Nimi: Ensisuudelma
Kirjoittaja: sikku22
Ikäraja: K.11
Genre: Romance
Paritus/Hahmot: Luna ja Neville
Vastuuvapaus: Hahmot ovat Rowlingin, ja kiitos niistä kuuluu hänelle. En saa rahaa tästä, minä vain kirjoitan.
Varoitukset: Ei juuri ole, puhdasta pussailua vain..
Tiivistelmä: Luna odottaa Neviä kirjastossa, treffit on sovittu. Häntä jännittää, ja hermostuksissaan ihminen voi tehdä ja tuntea mitä vaan..
Tämä on ensimmäinen ficcini, joten toivottavasti tykkäätte. Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita, pliis, kommentoikaa!! 
<3
Ensisuudelma Lunan sydän tykytti todella lujaa hänen istuessaan kirjastossa suurten kirjahyllyjen ympäröimänä. Hän oli yrittänyt odotellessaan lukea monia ja taas monia kirjoja, mutta se vain ei ollut onnistunut. Kaikki olivat tuntuneet ihan typeriltä ja järjettömiltä.
Niin se kai on, jos on hermostunut, hän ajatteli.
Lunan mielessä pyörivät kaikki viimeaikaiset tapahtumat. Ensin Neville oli iskenyt hänelle silmää loitsutunnilla (hieman epäonnistuneesti, mutta Luna oli ensisäikähdyksen jälkeen arvostanut sitä todella) ja juossut sitten pois. Mutta hän oli rohkaistunut pian uudestaan ja tunnustanut samana päivänä pitävänsä Lunasta. Ei kyllä hänelle itselleen, mutta kiitos Ginnyn, Luna oli saanut joulun etuajassa kuultuaan uutisen.
Hän oli kyllä jo kauan ihaillut Nevilleä salaa. Vaikka hän olikin hieman kömpelö ja pöhkö, hän oli aina ollut Lunasta jotenkin suloinen. Hän oli kuitenkin antanut asian olla. Sitten heidät kaksi oli yhdellä muodonmuutostunnilla tunnilla laitettu miettimään yhdessä, miten papukaijan massan saa siirrettyä kivenlohkareeseen. Vaikka tunti oli ollut hirveä, ja kirjan ohjeet täyttä hepreaa, Luna oli ollut sen jälkeen täysin hurmaantunut. Neville oli ihana!
Pisteeksi iin päälle Neville oli pian tämän jälkeen kävellyt Lunaa vastaan käytävällä ja pyytänyt tätä treffeille. Koska seuraavana Tylyaho-viikonloppuna Lunalle ei käynyt, he olivat sopineet tapaavansa kirjastossa torstai-iltana. Vaatimaton treffipaikka, mutta eivät he muutakaan olleet keksineet. Joten, siellä Luna nyt istui. Jännittyneenä ja hermostuneena, mutta toisaalta innostuneena.
Yhtäkkiä Luna ponnahti vauhdilla tuolistaan ylös. Hänestä tuntui vahvasti siltä, että hän räjähtäisi pian jännityksestä. Missä Neville oikein viipyi? Oliko hän unohtanut Lunan kokonaan? Mitä tapahtuisi jos hän ei tulisi? Tai, jos hän tulisi?
Luna alkoi kävellä hidasta ympyrää pöytänsä ympäri. Vain puoli tuntia oli kulunut siitä kun hän oli tullut kirjastoon. Aika oli tuntunut ainakin kolmelta tunnilta, mutta niin se vain oli. Eikä Neville ollut vielä edes myöhässä, Luna ajatteli huokaisten syvään. Hän päätti mennä lähemmäs kirjaston sisäänkäyntiä odottamaan.
Kun Luna oli tullut oville, hän piiloutui yhden ison kirjahyllyn taakse jännityksen kihelmöidessä hänen varpaitaan ja selkäpiitään, ja oikeastaan koko vartaloaan. Se oli hassu tunne. Aivan kuin sata hämähäkkiä olisi kiipeillyt ruumista pitkin, kutitellen hellästi mutta ällöttävästi. Kihelmöinti jatkui saaden Lunan aistit terävöitymään ja tuntemaan joka ikisen tuulen värähdyksen herkällä ihollaan. Se tuntui aivan kuin..
Tätä miettiessään Luna havahtui todellisuuteen. Niin hänen tapaistaan jäädä haaveilemaan aivan typeristä asioista juuri silloin kuin olisi muuta mietittävää. Luna huomasi vajonneensa kirjaston kylmälle lattialle ja nojasi jykevään kirjahyllyyn.
Voi hitsi, Luna ajatteli,
mitä minä oikein teen? Minun piti olla tapaamassa Nevilleä, mutta täällä minä istun ja haaveilen. Luna ponnisti käsiensä varassa ylös lattialta ja nousi seisomaan. Hän kietoi kätensä ympärilleen, sillä kirjaston lämpötila tuntui laskeneen.
Luna lähti kävelemään pimeässä kirjastossa takaisin oman pikku pöytänsä luo. Kello oli varmaan jo yli sulkemisajan, sillä Luna ei nähnyt kirjastossa ketään muita.
Valois, Luna kuiskasi ja lähti taikasauva edellään etsimään hänen ja Nevillen tapaamispaikkaansa, sitä pientä nurkkausta jossa hän oli jo aikaisemmin istunut. Vihdoin se tuli näkyviin. Pöytää ympäröivät suuret kirjahyllyt ja se oli hyvin suojaisessa paikassa. Joku oli sammuttanut Lunan pienen pöytälampun, ja vienyt kirjat pois. Luna istuutui pöydän ääreen odottamaan, jälleen.
Yhtäkkiä Luna kuuli askelia. Kevyitä, mutta hitaita askelia tulossa suoraan kohti häntä. Sydän tykytti hänen rinnassaan, ja täysin paniikissa Luna lähti juoksemaan sokkona vasemmalle. Askeleet seurasivat häntä, ne olivat aivan hänen kintereillään, saavuttivat hänet. Luna uskalsi viimein katsoa taakse, mutta kaatui rähmälleen maahan. Tykyttävä tunne oikeassa polvessaan Luna peitti naamansa käsillään odottaen iskua.
Mutta sitä ei tullut. Sen sijaan lämpimät kädet kietoutuivat hänen ympärilleen ja auttoivat hänet ylös. Luna avasi silmänsä ja henkäisi: ”Neville! Si- sinä, miten..”
Neville katsoi Lunaa lämpimästi, ja katseen sula hellyys hurmasi hänet täysin. Taialla pöyhitetyt hiukset, tummat ja hurmaavat suoraan häntä katsovat silmät sekä suloinen hymy saivat Lunan tuntemaan olonsa turvalliseksi ja onnellisemmaksi kuin koskaan.
Neville katsoi Lunaa yhtä hurmaantuneena. Hänen pimeässä kiiltävät silmänsä, joita kehystivät liuta tummia silmäripsiä, hänen sileä vaalea ihonsa, ja kiharat kasvojen ympärillä näyttivät yhdessä niin lumoavan kauniilta, että Nevillestä tuntui että hän räjähtäisi jos ei saisi koskettaa tuota ihanuutta.
Se ei paljon sanoja vaatinut. Neville taivutti Lunaa itseään vasten samalla kuin tämä kietoi kätensä Nevillen kaulalle. He pysähtyivät hetkeksi ja katsoivat toisiaan. Luna hymyili Nevillelle ihanaa hymyään paljastaen samalla täysin virheettömän valkoisen hammasrivistönsä. Neville hymyili takaisin aivan yhtä intohimoisesti, vetäen Lunan samalla tiukempaan syleilyyn. Pari vajosi takaisin lattialle. Vaikka se oli kylmä, he lämmittivät syleillessään toinen toisiaan kietoutuessaan toisiinsa. Kylmä kuunvalo kajasti kirjaston kapeasta ikkunasta heidän kasvoilleen luoden seinille syviä varjoja. Hetki oli upea.
Hetkeen he eivät voineet muuta kuin katsoa toisiaan. He painautuivat toisiaan vasten, lähemmäs, lähemmäs, kunnes heidän huulensa viimein kohtasivat.
Lunasta tuntui, ettei hän kestäisi, niin taivaalliselta se tuntui. Nevillen huulet olivat pehmeät, ja hän osasi suudella täydellisesti. Hän työnsi kätensä hitaasti Lunan ohuen pitsipaidan alle, ja hiveli tämän selkää niin hellästi, että se tuskin tuntui. Mutta siitä huolimatta se tuntui niin ihanalta, että Luna ei osannut ajatella mitään muuta. Hänen selkänsä taipui kaarelle, ja hänen huuliltaan karkasi pieni voihkaisu. Tämän jälkeen Luna kietoi Nevillen niin intohimoiseen syleilyyn, että tämä ähkäisi: ”Luna..” Tyttö ei antanut Nevillelle aikaa vastata vaan suuteli tätä niin hyvin kuin osasi. Hän halusi vakuuttaa tämän siitä, että hänkin osasi tällaiset jutut.
Kumpikaan ei sanonut yhtään mitään, he vain makasivat sylikkäin kirjaston lattialla ja huohottivat. Nevillen sormet liikkuivat hitaasti Lunan ohuilla käsivarsilla piirrellen ihoon pieniä, näkymättömiä kahdeksikkoja. Luna nojasi Nevillen jykevään vartaloon ja tunsi olonsa rauhalliseksi ja upeaksi.
”Kuule Luna”, Neville henkäisi, ”Minä..” Hän ei löytänyt sanoja. Hän oli niin onnellinen. Mutta onneksi Luna tuntui lukevan hänen ajatuksensa. ”Minäkin rakastan sinua.”
Ilta oli ollut täydellinen. Luna oli saanut ensisuudelmansa rakastamaltaan henkilöltä - ja se oli tuntunut ihanalta.
Eikä asia jäisi tähän.
Superjättimegaiso kiitos kaikille lukijoille! Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita!! <3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3
[/list]
