Kirjoittaja Aihe: Death Note: Verenvuodon tyrehdyttämisen haasteet | K-11 | M/M | Oneshot  (Luettu 1477 kertaa)

Beyond

  • Kamui
  • ***
  • Viestejä: 1 873
  • op HaX
Ficin nimi: Verenvuodon tyrehdyttämisen haasteet
Kirjoittaja: Beyond
Ikäraja: K-11
Fandom: Death Note
Paritus: Matt/Mello
Genre: Hurt/Comfort & Fluffy(?)
Varoitukset: Vähän verta, kuten otsikko kertoo. Ja sitten on sokeriakin.
Yhteenveto: Osallistuu Älyttömät otsikot vol. 3 -haasteeseen. Kaikki kunnia otsikosta haasteen pitäjälle, eli Picsille. Siitä se idea sitten lähti.
Vastuuvapaus: Tsugumi Ohba omistaa kaiken, minkä omakseen tunnistaa. Kirjoitusprosessin aikana ei käytetty lapsityövoimaa, eikä tekstiä ole testattu eläimillä. XOXO -Beyond
A/N: Minun Death Note -ficcini kuvaavat enemmän Mattyn kuin Mellon sisimpiä ajatuksia. Yritin kirjoittaa tällä erää myös siitä toisesta näkökulmasta. :P

***

Valkoinen froteekangas oli värjäytynyt punaiseksi. Matt istui kylpyhuoneessa koko talon ainoalla jakkaralla, painoi pyyhettä kylkeään vasten ja kirosi vaimeasti. Eivät avohaavat hengenvaarallisia olleet, vaan kipeitä kylläkin.

”Matt, anna olla viimeinen kerta, kun suututat Rodin”, ovenpieltä vasten nojaileva vaaleaverikkö mutisi ärtyneenä, joskin kipakan sävyn takana oli myös silkkaa huolta.
”Pirustako minä olisin voinut tietää, että sillä paskiaisella on sellaiset refleksit vielä viidenkin promillen kännissä?” puhuteltu nuorukainen kysyi irvistäen.
”Tarvitseeko tuohon edes vastata?” Mello esitti vastakysymyksen.
”Ei”, punapää myönsi.
”Idiootti”, vaaleaverikkö tokaisi.
”Onneksi Rod sentään tuntuu pelkäävän sinun vihaasi, vaikka et ole edes puoliakaan hänen painoisensa. Taidat lyödä aika hyvin kokoosi nähden?” Matt oli kysyvinään huolettomaan sävyyn, vaikka hän ihmetteli ihan oikeastikin, miten joku Mellon tapainen pystyi pitämään jopa Rodin aisoissa.
”Jos näin käy vielä kerran, pääset testaamaan itse”, Mello lupasi. Punapää naurahti, mutta vaikeni oitis, kun vaaleaverikkö mulkaisi häntä aivan erityisen häijysti.
”Okei, tuo katse selittää paljon.”

***

Koko fiasko oli saanut alkunsa noin puoliltapäivin. Yleensä Rod ei tahtonut tavata Mattia henkilökohtaisesti ja jos tahtoi, asiat tapasivat olla erittäin pahasti pielessä. Vahvasti humaltunut mies oli istunut lasipöydän äärellä päätään pidellen. Ilmeisesti Los Angelesin piirisyyttäjän tiedostoista oli löytynyt jotain sellaista, mistä Rod ei ollut ilahtunut laisinkaan. Matt oli kuunnellut puolikorvalla pöydän toisella puolella Rodin vaatimuksia tuhota ties mitä tiedostoja ”saatanan äkkiä.” Punapää oli lähinnä säälinyt piirisyyttäjän tiedonlähdevasikkaa, joka oli joutunut toimittamaan huonot uutiset Rodille ensisijaisesti.

Rehellisesti sanoen koko homma oli tympinyt punapäätä. Oli ollut ylipäätään vaikeaa saada mitään selkoa siitä, mitä tiedostoja Rod mahtoi tarkoittaa. Keskustelun alussa Rodin viskilasi oli ollut vaarallisen täysi, mutta juoma oli tuhottu kymmenessä minuutissa. Matt oli yrittänyt näyttää keskittyneeltä ja epäonnistunut siinä ilmeisen surkeasti, sillä jossain vaiheessa Rod oli alkanut tivaamaan, miksei Matt sanonut mitään.

Kun oli asunut Mellon kanssa liian pitkään, alkoi ilmaista asioita automaattisesti turhan suorasukaisesti. Mattin kannalta valitettavaa oli ollut vain se, että vain Mellolla itsellään oli kyky selvitä törkeimmistäkin mahdollisista kommenteistaan kuin koira veräjästä. Matt sen sijaan oli onnistunut ottamaan Rodia kunnolla päähän ilmoittaessaan kuivakasti kutakuinkin, että:
”Tuossa sammalluksessa ei ollut mitään tolkkua.”

Matt ei ollut ehättänyt edes reagoida, kun Rod oli jo kiskaissut hänet rinnuksista pöydän yli.
”Sinä”, Rod oli aloittanut hitaasti.
”Sinä et puhu minulle noin enää koskaan. Kiitä onneasi, että sen blondiäpärän mielipiteillä on vaikutusta minuun, koska muuten minun ei olisi tarvinnut edes varoittaa sinua.”
Sen todettuaan Rod oli päästänyt irti Mattista. Punapää ei ollut ehtinyt ponnahtaa pystyyn, vaan hän oli käytännössä katsoen räsähtänyt edessään olevalle pöydälle. Totta kai siinä helvetin pöydällä oli pitänyt olla lasi, ja totta kai sen helvetin lasin oli pitänyt rikkoutua. Jälkikäteen Matt ehkä naureskelisi Rodin humaltuneelle temperamentille, mutta ei ollut ollut kovinkaan hohdokasta huomata vasta metrossa, että ihmiset tuijottivat, ja kyljessä tuntui oudolta.

***

”Tuo haava on putsattava”, Mello huomautti katseltuaan aikansa punapään tuhoon tuomittuja yrityksiä verenvuodon tyrehdyttämiseksi.
”Ei, tämä on ihan hyvä näin”, Matt intti. Haavoissa inhottavinta oli nimenomaan niiden desinfiointi, sillä koko prosessi tuntui sattuvan enemmän kuin mikään muu. Lääkärin olisi vielä kestänyt, mutta väärennetyillä henkilöllisyyspapereilla Yhdysvaltoihin matkustaneilla ei ollut varaa sellaiseen luksukseen kuin pikaisiin tikattavana käynteihin.
”Voit polttaa sisällä, jos teet asialle jotain”, Mello lupasi. Matt ei ollut uskoa ensi alkuun korviaan. Hän oli jo olettanut, että toinen olisi väittänyt vastaan.
”En kai minä näytä jo niin säälittävältä, että sinä alat maanitella?” punapää kysyi. Vaaleaverikkö hymähti melkeinpä anteeksipyytävästi.
”Eli näytän”, Matt totesi lakonisesti, kun toiselta ei tuntunut heruvan rehellistä vastausta. Siinä oli jotain uutta, koska yleensä Mellolla ei ollut ongelmaa täräyttää mielipiteitään ilmoille. Toisaalta vaaleaverikkö saattoi hyvinkin välittää punapäästä omalla tavallaan sen verran paljon, että päätti joskus yrittää hienotunteisuutta. Se oli kenties yksi parhaista mahdollisista kohteliaisuuksista, joita Matt saattoi ikinä odottaa.

”Matt?”
”Kerro.”
”Antaisit minun katsoa sitä haavaa, jos et itse… viitsi sen vertaa”, Mello pyysi korjaten viime hetkillä sanansa sellaiseen muotoon, joka ei vahingossakaan kuulostanut liian imelältä.
”Vau, sinullahan on melkein sydän”, Matt ei voinut olla ivailematta.
”Epäilen, mutta teeskennellään niin hetki”, vaaleaverikkö totesi.
”Miten tuollaisesta tarjouksesta voi edes kieltäytyä?”

***

Yleensä Matt oli se, joka joutui kursimaan kokoon toinen toistaan ihmeellisimpiä vaurioita. Mello päätti, että olisi itsekin vähän varovaisempi jatkossa, sillä sisar hennon valkoisen rooli ei välttämättä ollut helpoin mahdollinen: vaikka vaaleaverikkö koetti parhaansa mukaan olla tuottamatta lisää kipua, punapää tuntui hätkähtävän pelkästä hipaisusta.

”Tiesitkö, tumpelo, että tämä olisi huomattavasti nopeammin ohi, jos pysyisit paikoillasi?” Mello kysyi ennen kuin ehti harkita sanojaan. Alkuperäinen tarkoitus oli ollut ilmaista jonkinlaista myötätuntoa, mutta toisinaan vaaleaveriköstä tuntui siltä, että jopa kaikkien autistien äitilammas, Near, oli siinä lajissa häntä parempi.
”Kyllä minä yritän. Tuo aine vain kirvelee niin pirusti”, Matt vastasi irvistäen.
”Totta kai se kirvelee. Jos olisit miettinyt sitä vähän etukäteen, me emme olisi nyt tässä”, vaaleaverikkö huomautti.
Miten tämä voi olla niin helvetin vaikeaa? hän ajatteli samaan aikaan. Jostain syystä joka kerta, kun Mello yritti sanoa jotain pehmeän suuntaan vietyäkään, oli lopullinen ulosanti tavallistakin puhetyyliä julkeampi.
”Paraskin puhuja, kiitos vain empatiasta”, punapää tuhahti.
”Ole hyvä.”

”Onneksi et ole ikinä haaveillut lääkärin urasta. Sinä olet aivan kamala tässä”, Matt totesi hetken hiljaisuuden jälkeen. Onneksi hänen äänensä oli jo lievän huvittunut.
”En minä nyt niin kamala ole. Suurin osa epämääräisestä törystä on jo kaiveltu ulos.”
”Mitä?” punapää älähti.
”Pilailin. Ei siellä ollut muuta kuin muutama pieni lasinsiru.”
”Ihanaa, Mells”, Matt huokaisi, mutta ei voinut estää aivan pientä hymynhäivää nousemasta huulilleen. Toisella oli ehkä persoonallinen tapa näyttää välittämisensä, mutta loppujen lopuksi vaaleaverikkö ei olisi ikimaailmassa vaivautunut edes yrittämään muiden ihmisten kohdalla.

***

”Sovitaan, etten paikkaa sinua enää kertaakaan”, Mello pyysi saatuaan vihdoin työnsä valmiiksi.
”En tiedä, onhan tässä puolensa. Jos loukkaantuisin oikein pahasti, ehkä suostuisit pukeutumaan sairaanhoitajaksi. Ihmiset tekevät hienoja asioita sääliessään toisia”, Matt kuittasi.
”Jos puhut vielä tuollaisia, voi olla, että joudun desinfioimaan haavasi uudelleen”, vaaleaverikkö vastasi hymyillen suloisesti, mutta katsoen samaan aikaan punapäätä myrkyllisesti.
”Eiköhän tämä riitä tältä erää”, Matt totesi. Oikeastaan Mello oli aika sievä ollessaan hieman hiiltynyt – joskaan sitä punapää ei koskaan sanoisi ääneen, sillä muutoin vaaleaverikkö olisi hyvinkin saattanut lunastaa lupauksensa.
”Joka tapauksessa, kiitos, apina. Olen sinulle yhden velkaa”, punapää totesi ja veti sitten toisen lähelleen painaakseen pienen suudelman tuon huulille. Mello tunsi pienen punan kohoavan kasvoilleen. Ehkäpä Matt ymmärsi jotain ilman, että vaaleaverikön tarvitsi pukea sitä sanoiksi.
« Viimeksi muokattu: 02.11.2014 15:20:24 kirjoittanut Beyond »
Hellät sanat pilaavat ruman maailman,
johon tahdot kuulua ja tappaa Jumalan.

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 852
  • kiero ja sarkastinen
Piti tulla lukemaan mitä otsikosta syntyi. Kiva lukea Death Notea pitkästä aikaa. Ajatus Mellosta tekemässä yhtään mitään huolehtivaa yhtään kenellekään on kyllä aika hankala sulatettava, mutta jos sitä käy kuvittelemaan, ehkä se olisi jotain tätä tyyliä. :) Karkeaa ja vaivalloista, mutta kyllä se pinnan alla välittäisi kuitenkin.

Lainaus
”Vau, sinullahan on melkein sydän”, Matt ei voinut olla ivailematta.
”Epäilen, mutta teeskennellään niin hetki”, vaaleaverikkö totesi.

Aaw, ihana kohta. Mello ymmärtää puutteensa oikein hyvin itsekin ja pystyy niistä vähän sanailemaan, ja jotenkin tästä näkee että läheisiä ollaan kuitenkin.

Kyllä pidin, kiitos tästä. <3
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Beyond

  • Kamui
  • ***
  • Viestejä: 1 873
  • op HaX
Kiitos kommentistasi Pics!

Ihanaa kuulla, että pidit tästä! :) Itsellenikin ajatus huolehtivaisesta Mellosta on vähän vieraanlainen, mutta toisaalta Matt on poikkeuksen vahvistava sääntö melkein canonissakin. ^^ Tai no, ei ole kyllä canonissa, mutta olisi, jos Matt esiintyisi muutenkin kuin kolmessa animekohtauksessa. :D
Hellät sanat pilaavat ruman maailman,
johon tahdot kuulua ja tappaa Jumalan.

Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 990
  • monokkeli huurussa
Lol, mulle on aina tullut tästä otsikosta vain mieleen kunnon nosebleed, joten oli hauskaa lukea ihan vakavaa tekstiä  :D

Näiden jätkien sanailu on vaan jotain aivan loistavaa -- Picsin quottaama kohta nyt oli varsinainen helmi, ja tykkäsin muutenkin siitä, miten olit toteuttanut astetta pehmeämmän Mellon. Kun on niiiiin vaikea sanoa mitään kivaa. Ja vituttaa sanoa mitään kivaa. Repeilin ihan erityisesti Mattyn sairaanhoitaja-heitolle sekä sitä seuraavalle uhkaukselle, että lisää hoitoa saattaa olla luvassa, jos tällä linjalla jatketaan  ;D

Lainaus
Jälkikäteen Matt ehkä naureskelisi Rodin humaltuneelle temperamentille, mutta ei ollut ollut kovinkaan hohdokasta huomata vasta metrossa, että ihmiset tuijottivat, ja kyljessä tuntui oudolta.

No ei varmaan, ei  :P Tässä kuulsi minusta muutenkin kivasti läpi se hahmojen ääni, asiat tuntui kovasti kuvatun juuri nimenomaan heidän näkövinkkelistään. Kiitoksia siis!
sano mua rovastiks