Kesäyön retki (S)
Nimi: Kesäyön retki
Kirjoittaja: DragonHeart58
Ikäraja: sallittu
Tiivistelmä: Tarina kertoo Lunan öisestä kesäretkestä hänen ollessaan 4-vuotias
Vastuuvapaus: J.K. Rowling omistaa hahmot, enkä saa tästä rahaa
A/N: Tällaisen tekstin sain nyt aikaiseksi, toivottavasti on ihan viihtyisää luettavaa!
Kesäyön retki
4-vuotias Luna istui öisellä kesäniityllä ja katseli tummaa yötaivasta ihmeissään. Taivas oli kuin musta silkkikangas, johon tähdet olivat muodostaneet omia kimaltavia helminauhojaan. Kuu paistoi hopeisena yötaivaalla, ja sen valkeat säteet juoksivat niityn poikki ja valaisivat paikan kauniin salaperäisesti.
Pieni puro solisi verkkaisesti jossain lähistöllä. Heinäsirkat soittelivat viuluaan, ja kaskaat sirisivät jossain kauempana. Tuuli humisi soitellen hiljaista kesäyön laulua, ja kaikki niityn kukat ja kasvit tanssivat sen soittamassa tahdissa. Luna kuunteli luonnon luomaa musiikkia, joka rauhoitti ja joka oli kotoisaa ja pehmeää, turvallista. Luna katseli uteliaana ympärilleen ja huomasi, kuinka pienet tulikärpäset lentelivät hänen vierellään. Riemukkaasti hymyillen pikkuinen Luna seurasi niiden seikkailua ja ihasteli, kuinka kauniisti ne loistivat kesäyön suloisessa hämärässä. Luna nousi pienille jaloilleen ja lähti taapertamaan innoissaan kohti läheistä tammea. Hymy oli hänen viattoman pikkulapsen kasvoillaan onnellinen, aito ja utelias.
Vanha tammi kohosi hänen silmiensä edessä suurena ja mahtavana. Monet kerrat Luna oli kiivennyt sen oksille. Luna rakasti tätä tammea, sillä se oli hänelle kuin ystävä, jolle voi kertoa kaikki salaisuudet tietäen, ettei se ikimaailmassa kertoisi niitä kenellekään. Ja tammi on tietenkin kertonut Lunalle paljon omia salaisuuksiaan. Esimerkiksi sen, kuinka pieni lintupariskunta oli rakentanut sen oksille pesän viime kesänä, tai kuinka orava oli rakentanut oman kotinsa sen turvalliseen koloon. Tammi on päästänyt Lunan kiipeämään oksistoonsa ja se on näyttänyt, miltä maailma voi näyttää niin korkealta. Tammi oli näyttänyt Lunalle paljon sellaista, mistä monet eivät osaa edes uneksia.
Pienin mutta varmoin askelin Luna kiipesi korkealle tammen latvustoon ja katseli henkeäsalpaavan kaunista näkymää. Öinen niitty oli aivan erilainen kuin päivällä. Koko niitty oli kietoutunut kesäyön hämyyn, ja kuu valaisi peltoa niin, että se näytti salaperäiseltä ja jollain tavalla taianomaiselta. Kukat olivat jo osittain sulkeneet suloiset kukkansa pieniin nuppuihin, mutta Luna näki, kuinka osa niistä oli vielä auki. Luna tunsi, kuinka hän halusi juosta tuolla ja kieriä ja temmeltää siellä sydämensä pohjasta. Näky oli tämän pienen luonnonlapsen mielestä niin kaunis, että hänen oli päästävä sinne uudelleen.
Luna kiitti vanhaa tammea ja laskeutui varovasti puusta alas. Sitten hän vain pinkaisi juoksuun kukkien ja heinikon sekaan ja nauroi suloista, viattoman onnellista naurua. Hän vain juoksi ja juoksi ja pienet jalat eivät tahtoneet pysyä perässä. Ruohikko kutitti jalkapohjia hänen juostessa yhä edelleen.
Hän juoksi solisevalle purolle ja pysähtyi hengästyen keskelle sitä. Vesi tuntui ihanan viileältä ja virkistävältä hänen ruohon ja lian tahrimille jaloilleen. Luna tuijotti kuvajaistaan, joka heijastui puron pinnalta. Hänen vaaleita, pörröisiä hiuksiaan, hänen innosta tuikkivia silmiään, mullan ja lian tahrimaa naamaansa ja oranssia kesämekkoaan, joka oli myös tahriintunut. Hän hymyili iloisesti omalle uteliaalle heijastukselleen, ja lähti uudelleen juoksuun.
Hän heitti kuperkeikkaa ja kärrynpyörää ja hän pyöri ja juoksi kunnes lopulta hengästyneenä kaatui kumoon kostealle nurmikolle. Hän oli väsynyt ja hengästynyt, mutta silti todella iloinen. Hymyillen hän loi katseensa taas taivaalle, joka kuvasti kaikkia niitä unelmia ja toiveita, joita pienellä Lunalla oli. Lopulta hänen silmänsä painuivat kiinni, ja hän vaipui suloisen toiveikkaaseen uneen kohti uusia seikkailuja.