Sielujen observatorio |K11| tajunnanvirta, angst

[Vlad]

Nimi: Sielujen observatorio
Kirjoittaja: Vlad
Genre: tajunnanvirta-angst
Ikäraja: K11
Varoitukset: sekavuus, masennus, syömishäiriö, kuolema, kiusaaminen
A/N: Öh joo. En tiedä, mikä tämä teksti on olevinaan. Puhdasta tajunnanvirtaa, kummallisia vertauksia ja metaforia, kummallisuutta kummallisuuden perään ja hengästyttävää vauhtia yhdistettynä tuhanteen solmuun aivoissa ja täysin uuteen kirjoitustyyliin, jota kirjoittaja ei ole koskaan kirjoittanut proosassa. Sentään tän pituus on ficlet, ettei oo mikään tuhansien sanojen oneshot (olisko 460 sanan pintaan). Sen sentään tiedän, että tämä on saanut inspiraationsa omasta runostani Sielujen observatorio (jonka voi typota miljoonalla eri tavalla), jonka löytää Unisieppari-kokoelmasta (ei kuitenkaan seuraile runoa mitenkään orjallisesti. Alkuinnostus lähti siitä, loppu lähtikin sitten vähän käsistä ). Kommentteja saa aina antaa, niistä ilahdutaan aina ja tämän tekstin kohdalla olen puhtaasti uteliaskin: mitä ihmiset tästä ajattelevat. (ja vieraat termit ovat tanssitermejä, liittyvät quickstepiin)


Hidas, hidas, nopea, nopea, hidas. Sydän löytää uuden rytmin kerran viikossa. Rytmi on bailatinoa ja argentiinalaista tangoa trapetsilla. Horjuvaa ja korkealla. Sirkustemppuja tyhjille katsomoille eikä ketään kiinnosta. Silti varjoilla on silmät, pöllönsilmät, joille ne tuijottavat jokaista uhkarohkeaa suoraan silmiin. Tuijottavat tuijottamistaan ja odottavat nälkäisinä, että seuraava uskalias putoaa. Mustalla maalattu tyttö huokaisee, hengittää vesihöyryä salin kylmyydessä ja asettaa itsensä estradille.

”Virhe. Väärin asetettu jalanojennus”, valmentaja jyrisee ja tytön hymy nyrjähtää. Kannatus ei ole riittävä, vaan ryhti painuu kumaraan. Tanssijan ryhti on nevalla kasvava mänty, kitukasvuinen ja ruma.

Tyttö oikaisee hymynsä, liimaa rikinkatkuisen virneen kasvoilleen ja lähtee lentoon. Yli, yli salin ja seinän läpi. Step hop, step hop ja open running finish. Lento loppuu vasta, kun hengitys on nauloja ja sahanteriä. Kannatus ei silti kestä ja valmentajan sanat kieppuvat taas myrskyinä huoneessa. Uusi hymy, uudet kehykset, mutta uutta itsetuntoa ei saa. Niitä ei myydä kaupassa tanssikenkien vieressä. Tyttö huokaisee, hengittää kastetta ja liimaa tekohymyn huulilleen kuin koristeen. Sehän se on: koriste. Sirkusyleisöä varten tehty kulissi, jonka vain varjot näkevät. Leuka ylös, kannatus kuntoon, viimeiset tarkistukset ja lento lähtee. Jalat kantavat sulavasti salin yli, tyttö tekee viimeisen contra checkin. Jaloilla on oma tahto ja tekohymy tytön huulilla peittää huudon.

Tunnin jälkeen nilkat sanovat ”ei!” ja sydämessä on uusia reikiä, mutta tyttö ei luovuta. Tyhjä sirkus janoaa kuolemaa, taas uutta trapetsilta pudonnutta tanssijaa. Kaiken on oltava täydellistä, mutta kannatus ei pidä. Valmentaja käskee lopettamaan, mutta turvonneet nilkat ja varjot vaativat lisää. Ne haluavat verenpunaisia askelia ja nilkanojennuksia. Katkeruudenmakuiset kyyneleet värittävät viivojen yli, mutta silti on pakko jatkaa. Täydellisyys ei anna armoa, sen eteen ei noin vain polvistuta pyytämään Mestarilta armahdusta ja kuolemantuomion lykkäystä. On vain osattava olla hiljaa ja kärsiä. Sen tyttö osaa, hän on kärsinyt koko ikänsä, koska keskivartalon kannatus ei vain kestä.

Kotonaan tyttö harjoittelee peilin edessä tekohymyä ja väittää kaiken olevan hyvin vaikkei kukaan kysy. Kannatus ei vain riitä ja siivetön ruokki ei lennä. Muut sanovat aina pingviiniksi, sekin kun on lentokyvytön lintu, mutta tyttö korjaa lajin. Ruokapöydässä tekohymy kaatuu ja tyttö valehtelee olevansa ameba ja poistuu syömättä. Turvonneet nilkat huutavat lenkille ja tyttö juoksee kymmenen kilometriä. Itkee kun ei ole gepardi ja joutuu lyllertämään etananvauhtia. Lenkin jälkeen omassa huoneessa ei nukuta tai itketä, silloin harjoitellaan chasseta peilin edessä, jotta edes joku olisi täydellinen, kun tyttö ei siihen pysty. Peilistä katsoo takaisin mursu, eläin joka ei osaa lentää tai mitään muutakaan. Se vain on. Se vain on ja on lihava; merten lehmä.

Viimeisenä päivänä tyttö liimaa irvistyksen huulilleen ja astuu trapetsille. Varjot tuijottavat suoraan sieluun, repivät sen kappaleiksi, tallovat alleen nauraen. Kannatus ei kestä, väärin, väärin, huonohuonohuono, hymy horjuu. Siivetön lintu ei osaa lentää vaan putoaa. Sirkus on tyhjä, vain varjot katselevat. Niitä harjoiteltu hymy ei harhauta, sillä ne on koulutettu Sielujen observatoriossa. Opetettu poimimaan eksyneet, poimimaan kypsät hedelmät ja painamaan sitten

”delete”.

[Seidig]

Ihan hirveän kaunista tekstiä. Aloitin tätä jo koulussa lukemaan mutta alussa teksti vaikutti jotenkin raskaalta, niin en loppuun lukenut. Onneksi tuo nimi herätti uudelleen mielenkiinnon, upea teksti olis jääny välistä.

Tästä suorastaan paistoi sellanen hyväksynnän hakeminen ja täydellisyydentavoittelu, epätoivo. Ihanaa kuvailua ja toisto toimi älyttömän hyvin tehokeinona. Tässä oli paljon kauniita kohtia, mut tuossa pari suosikkia;

Muut sanovat aina pingviiniksi, sekin kun on lentokyvytön lintu, mutta tyttö korjaa lajin. Ruokapöydässä tekohymy kaatuu ja tyttö valehtelee olevansa ameba ja poistuu syömättä.

Tyttö oikaisee hymynsä, liimaa rikinkatkuisen virneen kasvoilleen ja lähtee lentoon. Yli, yli salin ja seinän läpi. Step hop, step hop ja open running finish. Lento loppuu vasta, kun hengitys on nauloja ja sahanteriä.

Kaunista, kertakaikkiaan. En oo lukenu tuota runoa taustalla, mutta varmasti tulen sen tekemän : ) Kiitos.

[Vlad]

Sleidig, kiitos kommentista. Pelkäsin, että tämä jäisi tyystin kommenteitta raskauden (jonka tiedostan kyllä) ja jonkun päättömyyden takia. Kiitän ja kumarran päivän piristyksestä!

[Funtion]

Täydellisyys ei anna armoa, sen eteen ei noin vain polvistuta pyytämään Mestarilta armahdusta ja kuolemantuomion lykkäystä.
En edes katso Doctor Whota, muta sain tästä silti vahvat DW-feelsit. Tai no, ehkä feels ei oo sopivin sana tähän... mut... you know? Mestari...

Kannatus ei ole riittävä, vaan ryhti painuu kumaraan.
Kannatus ei silti kestä ja valmentajan sanat kieppuvat taas myrskyinä huoneessa.
Leuka ylös, kannatus kuntoon, viimeiset tarkistukset ja lento lähtee.
Kaiken on oltava täydellistä, mutta kannatus ei pidä.
Sen tyttö osaa, hän on kärsinyt koko ikänsä, koska keskivartalon kannatus ei vain kestä.
Kannatus ei vain riitä ja siivetön ruokki ei lennä.
Kannatus ei kestä, väärin, väärin, huonohuonohuono, hymy horjuu.
Ööh, olit ehkä tietoinenkin tästä sanan toistosta, en tiedä olitko kokonaan tietoinen (seitsemän kertaa...) vai vain osaksi vai... mikä tän pointti oli? Miks tätä piti toistaa näin paljon?

Mä olisin kaivannut hieman enemmän ihan oikeita tapahtumia, nykyhetkessä elämistä, jonkinlaista pysähtymistä. Tässä kuvattiin asioita sellaisella... selittämistyylillä. Näin tapahtuu ja sitten näin ja sitten näin ja sitten näin. En tykännyt siitä. Se teki tästä tekstistä paitsi raskaan niin myös tylsän -- mua ei suoraan sanottuna kiinnostanut pätkääkään tuo päähenkilö. Se voi johtua myös osaksi siitä, että päähenkilö oli selvästi perfektionisti ja mahdollisesti syömishäiriöinen, enkä mä osaa samaistua sellaisiin ihmisiin (varsinkaan tuohon perfektionistiin, koska täydellisyyttä ei oo ees olemassa). Sielujen observatorio on tosi hyvä otsikko, vei huomioni heti ja pidin muutenkin siitä oivalluksesta. Olisin tahtonut enemmän kuulla siitä, enkä vain lyhyenä mainintana, mut toimi se noinkin.

Tää oli vähän samantapainen kuin ne runot, joita oon sulta lukenut. Paljon varjoja, sellaista omituista raskautta, kamalasti abstrakteja asioita ja... kaikki ikään kuin livahti multa pakoon. Lisäks tää oli vielä tajunnanvirtaa, enkä mä oo tajunnanvirran ystävä, en sitten lainkaan. Mä en oikein tajunnut tän tekstin ideaa. Kai tää oli jokin kuvaus jostain henkilöstä, joka tanssii itsensä uuvuksiin ja on perfektionisti ja luultavasti ei syökään mitään tai jos syökin, niin hyvin vähä. Tässä oli niin paljon kaikkia kielellisiä ja teknisiä kikkailuja, etten tajunnut tästä oikein mitään. Tää meni ikään kuin... yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Liialliset vertauskuvat tuppaa aiheuttamaan sen. (Voit myös laittaa palautteeni yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Tää on vaan mun mielipiteeni.)

Sydän löytää uuden rytmin kerran viikossa.
Tästä pidin jotenkin -- uudenlaisesti ilmaistua! Mut toi "viikossa" vähä pisti mietityttämään... vaihtuiko niillä joka viikko tanssi tai joku esitys tai joku? Hmm?

Sit tää sirkus... trapetsit... woah, sekotti mua entisestää. :DD Ja uhm... toi alku oli musta ehdottomasti paras, mut sit lopussa tää alko menee jo vähä yli hilseen. Semmoinen pieni... innostus tässä näkyi. Joka tapauksessa ei yhtään hullumpi teksti, ei ihan vaan mun juttuni nää tajunnanvirrat, mut hyvin kirjoitettuna menee mikä tahansa! Tässä oli mukavan kiihkeä tempo. Kiitos! : )

[Vlad]

sensaatio, en muista millään oliko tuon Mestari-kohdan tarkoituskin olla joku viittaus Doctor Whohon (koska se on epäolennaista tietoa ja on päässyt näköjään poistetuksi), luultavasti sen ei ole ollut tarkoitus viitata sarjaan.

Oho! En tajunnut, että sana "kannatus toistui noin monta kertaa... Sille pitöis tehdä jotain, koska toisto on kiva tehokeino, mutta ei silloin jos sama sana toistuu miljoona kertaa. Jotkut noista oli ihan tarkoituksellisia, mutta osan vois kyllä korvata vallan mainiosti synonyymillä.

Joo, tämä on vähän tälläinen selittelyteksti, vähän tylsä, mutta varsin harvoin mun tajunnanvirrasta syntyy mitään kovin toiminnallista vaan lähinnä kuvailun riemuvoittoa. Samankaltaisuus runoihin on ehkä sikäli ymmärrettävää, että tämä on saanut alkunsa varsin sekavasta runosta ja runot on kuitenkin mulla puhtainta mahdollista tajunnan virtaa yleensä, koska harvoin niitä hion. Eli ymmärrän ihan mielipiteesi, koska näin jälkikäteen olen vähän samoilla linjoilla.

Kerran viikossa-kohta selittyy sillä, että ajattelin, että päähenkilöllä on harjoitukset kerran viikossa -> kerran viikossa tanssia -> eli sydän löytää uuden rytmin kerran viikossa.

Joo, tämä on vähän tällainen yhden hetken innostuneena kirjoitettu vähän pöhkökin teksti. Kiitos mielipiteestä ja kommentista, josta allekirjoitan todella paljon.

[Vlad]

Ohgod, MsMacAvity, mikä tulkinta! Okei, murhamysteeri ei ollut se, mitä tällä tekstillä silloin alunperin lähdin ajamaan takaa, mutta kun ottaa huomioon, että tekstin taustalla on runo, niin en mene väittämään tulkintaasi vääräksi. Nimittäin, kun luin tulkintojasi niin kyllä, tunnistan itse tekstissäni kohtia, joista murhatulkinnan voi saada ja onpa pakko myöntää, että hih! olipa jännä tulkinta.

Jännä, miten eri tavalla tämä teksti näyttäytyy eri ihmisille. Itselleni tämä on kovin arkinen kuvaus perfektionistitytöstä ja jostain muustakin (ehkä) ja toiselle tämä onkin murhamysteeri. Iiih, en osaa edes vastata kommenttiin fiksusti, koska onnistuit saamaan mut sanattomaksi hienolla tulkinnallasi (siihen nähden sanoja tulee ihan hyvin ). Kiitos!

[Chère]

Täytyy kyllä ihan ensimmäiseksi sanoa että tämä oli ficci minun makuuni!

Rakastan synkkää ja vähän (kunhan ei liian) raskasta tunnelmaa ja tässä ficissä olit kyllä pelannut loistavasti kuvailulla. Minusta tässä oli jotenkin salaperäinen vivahde koko ajan, vaikka tapahtumat sinänsä olivat melko arkipäiväisiä. Tällaiset ficit jotka voidaan tulkita eri tavoin, ovat ihan parhaita :3

Suorastaan pelästyin miten helppoa minun oli samaistua päähenkilön tuntemuksiin, mutta tässä ficissä kuvailu oli kyllä ehdottomasti osunut nappiin. Ja itse tykkäsin kovasti myös tästä kohdasta:

Tyttö oikaisee hymynsä, liimaa rikinkatkuisen virneen kasvoilleen ja lähtee lentoon. Yli, yli salin ja seinän läpi. Step hop, step hop ja open running finish. Lento loppuu vasta, kun hengitys on nauloja ja sahanteriä. Sama lainaus taisi olla Seidigilläkin.

Kannatus -sanan toistoa lukuunottamatta tämä oli ihanan kaunis ficci ja pidin siitä kovastipaljon

[Vlad]

Chère, oi kiitos! Et arvaakaan kuinka iloinen olen saatuani kommentin ja vielä tähän tekstiin. En nyt osaa oikein sanoa mitään järkevää, voisin vain kiitellä ihanasta kommentista vaikka kuinka pitkään. Olen iloinen, että kommentoit ja olen iloinen siitä, että pidit. Aaa, hassua miten onnelliseksi sitä tulee, kun huomaa saaneensa kommentin : P

[SuklaaKissa]

Ai, mä olin sitten ihan yksikseni tulkintani kanssa. Kannatus nimittäin näyttäytyi mulle tämän tekstin pohjana, syynä kaikelle. Se ei kestä, on liian heikko eikä mikään harjoitus sitä muuta ja siksi lopussa tulee välttämätön poisto. Päähenkilön elämä on niin kietoutunut tanssin ympärille, että en tulkinnut loppua kuolemaksi, vaan lopettamiseksi. Omassa päässäni ajattelin, että hän ei enää ikinä palaa tanssin pariin, oppii että se oli liian riskialtis laji. Ei fyysisen vaarallisuuden takia, vaan hänen itsensä, perfektionisti kun on.

Tässä oli varsin selkeänä mukana perfektionistinen, pakkomielteinen ajatusmaailma, ja seuraavaksi tulee jyrkkää kommenttia siihen liittyen. ...Kuvailu oli onnistunutta! Minua ei raskaus vaivannut lainkaan. Mutta mikä tärkeämpää, mukana oli rumuutta sekä kaunisteltuna että tylynä. Kontrasti kauhean pakon ja täydellisen pinnan välillä olisi jäänyt kliseiseksi, jos koko teksti olisi ollut jompaa kumpaa.

Uusi hymy, uudet kehykset, mutta uutta itsetuntoa ei saa.

Esimerkiksi tämä oli kyllä muusta kappaleesta poiketen hyvin terävä, mutta kuitenkin vielä ...nätti, you know? Pari tämäntyylistä kohtaa eivät olisi mun mielestä riittäneet pelastamaan tätä vähän tylsähköltä kokonaiskuvalta. Mielenkiintoiseksi juttu kävi, kun tajusi lukevansa tätä:

Peilistä katsoo takaisin mursu, eläin joka ei osaa lentää tai mitään muutakaan. Se vain on. Se vain on ja on lihava; merten lehmä.

Virheitä tai muuta sen sellaista en tässä huomannut, joten senkin puoleen lukukokemus oli erittäin mukava. Kiitos!

[O_oka]

Ihana pieni teksti täynnä mielenkiintoisia, runollisia sanavalintoja sekä lauseita! Tykkäsin kovasti, tykkään tällaisista runonomaisista teksteistä jotka jättävät paljon lukijan oman mielikuvituksen varaan - tarpeeksi lyhyt, jotta sen jaksaa lukea ajatuksella mutta kuitenkin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättelevä.

Todella tykkäsin!