Ficin nimi: Henkilölle jota rakastat
Ikäsuositus: K11
Fandom: Doctor Who
Paritus: Theta/Koschei yliselvillä viittauksilla 10th/Simm!Mestariin koska niin :--D
Tyylilaji: hurt/comfort, angst, romance
Varoitukset: kiroilu, väkivalta, suutelua
Disclaimer: en omista, BBC omistaa. En saanut rahaa tämän kirjoittamisesta.
A/N: cooperaurille :3 osallistuu OTP10:iin ja Fanficbingoon kohdalla "riita" :>
Henkilölle jota rakastat
Tip tip tip tip.
Sade tippuu alas taivaalta, Koschei on aina pitänyt sateesta. Maa kastuu ja punaiset ruohoniityt näyttävät valuvan verta tumman taivaan alla. Tummat varjot kaupungin rakennuksista peittävät kaiken alle, kun Koschei sulkee silmänsä kuunnellakseen tuttua rummutusta sateenpisaroiden tahdittaessa sitä kuin metronomi kitaransoittoa. Kaikki on rauhallista, kunnes Theta astuu huoneeseen hymy huulillaan.
"Hyvää syntymäpäivää", Theta kuiskaa käveltyään Koschein pedin luo ja istuu siihen, hyväilee pedillä makaavan ystävänsä hiuksia. Koschei haukottelee ja hymyilee nautinnollisesti sormille hiuksissaan.
"100 vuotta", Theta jatkaa neutraalisti, "se on aika paljon". Koschei tyrskähtää avaten silmänsä, tuijottaen toista poikaa tiiviisti.
"Kerro jo asiasi", hän sanoo kyllästyneenä ja siirtää katseensa lasi-ikkunaan, josta paljastuu näkymä punaiseen puutarhaan, jossa mustat, sipulin muotoa muistuttavana möykkynä kukkivat kukat - Doisferá Aetis - möllöttävät pilvien tavoin reunustaen kaupungin siluettia.
Theta hymähtää, raapii sitten päätään ja nuolaisee huuliaan ennen kuin ojentaa Koscheille selkänsä takaa kukan, jonka punaiset terälehdet kääntyvät keoksi ja jonka varsi on täynnä piikkejä. Koschei tuijottaa kukkaa mykkänä.
"Se on ruusu, punainen sellainen", Theta selittää punan noustessa kasvoilleen. Hän puree alahuultaan ja naurahtaa hermostuneesti.
"Se on planeetalta nimeltä Maa. Siellä punainen ruusu merkitsee-", hän jatkaa, mutta lopettaa yhtäkkiä. Nuoremman pojan syke on noussut kaksinkertaiseksi, Koschei ottaa ruusun käsiinsä.
"Niin? Kerro minulle mitä se merkitsee", hän sanoo kolkosti, nyrpistäen nenäänsä kukalle. Theta sulkee silmänsä tavallista kalpeampana ja haroo tärisevin käsin etuhiuksiaan.
"Rakkautta", hän vastaa mahansa kiertyessä rullalle jännityksestä. Koschei ei reagoi mitenkään, makaa vain sängyllään kylmä ilme kasvoillaan kuin parhainkin dalek. Hän näpristelee ruusua käsissään napsaisten sen lopulta poikki sekä muussaten terälehdet nyrkissään. Se on ensimmäinen kerta, kun Koschei näkee ruusuja, mutta hän todella vihaa niitä. Jos ruusut tarkoittavat rakkautta, hän vihaa taatusti rakkauttakin.
"Petollinen, verenvärinen ja täynnä piikkejä. En pidä siitä", Koschei mumisee, ja viimeinenkin väri Thetan kasvoilta pakenee - hän tiesi, että oli virhe tuoda Koscheille mitään ainutlaatuista. Hänen olisi todella pitänyt vain hankkia pojalle uudet kengät.
"Kuvailisitko rakkautta niin?" Koschei jatkaa, ja Theta puree huultaan. Tällä hetkellä vastaus olisi varmasti kyllä, ja Theta voisi huutaa sen vasten taivasta.
"Jos yrität kertoa minulle antamalla minulle ruusun, että rakastat minua, et rakasta minua", Koschei sanoo ilkeästi, hieman loukkaantuneen kuuloisena, kun Theta hokee päänsä sisällä mantraa uusista kengistä.
"Sillä ruusu vain kertoo rakkauden olevan kamalaa ja inhottavaa", Koschei jatkaa, "jos näin on, Theta, en halua, että rakastat minua".
Hän räpäyttää silmiään tunteettomasti ja heittää ruusun rippeet ikkunaan.
"Älä koskaan anna ruusua henkilölle jota rakastat", poika jatkaa, mutta Theta on jo kadonnut huoneesta ovenpaiskaus perässään.
"Mutta minäkin rakastan sinua."
*
Hyvää syntymäpäivää, Theta 100 vuotta!
Theta on aina vihannut sukulaisjuhlia. Sigman suku ei ole koskaan ollut hänen suosikkinsa, kaikki jollain tapaa niin kaksinaamaisia. Ainoa mikä heitä yhdistää on juokseminen. Theta juoksee nimeään pakoon ja Sigmat juoksevat saadakseen hänet kiinni. Ennen hän nautti siitäkin, juoksemisesta nimittäin, mutta nykyään se pelottaa häntä. Entä jos hän kaatuu? Lyö päänsä taikka pahimmassa tapauksessa Sigmat saavat hänet kiinni. Siellä ei ole ketään, joka nostaisi hänet väkipakolla ylös ja repisi uudelleen juoksuun. Theta pelkää juosta yksin.
Oveen koputetaan neljä kertaa, mutta Theta ei avaa sitä. Olkoot vaikka itse Rassilon, hän ei siltikään ole Koschei. Mikään ei saa häntä avamaan makuuhuoneensa ovea, ei vaikka -
"Theta, avaa ovi välittömästi!"
- sen takana olisi Koschei. Hän kävelee ovelle ja avaa sen ensin rao'illeen nähdäkseen tutun virneen.
"Mitä sinä haluat?" Theta kysyy puoliksi vihaisena ja puoliksi ilahtuneena, hämmentyneenä. Koschei naurahtaa.
"Avaa nyt se hiton ovi ja päästä minut sisään", hän kivahtaa leikillään, mutta Theta pudistaa päätään; "Ei."
He tuijottavat toisiaan. Koschei repii ovea auki ja Theta työntää Koscheita pois.
"Älä viitsi olla noin dramaattinen!" Koschei huutaa, ja Theta naurahtaa sarkastisesti, mutta tilanteen keskeyttää saranoistaan irtoava mahonkiovi. Koschei astuu sisään Thetan yrittäessä ulos, hän ei todellakaan halua puhua Koschein kanssa, mutta kädet kietoutuvat hänen ympärilleen kuin dalekin lonkerot.
"Älä", Theta sanoo kylmästi. Hän ei tajua miten Koschei voi olla siinä kaikkien niiden loukkauksien jälkeen, mutta enimmäkseen hän ei tajua, miksi hän itse antaa Koschein olla siinä.
"Haluan antaa sinulle lahjasi", Koschei murahtaa Thetan kaulaan näykkäisten sitä sitten.
"Koschei", nuorempi vaikertaa, mutta jatkaa sitten: "Minulla ei ole ovea".
"Hmm", Koschei sanoo tajuamatta toisen sanojen merkitystä.
"Vanhempani näkevät kaiken, mitä me teemme tällä hetkellä, jos he kävelevät ohi."
"Jos."
"Kun."
"Mistä sinä sen tiedät?"
"Huusimme kovaan ääneen, sinä revit oveni irti-"
"Miksi yksi helkutin ovi merkitsee sinulle niin hiton paljon?"
"Se ei ole vain ovi, vaan asia jolla varjelen yksinäisyyttäni, ja sinä revit sen pois."
"Tiedätkö mitä muuta yksityistä aion repiä pois?"
"Lopeta."
Theta tuijottaa Koscheita vihaisena, mutta tunkee sitten huulensa tämän huulille. Koschei nostaa hänet prinsessasyliin ja kantaa ulos huoneesta aina puutarhaan asti, sitten aidan yli tielle, jossa on musta avaruusmönkijä. Theta lasketaan penkille istumaan, kun hän taas tuntee Koschein läheisyyden tämän istuessa aivan kiinni hänessä. Koschei painaa kaasua ja ajaa rannalle, jonka horisontissa siintää valkoinen, kartanomainen lasirakennus.
"Isäni antoi tuon minulle lahjaksi", Koschei kertoo hymyillen, "aivan oman asunnon, meillä kun on maata omistuksessa niin paljon, että tämä oli aivan pikkujuttu". Theta huokaisee turhautuneena Koschein mahtailuun, mutta hymyilee sitten takaisin.
"Se on kaunis", hän haukkoo henkeään, talo todella on kaunis, mutta siltikään hän ei tajua miksi Koschei toi hänet sinne.
"Olet ensimmäinen perheeni ulkopuolinen, joka näkee tämän. Ja sinä, Theta, tulet asumaan täällä", toinen vastaa kuin olisi lukenut hänen mielensä. Ehkä lukikin, Koschein keinoista ei koskaan tiennyt. Joka tapauksessa Theta nyökkää ja seuraa Koscheita etuovelle tämän sanottua sen kaiken, mitä Theta ruusulla tarkoitti Koschein kohdalla.
"Minä rakastan sinua."
*
Tahdon.
Theta tuijottaa vaimoaan silmiin ja hymyilee. Hän vilkaisee sivulleen, äitiinsä, joka näyttää helpottuneelta. Theta ei ole yllättynyt. Hänen äitinsä ei oikein koskaan ollut pitänyt Koscheista, aina syyttäen tätä piinaavammaksi kuin enkelipatsaita, jotka aina muuttivat hänen pensaisiinsa asumaan. "Niissä on kitkemistä, Theta, ja niin on Koscheissakin, mutta minä vannon, että jos sinä kertaakaan palaat kotiin matkalaukkusi kanssa, se kerta on viimeinen."
50 vuotta. He olivat olleet yhdessä yli viisikymmentä vuotta, kunnes Koschei oli muuttunut dalekiksi, kykenettömäksi tuntea mitään muuta kuin vihaa ja verenhimoa. Se möly hänen päässään oli tehnyt hänet kuuroksi kaikelle muulle kuin peloilleen.
Mutta Theta ei voinut elää Koschein pelossa, eikä toinen antanut edes mahdollisuutta auttaa. Jos Koschei olisi ollut dalek, Theta olisi tuntenut sääliä ja tappanut sen, mutta Koscheita kohtaan ei ollut sanaa sääli, joten Theta vain lähti.
Koschei tuijottaa alttarille, Theta ja vaimonsa punaisissa kaavuissa, ja Thetan hartioita koristaa metallinen kaulus. Se ei ollut mies, jonka Koschei tuntee, sillä mies, jonka Koschei tuntee, ei olisi ikipäivänä sigmavihassaan tehnyt ainuttakaan uutta Sigmaa. Ei edes lain kautta Sigmaa. Hän olisi vain juossut karkuun, mutta silti nainen juoksi mukana Koschein paikan vieneenä. Se kuvottaa häntä. Hänen pitäisi olla siellä, kuvottamassa vieraita, ja Thetan olisi pitänyt pysyä hänen kanssaan, mutta silti tämä oli hylännyt hänet rummutuksen vuoksi aivan kuten muutkin.
"Sinä olet hullu, Koschei, enkä minä pysty olemaan tässä tilanteessa enää hetkeäkään."
"Nimeni ei ole Koschei, se on Mestari!"
Koscheita puistatti katsoa naista. Tämä oli vain surkea kopio hänestä, persoonaton ja turhan pinnallinen. Theta oli aina vihannut sellaisia, joten mitä hän teki tämän kanssa. Hän oli jopa antanut tälle niitä kukkia - millä nimellä niitä kutsuttiinkaan?
Ruusuja.
Ruusuja.
Koschei siirsi katseensa Thetaan ja tuijotti tätä, kunnes tämä vastasi hänen katseeseensa. Pitkään he tuijottivat toisiaan, ja Koschei tajusi: Theta muisti vielä.
"Älä koskaan anna ruusua henkilölle jota rakastat."
