Ficin nimi: Hän sanoi ei
Kirjoittaja: Inzi
Beta: Sukkula
Fandom: Grimm
Genre: Hurt/Comfort, Slash, UST ja lievä Angst
Ikäraja: K-11
Paritus/Päähenkilöt: Nick/Monroe, mainintana Nick/Juliette
A/N: Joo, idea syntyi tiistaina 23.4. heti Grimmin jälkeen, mutta vasta nyt lauantain ja sunnuntain välisenä yönä (27. - 28.4.) sain aikaiseksi kirjoitettua tämän. Olen hieman väsynyt, joten… No, nauttikaa!
~~~~
Nick istui autossaan, ajoi sitä pimeällä tiellä. Ketään ei näkynyt ulkona, paitsi yksi nainen lenkillä, kaikki muut sammuttelivat jo valojaan kotona. Nick ei tiennyt tasan tarkkaan, minne oli menossa, mutta se ei häirinnyt hänen ajatuksiaan. Hän kelasi äskeistä tapahtumaa mielessään yhä uudelleen ja uudelleen, kuinka hän oli kosinut Juliettea, mutta saanut kieltävän vastauksen.
“Ei…” Nick mumisi. Hän ei vielä oikein käsittänyt, mitä oikeastaan oli tapahtunut, mutta kuva alkoi hahmottua hänen mielessään. Ennen kuin Nick tajusikaan, hän oli pysäköinyt autonsa tien viereen ja astunut ulos lukiten ovet perässään. Hän asteli jo tutuksi tullutta pihatietä kuistille ja ovelle, jonka lasi-ikkunassa komeili punainen susi. Hän koputti oveen kolmesti, eikä kestänyt viittäkään sekuntia kun sen avasi jo Nickin hyvä ystävä, Monroe.
“Hei.” Nick tervehti surullisena Monroeta, joka väisti edestä päästäen Grimmin sisään. Nick käveli suoraan sohvalle istumaan ja hautasi kasvonsa käsiinsä, Monroen kysymykset menivät häneltä täysin ohi.
“En odottanut näkeväni sinua näin pian romanttisen viikonloppusi jälkeen. Muistaakseni sanoit teidän tulevan kotiin tänään. Ei tainnut mennä ihan putkeen? Sattuiko jotain kamalaa?” Bludbad kyseli hakiessaan jääkaapista kaljat molemmille. Monroe istui Nickin viereen ja ojensi toista pulloista. Kun Nick ei reagoinut mitenkään, hän laittoi molemmat eteensä sohvapöydälle ja laski kätensä ystävänsä selälle. Nick hätkähti ja nosti päätään.
“Mikä hätänä?” Monroe kysyi huolta äänessään ja katseessaan, koko olemuksessaan. Nick tuijotti häntä hetken verran, kuin ei olisi tiennyt missä ja kenen seurassa oli, miten oli sinne päätynyt ja mitä toinen mies puhui.
“Hän sanoi ei.” Nick henkäisi hiljaa, niin hiljaa, että sitä ei kuullut. Hän olisi aivan hyvin vain voinut vain muodostaan sanat huulillaan. Nickin silmissä sumeni veden noustessa niiden päälle kuin kalvoksi. Hän kaappasi Monroen halaukseen, mikä sai suden murahtamaan, hän kun piti enemmän pienestä välimatkasta.
“Hän sanoi ei…” Nick nyyhkytti nyt kuuluvammalla äänellä, joka kuitenkin murtui jo ensimmäisen sanan aikana. Monroe tunsi lämpimien, märkien kyynelten tippuvan olkapäälleen. Hän kiersi kätensä Nickin ympärille, vaikka olisikin normaalitilanteessa tyrkännyt toisen kauemmas. Monroe oli hämmentynyt, sillä hän ei tiennyt ollenkaan, mistä oli kyse.
“Kuka sanoi ei ja mihin? Miksi?” Hän kyseli päästäkseen kärryille. Nick joutui etsimään ääntään, ennen kuin pystyi vastaamaan;. “Minä kosin Juliettea. Hän… Hän sanoi ei… Olin varma, hän oli odottanut sitä niin kauan… Hänen mielestään olen ottanut liikaa etäisyyttä, salaillut asioita ja valehdellut. En ole päästänyt häntä lähelleni Marie-tädin kuoleman jälkeen. Kai se on totta. En vain ole mitenkään voinut kertoa toisesta elämästäni, Grimm-puolestani…” Hänen äänensä oli heikko, voimaton.
Monroe ei tiennyt, miten reagoida. Olisiko hänen sanottava jotain? Vai olla hiljaa?
“Minulla ei oikeastaan ole kokemusta tuollaisista naishuolista, mutta…” Monroe ei ollut varma, miten jatkaa.
“Ota kalja.” Hän sanoi lopulta, kun ei mitään muutakaan keksinyt. Idea kuulosti Nickin mielestä hyvältä, joten hän totteli. He istuivat melkein hiljaa, ainut ääni, mikä kuului, oli Nickin niiskutus ja nikottelu, kun hän yritti saada hengitystään tasaantumaan. Monroe kiersi vasemman kätensä Nickin hartioiden ympärille lohduttavasti.
“Itke kaikki ulos.” Monroe mutisi yrittämättä ollenkaan estää Nickiä nojaamasta itseensä. He jatkoivat taas hiljaa, Nick itki kauan. Kaikkien mahdollisten murheidensa takia, kaiken kerralla pois.
Kun Grimmin silmistä ei enää putoillut suolavettä, hän vihdoin sai taas sanoja suustaan; “Kiitos kaikesta, Monroe.”
“Hei, tuo kuulosti jotenkin hyvästeiltä. Älä vain sano, että aiot tehdä itsemurhan tai jotain!” Monroe alkoi panikoida, Nick naurahti, mikä huojensi sutta hieman.
“En. Tahdon vain sanoa, että arvostan sitä, kun olet ystäväni. Kuuntelet, autat minua wesen-ongelmissani jopa kolmelta yöllä. Ja… Minä pidän sinusta.” Nick pyyhki silmiään paperiliinoihin, joita Monroe oli hänelle hakenut. Monroe rypisti otsaansa.
“Tuo viimeinen oli kyllä aikalailla itsestäänselvyys. miksi muuten tulisit tänne melkein joka päivä?” Monroe kysyi. Hän ei tajunnut, mikä Nickillä oli, mutta vastaili poliisin puheisiin niin hyvin kuin taisi.
“Tarkoitan, että… Ehkä minua ei haittaisikaan niin paljoa jos minä ja Juliette eroaisimme.” Nick jatkoi, hän ei oikein osannut oikein sanoa ajatuksiaan ääneen.
“Etkös sinä juuri itkenyt kun hän ei tahdokaan vaimoksesi?” Monroe kysyi oudoksuen toisen miehen käytöstä. Nickkään ei oikein ymmärtänyt omaa käytöstään. Yllätykseksi molemmille, hän nojautui lähemmäs Monroeta ja paino huulensa bludbadin huulille. Monroe jäi tuijottamaan Nickiä silmät suurina kuin lautaset. Hän aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla, mutta ääntä ei kuulunut. Nick ei voinut vastustaa haluaan suudella Monroeta uudestaan.
“Mitä hittoa sinä oikein teet?” Monroe sai lopulta kysymyksen suustaan. Hän oli itse asiassa rakastunut Nickiin melkein ensisilmäyksellä, mutta miehen kummallinen käytös hämmensi häntä. Nick avasi suunsa varmaankin pyytääkseen anteeksi, mutta Monroe aloitti ensin; “Tai antaa olla.” Ja tällä kertaa se oli hän, joka suuteli Nickiä. Heidän suudelmansa pitenivät ja syvenivät, eikä kummallakaan ollut mitään sitä vastaan. Nick vei oikean kätensä Monroen vyötärölle, oikean hän laski miehen polvelle, jota hän alkoi silitellä. Monroen vasen käsi rutisti Nickin paitaa kauluksen kohdalta ja vasen haroi Grimmin hiuksia. Suudelmat muuttuivat ranskalaisiksi. Nick painoi Monroen sohvalle makaamaan. Hän avasi suden paidasta viisi nappia, mutta pysähtyi sitten.
“Mh?” Monroe murahti ja avasi silmänsä. Hän hätkähti nähdessään Nickin järkyttyneet kasvot.
“Mi… Minun pitää mennä.” Nick sanoi ja hyppäsi ylös. Hän harppoi ovelle ja poistui siitä autolleen jättäen Monroen kylmästi makaamaan sohvalle typertynyt ilme kasvoillaan. Nick ajoi hotellille ja kirjautui sisälle. Vasta huoneeseensa päästyään hän kysyi ääneen itseltään; “Mitä minä oikein olin tekemässä?” Nick rojahti sängylle ja hautasi kasvonsa tyynyyn.
“Rakastanko minä Monroeta?” Oli viimeinen asia, jonka hän kysyi itseltään ennen nukahtamista.
~~~~
A/N: Mitä piditte? Risut, ruusut ja parannusehdotukset sallittuja ja toivottuja! Jatkoa saattaa tulla.
