LaraLura, vitsi, onnistunkohan ikinä kirjoittamaan osaa mistä et löytäisi yhtäkään virhettä haha
mukavaa, että tarinasta löytyy samaismiskohtia!
kiitos paljon taas kommentista (ja virhelistasta
)
37. Salaisia suunnitelmia ja valistamispuheitaLauantai 12.12.2023Rose vilkaisi kelloaan hermostuneena. Se näytti vähän yli kahtatoista yöllä. Scorpius oli myöhässä.
Rosen sydän hakkasi niin kovaa hänen rintaansa vasten, että hän olisi voinut melkein vannoa kuulevansa sen sykkeen paksun talvikaapunsa lävitse. Hänen hengityksensä huurusi hyisessä pimeydessä.
Hän seisoi lapsuudenkotinsa pihalla. Koti piirtyi tummana tummansinistä taivasta vasten kurotellen kohti taivaalla hohkaavaa puolikuuta. Kaksikerroksisen talon ikkunat olivat pimeänä, isä ja äiti olivat käyneet nukkumaan vain vähän aikaisemmin. Äiti oli katsellut häntä omituisen vakavana, aivan kuin olisi aavistanut jotakin olevan tekeillä.
Viimeisten viikkojen aikana Rose oli viettänyt kaikki päivänsä jästien kirjastossa internetissä etsien informaatiota jästien maailmasta. Hänestä oli tärkeää olla perillä kaikesta mahdollisesta tiedosta, sitten he voisivat Scorpiuksen kanssa kehittää suunnitelman jästien pelastamiseksi heiltä itseltään. Samalla Rose oli tajunnut jotakin muutakin. Ainoastaan jästit eivät kaivanneet pelastusta. Taikamaailma ja jästien maailma olivat yhtä ja samaa, he olivat kaikki ihmisiä ja heidän yhteinen maailmansa oli vaarassa.
Ron ja Hermione olivat ihmetelleet, mitä hän puuhasi kaikki päivät, kun ei kerran täyttänyt velvollisuuksiaan Taikaministeriössä. Rose oli vain sanonut tarvitsevansa aikaa toipuakseen kuukauden mittaisesta sellissä virumisestaan.
”Amelie on jo töissä”, Hermione oli sanonut vakavasti ja katsellut Rosea hieman ankarasti. Ron oli yllättäen ollut Rosen puolella ja tullut heidän väliinsä ilmoittaen kovalla ja peräänantamattomalla äänellä Rosen saavan lomailla niin kauan kuin ikinä haluaisi. Rose olisi halunnut kertoa vanhemmilleen kaikesta mitä oli saanut selville jästeistä, mutta ensiksi hän oli halunnut laajentaa tietoperustaansa. Jos Hermionen halusi vakuuttaa jostakin, oli pidettävä huolta kaiken mahdollisen faktatiedon hallitsemisesta.
Samassa Rosen takaa kuului askeleita ja hän käännähti ympäri. Scorpius käveli häntä kohti kädet syvällä viittansa taskuissa. Pojan iho näytti kalpealta yön pimeydessä.
”Olet myöhässä”, Rose sihahti.
”Velvollisuuksia”, Scorpius sanoi lyhyesti ja pysähtyi hänen eteensä katsellen hänen kasvojaan ilmeettömästi.
”Puhdistusvelvollisuuksia?” Rose kysäisi.
Scorpius hymähti. ”Niinkin voi sanoa. Me valtaamme ministeriön muutaman viikon päästä ja siinä vasta on hommaa.”
”MITÄ?” Rose parahti niin kovalla äänellä, että hänen äänensä kaikui pitkin pihaa.
Scorpius virnisti. ”Se on samalla sinun näyttösi siitä, pääsetkö mukaan.”
Rose tunsi polviensa valahtavan veltoksi ja hän horjahti hieman. ”Et voi olla tosissasi.”
”Kylläpäs vain voin. Voisimmeko liikkua jonnekin vähän lämpimämpään? Täällä on jäätävää.”
Rose aukoi suutaan kykenemättä liikahtamaankaan. Scorpius vilkaisi häntä kyllästyneesti. ”Jos tuo jo järkytti sinua, miten kuvittelet selviytyväsi kokonaisuudessaan tästä operaatiosta?”
Rose hätkähti pienesti ja ravisteli itseään henkisesti. Hän siristi silmiään Scorpiukselle. ”Emme muistaakseni puhuneet mitään Taikaministeriön valtaamisesta.”
”Sinä et puhunut. Me olemme puhuneet siitä jo monta kuukautta.”
Rose tunsi kiukun pistävän ohimoitaan. Hän mulkaisi Scorpiusta ja kääntyi kohti suurta puuta, jonka juurella he seisoivat. Hän vislasi korkealta ja puusta valahti alas tikapuut.
”Tule”, hän kähähti Scorpiukselle, joka katseli tikapuita epäilevästi.
”Mihin me oikein menemme?” Scorpius kysyi epäuskoisella äänellä Rosen alkaessa kiivetä tikkaita ylöspäin.
”Minun majaani”, Rose heläytti. Hän kuuli Scorpiuksen tuhahtavan allaan, mutta tämä tarttui kuitenkin tikkaisiin ja seurasi häntä.
Rose virnisti iloisesti päästessään ylös. Hänen majansa oli taialla suojattu talven pakkaselta ja pienessä, puisessa huoneessa oli lämmintä ja kotoisaa. Rose oli peittänyt lattian punaisilla huovilla ja hän heilautti taikasauvaansa niin, että seiniin kiinnitetyt kynttilät syttyivät palamaan.
Scorpius ilmestyi lattian aukosta huoneeseen ja kohotti kulmiaan. ”Tämäkö on sinun majasi?”
”Joo”, Rose sanoi ja katseli hellästi omaa pientä piilopaikkaansa. ”Rakensimme tämän isän kanssa, kun olin neljävuotias. Hän sanoi tämän voivan olla minun salainen, oma pieni turvapaikkani.”
”Kuinka suloista”, Scorpius sanoi sarkastisesti.
Rose mulkaisi poikaa, muttei vaivautunut torumaan tätä ivailusta. ”Mikä tämä Taikaministeriön valtaamisjuttu oikein on?”
”Juuri sitä miltä se kuulostaakin. Meillä on kaikki valta, kun saamme Taikaministeriön haltuumme. Kaikki resurssit ovat sen jälkeen avoinna ja puhdistus voi alkaa.”
Rosea karmi. ”Mutta – entä kaikki viattomat sivulliset? Tuskin te valkoisia lippuja kantaen meinasitte Taikaministeriön valloittaa.”
Scorpius katsoi häntä ilmeettömästi. ”Jos joku yrittää estää meitä… no, sanotaanko vaikka näin, ettei kannata astua tiellemme, jos ei halua jäädä jalkoihin.”
”Sotiminen rauhan saamiseksi maailmaan on melko kieroutunutta”, Rose kivahti. ”Teidän toimintatapanne on täysin väärä!”
”Onko sinulla sitten parempia ideoita?” Scorpius kysäisi kuulostaen huvittuneelta.
Rose katsoi Scorpiusta silmiin. ”Meidän on keksittävä jokin parempi keino!”
”Ainoa keino pelastaa maailma rauhassa olisi se, että sekä taikakansalla ja jästeillä olisi sama tavoite, pelastaa maailma”, Scorpius sanoi rauhallisesti yllättäen Rosen täydellisesti lauseensa kiistämättömällä totuudella, ”mutta se ei tule tapahtumaan. Ihmiset ovat liian itsekkäitä, liian sokeita, liian mukavuudenhaluisia. He uskovat mieluummin mukavaan valheeseen kuin epämiellyttävään totuuteen.”
”Meidän on saatava kaikki uskomaan epämiellyttävään totuuteen!” Rose huudahti. ”Se on ainoa keino! Muuten viattomia ihmisiä kuolee!”
Scorpius katseli häntä pieni hymy huulillaan. ”Kuinka sinä ajattelit saada kaikki uskomaan johonkin, mihin he eivät halua uskoa? Kaikki Taikamaailman kansalaiset luulevat, että maailmassa on kaikki hyvin. Helkkari, jästitkin luulevat kaiken maailmassa olevan hyvin, vaikka aavistavatkin totuuden syvällä sisimmässään!”
Rose katsoi Scorpiusta epätoivoisesti silmiin. ”Yritin puhua Albukselle ja Amelielle – he katsoivat minua kuin mielenvikaista, he eivät edes ymmärtäneet, mitä yritin heille selittää – ”
Scorpius hymähti. ”Ja tuossa juuri on pähkinänkuoressa meidän ongelmamme. Ihmiset eivät halua uskoa.”
”Meidän on saatava heidät uskomaan”, Rose sanoi kiihkeästi. ”Meidän on keksittävä keino!”
Scorpius pyöritti päätään. ”Se on mahdotonta. Thomasta ei kiinnosta rauhan saavuttaminen, hän syyttää maapallon hiljalleen tapahtuvasta tuhoutumisesta jästejä ja haluaa puhdistaa maailman heistä, eikä kukaan tai mikään voi estää häntä. Hän on liian voimakas ja meidän kaikkien on seurattava hänen käskyjään, jos haluamme pysyä hengissä.”
Rose äännähti turhautuneena. ”Mitä sinä tarkoitit sillä, että Taikaministeriön valtaaminen on minun näyttöni siitä, pääsenkö mukaan?”
”Puhuin Thomakselle sinusta”, Scorpius kertoi ja katseli häntä kuin olisi ollut kiinnostunut hänen reaktiostaan. ”Kerroin sinun ottaneen minuun yhteyttä ja ymmärtäneen puhdistuksen tärkeyden. Sanoin sinun haluavan mukaan. Hän olettaa sen olevan Harry Potterin juoni päästä vakoilemaan meitä, mutta oli omituisen avoin asian suhteen. Hän sanoi minun voivan kertoa sinulle Taikaministeriön valtauksesta. Jos teet niin kuin hän käskee paljastamatta meitä, olet mukana.”
Rose tuijotti Scorpiusta. ”Entä jos minä paljastan teidät?”
Scorpius virnisti. ”Ei sillä oikeastaan ole mitään väliä. Thomaksella on uskomattomia voimia, eivätkä taikaministeriöläiset tai aurorit voi estää häntä, hidastaa kylläkin. Lopulta hän saa kuitenkin haluamansa. Ja hän haluaa Taikaministeriön.”
”Minun äitini on töissä Taikaministeriössä”, Rose kuiskasi. ”Kuinka minä voin muka olla kertomatta hänelle tästä?”
Scorpius katsoi häntä miettiväinen ilme kasvoillaan. ”Ehkä sinun on mietittävä, kumpi on tärkeämpää, maailman pelastaminen vai äitisi työpaikan pelastaminen.”
”Entä jos hänelle käy jotakin?” Rose inahti.
”Ehkä sinun on oltava paikalla varmistamassa, ettei niin tapahdu”, Scorpius totesi ilmeettömällä äänensävyllä. ”Jos sinä liityt meihin… me voimme yrittää yhdessä saada muut puolellemme, vastustamaan Thomaksen toimintamallia sisältä käsin. Sinä voit saada Harry Potterin ja teidän muun väkenne ymmärtämään, mitä on tehtävä, että jästien maailma tuhoaa myös meidän maailmamme, jos emme estä sitä tapahtumasta. Mutta tämä kaikki on tehtävä harkiten ja viisaasti. Muista, etteivät he halua uskoa siihen, mitä sanomme. Meidän on näytettävä se kaikille, annettava kaikkien itse ymmärtää, mitä tässä maailmassa tapahtuu.”
Rose hengitti syvään. ”Minun on varoitettava äitiä”, hän kuiskasi.
Scorpius pudisti päätään. ”Sitten Thomas ei luota sinuun. Et voi liittyä meihin.”
”En minä halua liittyä teihin!” Rose huudahti. ”Minä haluan vain pelastaa maailman!”
Scorpius katsoi häntä melkein pettyneenä. ”Meidän puolellamme on enemmän väkeä kuin voit kuvitellakaan. Kaikki, ketkä vastustavat meitä, pyyhitään pois. Sinulla ja Potterin väellä ei ole mitään mahdollisuuksia meitä vastaan. Meidän on pelattava pelimme viisaasti, Rose. Jos Thomas kuvittelee sinun olevan meidän puolellamme, me voimme tuhota hänet sisältä päin. Sinä voit vakoilla häntä Harry Potterille.”
Rose henkäisi syvään. ”Harry ei ikinä suostuisi siihen.”
”Varmasti Potter haluaisi vakoojan vihollislaumansa sisälle.”
”Varmasti, mutta ei minua! Hän on minun kummisetäni, luuletko, että hän antaisi minun ikinä liittyä wannabe-kuolonsyöjien riveihin?”
Scorpius irvisti. ”Emme me ole mitään wannabe-kuolonsyöjiä.”
Rose tuhahti. ”Miksi te sitten itseänne kutsutte?”
Scorpius hymyili. ”Puhdistajiksi.”
Rose pyöräytti silmiään. ”Vau.”
He olivat hiljaa ja katselivat toisiaan. Yhtäkkiä Rosen mieleen muistui suudelma Lontoon syrjäisessä puistossa. Scorpius oli suudellut häntä… miksi? Oliko tällä ollut ikävä häntä, olivathan he viettäneet kokonaisen kuukauden toisilleen kaltereiden lävitse naljaillen. Oliko se ollut hetken huumaa? Mitä poika hänestä oikein ajatteli? Rose olisi halunnut kysyä Scorpiukselta, mitä suudelma oli oikein tarkoittanut, mutta hänen kätensä alkoivat hikoilla pelkästä ajatuksesta. Ja sitä paitsi heillä oli tärkeämpiäkin asioita selvitettävänään.
Scorpius vilkaisi kelloaan. ”Minun on mentävä. Thomas on antanut perheelleni harvinaisen epämiellyttävän tehtävän.”
”Minkä tehtävän?” Rose kysyi silmiään siristäen. Thomas punaisine silmineen ja susivahteineen oli hänen silmissään pahuuden perikuva ja häntä ärsytti, että Scorpius joutui tottelemaan tätä.
Scorpius virnisti. ”Jos kertoisin sinulle, joutuisin tappamaan sinut.”
Rose irvisti. ”Ehket sitten kerro minulle.”
”En. Lähetän sinulle kirjeen ja voimme tavata ennen Taikaministeriön valtausta. Kerron sinulle sitten, mitä sinun on tehtävä, missä sinun on oltava ja milloin. Sinä et voi kertoa tästä kenellekään, muista se!”
Rose nielaisi. ”Hyvä on.”
Scorpius nyökkäsi. ”Hyvä. Ja yritä saada sinun väkesi ymmärtämään, mitä tässä maailmassa tapahtuu. Meidän on saatava kaikki ymmärtämään ja tiedostamaan maapallon tilanne.”
Rose huokaisi. ”Se on helpommin sanottu kuin tehty.”
”Tiedän”, Scorpius sanoi ja ensimmäistä kertaa ikinä Rose kuuli pojan äänessä jotakin myötätunnolta kuulostavaa. ”Yritä pärjäillä, Ruusunen.”
Scorpius sujahti lattian aukosta tikapuihin ja kohotti vielä katseensa häneen. Hetken aikaa Rose oli näkevinään jotakin syvää pojan harmaissa silmissä, Scorpiuksen katse käväisi hänen huulissaan. Sitten poika laski katseensa ja ryhtyi kiipeämään tikapuita alaspäin.
Rose katseli platinanvaaleiden hiuksien laskeutuvan hiljalleen alapäin eikä voinut olla tuntematta oloaan hieman pettyneeksi, kun Scorpius oli lähtenyt noin vain hänen luotaan. Suudelma oli selkeästi ollut vain hetken huumaa ja miksi se olisikaan ollut muuta? Kuka nyt ikinä voisi olla oikeasti kiinnostunut Rosesta, Taikaministeriön asiakirjojen järjestelijästä. Ei ainakaan Scorpius Malfoy.
*
James heräsi hätkähtäen kummalliseen tunteeseen, että jotakin oli tekeillä. Ava tuhisi hänen rintansa päällä nukkuen rauhallisesti. James puristi tyttöä tiukemmin itseään vasten ja siristeli silmiään huoneensa pimeydessä, muttei nähnyt muuta kuin tummana kohoavia varjoja. Hänellä oli karmiva tunne siitä, etteivät he olleet kahdestaan huoneessa.
James nosti kätensä hitaasti kohti yöpöytäänsä ja kahmi sen pintaa käsillään. Hänen vatsassaan jysähti ikävästi, kun hän tajusi taikasauvansa puuttuvan normaalilta paikaltaan – oliko se tippunut?
”Tätäkö etsit?” kysäisi käheä ääni pimeydestä ja James hätkähti. Ava liikahti unissaan, muttei herännyt.
Keskellä huonetta syttyi taikasauvasta loistava valo ja hetkeksi James sokeutui yllättävästä kirkkaudesta. Pian hänen silmiinsä piirtyivät kuitenkin Aqualine Patilin vihasta vääristyneet, kulmikkaat kasvot.
”Mitä helkkaria sinä täällä teet?” James kähähti raivostuen ja ponkaisi istumaan niin, että Ava oli lentää lattialle. Tyttö mutisi tukahtuneesti unissaan.
Aqualine asteli lähemmäksi sänkyä kasvot vastenmielisyydestä ja vihasta hohkuen. ”Sinä veit hänet minulta, saasta. Nauti varastetuista hetkistäsi, Potter. Hän on minun, hän tulee aina kuulumaan minulle ja minä aion pitää siitä huolen.”
James irvisti inhoavasti. ”Tiedätkö, kuinka hyytävän karmivaa on, että ilmestyt keskellä yötä tänne tuijottamaan meitä ja haukahtelemaan uhkauksiasi? Nousisin täältä ylös ja heittäisin sinut niska-perse otteella ikkunasta ulos, mutta sattumoisin satun olemaan Aatamin asussa täällä peiton alla.”
Aqualinen vihamieliset kasvot kiristyivät entisestään. ”Luulet olevasi niin helvetin nokkela, senkin kuvottava limanuljaska. Katsotaan, kuka nauraa viimeiseksi.”
”Aqua?” Ava mumisi unisesti, sekavan kuuloisena.
Aqualine jäykistyi ja James näki tytön silmiin ilmestyvän surua ja kauhua vihan höysteeksi. Aqualine viskasi Jamesin taikasauvan suoraan hänen naamaansa ja lähti sitten huoneesta paiskaten oven mielenosoituksellisesti takanaan kiinni. James oli harvinaisen varma Aqualinen olleen valmiina tappamaan hänet hänen omalla taikasauvallaan.
Ava nosti pörröisen päänsä tyynyistä. ”Mitä täällä oikein tapahtuu?”
”Suloinen ex-tyttöystäväsi päätti pistäytyä yövisiitillä”, James mutisi ja hieroi nenäänsä, johon taikasauva oli osunut. ”Hän tuijotti meitä meidän nukkuessamme. Olen positiivisesti yllättynyt siitä, ettei hän avada kedavrattanut minua.”
”Mitä ihmettä hän täällä oikein teki?” Ava kuiskasi järkyttyneenä.
”No, tuskin ainakaan hipelöi itseään meitä katsellessaan.” James värähti. ”Hän sanoi, että minun pitäisi nauttia varastetuista hetkistäni kanssasi vielä kun voin.”
Ava näytti surulliselta huoneen pimeydessä. ”Hän on ihan sekaisin.”
”Sitä minä olen epäillyt jo pidemmän aikaa”, James sanoi painokkaasti.
Ava naurahti ja painoi huulensa hänen kaulalleen. ”No, nyt kun olemme hereillä, mehän voisimme nauttia varastetuista hetkistämme.”
James tunsi ilahtuneen virnistyksen leviävän kasvoilleen ja hän kierähti Avan päälle. ”Rakastan sitä, miten mielesi toimii.”
Aamu oli valjennut jo kauan ennen kuin James ja Ava heräsivät uuteen päivään. He pukeutuivat unisina ja lähtivät huoneesta lounaalle. James kietaisi kätensä Avan ympärille heidän lähtiessä kiipeämään kierreportaita alaspäin. Ava vilkaisi häntä hymyillen, mutta James ehti nähdä tytön kinuskisissa silmissä jotakin… ehkä surua? Mitä helkkaria se oikein tarkoitti?
Jamesin järkytykseksi he kohtasivat eteishallissa ahdistuneelta näyttävän Teddyn, joka nuhteli Shawnia ja punapäistä, lyhyttä tyttöä, jonka James tunnisti ainoaksi sisarekseen.
Teddy oli ristinyt kätensä puuskaan. ”Auroria ei ole mikään majatalo! Et sinä voi noin vain tulla tänne yövierailulle poikaystäväsi huoneeseen!”
James irvisti inhoavasti ja oli iloinen siitä, ettei ollut syönyt mitään, mitä olisi voinut oksentaa ulos. Ava vilkaisi häntä huvittuneena. He jäivät seisomaan tuohtuneen Teddyn taakse.
”Miksi en muka?” Lily tivasi uhmakkaasti. Hän kohtasi Jamesin katseen ja virnisti. Shawn tämän vieressä oli kietonut kätensä Lilyn lanteille kuin pitäen tätä turvassa kyljessään ja katseli Teddyä suostuttelevainen ilme kasvoillaan. ”Sama kai se on, nukunko minä täällä vai muutaman kivenheiton päässä Tylypahkassa?”
”Ei tosiaankaan ole! Täällä koulitaan räkänokista päteviä auroreita, enkä minä halua kaiken maailman hihhuleita tänne häiritsemään kokelaitani!”
Lily tuhahti. ”Mistä lähtien minä olen hihhuli ollut? Minun isäni sattuu johtamaan tätä paikkaa, jos et muista!”
Teddy tuhahti. ”Itse asiassa minä johdan tätä paikkaa enkä minä välitä, vaikka olisit itse taikaministerin tytär! Tällainen käytös on kerta kaikkiaan sopimatonta!”
”Älä viitsi, Teddy”, Lily tuhahti pyöräyttäen silmiään.
”Voimmehan me tietysti kysyä Harrylta, mitä mieltä hän on siitä, että hänen tyttärensä viettää öitä Auroriassa”, Teddy sanoi ovelalla äänensävyllä. James virnisti vahingoniloisesti Lilyn kasvoille kohotessa kauhistuneen järkytyksen. Samassa pikkusisko kuitenkin virnisti.
”Entä jos minä kertoisin sinulle, mitä rakas serkkuni Dominique kertoi minulle Victoiresta?”
Teddy ei värähtänytkään. ”En käsitä, miten se muuttaisi tilannetta mihinkään suuntaan.”
”Tehdään sopimus. Minä saan vierailla poikaystäväni luona ilman, että joudumme kuuntelemaan sinun nalkutustasi, etkä sinä kerro isälle. Ja sitten minä kerron sinulle, miksi Victoire oikeasti palasi Englantiin.”
James saattoi aistia Teddystä hohkaavan mielenkiinnon. ”Entä miksi sinä luulet, että minua kiinnostaisi?”
Lily tuhahti. ”Koska en ole typerä tai sokea. Sinä olet rakastanut Victoirea siitä saakka, kun olitte kakaroita – vaikka Victoire karkasikin Ranskaan sen sulavaliikkeisen lieron kanssa ja jätti sinut kuin nallin kalliolle.”
Teddy oli hetken aikaa hiljaa. ”No, miksi hän oikeasti palasi?”
Lily risti kätensä puuskaan. ”Onko meillä sopimus?”
Teddy näytti painivan hetken itsensä kanssa. ”No, hyvä on sitten.”
Lily hypähti ilmaan ilahtuneena ja Shawn virnisti onnellisen näköisenä. Ava hymähti ja James tunsi syvää pettymystä Teddyä kohtaan.
”Se limainen liero ryösti hänet ja hänen sukulaisensa ja hän tajusi rakastavansa sinua ja halusi palata luoksesi”, Lily kertoi iloisesti.
Teddy tuijotti häntä. ”Tuoko sinun suuri salaisuutesi oli?”
”Jep!” Lily huudahti aurinkoisesti ja käännähti kohti ruokasalia. ”Mitähän on lounaaksi?”
Lily ja Shawn menivät ruokailusaliin ja Teddy tuijotti epäuskoisesti pariskunnan perään. James taputti Teddyä olalle. ”Olet harvinaisen pönttö, aurorikouluttaja hyvä. Seitsemäntoistavuotias, nokkava pieni tirriäinen vetäisi juuri sinua nenästä.”
Teddy mulkaisi häntä. ”Ole hiljaa, James.”
James virnisti iloisesti ja lähti taluttamaan Avaa kohti ruokailusalia. Teddy kuitenkin rykäisi.
”Ava… Aqualine käväisi puheillani eilen illalla.”
Ava jähmettyi. ”Mitä hän sanoi?”
”Hän erosi koulutusohjelmasta”, Teddy sanoi ja katseli Avaa pistävästi. ”Oletan sen liittyvän jotenkin sinuun ja tuohon tomppeliin, jonka käsi on ympärilläsi.”
”Oikeasti?” James innostui. ”Loistavaa!”
Ava laski katseensa. ”Voi ei...”
”Ehkä sinä voisit puhua hänelle järkeä”, Teddy ehdotti. ”Jos hän keskeyttää koulutusohjelman nyt, en voi ottaa häntä enää takaisin. Ikinä. Hänestä ei ikinä tule auroria.”
James irvisti. ”Suoraan sanottuna en pistäisi kyllä ollenkaan pahaksi, jos en näkisi sitä ärsyttävää ärhentelijää enää ikinä.”
”Tämä ei koske nyt sinua, James”, Teddy sanoi rauhallisesti.
James oli henkäisevinään syvään. ”Ihanko totta?”
Ava pyöritti päätään. ”En usko hänen kuuntelevan minua, mutta voin minä yrittää.”
Teddy nyökkäsi ja käännähti kierreportaisiin päin. ”Hyvä.”
James mulkaisi Avaa Teddyn mentyä. ”Miksi sinä haluat Aquan tulevan takaisin tänne? Eikö ole paljon mukavampaa, kun hän ei ole täällä tappouhkauksia kimittämässä ja meitä pällistelemässä keskellä yötä?”
Ava katsoi häntä vihaisesti. ”On meidän syytämme, että hän keskeytti! Hän on aina halunnut auroriksi! En minä voi antaa hänen pilata tulevaisuuttaan takiamme!”
”Totta kai voit. Et sinä ole vastuussa hänen elämästään.”
Ava siristi silmiään. ”Minä tulen aina välittämään Aqualinesta. Hän on ollut tärkein osa elämääni viimeiset kuusi vuotta ja minä tulen aina pitämään huolta hänestä.”
”Anteeksi nyt vain”, James tokaisi, ”mutta en oikein näe meillä yhteistä tulevaisuutta, jos sinä ’pidät huolta’ Aqualinesta. Hän toljotti meitä meidän nukkuessamme, eikö se ole sinusta kerta kaikkiaan järkyttävää?”
Ava pyöritti päätään. ”En tiedä, miksi hän teki niin, enkä voi väittää pitäväni siitä. Mutta sinun on yritettävä ymmärtää häntä, minä jätin hänet sinun takiasi!”
”Nimenomaan!” James huudahti. ”Sinä jätit hänet, joten anna hänen olla!”
Ava tuhahti ja lähti kävelemään ruokailusalia kohti vihaisin askelin. James irvisti ja seurasi tyttöä.
Shawn ja Lily istuivat Jesseä ja Summeria vastapäätä. James näki Michaelin pöydän päässä katselevan Lilyä silmät omituisesti hieman päästä pullottaen. Ava istui Shawnin viereen ja vain mulkaisi Jamesia, kun hän istahti tytön viereen.
”Älä ole vihainen, kulti”, James sanoi Avalle ja yritti houkutella omalla hymyllään tämän kasvoille hymyn. ”Minä olen mies, et voi olettaa minun ymmärtävän kummallista tyttörakkautta, jonka olet sen rasittavan olennon kanssa jakanut.”
”Voisit edes yrittää”, Ava tokaisi kuivasti. James pyöräytti silmiään.
”Ehkä en halua ymmärtää. Mielestäni sinun on unohdettava hänet, jotta me voimme keskittyä toisiimme.”
Shawn kumartui pöytää kohti niin, että saattoi katsoa heitä huvittuneena. ”Niin, tehän saatte vauvankin ja kaikkea.”
James tunsi palan nousevan kurkkuunsa ja hänen sydämensä jätti inhottavasti pari lyöntiä väliin. Niin kävi aina, kun hän ajatteli minihirviötä, joka kasvoi jossakin Avan sisällä. Siksipä hän yrittikin olla ajattelematta hirviötä kaikin mahdollisin tavoin. Hän mulkaisi Shawnia.
”Limamies on hyvä ja pitää huolta omista asioistaan.”
”Älä nyt viitsi olla niin vakava, isukki”, Lily virnuili Shawnin toiselta puolelta.
Ava hymähti huvittuneena ja hieroi vatsaansa poissaolevasti. Sitten tyttö kääntyi jälleen mulkaisemaan Jamesia.
”Minä en tule koskaan unohtamaan Aqualinea, tiedä se. Enkä minä halua hänen katoavan kokonaan minun elämästäni.”
James irvisti. Hänen sisällään velloi epämiellyttäviä, ahdistavia tuntemuksia, joihin sekoittui vihamielistä omistamisen halua. ”Ei käy.”
”Ei käy?” Ava toisti epäuskoisesti. Shawn ja Lily pärskähtivät.
”Niin!” James huudahti. ”En minä halua jakaa sinua sen ruman koiran muiston kanssa! Ja vielä vähemmän haluan teidän olevan ystäviä, jotka pitävät toisistaan huolta!”
Ava siristi silmiään näyttäen kerta kaikkiaan raivostuneelta. ”Sinä olet ahdasmielinen apina!”
James kohautti olkiaan. ”Ehkä.”
Ava tuhahti, nousi ylös paikaltaan ja lähti kiukkuisin askelin pois ruokailusalista. James hymähti. Hän ei varmasti lähtisi tytön perään. Hän oli ihan oikeassa tässä asiassa. Ava oli epäreilu vaatiessaan häntä ymmärtämään suhdettaan entiseen tyttöystäväänsä.
Shawn ja Lily näyttivät huvittuneilta. James mulkaisi pariskuntaa. ”Te kaksi voitte keskittyä kinkkukiusauksiinne ja lopettaa virnuilun.”
”Selvä, apina”, Lily hymähti.
Shawn näytti mietteliäältä. ”Miksi Ava haluaa pitää Aqualinesta kiinni, jos kerran on sinun kanssasi?”
”Erinomainen kysymys”, James mutisi kiukkuisesti.
Lily näytti turhautuneelta. ”No, totta kai hän haluaa! He ovat olleet monta vuotta yhdessä, eivät he voi yhtäkkiä vain sulkea toisiaan pois elämästään!”
”Miten niin eivät?” James tivasi. ”He ovat eronneet! Se tarkoittaa suhteen loppumista, mikä taas tarkoittaa sitä, etteivät he voi olla toistensa kanssa tekemisissä! Se rikkoo eroamisen lakeja!”
Lily pyöritti päätään. ”Tytöt ovat vähän moniulotteisempia kuin te putkiaivoiset tolvanat.”
”Hei!” Shawn katsoi Lilyä loukkaantuneena. Lily virnisti ja sipaisi Shawnin nenänpäätä.
”Ei se haittaa, tykkään sinusta silti, vaikka oletkin putkiaivoinen tolvana.”
”No, sepä mukava kuulla”, Shawn sanoi ivallisesti.
”Oksettavaa”, James mutisi. Hänen silmänsä osuivat Michaeliin, joka tuijotti Lilyä edelleen pöydän päässä. ”Miksi Michael tapittaa Lilyä?”
Shawn ja Lily käänsivät päänsä kohti pöydän päätyä. Michael näytti nololta ja laski katseensa nopeasti lautaseensa.
”Koska hän kerjää verta nenästään”, Shawn sanoi rauhallisesti ja siemaisi maitoa lasistaan.
”Hän taitaa olla ihastunut minuun”, Lily sanoi irvistäen. ”Outoa.”
”Ei kannattaisi”, Shawn sanoi edelleen samalla rauhallisella äänellä. Lily vilkaisi poikaa huvittuneena.
”Mustasukkaisuutesi on oikeastaan aika lutuista.”
Shawn hymähti ja kumartui suikkaamaan Lilyn huulille pehmeän suukon. ”Sinä olet lutuinen.”
James irvisti inhoavasti. ”Te olette kuvottavia.”
Shawn ja Lily virnistelivät hänelle. ”Emmepäs ole, kun lutuisia.”
James pyöräytti silmiään. ”Kuinka vaan. Mitäs lutuisilla on tänään mielessä?”
”Huispausharjoitukset”, Lily kertoi.
Shawn katsoi Jamesia. ”Voisimme mennä katsomaan.”
James nyökkäili. ”Mennään vain. Sen jälkeen voisimme mennä Kolmeen Luudanvarteen muutamalle terästetylle kermakaljalle. Minä olen sen tarpeessa.”
”Niin, kannattaahan sinun nyt käyttää kaikki tilaisuudet elää villiä nuoruuttasi, ennen kuin sinusta tulee isukki ja joudut vaihtelemaan vaippoja kaikki viikonloput”, Shawn naljaili.
Jamesin vatsassa muljahti jälleen ja pakokauhu sykki syvällä hänen sydämessään. ”Sinä olet sitten ilkeä.”
*
Rosmerta näytti ilahtuneelta nähdessään Lilyn, Shawnin, Jamesin, Fredin ja Hugon. ”Hei! Minä luulin teidän unohtaneen minut kokonaan, teitä ei ole näkynyt moneen viikkoon!”
James virnisti. ”Isi kielsi meitä siemailemasta ilojuomia ja jaksoimme totella hetken aikaa hänen toiveitaan.”
”Hmm.” Rosmerta näytti huvittuneelta ja ryhtyi ottamaan heidän tilaisuuksiaan vastaan.
Kolmen luudanvarren pubi oli harvinaisen täysi, vaikka kello ei ollut vielä paljonkaan. Lily katseli ympärilleen etsien tyhjää pöytää, jonka he voisivat valloittaa ja ilokseen näki tutun kolmikon nurkimmaisen pöydän ääressä. Hän pujotteli pöytien lomitse heidän luokseen. ”Moi!”
Albus, Amelie ja Rose hymyilivät hänelle. ”Moi!”
Lily istui Rosen viereen ja katseli veljeään, serkkuaan ja ystäväänsä ilahtuneena. ”Kuinka te tänne olette eksyneet?”
”Rose halusi tulla moikkaamaan teitä kaikkia, eikä meilläkään ollut mitään tekemistä. Arvasimme teidän ilmestyvän tänne jossakin vaiheessa”, Amelie kertoi hymyillen. Lily näki tytön kasvoilla väsymyksen uurteita ja tämän silmänaluset olivat tummat. Lily tiesi täydenkuun yön olleen vain vähän yli viikko sitten ja mietti, miten Amelie ja Albus olivat selviytyneet yöstä.
James, Shawn, Fred ja Hugo tulivat heidän luokseen ja kahmaisivat viereisistä pöydistä itselleen tuolit. Nurkkapöytä oli hieman ahdas, kun heitä oli niin monta.
James kietaisi kätensä Amelien olalle. ”Hei, rakkaani, vieläkö sinä olet tuon hongankolistajan kanssa? Kuulin huhun, että olet erehtynyt rakentamaan yhteisen kotikolon hänen kanssaan, ei kai se ole totta?”
Albus pyöritteli päätään näyttäen siltä, ettei tiennyt olisiko hänen pitänyt olla ärtynyt vai huvittunut. Amelie kikatti ja sipaisi Jamesin poskea. ”Voi armas Lohikäärmerakastajani, en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin tyytyä kohtalooni, sillä kuulin sinun seurustelevan jonkun söpöläisen kanssa ja kuulin vielä sellaisenkin huhun, että sinä olet jatkamassa Pottereiden jaloa sukulinjaa.”
James irvisti. ”Ai kuulit sinä niin.”
Amelie pyöritti päätään haikeasti. ”Särjit sydämeni.”
Rose heitti Jamesia hillosipulilla. ”Vai isukki, Jamie, mitä sinä oikein ajattelit?”
”Liikaa alaruumiillani”, James mutisi painokkaasti. Kaikki nauroivat. James vilkaisi Albusta lievästi kauhuissaan. ”Ethän sinä ole kertonut äidille ja isälle?”
Albus virnisti. ”Ehen! Mutta lupaa, että kerrot heille kun minä olen paikalla, lupaathan?”
”Minä pyysin täsmälleen samaa”, Lily kertoi kikattaen ja kohotti kätensä. Albus läpsäisi kättä nauraen. Shawn hymähti ja kietoi kätensä Lilyn uuman ympärille. Lily vilkaisi poikaystäväänsä hymyillen.
James huokaisi. ”Perhe on pahin.”
”Koska sinä ajattelit kertoa heille?” Hugo kysyi huvittuneena. Fred virnisteli hölmösti pojan vieressä.
”En ikinä”, James sanoi vakavana. ”En halua ajatella koko asiaa, oikeasti, vaihdetaanko puheenaihetta?”
”Missä Rox on?” Rose kysyi ihmeissään ja katseli ympärilleen.
Lily tunsi iloisen mielentilansa synkkenevän hieman. ”Sen kun tietäisi. Kaulailee salaisen poikaystävänsä kanssa jossakin.”
”Onko Roxylla salainen poikaystävä?” Amelie kysyi kiinnostuneena. Lily ei voinut olla virnistämättä. Amelie oli aina ollut toivoton romantikko.
”Jep”, Fred kertoi pyöräyttäen silmiään. ”Häntä tuskin näkeekään enää, kun hän viettää kaiken aikansa jossakin linnan syrjäisissä kolkissa.”
”Miksi hänen poikaystävänsä on salainen?” Rose kysyi.
Lily pyöräytti silmiään. ”Sehän se mysteeri onkin.”
”Eikö hän ole kertonut edes sinulle?” Albus kysyi epäuskoisesti.
Lily pudisti päätään ja hyytävä surullisuus läikähti hänen sisällään. Hänestä oli alkanut kummallisella tavalla tuntua, että Roxanne oli lipumassa pois hänen luotaan, eikä hän tiennyt, mitä olisi tehnyt asialle. Roxanne ei ollut koskaan salannut häneltä mitään, ei ikinä – eikä sen puolin keneltäkään muultakaan. Tyttö oli aina ollut melkein liiankin avoin ja suorapuheinen. Siksi Lily ei voinut käsittää muutosta, mikä Roxannessa oli yhtäkkiä tapahtunut. Lily syytti parhaassa ystävässään tapahtuneita muutoksia kaikesta, mitä tälle oli viimeisten kuukausien aikana tapahtunut. Äidin menetyksen tuska ja uudet, mysteeriset voimat olivat muuttaneet Roxannea ja Lily pelkäsi, ettei tyttö koskaan enää olisi se sama vallaton, iloinen ja peloton hölmöläinen. Tämä uusi salaperäinen, kuolleiden avulla kokeissa lunttaava Roxanne oli paljon kovempi, paljon lujatahtoisempi. Lilyllä oli ikävä parasta ystäväänsä.
Kauhukseen Lily tajusi kyynelten polttavan silmiään ja hän käpertyi syvemmälle Shawnin kainaloon. Shawn puristi häntä hellästi aivan kuin olisi ymmärtänyt, mitä hän ajatteli ja olisi halunnut lohduttaa häntä.
”Kuinka kauan hän on tapaillut tätä salaista poikaystäväänsä?” James kysyi hitaasti.
”Siitä asti, kun hän sai aavevoimansa”, Hugo kertoi.
”Hmm”, James mutisi hiljaa ja näytti siltä kuin olisi miettinyt hartaasti jotakin.
”Entä missä sinun tyttöystäväsi on, Jamie?” Amelie kysäisi.
Jamesin ilme synkkeni. ”Ei aavistustakaan.”
”Lesbiaanirakastajansa luona varmaankin”, Shawn naurahti.
James potkaisi poikaa pöydän alla. ”Ole hiljaa tai huomaat pian syöväsi etanoita!”
Shawn virnisti. ”Älä minuun pura mustasukkaisuuttasi, Lohikäärmerakastaja hyvä.”
Rose rykäisi. ”Tuota, voisivatko kaikki kuunnella minua hetken aikaa? Minun pitää puhua teille jostakin hyvin tärkeästä.”
Lily näki Albuksen ja Amelien vilkaisevan toisiaan merkitsevästi. Rose näytti hermostuneelta.
”Minä olen viimeviikkojen aikana tutkinut jästimaailmaa”, Rose aloitti äänellä, josta paistoi oudolla tavalla epätoivo ja määrätietoisuus.
”Miksi?” Hugo kysyi ja tuijotti sisartaan pöllämystyneenä.
”Tämä maailma on tuhoutumassa”, Rose jatkoi. Lily kohotti kulmiaan.
”Älä pelkää, Rose”, James naurahti. ”Eivät wannabe-kuolonsyöjät mahda isälle ja hänen joukoilleen mitään. Me aurorit olemme vankkaa tekoa.”
”Et sinä vielä mikään aurori ole”, Fred muistutti virnistellen.
James niiskaisi arvokkaasti. ”Puolisen vuoden päästä olen.”
”En minä wannabe-kuolonsyöjistä puhu nyt”, Rose sanoi hitaasti. ”Minä haluan, että te kaikki kuuntelette minua tarkasti. Minä kerron teille jästimaailmasta. Jästien maailmaa hallitsee kolmetoista perhettä. He kutsuvat itseään illuminaateiksi, valaistuneiksi. He omistavat kaikki maailman suurimmat yhtiöt, he hallitsevat ympäri maailman lehdistöjä, öljyvaroja, lääkefirmoja, elokuvatuotantoa, korkeimpia oikeustahoja, uutistoimistoja, armeijoita ja pankkeja – kaikkea koko jästien maailmassa, suurimmat jästien päälliköt saavat monen eri tahon lävitse käskynsä illuminaateilta. Illuminaateilla on vain yksi tavoite: täysi valta ja omien sukupolviensa rikkauksien avulla säilyttäminen vielä kauan sen jälkeen, kun kaikki jästit ovat tuhonneet sokeasti itse itsensä. Jästit eivät ole tietoisia tästä. Jästien maailmaa hallitsee raha, ihan niin kuin meidänkin maailmaamme. Jästit eroavat meistä siinä, että he joutuvat maksamaan aivan kaikesta – jopa taloista ja asunnoista, joissa asuvat! He joutuvat tekemään työtä, jotta he saavat maksettua rahalla AIVAN KAIKEN, vuokransa kodeistaan, syömänsä ruoan ja kaiken tuhansista viihdykkeistään, joilla he yrittävät epätoivoisesti pitää itsensä tyytyväisinä mielenvikaisessa maailmassaan. Jotta jästit eivät ymmärtäisi olevansa rahan orjia, heidän harhauttamisekseen on järjestelmällisesti kehitetty systeemi, valtiovalta, jästit luottavat politiikkojen pitävän huolta heistä ja tottelevat sokeasti kaikkea, minkä poliitikot ilmoittavat olevan laki. Jos joku ei noudata lakia, hänet pistetään vankilaan.”
Rose katseli pöydän ympärillä olevia kiihkeästi. Kaikki tuijottivat tyttöä melkein järkyttyneenä.
”Okei. Jästit ovat siis oman valtiovaltansa ja rahojensa orjia”, Fred tokaisi kuulostaen huvittuneelta. ”Miten se meihin liittyy?”
”Jästit eivät tajua, että samalla, kun he yrittävät pitää itsensä tyytyväisinä onnistumatta koskaan siinä – he tuhlaavat aikansa ostamalla uusia vaatteita, ostamalla uusia huonekaluja, ostamalla uutta elektroniikkaa, ostamalla uusia autoja, ostamalla, ostamalla ja ostamalla lisää tavaraa, joihin he lopulta kyllästyvät ja heittävät sitten luontoon ja ilmaan maailmaa saastuttamaan – he tuhoavat tämän planeetan, jossa mekin asumme! Jästejä on aivopesty ihan pienestä saakka ajattelemaan juuri niin kuin illuminaatit haluavat heidän ajattelevan! Siksi he ovat tehneet suunnitelmat, miten jästejä koulutetaan ihan vauvasta saakka! Maailman suurimmat jäätiköt ovat sulaneet, suurimmat sademetsät tuhoutuneet ja tuhannet eläinlajit ovat kuolleet sukupuuttoon. Tämä maapallo ja kaikki, mikä oikeasti on tärkeää – luonto, kaikki elävät olennot, ilma jota hengitämme – kaikki kuolee! Tämä maapallo tekee kuolemaa ja miljoonat jästit kärsivät järkyttävän huonoissa, epäinhimillisissä oloissa! Ja jos kukaan ei auta jästejä ymmärtämään tätä, me kaikki kuolemme tämän maapallon mukana!”
Rosen puhetta seurasi hyytävä hiljaisuus. Fred purskahti nauruun. ”Rose, mitä helkkaria sinä olet juonut? Kuulostat ihan mielenvikaiselta!”
Rose mulkaisi poikaa. ”Etkö sinä käsitä?”
Fred hymähti. ”No, en?”
Hugo pyöritti päätään. ”Jästien ongelmat ovat heidän ongelmiaan. Me pystymme kyllä suojelemaan itseämme kaikelta, minkä kohtaamme – himputti, me osaamme taikoa! Me voimme tehdä mitä vain.”
”Nimenomaan! Siksi meidän on autettava jästejä!” Rose huudahti.
”Ei tämä maapallo mihinkään kuole, Rose, älä ole hassu”, Lily sanoi tytölle hämmentyneenä.
James tyrskähti. ”Minä olen sitä mieltä, että jästit ovat hölmöjä ja saavat juoda oman liemensä, kun ovat sen kerran keittäneetkin. Minä haen lisää juotavaa, haluaako joku muu?”
Shawn naurahti ja lähti Jamesin, Fredin ja Hugon kanssa tiskille. Rose näytti kerta kaikkiaan musertuneelta ja katsoi Albusta ja Amelieta. ”Ettekö tekään ymmärrä?”
Albus ja Amelie vilkaisivat toisiaan. ”Rose, sinulla on tosi omituinen pakkomielle jästeistä. Miksi et voi vain keskittyä omaan elämääsi? Antaisit jo olla.”
Rose pudisti päätään. ”En minä voi vain antaa olla! Tämä maailma on pelastettava!”
Lily vaihtoi katseen Albuksen kanssa. Rose oli selkeästi sekaisin, ehkei tämä ollut täysin toipunut oltuaan vankina niin monta viikkoa.
”Minun pitää käydä vessassa”, Lily mutisi ja loi Roseen anteeksipyytävän katseen. ”Rose, juo pari juomaa, ehkä sitten rauhoitut hieman.”
Rose näytti surulliselta ja tuijotti pöydän pintaa murheellisesti. Lily pyöritti päätään ja lähti kohti naisten vessaa ihmetellen, mistä kummasta Rose oli saanut moista hölynpölyä mieleensä.
Juuri, kun Lily oli avaamassa naisten vessan ovea, vahva käsi pyöräytti hänet ympäri ja sulki hänet ansaan syrjäistä seinää vasten. Lily äännähti järkyttyneenä ja katsoi Michaelia, joka tuijotti hänen kasvojaan ahnaasti. ”Michael? Mitä helkkaria sinä oikein luulet tekeväsi?”
”Anteeksi”, Michael murahti ja astahti hieman kauemmaksi. ”Halusin vain puhua sinun kanssasi hetken aikaa.”
”Okeiiiii”, Lily sanoi hitaasti. ”Mistä?”
Michael hymyili. ”Mistä vain. Lily, minä olen naurettavan ihastunut sinuun.”
Lily irvisti. ”Usko minua, olen hyvin tietoinen asiasta. Michael, minä olen Shawnin kanssa.”
Micahel näytti surulliselta. ”Tiedän. Halusin sinun vain tietävän, että sinulla on muitakin vaihtoehtoja kuin hän. Shawn on limainen naistenmies ja tulee aina olemaan. Hän särkee vielä sydämesi, Lily, usko minua. Ja kun niin tapahtuu, muista, että minä odotan sinua.”
Lily värähti ja hän katsoi Michaelia epäuskoisesti. ”No, tuota, kiitos vain tiedosta. Nyt, jos voisit väistää, minua pissattaa – ”
Michael astui pois hänen tieltään näyttäen vastahakoiselta. ”Muista, mitä sanoin, Lily.”
Lily pakotti kasvoilleen hymyn. ”Muistan, muistan.”
Hetken kuluttua Lily palasi takaisin heidän nurkkapöytäänsä. Fred ja Hugo naureskelivat jollekin, Rose tuijotti edelleen pöydän pintaa, James näytti hieman murjottavalta ja Albus ja Amelie katselivat toisiaan aivan kuin olisivat käyneet sanatonta keskustelua. Shawn oli ainoa, joka katsoi Lilyä. Poika hymyili iloisesti hänelle aivan kuin olisi ollut hyvin onnellinen.
Lily hymyili ja painautui poikaystävänsä syliin. Kaikki oli harvinaisen hyvin ja hän tunsi olonsa onnelliseksi. Ainoa asia, joka mustensi hänen onnellisuuttaan, oli hänen parhaan ystävänsä poissaolo.
Kommentteja?
jos jotakuta kiinnostaa, tässä on kahden minuutin pätkä, jonka suosittelen lämpimästi katsomaan, avaa hieman ehkä Rosen ajatusmaailmaa:
http://www.exposingthetruth.co/felt-it-your-entire-life/#axzz2tebUQ7IZ ja jos joku on kiinnostunut tietämään lisää, tässä vähän pitempi parin tunnin pätkä:
http://www.youtube.com/watch?v=njSV5LtVmR4&feature=share
