Säästä ajatuksesi eläviä varten | K-11

[Riella]

Nimi: Säästä ajatuksesi eläviä varten
Kirjoittaja: Riella
Genre: Angst
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Itsemurhasta


Minulta aina välillä kysyttiin, ovatko vanhempasi eronneet, tai näetkö isääsi useinkin. Aluksi minusta tuntui hankalalta kertoa ettei minulla ole isää, mutta myöhemmin siitä alkoi tulla jo osa tavallista elämää. Isä oli alkoholisti, vastasin, kun he pahoittelivat ja tiedustelivat kuolinsyytä. En koskaan tullut ihmetelleeksi, liittyikö asiaan jotain muutakin. Olisin elänyt elämäni onnellisena loppuun asti uskoen, että isäni kuoli juomisen takia.

Mutta ei. Oli viisitoistavuotispäiväni kun äitini kertoi minulle. Perheneuvolassa oli kuulemma painostettu, siellä olivat sanoneet että voisin olla äidille katkera jos hän kertoisi vasta myöhemmin. Niimpä minä sain keskellä vaikenta aikaani kuulla, että isäni oli tehnyt itsemurhan.

En ollut kysellyt enempää pienenä, enkä kysellyt nytkään. Jotenkin se ei vain tuntunut tärkeältä. Itse asia oli jo tarpeeksi paha, en halunnut kuulla yksityiskohtia. Minulla oli siihen aikaan koulussa paljon ongelmia ihmissuhteissa ja melkein vuoden jatkunut tukiryhmäni oli lähestymässä loppuaan. En olisi todellakaan tarvinnut enempää taakkaa harteilleni.

Siitä ei enää puhuttu sen enempää. Kouluasiani parantuivat, mutta jatkoin lintsaamista, ysin keväällä en käynyt enää juuri ollenkaan koulussa. Pääsin kuitenkin läpi ja pääsin myös haluamaani opiskelupaikkaan.

Nyt on puolet kesälomasta kulunut. Alle vuosi sitten sain tietää isäni itsemurhasta. Ja minä tiedän etten voi alkaa selvittää tätä asiaa nyt, ellen sitten halua pilata koko elämääni ja opiskeluani. En voi seota juuri nyt. Ehken koskaan. Ehkä minun on tarkoituskin kantaa tätä taakkaa mukanani, ehkä se on ainoa perintö, jonka koskaan isältäni saan. Muistutus elämän ja kuoleman häilyvästä rajasta.

Sain sitten ammattiapua tai en, tulen tätä kantamaan aina sisälläni. Tulen aina miettimään, miksi isä teki sen. Enkö minä ollut tarpeeksi hyvä syy elämän valitsemiseen kuoleman sijasta? Ja jos oma isäni ei rakastanut minua tarpeeksi halutakseen elää, miten kukaan voisi koskaan rakastaa minua?

Minä en halua itselleni elämänkumppania. En halua koskaan mennä naimisiin. En halua lapsia. Enkä aio koskaan sanoa kenellekään lausetta; "minä rakastan sinua". Rakkaus on minulle kuin satu, kaunista, muttei kuitenkaan totta.

[Gwenhwyfar]

Tämä oli oikein kaunis, vaikkakin todella yksinkertaisella ja suoralla tyylillä kerrottu. Tykkäsin kerronnan tyylistä, ja siitä, miten paljastit tästä päähenkilöstä niin vähän. Kerroit juuri sopivasti joitan turhia yksityiskohtia, mutta ei alkanut pyöritellä enempää nimellä, luinteella tai ulkonäöllä. Siitä mä tykkään. Tykkäsin myös siitä, miten tässä asiat soljuivat mukavasti eteenpäin, eikä tässä hypitty epäselvästi sieltä tänne. jokainen kappale johdatteli toiseen ja niin edelleen.

Tästä ei löytynyt minulle sellaista 'Wow!' kohtaa. Olisin ehkä kaivannut enemmän vertauskuvia. Yksi mukava löytyi, tuo loppu. Aika tasaisesti hyvää ja mukavaa luettavaa olet saanut aikaiseksi. Kielioppi- tai kirjoituvirheitä en napannut, eikä mikään lause sekavuudellaan pistänyt silmään. Kiitos tästä lukukokemuksesta,

Gwen

[Pähkinäinen]

Tuntuu jotenkin hyvin henkilökohtaiselta tekstiltä. Eli jos tämä on täyttä fiktiota, olet onnistunut hämmästyttävän hyvin samaistumisessa, sillä minun mielestäni kirjoittamisella ja näyttelemisellä on sitä kautta yhteys, että ellei kirjoittaja minäkertojalla syvenny täysin hahmoon ja tämän maailmaan, tunteisiin ja ajatuksiin, kirjoita tämän hahmon näkökulmasta niin kuin ei itse olisi edes olemassa, hahmo jää etäiseksi, epärealistiseksi tai jotenkin muuten puutteelliseksi.

Huomasin yhden virheen: "niinpä", ei "niimpä". N:llä, ei M:llä.

Kolmannen ja neljännen kappaleen alku on lähes samanlainen, "en kysellyt sen enempää" ja "siitä ei enää puhuttu sen enempää". Tuota sanaa "enempää" käytetään myös kolmannen kappaleen lopussa. Parissa muussakin kohtaa on sama sana peräkkäin kahdesti, muttei kovin häiritsevästi, eikä yhtä selvästi kuin tässä. Toisto on hyvin yleinen virhe, itsellänikin on toisinaan hankaluuksia sen välttämisessä. Ei se kuitenkaan mielestäni lukunautintoa pilaa, jollei sitä ole kauheasti ja joka paikassa, tyyliin joka toisessa virkkeessä.

Viimeisessä kappaleessa käyttäisin ennemmin kaksoispistettä kuin -pilkkua. Kaksoispisteen jälkeen voi ikään kuin aloittaa uuden lauseen, vuorosanan, kaksoispilkkua taas (minun käsitykseni mukaan tai mielestäni) käytetään silloin, kun tavallinen pilkku ei katkaise lausetta tarpeeksi mutta piste katkaisee liikaa. Tai en nyt osaa paremmin selittää, hitsi, se hyvä puoli on livenä puhumisessa, vaikka muuten pidänkin enemmän kirjoittamisesta. Ehkä joku voisi hieman tarkentaa ja oikaista minua?

Lopussa päähenkilöä käy kovasti sääliksi. Niin kaunis ajatus kuin se olisikin, että jotakuta voisi rakastaa tarpeeksi jotta ei olisi liian onneton, ja niin kovasti kuin siihen ennen uskoinkin (tai halusin uskoa), niin en pidä sellaista mahdollisena. Itse asiassa voin melko varmasti sanoa, ettei se ole.

Viimeiseen virkkeeseen olisi ehkä saanut enemmän tehoa/sen olisi saanut sulkemaan asian paremmin (taas minulla selitykset vähän hakusessa, pahoittelen) jos sen olisi katkaissut. Laittanut vaikka sen kaksoispisteen tuohon "Rakkaus on minulle kuin satu" -lauseen perään ja sitten rivivaihdon. Tai jotain. On tuo virke kyllä hieno surullisuudestaan huolimatta.

Nimen merkitys jäi minulle epäselväksi. En ymmärrä sitä, vaikka yritän pohtia. Mutta ei kai se mitään, se houkuttelee kuitenkin lukemaan. En vain löydä yhteyttä sen ja tekstin välillä.

Ajatukseni taitavat olla nyt vähän sekaisin ja olen väsännyt tätä kommenttia liian pitkän tovin muistaakseeni, mitä vielä piti sanoa, joten eipä kai minulla muuta.