Oi, pelkästään jo ajatus Peterin puolustuspuheesta herättää hurjan paljon sympatiaa! Mielestäni hän on aivan turhaan hyljeksitty ja syrjitty hahmo, ja mitä enemmän häneen uhraa ajatuksia, sitä kiinnostavammaksi koko hahmo muuttuu. Tietenkin hän oli petturi, lopulta, mutta uskon edelleen vakaasti, ettei hän ollut paatuneen paha, vaan puhtaasti pelkuri, ja lopulta varmasti hän olisi tehnyt mitä vaan saadakseen tekonsa tekemättömäksi.
Pidin tästä kokonaisuudessaan paljon. 120 sanaa itsessään jo kertoo hirmuisen paljon Peteristä; hän tuskin oli hyvä puhuja, ei liioin monisanainen, mutta hänellä kuitenkin oli sanottavaa - 120 sanan verran. Mielestäni onnistuitkin hyvin omaksumaan Peterin hahmona ja käsittelemään myös tuossa puheessa niitä asioita, joita Peter varmasti tunsi. Erityisesti, miten hän vertasi itseään koko ajan Siriukseen, Jamesiin ja Remukseen, loi hyvinkin selkeän mielikuvan siitä, millaisena Peter
itse itseään piti.
Itse en allekirjoita ihan suoraan kaikkia noita ajatuksia (kuten sitä, että kelmit pitivät häntä alempiarvoisena), mutta jotenkin on helppo nähdä Peterin uskovan niin. Ainakin nyt omien tekojensa jälkeen. Yleensäkin nuo hänen ajatuksensa ovat hyvin konkreettisia ja pelkistettyjä, ja siksi ne on niin helppo yhdistää Peteriin ja hänen katkeruuteensa, ja kenties myös katumukseen. Tästä paistaa läpi kuitenkin myös se pienoinen uhma, joka puolestaan mielestäni korostaa hyvin sitä ylpeyttä, jota Peter varmasti tunsi. Hän oli kelmi, rohkelikko, osa jotain eikä vain saastainen petturi ja rotta.
Olin minä, enkä minä riittänyt.
Voi että! Ehkä juuri tämä (vääränlainen) usko ajoi siihen, mitä hän sitten lopulta teki. Hieno kohta ja lopetus.
Joo, en nyt tiedä, saitko tästä mitään kummempaa irti, mutta halusin sanoa lukeneeni ja että tykkäsin tästä hyvin hyvin paljon! Mielenkiintoinen ja kaikin puolin ehyt kokonaisuus. Kiitos! (: