Nimi: Käsi kädessä
Kirjoittaja: LadyLaga
Ikäraja: S
Genre: Fluff??
Paritus: Remus/Sirius
A/N: Eka potterfic IKINÄ! Ja tietenkin Remus/Siriusta, tui tui! <3 Sisäistin vasta tänään olevani Sirius/Remus shipperi, joten... Ja koska tämä on ensimmäinen potterficcini, aloitan mahdollisimman kliseisellä tavalla heittäen kaikki mahdolliset kliseet soppaan, koska tämä on kuitenkin eka Sirius/Remukseni... :,D Toivoisin tähän kommentteja. Joohan? :3
Käsi kädessä
”Remus, eikö sinun pitäisi opiskella?”
Edellä mainittu poika ei antanut kommentin häiritä makunautintoaan, eikä varsinkaan saanut häntä avaamaan silmiään. Sen sijaan hän nojasi entistä enemmän siihen erittäin mukavaan ja pehmeään, punaisella sametilla vuorattuun nojatuoliin, jolla hän istui. Kirjasto oli ehdottomasti linnan paras paikka nauttia hiljaisuudesta, palasta (monesta sellaisesta) suussa sulavinta Hunajaherttuan suklaata ja kupposesta kuumaa, kotitonttujen oivasti keittämää vahvaa maitokahvia.
”Hei Kuutamo, minä kysyin sinulta jotakin.”
”Minähän opiskelen. Toiset harrastavat sellaista, mitä kutsutaan ajatteluksi. Oletko koskaan kuullut?”
”Tiedäthän, että tuo näyttää erittäin epäilyttävältä? Nojata tuoliin, kirjastossa, euforinen hymy huulilla. Silmät suljettuna…” Sirius jätti huomiotta pienen piikin, jonka Remus hänelle heitti.
”Mene pois, Sirius, minä nautin, enkä halua että pilaat sitä minulta” ähkäisi Remus, ja avasi silmänsä raolleen, pieni hymy yhä huulillaan. Sirius vastasi hymyyn omallaan, ei niin viattomalla, ja nappasi palan suklaata samalla kun istahti ystävänsä viereen.
”Eikö hapannaama koskaan valita sinulle? Rikot selkeästi kirjaston sääntöjä, tuhmeliini.” Siriuksen hymy leveni hieman, ihan kuin häntä olisi oikeasti kiinnostanut sääntöjen noudattaminen.
”Ei” vastasi Remus, ja hörppäsi höyryävää kahvia.
”Prilli rakastaa minua. Olen niin kiltti ja täydellinen opiskelija, jotain sellaista mitä sinä et tule koskaan olemaan.”
”Tsot tsot, Remus, väitätkö todella etten minä, itse Sirius Musta, ole täydellinen? Kyllähän sinun pitäisi tietää paremmin.”
”No jos nyt tämän kerran myönnyn.”
Pojat virnistivät ja ottivat lisää suklaata.
”Sirius?”
”Hmm?”
”Mitä sinä oikeasti teet täällä? Tuskin sinua oikeasti huolettaa minun opiskeluni.”
”Täällä on suklaata” vastasi Sirius, haroen samalla tummia hiuksiaan.
”Oli pakko raahautua tänne, kun lipastosi suklaakätkö ammotti tyhjyyttään.”
”Niin, sinun ja Jamesin toimesta. Kiitos muistutuksesta!” Tiuskaisi Remus ja nappasi suklaarasian omistavasti syliinsä.
”Sitä paitsi tiedät yhtä hyvin kuin minä, että keittiöön on paljon lyhyempi matka kuin kirjastoon. Olisit säästynyt monelta askeleelta.”
”No mutta Remus, sittenhän olisin jäänyt paitsi loistavasta seurastasi.”
”Kiitos, tuo piristi.”
”Se oli tarkoituskin” sanoi Sirius ja pörrötti ystävänsä hiekanvaaleita hiuksia.
”Mutta oikeasti tulin hakemaan sinua oleskeluhuoneeseen valkoiseksi lipuksi, nyt kun oikein kysyit. Pääsi melkein unohtumaan. Luulen, että ystävämme ovat jo kuolleet Evansin toimesta.”
”Se on oikein, mitäs värjäsitte hänen hiuksensa. Se on jo ala-arvoista” totesi Remus ja joi kahvinsa loppuun.
”Älä jaksa olla aina niin järkevä, ystävä hyvä.”
”Enhän minä olekaan, sen todistaa se, että pyörin vieläkin teidän seurassa. Sitä paitsi en edes ollut osallisena teidän idioottien toimissa, joten en todellakaan auta teitä pulasta”
”Auts, tuo sattui. Mutta mennään nyt” hoputti Sirius, ja ojensi kätensä toiselle.
”Pitäisikö minun oikeasti tarttua tuohon?” kysyi Remus kuivasti, samalla kun sulki kirjansa alistuneena.
”Tiedän että tahdot kuitenkin.”
”Vain unissasi.”
Mutta kuitenkin, kun suklaat oli ahmittu ja kirjat laitettu paikoilleen, tarttui Remus ystävänsä käteen. Ihan kuin hän voisi muutakaan.
-LadyLaga!
