Ficin nimi: Hädin tuskin ihminen
Kirjoittaja: onkonalka
Beta: Minä ite !
Genre: Angst, Drama
Ikäraja: K-11
Fandom: Heavy Rain
Paritus: Ethan/Madison
Osallistuu Valloita Fandom-haasteeseen sekä isihaasteeseen!
Hädin tuskin ihminen
Se oli vuosi Shaunin kuoleman jälkeen. Madison oli äitiyslomalla. Odotti viimeisillään lasta, tyttöä, niin meille oli kerrottu. Minä olin työtön. Taittelin origameja, olin hiljaa. Päähäni koski jatkuvasti kahden itsemurhayrityksen jäljiltä. Molemmilla kerroilla Madison minut oli pelastanut. Olin häpäissyt jo poikani haudan, tahdoin kuolla hänen viereensä, lähteä hänen luokseen lopullisesti. Olin niin pahoillani, ettei minussa ollut miestä uhrauksiin hänen pelastamisekseen. Olin silti sisäisesti kuollut, kolme kylkiluuta ja sydän sekä elämä murtuneena. Poikani. Molemmat poikani. Minun takiani.
”Onneksi olkoon, olette nyt isä.” ryppyinen, eläkeikää lähentelevä lääkäri sanoi tekopirteällä äänellä. En ollut, en voinut. En enää. Tuhoaisin tytön elämän, enhän kyennyt kahteen poikaankaan. Prinsessa, silmät aivan kuin äidillään. Päälaella tumma hiustupsu. Niin pieni. Viaton. Hauras. Madisonin tytär. Ei minun, ei meidän, vaan Madisonin. Minä en siihen enää kyennyt.
Katsoin kihlattuani silmiin tämän hymyillessä onnellisena. Miksi kihlasinkaan hänet, ei minussa ole miestä juuri laisinkaan. En minä ole kyllin arvokas hänelle, enkä liiemmin isäksi tyttärelle. Pieni vauva kuitenkin nostettiin syliini. Viimeksi tässä tilanteessa ollessani olin aidosti onnellinen.
Jason istui Gracen sängyn laidalla ja heilutteli jalkojaan. Pitelin hänen veljeään käsivarsillani ja keinutin hitaasti. En voinut pidätellä hymyäni katsoessani poikiani.
”Haluatko pidellä häntä?” Grace kysyi Jasonilta.
”Joo!” poika huudahti ja laskin vauvan varovaisesti tämän käsivarsille tämän yhä istuessa sairaalasängyn vaaleilla lakanoilla.
Ojensin tytön takaisin Madisonille, joka huomasi minun olevan allapäin.
”Ethan? Mikä on?” Hän kysyi, ja ympäripyöreästi vastasin kaiken olevan hyvin, sekä esitin onnellisimman tekohymyni. Istuin sängyn laidalle ja kiersin käteni kihlattuni olan ympäri. Katsoin pientä tyttöä. Ilman isällistä lämpöä. Ilman tunteita. En ollut valmis tähän.
”Hän näyttää Alicelta. Tai ehkä Lindalta.” Madison sanoi ja katsoi minua kysyvästi.
”Mitä mieltä sinä olet?”
”Mikä hänen nimensä on?” Jason katsoi meitä kysyvästi. Katsoimme toisiimme ja sanoimme lähes yhteen ääneen nimen, jota olimme pitkään miettineet.
”Shaun.”
”Jeremy.”
Katsoin Gracea kysyvästi. Niin teki myös Jason.
”Minä tiedän, että sinulla on vaikeaa. Pyydän, yritä keskittyä nykyisyyteen.” Madison kiersi kätensä takaapäin ympärilleni seistessäni ikkunan edessä. Alice nukkui.
”Olen yrittänyt, sinun takiasi.”
”Minä tiedän. Minä vain.. Alice tarvitsee sinua! Minä tarvitsen sinua!”
”Anteeksi. Minä en vain.. en pysty siihen.”
”Hän muistuttaa sinua Shaunista. Rakas, yritä jättää se taaksesi.”
Totisesti yritinkin. Niin tosiaan tein. Kosketin luodin jättämää arpea otsassani ja tunsin oloni mitättömäksi. Ei kykyä olla isä, ei puoliso, ei mies. Hädin tuskin ihminen. Madison vahvisti minua. Selkärankani. Hän minut piti elossa.
Se vei aikaa. Halusin ajatella poikiani, ja samalla olla ajattelematta. Halusin koskea tyttäreeni, ja samalla pysyä kaukana tästä. Pelkäsin rikkovani hänet. Kuten rikoin poikani. Kuitenkin hiljalleen pääsin yli. En silti koskaan unohtanut poikiani, mutta lopetin itseni syyllistämisen. Enkä pelännyt enää väkijoukkoja.
Ulkona satoi kaatamalla. Katselin ikkunasta ulos pieni Alice sylissäni. Tyttö oli jo kaksivuotias, ja minä en ollut surullinen. Madison oli töissä, ja minulla kiire uuden työprojektini kanssa. Minulla oli taas energiaa työntekoon.
”Veli?” Alice sanoi kysyvästi sylissäni ja osoitti sadetta.
”Niin, kulta. Veljesi ovat siellä.”
Jason ja Shaun katsoivat meitä sieltä. Sateisella taivaalla kaksi poikaa leikkivät hippaa, nauroivat, eikä kummallakaan ollut kiire minnekään.
Avain kääntyi ovessa ja se kolahti auki. Alice laskeutui sylistäni ja juoksi halaamaan äitiään. Riemusta kiljahdellen tyttö otti käteensä punaisen ilmapallon.
Niitä sai kahdella dollarilla ostoskeskuksesta.