Ficin nimi: Kateellinen?
Kirjoittaja: Inzi
Beta: Sukkula
Fandom: Grimm
Genre: Slash, Lievä romantiikka, draama
Ikäraja: K-11
Paritus/Päähenkilöt: Nick/Monroe, mainintana Hank/Adalind ja Nick/Juliette, myös Rosalie esiintyy tällä kertaa.
Varoitukset: Jatkoa edelliselle ficilleni, Hän sanoi ei, joten lue se ensin.
A/N: Juu, tämän kirjoittamisessa kesti sitten hieman kauemmin, kun piti esilukea kaverin kirjaa… Mutta nauttikaa!
”Soita hänelle.” Nick käski Monroeta, joka murahti.
“En ole koira, jota voit vain komennella ympäriinsä.” Monroe mutisi liikahtamattakaan puhelinta kohti. Aina sama juttu… Istu, paikka, tee sitä, tee tätä, tule tänne, nouda! Monroe ajatteli turhautuneena. Hän kertoi aina kiltisti, mitä tiesi mistäkin wesenistä, teki Nickille jonkin palveluksen melkein joka toinen päivä, mutta mitä hän saa kiitokseksi? Pelkkää komentelua, lisää kysymyksiä ja muutaman suudelman… Monroe ei voinut olla hätkähtämättä, kun hänen ajatuksensa harhailivat siihen, kuinka Nick oli viimekäynnillään suudellut häntä. Blutbad oli yrittänyt olla ajattelematta asiaa, mikä oli erittäin vaikeaa, kun oli rakastunut.
“Anteeksi. Voisitko mitenkään olla niin ystävällinen ja soittaa Rosalielle?” Nick yritti uudestaan. Monroe nyökkäsi tyytyväisenä ja näppäili puhelimeensa Rosalien numeron. Puhelimen tuutatessa hän ehti ajatelle hiukan, mitä sanoisi Nickille. Häntä oli jäänyt häiritsemään, miksi Grimm oli yhtäkkiä juossut pois, jättänyt Monroen yksin sohvalle halujensa kanssa. Samalle sohvalle, jolla hän nyt istui. Blutbad ei ollut vielä ehtinyt kysyä asiasta.
“Mitä?” Monroe kuuli naisen väsyneen ja ärtyisän äänen kysyvän puhelimen toisesta päästä.
“Hei, Monroe tällä.” Monroe sanoin, kun ei heti muutakaan keksinyt.
“Minä tiedän sen kyllä. Olin nukkumassa, joten asian olisi paras olla tärkeää.” Rosalien vihan aisti hyvin jopa puhelimen välityksellä.
“Hän ei taida pitää herätyksistä… “ Monroe muodosti sanat Nickille huulillaan ja loi häneen ‘Jos hän kuristaa minut, se on sinun vikasi’ -katseen. Nick näytti jokseenkin loukkaantuneelta, mihin hänellä ei ollut mitään oikeutta.
“Nick on täällä ja hän… Muistatko hänen parinsa Hankin?” Monroe kysyi, Rosalie haki nimeä hetken muististaan, ennen kuin vastasi myöntävästi.
“ Nick uskoo Hankin rakastuneen hexenbiestiin.” Monroe kertoi. Hetkeen puhelimen toisista päästä ei kuulunut mitään.
“Älä vain sano nukahtaneesi?” Kelloseppä varmisti ja kuuli tiukan ‘ei’n naiselta.
“Nähdään kaupalla.” Rosalie sanoi ja lopetti puhelun. Hän lähti keittämään itselleen kahvia.
“Hän tahtoo nähdä meidät kaupalla.” Monroe kertoi ja Nick nousi ylös sanoen; “No mennään sitten.” Monroe ei voinut kuin vain huokaista ja totella ystäväänsä. He menivät Nickin autolla, alkumatkan he olivat hiljaa.
“Nick?” Monroe kiinnitti toisen huomion, kun ei enää kestänyt hiljaisuutta, eikä epätietoisuuttaan. “Mitä se…” Hän aloitti, mutta poliisi keskeytti hänet.
“Se ei tarkoittanut yhtään mitään.” Nick sanoi, hän osasi arvata, mitä Monroe oli ollut kysymässä.
“Se suudelma.” Nick jatkoi.
“Mikä niistä?” Monroe yritti vitsailla, mutta se ei oikein toiminut.
“Mikään niistä.” Nick vastasi. “Se ei tarkoittanut yhtään mitään. Tunsin itseni yksinäiseksi ja haavoittuvaksi. Kaipasin jonkun lohduttamaan. Onneksi tajusin, mitä olin tekemässä.” Nick selitteli.
“… Vai niin. Hyvä, että tämä tuli selväksi. Olisimme harrastaneet lohtuseksiä, jos et olisi tajunnut, mitä olit tekemässä.” Monroe murisi happamana.
“Mikä sinun ongelmasi on?” Nick alkoi ärsyyntyä Monroen käytöksestä. Hänen oli vaikea keskittyä heidän keskusteluunsa ja ajamiseen samaan aikaan. Dialogin aihe oli sen verran hankala.
“Ei mikään. Tunnen vain itseni jotenkin… käytetyksi. Siinä kaikki.” Monroe vastasi, mutta koska ei tahtonut jatkaa aiheesta, hän lisäsi; “Mutta ei siitä sen enempää. Miten sinulla ja Juliettella menee?”
“Ihan hyvin, luulisin. Emme ole eroamassa. Vielä ainakaan.” Nick vastasi. Hänellä oli syyllinen olo. Hän oli käyttänyt Monroeta hyväkseen, ainakin hieman. Ja kun hän oli Monroen sävystä huomannut suden ajattelevan Nickiä vähän enemmän kuin ystävänä, hänelle oli tullut vielä kamalempi olo. Nickin oli myönnettävä itselleen, että hänkin piti Monroesta ihan pikkuisen enemmän, kuin ystävästä. Mutta ei heidän juttunsa toimisi.
“Hienoa.” Monroe mutisi Nickin pysäyttäessä auton rohtokaupan eteen. Miehet nousivat ulos ja jäivät odottelemaan, kun Rosalieta ei näkynyt vielä.
“Naisia saa aina odottaa.” Nick naurahti yrittäen keventää tunnelmaa. Hän huokasi helpotuksesta mielessään, kun sai Monroen hymyilemään. Eivät he kauaa ehtineet naureskella, kun Rosalie jo ilmestyi näkyviin nurkan takaa.
“Mikä naurattaa?” Fuchsbau kysyi kulmiaan kurtistaen.
“Ei mikään.” Nick vastasi ja katseli kuinka Rosalie avasi oven.
“Kyse on pakko olla taikajuomasta. Ei kukaan rakastu hexenbiestiin.” Rosalie totesi kävellessään sisään kauppaansa miehet perässään. “Ne eivät ole rakastettavia.”
“Aika kuumia tosin kuitenkin.” Monroe puhui ennen kuin ehti ajatella. Rosalien mulkaistua häntä paheksuvasti, hän lisäsi; “Jos sellaisesta siis pitää. Minä tietenkään en.” Nick vilkaisi häntä huvittuneena, mutta käänsi katseensa takaisin Rosalieen kysymyksen kuullessaan.
“Adalind Schade.” Nick vastasi.
“Miten kauan sitten tämä tapahtui?” Rosalie jatkoi kyselyä.
“Ehkä pari viikkoa sitten.”
“… Samoihin aikoihin kun Freddy tapettiin.” Rosalie mutisi surullisena. Monroe näytti hetken aikaa kauhistuneelta.
“Katson rekisteristä onko hän käynyt täällä. Jatkakaa etsintöjä.” Rosalie sanoi. Kiva, Monroe ajatteli, nyt hänkin komentelee. Monroe käänsi kuitenkin katseensa kiltisti takaisin kirjaan.
“Paljonko näitä zaubertrankeja on?” Blutbad kysyi otsaansa rypistäen.
“Se tarkoittaa taikajuomaa.” Nick huomautti. Monroe katsoi häntä, kuin se olisi itsestään selvyys ja sanoi; “Aivan.”
“Eikö se olisi helpompi sanoa?” Nick kysyi ja Monroe myötäili jälleen; “Olisi.”
“Miksi et sitten sano niin?” Nick kysyi, sillä se ärsytti häntä aika lailla. Hän kun ei oikeastaan itse puhunut saksaa.
“Se ei kerro koko asiaa. Wie durch zauber ein zaubertrank.” Monroe selitti ja virnisti Nickin hölmistyneelle ilmeelle.
~ ~ ~ ~
“Hän ihmettelee, mitä teemme Adalindin makuuhuoneessa. Mitä minun pitäisi sanoa?” Monroe kuiskasi puhelimeen.
“Tuota… Sano hänelle, että selitän myöhemmin.” Nick vastasi. Eli kun keksin tarpeeksi hyvän tekosyyn… Hän lisäsi mielessään.
“Selvä. Hei, saanko kyydin kotiin?” Monroe kysyi vielä ennen kuin Nick ehti sulkea puhelun.
“Joo. Tietenkin.” Nick myöntyi ja lopetti puhelun. Hän meni autolleen ja lähti ajamaan Adalindin talolle. Matkalla hän ajatteli, kuinka lähellä hän oli käynyt kuolemaa. Hänellä ei ollut ollut mukanaan asetta eikä mitään niistä uskomattomista wesenien (Wesen… en.. ien… Wesenenien?) tappamiseen tarkoitetuista esineistä, joita hän oli tädiltään saanut. Jos hän olisi kuollut, kuka olisi jäänyt kaipaamaan häntä eniten? Juliette? Monroe? Ei sillä ollut niin väliä, mutta Nick tahtoi tietää.
Hän pysäytti auton määränpäähänsä. Monroe seisoi ulkona.
“Rosalie sanoi kävelevänsä, Hank lähti jo kotiin.” Monroe kertoi avattuaan oven. Susi katsoi Nickiä tarkemmin ja hänen otsansa rypistyi huolesta.
“Mitä huulellesi on käynyt?” Hän kysyi kun Nick lähti ajamaan.
“Minun piti saada vertani häneen jotenkin, joten suutelin häntä. Adalind puri sitä.” Nick vastasi, vilkaisi Monroeta ja virnisti Blutbadin ilmeelle.
“Sinä suutelit häntä?” Monroe kysyi yrittäen peittää mustasukkaisuutta äänessään.
“Kateellinen?” Nick kysyi yhä virnuillen. Monroe tuhahti ja sanoi; “En. Miksi olisin? Ei… Ei minulla ole siihen syytä.”
“Onhan.” Nick tokaisi. Monroe avasi suunsa väittääkseen vastaan, mutta Nick jatkoi puhumista; “Luulitko, etten huomaisi? Sinä pidät minusta. Sinä rakastat minua.”
“… Entä sinä?” Monroe kysyi, kun hiljaisuus heidän välillään oli kestänyt joitakin minuutteja.
“En tiedä.” Nick vastasi rehellisesti.
“Tiedän vain, että se tekee minut kateelliseksi, kun näen sinut Rosalien kanssa.” Hän jatkoi ja pysäytti auton Monroen pihan eteen.
“Tuletko sisälle?” Blutbad kysyi, mutta Nick pudisti päätään.
“Pitää käydä vaunulla.” Nick selitti. Monroe oli jo astumassa ulos, kun Grimm tarttui hänen käteensä. Monroe kääntyi katsomaan Nickiä, joka molempien yllätykseksi suuteli Monroeta.
“Uh… Öh…” Oli ainut, mitä Monroe sai suustaan ulos, vaikka hänen oli tarkoitus sanoa ‘Hyvää yötä’.
“Nähdään.” Nick sanoi ja ajoi pois oven sulkeuduttua. Hän menisi vaunun kautta takaisin kauniin tyttöystävänsä luo ja teeskentelisi, ettei hänellä ollut minkäänlaisia tunteita Monroeta kohtaa. Blutbad puolestaan viettäisi loppuillan soittaen selloa ja korjaillen kelloja, jos saisi ajatuksiaan tarpeeksi kauas Nickistä.
A/N: Mitä piditte? Kaikki kommentit tervetulleita!
