Kirjoittaja Aihe: Jumalat Juhlivat Öisin: Tarpeettomia, K-11, Richard/Camilla  (Luettu 2280 kertaa)

Dolls

  • ***
  • Viestejä: 2 079
Nimi: Tarpeettomia
Ikäraja: K-11
Fandom: Jumalat Juhlivat Öisin
Paritus: yksipuolinen Richard/Camilla
Genre: drama, ei oikein mikään
Varoitukset: ihan pienen pieni maininta huumeista, joka sitten nosti ikärajan näin korkealle
Vastuuvapaus Donna Tarttin uskomaton Jumalat juhlivat öisin, ei siis minun. En saa rahaa, vain sairasta mielihyvää.
Summary: Ehkä se oli vain aamuista unisuutta, ehkä hän ei oikeasti tiennyt mitä olisi halunnut tehdä.

AN: Hmm. Tässä kesän kunniaksi luen taas Jumalia, kesken lukemisen sain inspiraation kirjoittaa lisää näistä Richardin ja Camillan välisistä kahvihetkistä. Varmaan ensimmäisiä ficcejäni muualle kuin Potter-osastoille. Ensimmäinen kirjoittamani jumaluus myös.


Tarpeettomia


Tulppaaneja. Oikeastaan mitään muuta en muista tarkasti laittaneeni merkille siitä kahvintuoksuisesta aamusta keittiössä, muuta kuin sen vastapoimitun tulppaanin joka nukkui lasimaljakossaan. Ikkunasta kuului kevättuuli; kuinka se havisutti pensasaitaa tien toisella puolella ja narisutti porttia naapurissa.

”Eikö olekin kauniita?” Camilla kantoi kuumaa kahvipannua patalappujen välissä, kun ei halunnut sieviin sormiinsa palovammoja.  ”Charles rakastaa niitä.”

Oletin hänen puhuvan tulppaaneista ja nyökkäsin vaiti. Viime aikoina kaikki sanat olivat tuntuneet niin vaikeilta, jokainen ylimääräinen tuntui olevan juuri sellainen – tarpeeton. Huulenikin olivat liian kipeät ylimääräiseen puhumiseen. Olin edellisenä iltana vetänyt muutaman viivan Judy Pooveyn kanssa hänen huoneensa lattialla ja törmännyt ylös noustessani häneen yöpöytäänsä. Typerä syy vuodattaa verta suu täyteen, mutta mikä oli tarpeeksi hyvä syy valuttaa pisaraakaan verta?

”Sinulla on kuivunutta verta kaulassasi”, Camilla totesi kesken hiljaisuuden ja siemaisi kahviaan irvistäen. ”Minä en osaa keittää edes kahvia enää.”
”Minusta tämä on hyvää”, totesin, vaikken ollut edes maistanut vielä.
”Minusta tulee huono vaimo, niin Bunnykin aina sanoo.”

En vastannut mitään. Hänen nimensä ei ollut tervetullut muutenkin pahoinvoivaan aamuuni.

”Henryn mielestä asia tulisi hoitaa pois alta.”

Siemaisin kahviani (järkyttävää, jonkun tosiaan tulisi opettaa Camillalle kahvin keittämisen jalo taito) ja nostin katseeni hänen silmiinsä. Yleensä hänen mielialansa pystyi tulkitsemaan niistä, mutta tällä kertaa näin hänen ajatuksiensa eksyvän samoin kuin ripsensä toisiinsa. Ehkä se oli vain aamuista unisuutta, ehkä hän ei oikeasti tiennyt mitä olisi halunnut tehdä.

”Ehkä meidän olisi vain pitänyt lähteä.”
”Minusta on hyvä, että te ette lähteneet.”
”Minä olisin lähettänyt sinulle kirjeen joka viikko.”
”Ymmärrätkö, kuinka paljon Etelä-Amerikassa juodaan kahvia? Sinä et olisi saanut miestä sieltä ikinä.”

Camilla nauroi, ensimmäisen kerran aikoihin. Hän risti poikamaiset nilkkansa ja katsoi minua tuike silmissään. Toivoin että hän olisi vastannut, mutta jälkeenpäin ajateltuna, tuo aamu oli kaunis ilman vastauksiakin.
« Viimeksi muokattu: 19.02.2015 17:08:08 kirjoittanut Beyond »
darling i'm a nightmare dressed like a daydream

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 390
  • Lunnikuningatar
Jumalat juhlivat öisin on rakkaus. ♥ (Ja itse tykkään hirveästi parittaa keskenään miltei kaikkia viisikosta, saa aikaiseksi niin jännittäviä asetelmia, mutta Richard/Camilla on kyllä ihastuttava paritus.)

Lainaan muutaman kohdan ja kommentoin niitä:

Lainaus
Camilla kantoi kuumaa kahvipannua patalappujen välissä, kun ei halunnut sieviin sormiinsa palovammoja.

Tästä ottaisin ihan suosiolla pois pilkun jälkeisen osan. Camillan sievät sormet ja palovammat ovat kyllä hyviä yksityiskohtia, mutta kukapa haluaisi sormiinsa palovammoja? Lukija tietää kyllä, miksi kahvipannua kannetaan patalappujen välissä, joten sitä ei kannata turhaan vääntää rautalangasta.

Lainaus
Olin edellisenä iltana vetänyt muutaman viivan Judy Pooveyn kanssa hänen huoneensa lattialla ja törmännyt ylösnoustessani häneen yöpöytäänsä.

Ylös noustessa ja ylösnoustessa ovat vähän eri asioita. ;)

Lainaus
Yleensä hänen mielialansa pystyi tulkitsemaan niistä, mutta tällä kertaa näin hänen ajatuksiensa eksyvän samoin kuin ripsensä toisiinsa.

Ripsien eksyminen toisiinsa kuulostaa minusta kielikuvana hassulta, mutta tämä voi olla ihan makuasia. Ajatuksien eksymisen rinnastaminen johonkin on sinällään kiva juttu, tuo tuoreutta kielikuvaan jne, mutta hieman selkeyttä ei olisi pahasta.

Lainaus
”Ymmärrätkö, kuinka paljon Etelä-Amerikassa juodaan kahvia? Sinä et olisi saanut miestä sieltä ikinä.”



Mahtava tunnelma! Tulppaanit, kahvipannu, patalaput, Etelä-Amerikka... Haaveellista, silti taustalla kitkeryyttä ja kaipuuta parempiin aikoihin. Kokonaisuutena erittäin onnistunut fic ja tunnelmaltaan sellainen, että sopii hyvin Tarttin luomaan kokonaisuuteen ja henkilöhahmoihin. Tällaisia ficcejä on ilo lukea. :)


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.

Funtion

  • Vieras
Aloitan kamalalla ragella: tahdon niiiiiiiiiiiin paljon lukea tän kirjan!!!! Suunnilleen jokainen lukeva ihminen maan päällä on sanonut mulle, että mun pitäis lukea tämän, ja olenko yrittänyt, arvaa vain olenko! Oon kääntänyt koko hemmetin kaupungin ylösalaisin kirjakaupoista antikvarioihin ja kirpputoreista kirjastoihin saakka -- ei mitään. Tuntuu kuin koko maailma yrittäis huijata mua ja mitään Jumalat juhlivat öisin -kirjaa ei ole olemassakaan, vaan ne on vaan keksinyt sellaisen ja nauraa mulle kun yritän metsästää sitä kissojen ja koirien kanssa. Jopa antikvarian kauppias, jolta kyselin tätä, sanoi lukeneensa kirjan (ja totesi ettei se ole kovin hyvä). Siis mitä ihmettä?? Miten KAIKKI on voinu lukee tän kirjan, mutten minä? Ja mistä hitosta tän kultakimpaleen saa käsiinsä?! Mä odotan tältä kirjalta kyllä SUURIA, jos joskus saan tän luettavakseni... (Eikä mulla ees oo ketään jolta voisin tän kirjan lainata?! That's sad.)

Se ragesta. Oli vaan pakko, koska raivostuttaa. Eli fandomia en siis tunne, mut eipä se oo ennenkään estellyt! (Btw, miks fandom on kirjoitettu Isoilla Kirjaimilla otsikossa? Tiedän, se on englannin kielen tapa, mutta ei suomen. Häiritsee väärinkirjoitettu fandom... kirjojen nimistä vain ensimmäinen sanan tulee isolla ellei mukana ole jotain erisnimeä yms.)

”Eikö olekin kauniita?” Camilla kantoi kuumaa kahvipannua patalappujen välissä, kun ei halunnut sieviin sormiinsa palovammoja.  ”Charles rakastaa niitä.”
Ylimääräinen välilyönti ennen "Charles rakastaa niitä" -replaa.

Yleensä hänen mielialansa pystyi tulkitsemaan niistä, mutta tällä kertaa näin hänen ajatuksiensa eksyvän samoin kuin ripsensä toisiinsa.
Ihana vertaus! "Eksyvän samoin kuin ripsensä toisiinsa"... okei, ehkä toi "samoin kuin" oli hieman kömpelö, mutta ajatus oli oivallinen ja hieno ja tosi osuva!

Ok ok, olin ihan täysin pihalla. :DD En tiedä ketä nämä hahmot ovat ja mikä niiden suhde on toisiinsa, mutta jonkinlaista katkeruutta kitkeryyttä olin havaitsevani. Kolmas pyörä? En todellakaan tiedä... mutta pidin tästä enemmän kuin siitä Potter-tekstistä, jota tänään sulta kommentoin! Tässä kieli oli simppelimpää, ei niin järjettömän kaunista, vaan ihanan rehellistä ja puhdasta, maailma luotiin menneisyyden kautta; siltä se ainakin tuntui. Muisteltiin edellistä iltaa, jotain lähtöä joka jätettiin lähtemättä, viime aikoja... menneisyys oli kyllä vahvasti läsnä, ehkä jopa vahvemmin kuin nykyhetki. Hahmot olivat ikään kuin jämähtäneitä toiseen aikaan. Tarpeettomia on ihan mieletön otsikko (oon koukussa yksisanaisiin otsikoihin!) ja toisaalta myös kuvaava, jotenkin ajattelin just tätä menneisyyttä ja sitä, miten nää tyypit oli tarpeettomia nykyajassa, johon ne ei kuulu. Sorry jos meen ihan päin puuta, en siis todellakaan tiedä mitään siitä kirjasta... (paitsi kun että mun käsittääkseni Henry on ton kirjan päähenkilö? Ainakin se nimi oli kamalan tuttu).

Eipä tästä mulla oo paljoakaan sanottavaa. Jotenkin tässä se tunnelma oli parasta, pääsin tosi hyvin mukaan tähän! Muutenkin pidin tästä ihan hurjasti, mut olisin saanut niin paljon enemmän irti, jos tuntisin fandomin. No, ehkä vielä jonain päivänä... Niin ja pitääkin alkaa tsekkailla sun kirjoituksia, nään näissä niin paljon potentiaalia! (Miks Finissä on näin paljon hyviä kirjoittajia?!) Kiitos tästä! : )

Dolls

  • ***
  • Viestejä: 2 079
Wuthering Heights: Kiitos hirveästi kommentistasi! Mietin itse tosi pitkään tuota rautalangasta väännettyä kahvipannun kantamista, mutta ajattelin ilmeisesti erilaista kahvipannua, meillä on ainakin mökillä sellainen mitä voi kantaa ihan kahvasta polttamatta sormia :--D ehkä olisi pitänyt käyttää vielä enemmän rautalankaa siis!

sensaatio: Toivon että oot viimein saanut tämän kultakimpaleen käsiisi! Sun analysoinnit osu muuten yllättävän oikeaan, en tiedä voinko olla ylpeä itsestäni vai oletko sä vaan hyvä? Tosiaan menneisyyden kaipuuta tällä haettiin, tosi kiva kuulla että ymmärsit noinkin paljon mistään ymmärtämättä! Vaan siinä erehdyit että Henry olisi päähenkilö, se nimittäin on kirjoissa Richard, sama kuin tän ficin kertoja. (sen takia tästä kulmasta oli kovin helppo kirjoittaa, Henry on aikamoinen tyyppi nimittäin!) Äää, en osaa sanoa oikein mitään fiksua, kuin että kiitos kiitos kiitos mahtavasta kommentista!
darling i'm a nightmare dressed like a daydream

skylar

  • ***
  • Viestejä: 199
Kiva pikku ficci, joka muistuttaa tuosta aivan valtavan ihanasta kirjasta!

Tämä oli hyvin lyhyt, enkä saanut oikeastaan otetta siitä mitä kenties halusit tällä tuoda ilmi. Tai ehkä et halunnut tuoda mitään ilmi. Kirjoittaa vain omaksi huviksesi. Sitä jään pohtimaan.

Richard/Camilla oli sopivan mieto, sellaista yksipuolista ihailua kuin minä koen sen kirjoissakin olevan. Kahvin maistelua oli kiva lukea. Oikeastaan koko ficci oli tosi kiva ja muistutti kirjan alkupäästä. Siinä oli sellaista ihanaa seesteistä sereniyttä, jota rakastan. Loppupää kirjasta on stressin sekaista sekameteliä, josta tosin pidän myös...

Tämän tekstin väri olisi pastellin keltainen. Todella rauhoittava. Jotain jäin kyllä kaipaamaan, kuten mainittua.

Olisipa taas kesä.  :D Epätalvi on turha talvi.
When the sun has set, no candle can replace it.

Kuurankukka

  • Onnenhileet
  • ***
  • Viestejä: 864
  • T'hy'la
Korkkaanpas kommentointikakkuni ficilläsi; luettuani Jumalat syksyllä kahlasin myös kaikki ficit läpi ja luin silloin toki tämänkin, mutten kai keksinyt mitään sanottavaa. Mutta oi, minusta tämä oli kokonaisuudessaan ja pienissäkin osissaan oikein hurmaava ja onnistunut teksti. Oli mukava palata Jumalien "maailmaan" takaisin, teos on kuitenkin sellanen joka todella jää mieleen, eikä vastaavanlaisiin useinkaan törmää. Hahmot ovat minusta siinä niin monisyisiä ja omanlaisiaan, ettei kirjoittaminen ehkä ole maailman helpointa. Tavoitit tässä minusta kivasti molemmat hahmot: pidin jo kirjaa lukiessa Richardista ja pidin hänestä nytkin. Tässä näkyi kivasti se, kuinka hän Camillasta välittää, ja on silti samalla vähän vaitonainen itsensä. Richardia on ylipäänsä hankala kuvailla mitenkään - en vaan keksi hänestä kunnollisia adjektiiveja, mutta tässä hänessä oli juuri sitä samaa mitä kirjassakin. Myös Camilla oli varsin viehättävä ristiessään nilkkoja poikamaisesti, keittäessään huonoa kahvia ja hymyillessään unisesti, samaan lyhyeen ficciin saatiin ympättyä niitä hallitsevia asioita, viattomuuden raja esimerkiksi. Eikä pidä unohtaa mainintaa Charlesista, ottaen huomion kirjan loppupuolen paljastukset, Charles todella kuuluu tähän, edes pelkkänä mainintana, sillä onhan se side kuitenkin aika vahva.

Samalla tässä oli myös keväisyyttä, johtuen ehkä kukista ja siitä keväisestä tuulestakin. Keväästä tuli mieleen myös toiveikkuus, jota löytyi tästäkin ficistä. Nauruun oli hyvä lopettaa, kaikki ei sekunnin ajan ollutkaan niin kamalaa ja ankeaa, eikä vielä toistaiseksi elossa oleva Bunny edes vaivannut. Osuttiinhan tässä tuohon Richardin huonoon omaantuntoonkin, mutta ehkä tämä toimi parhaimmillaan lyhyenä tunnelma/hetkikuvauksena. Olihan tässä tosiaan sitä haaveellisuutta, sen tunnistin itsekin, mutta tuo aikaisempien mainitsema kitkeryys meni ehkä hitusen ohitse, vaikka toisaalta, luettuani tämän vielä kerran se tosiaan löytyi sieltä. Aina on mukavaa, jos ficistä löytyy uusilla lukukerroilla jotain erilaista, kuten lisäsävyjä vaikka. Ajatukset päätyivät kenties jo harhailemaan, kunhan halusin edes yrittää sanoa kuinka paljon pidin tästä. Samalla tuli houkutus päästä lukemaan Jumalat uudelleen, hih. Kiitos kovasti lukuelämyksestä <3
Einmal ist keinmal