silmiinpistävä", paksukainen myönsi kuitenkin katsellessaan uteliaasti kannella sätkivää otusta.
"Kuule Pintel, oletko muuten koskaan miettinyt, miksi Davy Jones näytti niin kovasti mustekalalta?" Ragetti kysyi äkkiä.
Paksumpi mies kohautti kulmiaan.
"Ei aavistustakaan. Ehkä hän oli sukua niille."
Kaksikko repesi makeaan räkänauruun, mutta vakavoitui sitten.
"Ehkä sille oli jokin tarkoitus", Ragetti totesi hiljaa.
Pintel nyökkäili verkkaisesti.
"Voit ehkä kerrankin olla oikeassa, Ragetti. Kysytään Gibbsilta, hän tietää kaiken ja osaa kertoa jänniä juttuja."
Ragetti nyökkäsi vakavana.
"Joo, kun kala ei syö, niin ainakin juttu luistaa."
Niinpä kaksikko ryntäsi kokasta pois unohtaen onkensa ja pienen sätkivän pääjalkaisen. Paljon lonkeroisempi ajatus oli täysin vallannut toverusten mielen.
Mies, jolla oli harmahtavat muhkeat pulisongit, istuskeli mietteisiinsä painuneena laivan puisilla portailla ja siemaili ruskeasta taskumatistaan rommia. Hän hätkähti ja oli vetää romminsa väärään kurkkuun hulvattoman kaksikon pöllähtäessä paikalle.
"Hei Gibbs! Meillä on tylsää. Kerrohan meille, miksi Davy Jones näytti mustekalalta", Pintel huudahti hengästyneenä.
"Niin. Kerro meille", Ragetti hihkaisi innokkaasti. “Saatiin mustakala ongella, ja...”
Gibbs huokaisi syvään ja ojensi selkäänsä.
"Käännyitte oikean piruparan puoleen", hän totesi hymyillen ja taputti puista porrasta vieressään, jolloin Pintel ja Ragetti istuivat hänen viereensä uteliaisuudesta kihisten. Gibbs huokaisi syvään ja risti kätensä.
"Mistäs aloittaisinkaan? Davy Jones. Olette varmasti kuulleet legendan Lentävästä Hollantilaisesta ja sen kapteenista Davy Jonesista."
Gibbs antoi katseensa kulkea Ragetista Pinteliin, vaikka toden totta tiesikin vastauksen. Pintel ja Ragetti nyökyttelivät päätään vakavina.
"Noh... Davy Jones oli skotlantilainen merimies, joka eli satoja vuosia sitten. Kerrotaan siis, että eräässä rajussa myrskyssä hän myi sielunsa paholaiselle, ja oli siksi kirottu seilaamaan meriä ikuisesti laivallaan Lentävällä Hollantilaisella. Vain todellinen rakkaus voisi vapauttaa miesparan kurjalta kohtalolta. Ja kuten tähtiin oli kirjoitettu, Davy Jones rakastui tulisesti naiseen, jonkun tarinan mukaan mereen, mutta antaa olla", Gibbs totesi tuhahtaen, mutta jatkoi sitten kertomustaan.
"Tämä nainen sattui kuitenkin olemaan vanhan uskonnon pakanajumalatar Calypso, joka hallitsi meriä. Kerrotaan, että ilmestyessään joskus hetkeksi ihmisruumiiseen nainen oli jumalattoman kaunis, mutta viekoitteleva ja ailahtelevainen kuin myrskyisä meri. Calypso antoi vaihtoehdon Davy Jonesin ikuiselle kärsimykselle kyntää seitsemää merta ja ehdotti tälle tehtävää tuonpuoleisessa. Jonesin olisi määrä kuljettaa merellä kuolleet ihmiset tuonpuoleiseen Fiddler's Greenin majataloon, jossa olisi kaikkea mitä mies vain saattoi toivoa, eikä kukaan enää ikinä joutuisi kärsimään", Gibbs hymähti mietteliäänä.
"Rommia ja mieluisaa seuraa siis, mutta palataanpa tarinaan. Davy Jones siis suostui pyyntöön, koska oli valmis tekemään lähes mitä tahansa tuon hurmaavan jumalattaren puolesta. Hän ei kuitenkaan kestänyt sitä, että näki jumalattaren viekoittelevan ihmisruumiin vain harvoina ja valittuina hetkinä. Niinpä hän keksi keinon, jonka avulla onnistui kahlitsemaan jumalattaren ihmisruumiiseen. Näin Calypso olisi aina hänen ulottuvillaan ja hän saisi kosketella jumalattaren neitseellistä ruumista milloin vain tahtoi."
"Mutta eikös Tia Dalma ollutkin Calypso?" Ragetti kysyi ääni värähtäen. Vieno puna oli alkanut kutitella laihan merirosvon kapeita kasvoja. Pintel painoi otsan käsiinsä ja huokaisi kyllästyneenä.
"Oli, oli, mutta anna nyt Gibbsin kertoa. Minä tahdon kuulla."
"Calypsosta tuli Tia Dalma tämän jälkeen, mutta eipä siitä sen enempää", Gibbs totesi ja jatkoi rykäisten tarinaansa.
"Sitten tuli vihdoin aika, jolloin Jones joutui jättämään maan ja siirtymään tuonpuoleiseen tiettömille ulapoille. Rakkaussuhde kariutui, koska Calypso kesyttämättömänä sieluna ei osannut vakiintua vaan hylkäsi merimiehen sanaakaan sanomatta. Hän ei ollut odottamassa satamassa Jonesin saapuessa kymmenen vuoden jälkeen tuonpuoleisesta, vaan oli kadonnut jäljettömiin. Kukaan ei näyttänyt tietävän, missä hän oli. Davy Jones murtui, koska oli uskonut suhteeseen ja suunnitellut kymmenen pitkän vuoden aikana vakavissaan häitä. Hän kirosi itsensä ja Calypson, mutta ei koskaan toipunut täysin. Niinpä hän raastoi sydämensä rinnastaan ja laittoi sen kirstuun, jonka sitten piilotti maan alle Isla Cruzesin saarelle. "
"Mutta entä, miksi Davy Jones näytti mustekalalta?" Ragetti tiukkasi. Pintel työnsi kätensä toverinsa suulle ja katsoi tätä toruvasti. Gibbs loi kaksikkoon äreän mulkaisun, jolloin Pintel virnisti kiusaantuneena.
"Eh... siis jatka vaan. Äläkä välitä Ragetista. Hän on vain vähän liian malttamaton."
Gibbs kohautti olkiaan ja huokaisi syvään.
"Tämä osa legendasta on varmaan tuttu entuudestaan. Tarinasta on kuitenkin olemassa eräs toinen versio, joka kertoo tutun tarinan hieman eri tavalla. Kerrotaan nimittäin, että Davy Jonesilla olisi ollut sydämiä yhden sijasta kolme."
"Kolme!" Pintel ja Ragetti rääkäisivät yhdestä suusta, mutta tukkivat sitten suunsa.
"Anteeksi", Pintel kuiskasi. "Jatka vain, veikkonen. Pidämme kyllä suumme kiinni."
"Pettyneenä kohtaloonsa Davy Jones kirosi itsensä, sydämensä ja petollisen Calypson. Hän kirosi tuskalliset tunteensa, jota ruhjoivat hänen sydäntänsä sekä oman sinisilmäisyytensä", Gibbs jatkoi silmät säihkyen. "Kerrotaan, että eräänä myrskyisenä yönä hän seisoi kalliolla ja huusi myrskyyn kirouksia kuin Jumalaa tavoitellen. Hän vaati saada tietää totuuden ahdinkoonsa ja huusi, että rangaistus rakastumisesta oli kohtuuton, sillä hänellä oli vain yksi sydän, jolla kestää tuska. Aiemmin mustekalojen ja niiden lonkeroiden kanssa tuttavuutta tehneenä Davy Jones uskoi, että mustekaloilla olisi kolme sydäntä yhden sijasta. Siihen hän vetosi vihoitellessaan rajuilmassa."
Gibbs veti syvään henkeä, levitti kätensä teatraalisesti ja huudahti sitten lähes korvia vihlovasti: "Mustekaloillakin kerrotaan olevan kolme sydäntä, ja minulla yksi! Kenen luulet muka selviytyvän vain yhdellä sydämellä? Vannon, että tämän tuskan selätän yhtä helposti kun tuollainen kirottu pääjalkainen."
Pintel ja Rgetti vaihtoivat hämmentyneenoloisen katseen keskenään. Oliko vanha Gibbs-kuoma saanut jonkinmoisen kohtauksen, vai mikä tätä nyt noin kuohutti?
"Näin hän oli kuullun mukaan huutanut", Gibbs selitti ja pyyhkäisi otsalleen noruneen hikipisaran, jolloin Ragetti kuului huokaisevan huojentuneesti.
"Onneton miesparka ei kuitenkaan saanut vastausta ja joutui tyytymään kohtaloonsa - tai ainakin niin hän luuli. Jo tuohon aikaan itkevää tai suuria tunteita julkisesti ilmaisevaa miestä oli yleisesti pidetty heikkona. Sen tähden Davy Jones halusi tukahduttaa tunteensa. Hän ei antanut itselleen mahdollisuutta surra kohtaloaan rauhassa tai päästä yli tuosta lannistavasta petoksesta, vaan kielsi kaikki tuntemuksensa ja päätti, ettei enää koskaan osoittaisi kenellekään ihmissielulle helliä tai välittäviä tunteita. Kipu ei kuitenkaan kadonnut miehen sydämestä, ja lopulta hän raastoi viheliäisen kapistuksen ulos rinnastaan ja..."
"Auh... Mahtoi tehdä kipeää", Ragetti totesi hiljaa, mutta laski katseensa Pintelin tökkäistyä häntä kivuliaasti kylkeen hiljaisuuden merkiksi. Gibbs ei kuitenkaan ollut välittänyt Ragettin välikommentista, vaan oli jatkanut kertomista korvaansakaan lotkauttamatta.
"... lukitsi sen pieneen kirstuun pois silmiensä alta. Kirstun hän hautasi maahan eräälle tuntemattomalle saarelle kauaksi kaikesta. Toimenpiteellä Jones uskoi helpottavan oloaan, mutta toisin kävi. Vihalla naamioidut riipivät tuskan tunteet kuitenkin säilyivät kaikesta huolimatta miespolon rinnassa. Sen huomatessaan mies kirosi ääneen ja vannoi vielä voittavansa rakkauden aiheuttaman kivun. Hän oli saanut, mitä oli tilannut: mustekalan kolme sydäntä tuskineen päivineen. Mutta Davy Jones ei luovuttanut taisteluaan. Hän raastoi toisen sydämen rinnastaan ja teki sille samoin kuin sen edeltäjällekin. Sykkivä vihulainen kirstuun ja maan alle piiloon maailmalta. Davy Jones osasi jo pelätä kohtalon kiusaa eikä siis ollut enää millänsäkään, kun tunsi rinnassaan sydämen tasaisen sykkeen. Tosin aluksi hän tietysti hieman hämmentyi ja tunsi suurta harmituksesta syntynyttä vihaa. Melko pian hän kuitenkin muisti mustekalat, ja kaikki edellä mainitut tunteet pyyhkiytyivät pois voitonvarmuuden tieltä, sillä Davy Jones tiesi, että tämä olisi viimeinen sydän. Niinpä hän kaiveli taas rintaansa ja irrotti sisukkaan tuskallisia tuntemuksia tihkuvan sydämensä."
"Sairas heppu", Pintel ei voinut olla kuiskaamatta Ragettille, joka kuunteli silmät ymmyrkäisinä Gibbsin kertomusta.
"Hän sulki sen kirstuun ja hautasi sen pienen brittiläisen siirtokunnan asuttamalle Isla Cruzesin saarelle. Sydämen mukana hän hautasi myös kaikki menneisyyden onnesta muistuttaneet esineet, sillä hän ei halunnut ottaa turhia riskejä, sillä eipähän sitä olisi tiennyt, jos vaikka esineet pitäisivät tuskaa elossa, jolloin sydämien riisto olisi ollut täysin turhaa. Mutta kävikin niin kuin Jones oli ennustanut, kipu katosi sen jälkeen olemattomiin. Hän ei tuntenut enää mitään - ei iloa, onnea tai rakkautta. Vain viha ja katkeruus olivat jääneet. Ne nakersivat miehen sielunrippeitä ja tekivät tästä pahan merien hirviön, joka vangitsi nuoria avioikäisiä miehiä laivallensa ikuiseen orjuuteen, vain ja ainoastaan suuresta halusta kostaa oma karu kohtalonsa. Ja Calypson myöntämä tehtävä tuonpuoleisessa jäi Jonesin itsesäälin takia täyttämättä, sillä tuhlatessaan vuosia sydämen nujertamiseen, jäivät työt tekemättä. Ja sitä, mikä jäi joskus tekemättä, ei voi enää koskaan muuntaa tehdyksi. Moni avuton merillä kuollut sielu ei enää päässyt Fiddler's Greenin majatalon autuuteen, vaan oli kirottu ajelehtimaan ympäri kahden maailman välissä. Muutaman vuoden laiminlyönti esti siis Jonesia enää palaamasta työhönsä, joten tämä oli enää kahdesti kirottu katkera miespolo, jonka kostonhimo, läheiset suhteet mustekalojen kanssa ja jumalatar Calypson ilkikurisuus olivat muuttaneet muistuttamaan mustekalaa. Hän oli myös ikuisiksi ajoiksi pakotettu seilailemaan meriä ja huijaamaan onnettomia merimiehiä palvelemaan laivallaan pelastumisen toivossa."
"Anteeksi, mutta on ihan pakko keskeyttää..." Pintel huomautti ja loi varovaisen katseen Gibbsiin, joka juuri silloin siemaisi taskumatistaan lisää rommia.
"Jos Davy Jonesilla muka oli kokonaiset kolme sykkivää pumppua sen kirouksen takia, miksi hän kuoli, kun se Saapasremmin penikka lävisti hänen sydämensä? Mitä niille muille sykkijöille oikein kävi?"
Gibbs huokaisi.
"Olin juuri tulossa siihen, typerykset", hän murahti. "Mutta sanottakoon se, että Davy Jones oli käytännössä voittamaton ja hänen tuhoamisensa oli lähes mahdotonta, sillä kaikki olemassa olevat sydämet piti lävistää, jos hänet mieli tappaa."
"Sen me kyllä tajusimme", Pintel huudahti.
"Ai mikä tajuttiin?" Ragetti mutisi hiljaisesti ja hinkkasi puusilmäänsä.
"Mutta se vain hieman ihmetyttää, että mitä muille sydämille kävi. Oliko ne tuhottu joskus aiemmin?" Pintel katsoi Gibbsia kummissaan toinen kulma ylhäällä.
Gibbs nyökkäsi innokkaasti ja hieroi käsiään.
"Oli. Kerrotaan näet, että ensimmäinen rinnasta riistetty sydän olisi haudattu jollekin tuntemattomalle autiosaarelle - tai ainakin Davy Jones luuli sen olleen asumaton. Hän oli kuitenkin väärässä, sillä saaren oli jo muutamia satoja vuosia aiemmin asuttanut eräs alkuasukasheimo, jota espanjalaiset seilorit lokikirjamerkinnöissään kutsuivat
Corazónes asadosiksi."
"Mikä Koratsoones?" Ragetti kysyi ja kallisti tyhmänä päätään.
"Kannibaaliheimo. Vapaasti käännettynä paistetut sydämet tai jotain sellaista", Gibbs kertoi.
"Yh... Kuulostaapa pahalta", Ragetti sopersi. Häntä lähes puistatti koko ajatus.
"Tai pikemminkin irvokkaalta", Pintel hörähti, mutta vakavoitui sitten hetkeksi ja kastoi Gibbsia kysyvästi. "Mistä moinen nimitys?"
"Nimen sanotaan tulevan siitä uskomuksesta, että kyseinen heimo olisi taipunut kannibalismiin ja heidän erityisherkkuaan olisivat olleet nuotiolla paistetut ihmissydämet. Kerrotaan siis, että kyseisen heimon edustaja olisi sattumalta laskuveden aikaan löytänyt Davy Jonesin piilottaman sydänkirstun. Suuri riemuhan siitä oli syntynyt kirstun sisällön paljastuttua. Heimo siis söi sydämen hyvällä ruokahalulla ja kiitti merenjumalaa noinkin antoisasta lahjasta."
"Mahtoi olla herkkua", Pintel totesi ja lipaisi huuliaan. "Muistan, kun äiti joskus valmisti siansydämistä oikein herkullista..."
Gibbsin murhaava katse sai Pintelin kuitenkin sulkemaan suunsa.
"Toisen sydämen kerrotaan olleen maan alla piilossaan hieman pidempään - muutaman sata vuotta. Perimätiedon mukaisesti eräs nuorukainen olisi löytänyt sen Karibian saaria kierrellessään ja rantoja aarteenkiilto silmissään etsiessään. Hänen kaivellessaan rantaa oli hänen lapionsa sattumalta osunut tuohon salaperäiseen pikku kirstuun. Mies tietenkin oli pakahtua onnesta, sillä uskoi viimeinkin löytäneensä jotain arvokasta. Hän nosti kirstun ylös ja mursi sen ruostuneen lukon. Nuorukainen koki kuitenkin suurtakin suuremman pettymyksen nähdessään kirstun sisällön, joka oli aivan päinvastainen kuin hän oli kuvitellut. Yhä sykkivä vienosti mädältä tuoksahtava sydän ei ollut lähelläkään hänen uumoilemaansa kulta-aarretta. Nuorukainen siis säikähti suunnattomasti, sillä hän kuvitteli sydämen olevan enne jostakin pahasta. Niinpä hän valmisti nuotion ja poltti kirstun elimineen tuhkaksi. Ja jos pahasta onnesta tai enteestä puhutaan, kerrotaan, että muutaman päivän päästä kyseisen nuorukaisen koira oli kuollut, joten mene ja tiedä sitten, oliko miehen uskomuksissa perää", Gibbs kohautti olkiaan ja siemaisi rommia.
"Kolmas sydän oli siis se, jonka me löydettiin?" Ragetti kysyi uteliaana. "Tai siis eihän me sitä kaivettu ylös, vaan vanha kunnon Jack sen tytönheitukan ja entisen kommodorin kanssa."
"Se oli Elizabeth, ei tytönheitukka," Pintel korjasi ja hymyili sitten velmusti. "Nukke."
Ragetti näytti Pintelille kieltä.
Gibbs nyökkäili verkkaisesti ja sulki taskumattinsa korkin.
"Kyllä. Se oli juuri se viimeinen sydän, joka oli vuosia ollut Isla Cruzesin maaperässä. Davy Jonesin viimeinen henkireikä."
"Mutta miten aiempien sydänten tuhoaminen vaikutti Davy Jonesiin?" Pintel kysyi.
"Sattuiko häntä?" Ragetti kysyi silmät laajoina kuin lautaset.
"Vihloiko?" Pintel arvuutteli.
"Suuri tuska?" Ragetti parahti.
"Vimmattu kutina?"
"Ehkä jokin pieni vihlauksenomainen, tiedä häntä", Gibbs totesi. "Ainakin se vaikutti Davy Jonesin voimien heikkenemiseen ja muutti hänet entistä kärttyisämmäksi. Pelko viimeisenkin sydämen tuhoamisesta teki Jonesista vainoharhaisen ja hän alkoi vartioida sitä tarkemmin. Suuren suuri meripeto, Kraken, koulutettiin sitä vahtimaan ja upottelemaan epäilyttäviä aluksia, jotka uskalsivat seilailla liian lähellä Isla Cruzesia. Rauhallisten vuosien saatossa Davy Jones kuitenkin rauhoittui hieman ja heikensi turvatoimiaan. Sitä ennen sydämen kerrotaan kuitenkin aiheuttaneen monia asioita. Esimerkiksi siihen liittyneen kirouksen kerrotaan saattaneen neitoja hedelmättömiksi, synnyttäneen kummallisia epämuodostuneita eläimiä, upottaneen laivoja sekä lopulta aiheuttaneen tuhoisan kulkutautiepidemian Isla Cruzesin saarella. Ärhäkkä tauti tappoi kuin salama kirkkaalta taivaalta lyhyessä ajassa kaikki saaren asukkaat pappia lukuun ottamatta, ja hänkin lopulta lopetti itsensä hirttäytymällä kappelinsa kellotorniin. Mene sitten vakuuteen siitä, onko tuo kaikki ollut sattumaa vai vain tuon mitättömän pikku pumpun tekosia. Uskoo ken tahtoo. Jokin taho kertoo myös tarinaa siitä, kuinka toisen sydämen löytänyt nuorukainen olisi kuulunut kuuluisan espanjalaisen valloittajan Hernando Cortésin konkistadoreihin."
"Hernanto Kortees?" Ragetti kysyi korvaansa kaivellen. "Mikä se on? Mikä on joku konkistoori?"
Pintel ei voinut olla lyömättä toveriaan takaraivoon.
"Älä kokoajan keskeytä tyhmyri!" hän ärjäisi.
"Hernando Cortés oli espanjalainen löytöretkeilijä ja valloittaja, joka konkistadoriensa - eli eräänlaisten sotureidensa - kanssa valloitti atsteekki- ja inkavaltakuntia 1500-luvun alkuvuosikymmeninä. Tämä miekkonen oli samainen Cortés, joka ryöväsi meksikolaisten atsteekkien kultarahoja sisältävän kirstun. On siis joskus kerrottu, että tämä nuori mies joka, Jonesin sydämen kanssa asioi, olisi siirtänyt kirouksen kultakolikoihin. Tuo kirous olisi ollut sydämen kosto sen polttamisesta. Tämä rahojen kirous olisi siis samainen kirous, joka myöhemmin lankesi Barbossan ja tämän miehistön - eli myös teidän - kimppuun Isla de Muertalla. Yleiset tarinat puoltavat myös sitä, että jokin näistä piilotetuista kirotuista sydämistä olisi ollut Euroopassa riehuneen mustansurman takana", Gibbs hymähti tyytyväisesti ja loi merkitsevän katseen suut ymmyrkäisinä kuunnelleisiin Pinteliin ja Ragettiin.
"Niin ja onhan sitä myös kertomuksia, että Davy Jonesilla olisi ollut tusinankin verran sydämiä, joiden kohtalot..."
"Rakas Gibbs-kuoma, älä viitsi sekoittaa kelvottoman miehistöni puolityhjiä päänuppeja kertomalla tuollaisia. Oletko juonut liikaa rommia, sillä tuo menee nimittäin jo aivan liian paksuksi puheeksi", paikalle vaivihkaa ilmestynyt kapteeni Jack Sparrow totesi huvittuneesti ja virnisti niin, että muutama kultahammas hänen suussaan välkähti. "Uskotko tuota enää itsekään?"
Gibbs kurtisti kulmiaan mietteliäänä ja kaivoi nahkaisen taskumatin povitaskustaan.
"Ymm", hän hymähti huvittuneena siemalillessaan rommia ja katsellessaan, kuinka Pintel ja Ragetti lähtivät matkohinsa jostakin pääjalkaisen ruumiinavauksesta innoissaan hihkuen. "Eipä sitä koskaan tiedä..."
B.R
