BBC!Sherlock: Piirrä minulle pimeä polku, K-11, Sherlock/Moriarty

[Hallahäive]

Kirjoittaja: Hallahäive

Fandom: BBC!Sherlock

Ikäraja: K-11

Paritus: Jimlock

Genre: Angst(ja tupakansavuista draamailua)

Disclaimer: En omista Jimiä tai Sherlockia. He kuuluvat BBC:lle, ACD:lle, Moffatille ja Gatissille. Minä vain lainaan herrojen leluja.

A/N: Jimlockia. Minä, Halla, kirjoitin Jimlockia. Oho. Olen yllättynyt siitä, miten hauskaa ja haastavaa se oli. Angsti vaan jatkuu ja jatkuu.... lupaan vielä joskus kirjoittaa sokeria ja hattaraa. Nyt on vaan vire päällä. Nämä raapaleet voivat tuntua irrallisilta, mutta noh, julkaisen silti. Kommentit on tervetulleita, mutta olkaa pliis hellävaraisia, Jimlock ei oo omaa alaani, mutta yritin parhaani.

Omistan tämä fiertélle, jota ilman ficci ei olisi nähnyt päivänvaloa tai edes syntynyt <3 Kiitos neuvoista ja tsemppauksesta!

Summary: Sherlock koittaa toisinaan lentää pois, mutta hänellä ei enää ole siipiä. Siitä Jim on pitänyt huolen.


Piirrä minulle pimeä polku


Korvikkeita

”Muurahaisia”, Jim mumisee tuijottaessaan alas avonaisesta ikkunasta. Ihmiset kävelevät ahtailla jalkakäytävillä sateenvarjot kädessään, ja Sherlock puhaltaa savua sateeseen. Jim tarraa kiinni hänen ranteestaan ja saa tuhkan varisemaan matolle. Sherlock kohottaa kulmiaan.

”He ovat vain muurahaisia, Sherlock. Niin helppoja nujertaa, niin reiteillensä juuttuneita. Niin... tavallisia”, Jim voihkaisee sanan saaden sen kuulostamaan suurelta synniltä. Sherlock nojaa vasten ikkunalautaa ja pyöräyttää silmiään.

”Sinä nautit heidän nujertamisestaan.”

Jim hymisee, vetää Sherlockin savukkeen huulilleen.

”Se on vain väliaikaisratkaisu. Ihan kuten sinun laastarisi.”

Sherlock hieraisee paljasta käsivarttaan vaistomaisesti ja Jim henkäisee savuhaituvan kohti hänen kasvojaan.

”Tiedätkö, kenelle he oikeasti ovat korvike?”

”Kenties.”

Jimin suupieli nykii ylöspäin.
 
*

Jääthän vielä kupilliselle?

Henki henkäykseltä pimeämpää. Jimin silmät leiskuvat synkkiä revontulia, ja Sherlock miettii jälleen, miten hän päätyi tämän asuntoon. Makuuhuoneeseen. Silkkilakanat eivät ole niin pehmeät ihoa vasten kuin voisi olettaa. Ne ovat väriltään samaa violettia kuin mustelmat hänen ihollaan.

Jim vetää jo pyjamanhousuja jalkaan ja kääntyy vasta huoneen ovella katsomaan Sherlockia.

”Kahvia, rakas?” hän kysyy ivallisen pehmeästi ja Sherlock nyökkää. Kofeiini tulee vain kuumentamaan jo ennestään kiehuvan mielen, mutta Sherlock tarvitsee kierrokset, tarvitsee... Siksikö hän oli tänne tullutkin? Jim ei koskaan tarjoa mielenrauhaa. Ei edes omista sitä itse, Sherlock tietää. Ehkä parempi niin.

Hän astelee ovensuuhun, ottaa vastaan kahvikupin. Seuraa siunattu kaaos.

*

Siivettömiä, varjoja

Et sinä lähde, Sherlock. Mihin sinä muka palaisit? Sinä et enää ole enkeli. Minä pidin siitä huolen. Eikä langenneita koskaan oteta takaisin. Irlantilainen aksentti livertää Sherlockin korvaan hänen pakatessaan ja hän sinkauttaa kaikista pisteliäimmän katseensa olkansa yli.

”Kukaan ei tiedä mitä tapahtui. Minä en tarvitse sinua”, Sherlock hengähtää. ”Minä voin lähteä.”

Jim hymyilee silmissään kajastavista varjoista huolimatta.

”Mikset sitten ole mennyt jo?” hän kysyy. Etusormi nousee sivelemään Sherlockin raottamat huulet kiinni. ”Älä, anna kun arvaan. Koska sinä et pysty. Koska sinulla on syyllinen olo”, Jim ilkkuu. ”Koska sinä tiedät kuuluvasi pimeään, Sherlock.”

”Älä teeskentele tuntevasi minua”, Sherlock tiuskaisee.

”En teeskentelekään.”

*

Loputonta pimeää taiteilua

Sherlockin kasvoille roiskuu verta hänen painaessaan liipaisinta. Hän tuijottaa polvilleen rojahtanutta miestä. Kyykistyy varovasti itsekin. Vain hipaisu. Hän ei sittenkään pystynyt...

Jim levittää punaista Sherlockin solisluille asti. Vaalea iho maalataan peittoon rembrandtmaisilla vedoilla. Lopulta kaulavaltimolle, sinne, missä hänen pulssinsa kohisee, piirtyy kaksi kirjainta.

”Kaunista, Sherly-rakas”, Jim henkäisee ja Sherlock sulkee silmänsä lujasti kiinni. Miksi?

Toisessa ulottuvuudessa häntä kuvottaisi, hän vetäytyisi pois maanisesti kimmeltävien silmien hohteesta. Lähtisi ja sulkisi itsensä mustan oven taakse maailmaan, jossa on kallo takanreunalla, eikä viulu koskaan soita Bachia. Vaan nyt on liian myöhäistä kääntyä, ja kirjaimet iholla ovat ainoa totuus.

JM

Kunnon artisti signeeraa aina työnsä.

[Funtion]

Omistan tämä fiertélle, jota ilman ficci ei olisi nähnyt päivänvaloa tai edes syntynyt <3 Kiitos neuvoista ja tsemppauksesta!

<333333 Oon niiiiiiiin tajuttoman iloinen että kaikki valitukseni Jimlockin puutteesta on otettu kuuleviin korviin ja tämä, hemmetti, tämä syntyi!! AAAAA!!! JIMLOCKIA SULTA SULTA SULTA!!! Oh. God. Just give me a second.

”Muurahaisia”, Jim mumisee tuijottaessaan alas avonaisesta ikkunasta. Ihmiset kävelevät ahtailla jalkakäytävillä sateenvarjot kädessään, ja Sherlock puhaltaa savua sateeseen.
Tai kaksi sekuntia. Vertauskuva! Jimin puhe on niin jimimäistä, kun siinä on vertauskuva! Muurahaisia! Sherlock puhaltaa savua sateeseen! Apuaapuaapuaapua.

Silkkilakanat eivät ole niin pehmeät ihoa vasten kuin voisi olettaa. Ne ovat väriltään samaa violettia kuin mustelmat hänen ihollaan.
!!!!!!! Halla mikä tämä täydellisyys on, mikä tämä on, mikä!! Oh god. OH. GOD. Tästä kommentista tulee ihan älytön, tää on jo nyt älytön, tää Jimlock menee niin syvälle ihon alle että mun vertani kylmää, oh god, oh god...

Jim vetää jo pyjamanhousuja jalkaan ja kääntyy vasta huoneen ovella katsomaan Sherlockia.

”Kahvia, rakas?” hän kysyy ivallisen pehmeästi ja Sherlock nyökkää.
<3 APUA. Mä niin näin tän silmieni edessä, kuin mä olisin ollut katsomassa, oh god, nyt mua punastuttaa... ah siis tää... aaaaaa. Anna sun argumentoin: asdfghjklö.

Hän astelee ovensuuhun, ottaa vastaan kahvikupin. Seuraa siunattu kaaos.
Mähän joudun kohta joka toisen virkkeen lainaamaan! Tää oli vain niin täydellistä. "Seuraa siunattu kaaos"... oh, Jim on kaaos. Kaaos sopii Jimlockiin. Kaaos, kaaos, miten kaunis sana!

”Älä teeskentele tuntevasi minua”, Sherlock tiuskaisee.

”En teeskentelekään.”
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! AAAAAAAAAAAA!! Täydellinen dialogi on täydellistä dialogia ja tää kohta... tää... Halla, tiedätkö, mä... mä taidan jättää pahimmat ihkutukset meidän kahden välisiksi. Koska mua nyt jo hävettää tää mun kommenttini. :DD

Kunnon artisti signeeraa aina työnsä.
<33333

Nää hahmot oli nappiosuma!! Siis ihan täydellistä! Mä tiesin että sä pystyt tähän, näetkö, näetkö, ei Jim oo yhtään vaikee kirjoitettava ja Jimlock on jumalaista! Okei okei, puhun nyt Johnlockaajalle, ehkä mitkään maailman vakuuttelut nyt ei auta... eikä tarvitsekaan. Mut oon iloinen siitä, että sentään kirjoitit Jimlockia! : ) Se teki mut hyvin, hyvin iloiseksi, kuten saatat huomata, ja sä osaat kirjoittaa sitä! Dialogi oli kerrassaan hurmaavaa, lauseet olivat tarpeeksi yksinkertaisia mutta ei liian, eikä missään nimessä tylsiä! Teksti ei ollut liian väljää eikä liian tiheää, vaan siinä oli se oma tasapainonsa.

Otsikko oli hyvin sun näköises (ja sopi tähän!). Väliotsikoista pidin myös, ne pohjusti hyvin tulevaa, veti koko jutun yhteen ja muuten vaan näytti tyylikkäiltä. Oikeestaa, tässä ei ollut mitään mistä mä en ois pitänyt! Mä rakastin tätä. Mä ehdottomasti luen tän uudestaan, varmaan heti kun saan tän kommentin lähetetyks, mä luen tän uusiks huomenna, ylihuomenna... mä en ymmärrä, miten sä sait tän kirjoitettua, raapaleet on niin haastava taitolaji vielä! Oot kyllä ihan ilmiömäinen!

Oon yllättynyt siitä, että mun kommentti on näinkin asiallinen. Heitän pari juttua vielä yksällä, nyt sanon enää vain kiiiiiiiiiiiitos tästä, kiitos ihan tajuttomasti, kiitos ihan mielettömätsi, kiitos! En mitenkään voi kiittää sua tarpeeks, tää oli just sitä mitä nyt kaipasin! Olet mahtava! ♥ ♥ ♥

// + kiitos kun kiersit kaikki pahimmat kliseet. You made my day. ♥
/// Oh my toi viimeinen raapale... huh miten kammottavaa, unohdin mainita.

Edit. 23.4.

Pakko jatkaa kommenttia, en millään nyt osaa olla hiljaa ja tää on vaivannut mua julkaisusta saakka, oon palannut lukemaan tän useasti kuten jo ennalta aavistelinkin, tää on vain jotain niin tajutonta et woah.

Jim hymisee, vetää Sherlockin savukkeen huulilleen.
<3<3 Jatkan lainailujani koska tää on ihana! Vetää Sherlockin savukkeen huulilleen! Hymisee! Aaah nämä kaksi avonaisen ikkunan edessä kuin mitkäkin ruhtinaat, tavalliset ihmiset, muurahaiset, taapertamassa alhaalla sateenvarjojen allaan, aah! Aaa pystyn niin kuvittelemaan tän!

Jääthän vielä kupilliselle? nyt on feelsejä aiheuttava pätkä, en omista näistä suosikkia koska kaikki ovat tasaisen asdfghjklöä, mutta tämä on hieno! Tuo Kahvia, rakas? -repla hykerryttää edelleen ja se kuulostaa vaan niin Jimiltä et! AAAaaaaaaAAAaaaAAA. Huh.

Eikä langenneita koskaan oteta takaisin.
<3333 Eikä ne takas haluiskaa! Tässähän on melkein jotain jumalallista, viittauksineen siis. Ja nuo lopun replat ovat edelleenkin ihan täydelliset, kertoo niin paljon. Ja kyllä, Sherlock kuuluu pimeään, koska pimeässä on Jim. Hitot valoista, valot on yliarvostettuja! Pimeässä ei ainakaan sokaistu.

Ja tuo viimeinenkin on vielä ihan supermahtava. Tuo signeeraus ja kaikki.

Mä vaan rakastan tätä, okei? <3

[Gwenhwyfar]

AWRSEDFGHGVJHBKJNLJVHGASRDTFYGUHIOJNLBHVGJCUFTGIYHOUJNLBKHSRDYFTUGVIHBKVJGUCTFVGI
HGBKJVUGTCFYVGBHUJGTFYVGYBHJVUGCFIHBJNRAKASTANJIMLOCKIANIINPALJON. //Kupla pätkäisi, ettei edellinen venyttäisi sivua.

Kröhöm. Niin... Hyvä, ihana, tunteellinen, Jimlockia, Jimlockia, Jimlockia. Tykkäsin tarinan tyyliestä, siis tuosta, että tämä oli ns. pätkitty. Mukavaa luettavaa, juuri mukavan pitkä eikä yhtään huono.

”Mikset sitten ole mennyt jo?” hän kysyy. Etusormi nousee sivelemään Sherlockin raottamat huulet kiinni. ”Älä, anna kun arvaan. Koska sinä et pysty. Koska sinulla on syyllinen olo”, Jim ilkkuu. ”Koska sinä tiedät kuuluvasi pimeään, Sherlock.”

”Älä teeskentele tuntevasi minua”, Sherlock tiuskaisee.

”En teeskentelekään.”

Suosikkini. Jimin 'ilkkuminen' jäi minulta vähän pois tässä pätkässä, mutta muuten oikein nautinnollinen pätkä. Ihana, kaunis, ovela. Just. Taas mun kommentista tuli tällanen ihkutusvisti, mutta minkäs sille voi kun lukee tällaista..

Tuo viimeinen kappale piti pariin kertaan lukea, ennen kuin tajusin. Mutta kiitos kumminkin ihanasta lukukokemuksesta,
- Duchess

[skylar]

Tämä oli ihan hyvin kirjoitettu. Ehkä jäin kaipaamaan selvempää polkua - varsinkin ensimmäisen ja toisen "kappaleen" välillä tuntui olevan aika iso kuilu. Ensimmäisessä kpleessa kuvasit Sherlockia todella hyvin. Jim tuntui minulle vähän kaukaisemmalta - ehkä hän jäi karikatyyriksi, koska et mielestäni kiinnittänyt yksityiskohtiin tarpeeksi huomiota.

"Siivettömiä, varjoja" kaksi viimeistä replaa olivat hienoja, koska ne viimeistään käynnistivät ajatukset. Ainoastaan "Sherlock tiuskaisee" ei ollut mielestäni hyvin kuvattu. Hän ei tiuski. Jälkimmäisissä kappaleissa S jäi liian tossun alle. Hän ei ole luonteeton nukke - hänellä on aivot. Jim ei halua koiraa - silloin hän voisi ottaa Johnin. Tämä olisi oikeastaan toiminut paremmin John/Jiminä.

Tässä oli muutamia siistejä lauseita ja hauskoja kohtia, mutta jotain jäin kuitenkin kaipaamaan. Jos ikinä palaat parituksen pariin niin saatanpa kuitenkin lukaista nekin ficit.

[Riika]

Jeeee ihanaa et kirjotit Jimlockii! Ja tietenki se on hauskaa ja haastavaa! Eiku... :--D No mut. Ei vitsi, ei vitsi, tää on ihana. Vaikka paritus oli sulle vähän tuntemattomampi nii sait musta siitä erittäin hyvin kiinni, tää oli täydellisen jimlockmaisen synkähkö ficci ja hahmot oli kohdallaan ja... afdsgksg. Sä kirjotat ihan hurjan kivasti ja tää on täynnä hienoi vertauksia ja merkityksiä; muurahaiset, se että taiteilija signeeraa aina työnsä = Sherlock on Jimin luomus... Huh. Vaikka nää raapaleet olikin irrallisia, nii ei mua ainakaan haitannu yhtään, niistä muodostui kuitenkin hyvä kokonaisuus. Tää on kaunis. Mä en osaa kommentoida tätä kunnolla, mutta halusin jättää edes jotain - pääpointti on se että tykkään hurjasti. Hih. Kiitti.

[Hallahäive]

fierté: <3<3<3 Tarvitseeko mun enempää sanoa? Kommenttisi ilahdutti aivan sairaan paljon, älä odota siihen järkevää vastausta. Ihanaa, että onnistuin mielestäsi Jimin ja parituksen kanssa. Se on kyllä yhä hankala hahmo, hah. Mutta musta tuntuu, että voisihan sitä taas joskus koittaa uudestaan, jos tämä ei kerran mikään suunnaton katastrofi ollut.

Kiva, että pidit silkkilakanoista ja mustelmista, olen itsekin ihan tyytyväinen siihen kohtaan. Hauskaa myös, että otsikot mielestäsi istuivat. Pääotsikon keksin nopeasti, mutta väliotsikoissa meni vähän aikaa... Ja hyvä, että ohitin pahimmat kliseet. Musta tuntuu, että Jimlockin suhteen vaan on niin miljoona klisettä(toki Johnlockin puolella myös), että oli kauhea mieliteko tunkea sekaan hämähäkkejä ynnä muuta, mutta hillitsin itseni

Ja APUA, mitä mä oikeasti voin vastata näin ihanaan kommenttiin? Saat mut hymyilemään ja pyörimään ympäri tuolissani, fierté-hyvä. Taidan siis sanoa vain kiitos miljoonasti, olen onnellinen, että pidit tästä(mä en vaan jotenkin yhtään luottanut siihen, että osaisin kirjoittaa jimlockia sitten yhtään) ja... niin. Kiitos kommentistasi<3

Duchess: Kiva, että kommentoit Hauskaa, että pidit raapaleistani noin. Se viimeinen on ehkä juu hieman sekava, mutta hyvä, jos senkin lopulta tajusi. Kiitos kovasti kommentistasi!

skylar: Kiitos kommentistasi. Ensin tahtoisin sanoa, että en todellakaan pidä Sherlockia aivottomana. Noissa viimeisissä raapaleissa hän on toki alistuva, mutta halusin vain tuoda tähän ficciin lisää angstia. En ole kauheasti kirjoittanut Jimiä, joten ymmärrän, että hän jäi hieman etäiseksi. Lisäksi raapaleiden sanamäärä tietysti rajoittaa tuossa kuvailussa... Ikävää, että ficci ei varsinaisesti iskenyt, mutta kiva, että edes joitain pieniä hyviä kohtia löytyi Kiitos vielä kommentistasi. 

Riika: Kiitos kommentistasi, kiva, että tykkäsit! Mukavaa, että sain mielestäsi kiinni parituksesta, sillä en ollut ihan varma, kuinka hyvin tässä onnistuisin... Johnlock kun nyt kuitenkin se oma rakkaus on. Mutta hah, en edes maininnut Johnia kertaakaan(jee, Halla, mielenkiintoista). Hauskaa myös, että pidät tyylistäni ja että vertaukset olivat mieleesi Kiitos paljon piristävästä kommentistasi!

- Halla