Ficin nimi: Vessapussailua
Kirjoittaja: murokulho eli minä
Oikolukija: ei ole
Tyylilaji: slash, fluff
Ikäraja: K11
Paritus: Niklas/Joonas
Varoitukset: väkivalta, puhekieli, runsas kiroilu
Vessapussailua
”Vitun homo!”
Isku.
”Helvetin angstilapsi.”
Potku.
”Saatanan emo! Kuolisit vaan pois.”
Niinhän mä voisinkin.
”Lopettakaa..”
”Luuleks muka?”
”No mä ainaki luulen!”
Vittu. Kuka toi on? Tutut, mut silti niin vieraat kasvot. No, enpähän jää pohtimaan. Noi ainakin lopetti.
Miika ja Verneri tuijottivat itsekin hieman kummissaan aulaan saapunutta, punahiuksista henkilöä. Heilautin mustan tukkani takaisin silmille, ja tarkistin huulikoruni olevan vielä tallella. Jep, oli se. Ja veren peitossa. Mä nousin hieman hoiperrellen seisomaan ja otin tukea seinästä pysyäkseni pystyssä.
”Vittu Joonas, mee muual. Nyt on vähä paha hetki tulla moralisoimaa”, Verneri sylkäisi ja mulkaisi mua terävästi. Kavahdin askeleen taaemmas ja olin kaatua. Joonas, se sen nimi oli. Se oli Vernerin ja Miikan jengissä, mut harvoin koskaan se oli mua ollut hakkaamassa. Kuitenkin mä en voinut olla ihmettelemättä, miksi helvetissä Joonas oli kieltänyt Miikaa ja Verneriä hakkaamasta mua. Tai no, eihän siitä mitään haittaa mulle ollut, mutta ihmettelenpähän vaan.
”Mä moralisoin jos mä haluun”, Joonas esitti topakasti vastaväitteen ja poikien kasvoille levisi hämmentynyt ilme. ”Ku te hakkaatte Niklasta ihan koko ajan. Antakaa sille välil vähä omaa rauhaaki.” Joonas käveli lähemmäs tapahtumapaikkaa, ja kun se oli vain muutaman metrin päässä Miikasta ja Verneristä, vilkas se nopeesti mua. Mä otin vilkasun merkkinä ja livahdin pois aulasta ja lähdin pinkomaan vessoille päin. Matkalla mä kuitenkin pysähdyin kuuntelemaan poikien keskustelua.
”Mut ku se on vaa nii vitun homo. Saatanan rumaki viel, tollane karsee emo”, Miika intti ja Joonas naurahti kalseasti. Ihme, ettei Miika polkenut jo jalkaansa ku pikkulapsi, joka ei saanu tahtoonsa läpi.
”Voi vittu Miika, avaisitko silmäs hei. Mun ja Niklaksen pukeutumistyylis ei paljookaa oo mitää eroo, ja silti te ootte mun niin sanottui kaverei. Miettikää vähä ja vittu lopettakaa. Pinnallist menoo”, Joonas selitti ja jätti sanoillaan Miikan ja Vernerin sanattomina ja hölmistyneinä tuijottamaan toisiaan.
Huolestunut ilme kasvoillaan Joonas lähti poikien ohitse kävelemään kohti poikien vessoja, ja mä tajusin, että mun pitäis jo olla siellä putsailemassa naamaani verestä. Pinkasin uudelleen vauhtiin kohti vessoja ja jotenkin kummasti ehdin sinne ennen Joonasta, vaikkei mulla paljoa etumatkaa ollutkaan.
Hämäykseksi vetäisin paperitelineestä tukon talouspaperia ja ryhdyin putsaamaan jo hieman kasvoille jämähtänyttä verta pois iholtani. Tökin kostutetulla paperilla naamaani sinne sun tänne naama kiinni peilissä, ja kuulin miten Joonas änki itsensä samaan vessaan ja löi oven takanaan hitaasti kiinni.
”Pärjääksä?” se kysyi huolestuneena ja mä nyökkäsin. Vilkaisin Joonasta peilin kautta ja huomasin sen olevan huolestunut paitsi äänensävyltään, myös kasvoiltaan. Heitin vereen tahriintuneet paperit roskiin ja käännyin ympäri katsoakseni Joonasta suoraan silmiin. Nojasin samalla hieman takakenossa lavuaariin.
”Miks sä oot noin huolestuneen näköne?” henkäisin, ja tajusin seisovani alle kolmenkymmenen sentin päässä Joonaksen pisamaisista kasvoista ja muutenkin älyttömän seksikkäästä vartalosta. Ähkäisin terävästi ja koitin perääntyä pari senttiä, mutta posliininen lavuaari esti mun menoni.
”Mä..” Joonas mutisi ja hieraisi selvästi hermostuneena niskaansa. Mä kohotin aavistuksen verran kulmiani ja hymyilin hieman hermostuneesti.
”Mä en vaa haluu et suhun sattuu. Tai siis ku noi hakkaa sua koko ajan ku tiiän ettei siin oo mitää kivaa.”
Mun hermostunutkin hymyni hälveni hetkessä ja tuijotin Joonasta epäluuloisena. Se tiesi – oikeestaan koko koulu tiesi -, että mä oon homo, ja sit se menee sanomaan mulle jotain tollasta. Sillä tässä koulussa on totuttu siihen, että jos joku tykkää saman sukupuolen edustajista itsensä kanssa, se tykkää kaikista saman sukupuolen edustajista itsensä kanssa. Se vituttaa, mut se on vaan kestettävä.
Ja nyt jos totta puhutaan, Joonas herätti käytöksellään mussa epäilyjä sen omasta seksuaalisuudestaan. Aiemminhan Joonas oli vannonut henkeen ja vereen olevansa hetero ja joskus vähän Miikan ja Vernerin tavoin kerskaillut sillä, kuinka montaa muijaa oli viime viikonloppuna pannut ja kuinka monen kakaran isä se saattoi olla. Joten Joonaksesta ei siis olisi millään uskonut, että jätkä voisi olla homo tai edes vähän jotain siihen suuntaan.
Mä en saanut sanaa suustani, mutta lopulta päädyin änkyttämään jotain todella epäselvää.
”M-mitä.. Mitä sä.. t-tarkotat..?” mumisin erittäin epäselvällä äänellä ja huomaamattani astuin muutaman sentin lähemmäs Joonaksen selvästi jännittynyttä kehoa.
”Mitä?” Joonas toisti hämmentyneenä. Kieltämättä tää hetki oli aika nolo meille molemmille. ”Siis en mä.. en mä mitää sen kummempaa.. Tai siis..”
”Kuule hei, jos sulla on jotai sanottavaa ni sano vaa. En mä suutu tai tapa sua”, mutisin ja hymähdin aivan pienesti huomatessani helpotuksen Joonaksen ilmeessä. Mä katsoin poikaa rohkaisevasti suoraan silmiin ja odotin sen sanovan jotain. Ihan mitä vaan. Kunhan jotain.
”Varma kans ettet sit suutu?” Joonas mutisi ja hymyili ujosti. Mä nyökkäsin topakasti ja hymyilin itsekin ihan pienesti. Nyökätessä mun hiukset valahtivat silmille, mutten ehtinyt niitä siitä itse pois pyyhkäistä, kun Joonaksen lievästi tärisevä käsi siirsi ne sivuun. Samalla poika oli astunut mua hieman lähemmäs, oikeastaan niin lähelle, että meidän nenät melkeen hipoivat toisiaan, vaikka mä olinkin Joonasta paljon paljon lyhyempi. Joonas hymyili suloisesti, ehkä jopa hieman anteekspyytävästi ja kumartu hieman eteenpäin lopulta suudellen mua suoraan suulle.
Mä en osannut aluksi tehdä mitään, mut sit tajusin mitä mä olin tekemässä. Vaistomaisesti kiedoin käteni pidemmän pojan niskaan ja painauduin poikaa vasten. Mä jouduin hieman varpistamaankin, mut sekin kävi aika helposti. Joonas kuitenkin kumartui hieman, ja tajusin sen suutelemisen olevan nyt helpompaa.
Varovasti mä työnsin kieleni Joonaksen suuhun ja päästin toisen oman käymään läpi omaa suutani. Mä en ollut koskaan suudellut, mutta tää kaikki tuntu niin helpolta ja itsestäänselvältä, että mä en voinut olla jatkamatta. Tuntu ku oisin tehny tätä ikuisuuden.
Joonaksen kädet olivat mun lanteillani ja ne tuntuivat mukavan lämpimiltä. Kielet tutkivat toisten suiden joka ikisen kolkan. Mä huomasin hymähteleväni suudelmaan, mutten antanut sen häiritä. Eikä antanut Joonaskaan.
Vähitellen Joonas erottautui suudelmasta ja mun oli pakko tehdä samoin. Mä en kuitenkaan ehtinyt pettyä hellyyden loppumisesta, kun pitempi poika kietoi mut tiukkaan ja rakastavaan halaukseen. Mä painoin pääni vasten Joonaksen rintaa ja kuuntelin sen sydämen tasaista pamppailua. Se rauhotti, mä suljin silmäni ja hymyilin. Kaikki tuntu olevan hyvin, kunnes se kirottu ovi käy ja mä kuulen kauhistuneen parkaisun.
”Mitä vittua!?” Verneri huutaa, ja ääni kaikuu varmaan huomennakin koulun seinien sisällä. Poika seisoo Miikan kanssa järkyttyneinä ovensuussa, mutta vähitellen molemmat alkavat hymyillä ilkikurisesti. Mä katson Joonasta kauhuissani, mutta toisen ilme on kovin tyyni ja rauhallinen.
”Pikku hinttitintit”, Miika visertää. ”Mä voin luvata et teille ei käy hyvin..”
Joonas pyöräyttää Miikalle ja Vernerille silmiään ja irrottaa tiukan halausotteensa musta. Meinaan inahtaa pettymyksestä, mutta saan itseni hallintaan, joka oli sinänsä todella hyvä juttu. Ei tulis enempää harmia.
Joonas virnistää jokseenkin typerästi Miikalle ja Vernerille. Se pysähtyy epäluuloisten poikien eteen ja on lyövinään Miikaa naamaan, mutta pysäyttää kätensä liikeen kesken ja vetäsee oven kiinni suoraan Miikan ja Vernerin nenien edestä. Luultavasti jompikumpi sai ovenpielestä kalloonsa, sillä oven takaa kuuluu tuskaisia kirouksia ja lopulta vaimenevia askeleita, kun pojat lähtevät talsimaan pois.
Leveästi hymyillen Joonas kääntyy takaisin muhun päin. Se kävelee mun luo ja tarttuu käsistä istuen vessanpytyn kannen päälle. Poika vetäisee mua itseään kohti, ja lopulta mä päädyn istumaan sen sylissä hajareisin, kasvot kohti sen kasvoja. Mä painan otsani sen otsaa vasten ja katselen ruohonvihreisiin silmiin. Väkisinkin pieni hymy kaareilee huulillani, enkä mä pysty enää pidättelemään itseäni.
Kontrollin menettäneenä painan huuleni Joonaksen aiemmin suudelmista punaisille huulille. Punatukan käsi kietoutuu mun vyötärölleni, mutta toinen on edelleen kiinni mun omassani. Mä kiedon mun toisen vapaan käden Joonaksen harteille.
”Laitoiks sä nyt ton oven lukkoon?” kuiskaan kysymyksen suudelman lomasta.
”En.”
”Mikset.”
”No ei tänne kukaa enää uskalla tulla ku tääl on nuoleskelevii homppelei”, Joonas nauraa ja mä en pysty pidättelemään pientä tyrskähdystä. Vahingossa päästän pienen tyttömäisen hihityksen ja Joonas purskahtaa nauruun. Se vetää päätään hieman kauemmas mun omasta ja mä inahdan pettymyksestä.
”Sä oot iha hassu”, Joonas naureskelee ja pussaa mua poskelle. Mä tunnen punastuvani kevyesti.
”Ite oot”, mumisen mukaloukkaantuneena ja näytän kieltä toiselle.
Joonas vaan jatkaa naureskeluaan ja nojaa päänsä mun rintaa vasten. Hautaan naamani sen punaisten ja villien hiusten sekaan ja hymyilen itsekseni.
”Mä tykkään susta.”
”Mäkin rakastan sua.”
