Title: Pariisi ja pähkähullu idea
Author: Varja
Fandom: NCIS
Rating: S
Pairing: ei ole
Warnings: Ei oikeastaan ole
Disclaimer: En omista hahmoja enkä saa tästä rahaa. Tapahtumat ovat omaa keksintöäni.
A/N: Joo, tota noin. Tämä kaikki lähti mun unesta liikkeelle ja väsäsin siitä tämmöisen, laadusta en osaa sanoa yhtään mitään. Jostain syystä mun unista saa revittyä ideoita tämmöisiin lyhyisiin pätkiin. Kommentointi edelleen toivottavaa.
Oli syysilta syyskuussa, kun koko tiimi oli päättänyt ottaa lomaa ja lähteä yhdessä Pariisiin lomalle. Erityisesti Abby oli kovin innoissaan tapahtumasta. Viime päivinä ei ollut päivääkään, etteikö hän olisi puhunut matkasta vähintään kerran päivässä.
Ilta alkoi vaihtua yöksi, kello oli yli yhdentoista. kun porukka istuskeli vielä ulkosalla kellotornin läheisyydessä, suuren vaahteran alla. Ainoastaan Gibbs istui kauempana, uppoutuneena omiin ajatuksiinsa, tuijottaen eteensä kuin hypnoosissa. Ziva hivuttautui varovasti kauemmaksi, varoen, etteivät muut huomaisi. Hän kohottautui seisomaan ja käveli hiljaa Gibbsin luo, takaapäin.
"Ziva." Gibbs sanoi tunnistaen lähestyvät askeleet.
"Gibbs." Ziva vastasi hieman hämmentyneenä.
"Mitä on mielessäsi?"
"Gibbs, kiinnostaisiko sinua tehdä jotain hullua, kun kello lyö keskiyötä ja vuorokausi vaihtuu?" Ziva kysyi haastavasti, kallistaen päätään pienesti vasemmalle.
"Mitä sinulla on mielessäsi, Ziva?" Gibbs kysyi hieman innostuen, muttei näyttänyt sitä ulkoisesti.
"Näetkö, tuolla kellotornin luona olevan tasanteen?"
"Jep"
"Haluaisin hypätä sieltä kellon lyödessä kaksitoista", Ziva ehdotteli toiveikkaasti, toiveikkuuden paistaessa kirkkaasti hänen ruskeista silmistään.
"Et ole tosissasi?" Gibbs kysyi hämmentyneenä.
"Olen olen. Tuletko kanssani, vai menenkö yksin?"
"Hyvä on, tulen." Gibbs sanoi hetken epäröimisen jälkeen.
He nousivat ylös muiden huomaamatta. Abby, McGee, Kate, Tony, Ducky, Palmer ja Jenny juttelivat kauempana, istuen puun juurella, lähes selin Gibbsiin ja Zivaan, joka oli hetkeä aiemmin hivuttautunut heidän luotaan pois ja siirtynyt Gibbsin luo.
He kävelivät hiljaa kohti kellotornirakennelmaa, jonka isokokoinen kello näytti olevan neljätoista minuuttia vaille puolen yön. Alhaalta leveämmän ja ylhäältä kapeamman rakennelman paloportaat sijaitsivat jo heidän edessään. Ziva lähti rohkeasti kiipeämään Gibbsin edellä, olihan tämä hänen ideansa. Hän pääsi ensimmäiselle tasolle, jossa pysähtyi hetkeksi tuijottelemaan maisemia ja odottamaan Gibbsiä, jotta tämä varmasti tulisi perässä, eikä jänistäisi. Jänistäminen ei ollut koskaan Gibbsin tapaista, vaan hän piti lupauksensa. Aina, olivatpa ne miten epäuskoisia tahansa.
Ziva lähti kiipeämään viimeistä taivalta kohti huippua, vaikkei täysin huipulle tulisikaan pääsemään portaiden loppuessa kesken. Hän oli hieman hengästynyt, kuten perässä tuleva Gibbskin. Ziva tuijotteli kiivetessään parruja, jotka menivät pilareiden välissä. Hän pysähtyi kellon juurelle ja varovasti kampesi itsensä tukipalkin toiselle puolelle. Hän rakasti vaaran tunnetta, virheisiin ei ollut todellakaan varaa. Ziva käveli palkin toiseen päähän ja istahti alas odottamaan. Pari metriä leveä rautapalkki tuntui hyvin viileältä, olihan kuitenkin jo syksy ja yö.
Gibbs hänen perässään kiepahti myös palkin toiselle puolelle ja käveli rauhallisesti Zivan viereen. Kummallakaan ei ollut korkeanpaikankammoa.
"Täältä on hyvät maisemat, eikö vain?" Gibbs kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Totta, hyvin kauniit. Pimeässä valot loistavat kirkkaasti ja erottuvat hyvin. Eteenkin näin korkealta." Ziva vastasi ja kurottui hieman taaksepäin nähdäkseen muut porukkansa jäsenet. He istuivat edelleen puun alla, jutellen ja nauraen.
Gibbs vilkaisi kelloonsa, viittä vailla kaksitoista. Ziva huomasi Abbyn pään alkavan kääntyillä joka suuntaan ja kasvoilta paistoi huoli. Hän käänsi katseensa pois, ettei vain alkaisi epäröidä ideaansa. Se oli tehtävä, kun tänne saakka oli jo tultu.
"Missä Gibbs ja Ziva ovat?" Abby kysyi huolestuneesti, saaden muutkin katsomaan ympärilleen.
"He osaavat pitää huolen itsestään." Jenny sanoi. Hän oli oikeassa, sillä hän tunsi molemmat tarpeeksi hyvin.
He alkoivat nousta seisomaan ja katselemaan ympärilleen. Tie oli autio, ketään ei liikkunut tai näkynyt heidän lisäkseen. Oli aivan hiljaista, vain satama-altaan vesi kohisi pienesti osuessaan seiniin. Kate vilkaisi kelloon muiden juoksennellessa ympäriinsä. Kolmen minuutin päästä olisi keskiyö. Tonyn ajatuksissa liikkui pervoja ajatuksia, joita hän ei kuitenkaan pystynyt piilottamaan Jennyltä. Tämä vilkaisi Tonyä tarpeeksi murhaavasti, jotta hän tajusi sen olevan täysin absurdia. Eivät he voisi tehdä niin. Ziva on Gibbsille kuin tytär, kuten Abby ja Katekin.
"Voi Luoja!" Abby parkaisi hysteerisesti katsoessaan ylös kellotorniin.
"Ei kai, eiväthän he...?" Kate kysyi epävarmasti, jättäen lauseensa kesken.
"Kyllä, kyllä he ovat." McGee vakuutteli, vaikka hän ei meinannut uskoa silmiään.
"Gibbs!" Abby kiljui pidellen mustaa päivänvarjoaan.
"Hei Abs!" Gibbs huusi takaisin.
"Mitä helvettiä te teette? Tulkaa alas sieltä!" Tony huusi katsoessaan ylöspäin.
"Kohta, kohta." Ziva huusi takaisin.
"Ziva, oletko järjiltäsi?!" Jenny kysyi. Hän oli tottunut Zivan tempauksiin, mutta tiesi tämän huolehtivan itsestään. Tämä oli ihan eri lukunsa verrattuna muihin. Ja varmasti järjettömin idea koskaan.
"Jethro?" Jenny kysyi yrittäen luoda vetoavaa katsetta, mutta epäröi sen onnistumista näin pitkän välimatkan takia.
"Kello on minuuttia vaille." Ziva sanoi ja kohottautui seisomaan. Gibbs teki samoin.
"Ziva? Gibbs?" Abby kysyi heikosti. Hänen äänensä petti loppua kohden, joten hän turvautui viittomiin.
"Tulisitteko alas Gibbs? Pliis?" Abby viittoi.
"Kohta, älä huoli. Kaikki on hyvin." Gibbs vastasi. Muut tuijottivat ihmeissään heitä kahta, sillä eivät ymmärtäneet. Jennyn kulmat olivat kurtussa, hän ei pitänyt tästä yhtään.
"Puoli minuuttia" Ziva päivitti tilannetta Gibbsille.
"Viisitoista sekuntia."
"Kymmenen"
"Viisi" Ziva sanoi ja haparoi kädellään Gibbsin kättä omaansa.
"Än, yy, tee, Nyt!" Ziva lausahti ja molemmat irrottivat jalkansa tasolta.
He olivat ilmassa, painovoima veti heitä voimalla puoleensa. Tuuli suhisi korvissa, se tuntui ihoa vasten. Kuului molskahdus, kun se iskeytyivät lähes samaan aikaan veteen. Vesi roiskahti korkealle, aaltojen erkaantuessa putoamispaikasta kohti reunoja. He olivat veden alla, kädet olivat päässeet irti toisistaan, molemman pyrkivät raivokkaasti pintaan.
"EII-I" Abby parkui ja lähti juoksemaan kohti altaan reunaa muiden seuratessa perässä. He levittäytyivät vieretysten kivetyksen reunalle seisomaan. Ketään ei näkynyt, huoli paistoi jokaisen kasvoilta enemmän tai vähemmän.
Gibbsin pää tuli ensimmäisenä näkyviin, hän pyyhkäisi likaista vettä kasvoiltaan. Zivakin ilmestyi veden pinnalle pyyhkien vettä silmistään, jotta näkisi jotain. Vaatteet tuntuivat kovin raskailta, Zivan pitkät hiukset olivat liimautuneet niskaan, mutta latvat kelluivat veden pinnalla. He lähtivät uimaan kohti tasoa, jonka kautta pääsisi tikapuita pitkin pois. Gibbs päästi Zivan edellään, nousten perässä pois altaasta. Muut juoksivat vauhdilla heitä kohti. Ziva pääsi hädin tuskin edes reunalle, kun Abby kaappasi hänet halaukseen. Hän ei välittänyt siitä, että toinen oli likomärkä. Hän teki saman myös Gibbsille, tämän päästessä pois.
"Ziva, jos vielä kerran teet jotain tuollaista, lupaan lähettää sinut pahvilaatikossa takaisin Israeliin. Isäsi ei tykkäisi tästä." Jenny sanoi moittivasti.
"Oikeasti?" Ziva kysyi innostuen."
"Ziva." Jenny sanoi äänensävyllä, joka oli käynyt jo israelilaiselle tutuksi, melkein liiankin tutuksi.
"Hyvä on."
Jenny siirtyi Gibbsin luo, kun muut alkoivat kysellä hullusta tempusta läpimärältä Zivalta, joka muistutti uitettua koiraa.
"Jethro, sinun pitäisi kieltää tuollaiset asiat, eikä lähteä mukaan." Jenny moitti.
"Älä pingota, kaikki on hyvin."
"Olisi voinut käydä huonostikin."
"Tiedetään, tiedetään."
He lähtivät yhdessä kohti hotelliaan, Zivan ja Gibbsin hytistessä kylmästä.
