Nimi: Sateenvarjon alla
Kirjoittaja: Seidig
Beta: -
Paritus: Shuichi/Eiri
Genre: Fluffy
Ikäraja: S
Varoitukset: -
Fandom: Gravitation
Disclaimer: Omistan vain sateenvarjon.
Summary: Shuichin kylmät sormet kietoutuivat Eirin sormien päälle sateenvarjon varren ympärille ja ujo vilkaisu alhaalta päin oli liiankin vihjailevaa siihen, mitä vanhemman olisi kuulunut tehdä seuraavaksi, jos kyseessä olisi ollut rakkausromaani.
A/N: Koska rakastan Gravitationia ja oon jo kauan halunnut kirjoittaa siitä jotain. Tässä nyt vähän syksyfluffya (jotenkin en tällä hetkellä osaa kirjoittaa mitään muuta). Kommentit ovat varsin tervetulleita :>
SATEENVARJON ALLA
Sadepisarat hakkasivat sateenvarjon pintaa.
Se, miten puiden oksat kurottivat alastomina heidän ylleen, sai sekä Shuichin että Eirin mielikuvituksen juoksemaan – Eiri olisi mielellään istahtanut tietokoneen ääneen kirjoittamaan romanttista syksyiseen Pariisiin sijoittuvaa rakkausromaania. Jos taas hän yhtään Shuichia tunsi, poika olisi taasen ollut innokas istahtamaan hänen syliinsä ja itkemään vähän hänen olkapäätään vasten sitä, kuinka pelottava maailma oli ja Eiri olisi ainoa, joka voisi pelastaa hänen henkensä esimerkiksi suudelmalla.
”Miksi täällä sataa”, Shuichi marmatti. Eiri loi synkän katseen alaspäin tummiin hiuksiin, ei sanonut sanaakaan. Hän ei olisi jaksanut Shuichin valitusta juuri nyt, painostava ilma sai hänen päänsä jyskyttämään vähän krapulan lailla. Lisäksi hän ei ollut nukkunut kunnolla moneen yöhön. Tuntui miltei masokismilta viettää siitä huolimatta aikaa Shuichin kanssa.
”Pelkkiä lätäkköjä, minun jalkani kastuvat, mennään sisälle”, jatkoi nuorempi tehostaen ärsyyntyneisyyttään huitomalla käsillään niin, että tyrkkäsi vieressään kulkevaa miestäkin kylkeen.
”Ole hiljaa!” Eiri kivahti ja Shuichi vilkaisi häneen syyllisesti. ”Minä en jaksa sinua, voit painua suoraan takaisin kotiin jos et osaa olla valittamatta edes kymmentä sekuntia.”
Sen jälkeen oli vain hiljaisuus. Se, että tummahiuksinen oli siirtynyt hiukan kauemmas Eiristä, oli vanhemmallekin yllätys – yleensä poika teki kaikkensa saadakseen olla mahdollisimman lähellä häntä. Ei hän silti syyllisyyttä tuntenut tiuskimisestaan, ei ainakaan paljoa. Jonkun täytyi joskus ojentaa piloille hemmoteltua penikkaa jotta tämä ymmärtäisi, ettei ole maailman napa.
”Eiri?”
Vaaleahiuksinen kohotti kulmaansa kyllästyneesti tietäen, ettei toinen kuitenkaan näkisi sitä. Shuichi piti katseensa tiukasti sateenmaalaamassa tiessä.
”Tämä sade kastelee minut.”
”Mitäs siirryit niin kauas sen saakelin varjon alta”, Eiri ärähti voipuneesti. Silti hän siirsi sateenvarjoa hiukan enemmän toisen ylle siitäkin huolimatta, että nyt pisarat rummuttivat hänen takkinsa pintaa ja kastelivat hiukset.
Shuichin kylmät sormet kietoutuivat Eirin sormien päälle sateenvarjon varren ympärille ja ujo vilkaisu alhaalta päin oli liiankin vihjailevaa siihen, mitä vanhemman olisi kuulunut tehdä seuraavaksi, jos kyseessä olisi ollut rakkausromaani.
Eiri päätti antaa tapahtumien mennä siihen suuntaan.
Hän pysähtyi, kääntyi nopeasti Shuichia päin ja kietaisi kätensä (myös sen, missä oli sateenvarjo) pojan ympärille. Viileähköt huulet olivat ensin avoimen hämmästyneet, mutta pian myötäilivät Eirin omien liikkeitä.
Eiri ei voinut kiistää sitä, etteikö hän olisi pitänyt suutelemisesta. Itse asiassa, hän jopa onnistui hetkeksi unohtamaan kaiken muun, sulkemaan silmänsä ja vain juoksuttamaan toisen kätensä sormia Shuichin niskassa, ne jatkoivat matkaansa jopa paidan alle. Hän tunsi ihon menevän kananlihalle, hymyili toisen kuumiksi muuttuneita huulia vasten.
Shuichin huulilla oli autuas hymy heidän irtautuessaan toisistaan. Se sai Eirin taas kerran miettimään sitä, mikä hänessä edes kiehtoi nuorempaa.
Se oli niitä harvoja asioita, joita hän ei yksinkertaisesti ymmärtänyt.
----
