Nimi: Pahvilaatikot
Kirjoittaja: Skylar
Ikäraja: sallittu
Meitä ei voi sanoa komeaksi pariksi. Sinä hymyilet, salamavalot lyövät ja minä seison takanasi, kuin kalpea ja koukkunenäinen varjo. Tunnen itseni vanhemmaksi ja rumemmaksi kuin koskaan; ihmettelen, mitä teen yhä täällä.
"Et ansaitse minua", huokaan illalla. Sinä tulet luokseni, riisut pinnit lyhyistä hiuksistasi ja suukotat kalpeaa, arpista poskeani.
"Älä hölmöile", sanot ja kierrät kätesi tiukasti ympärilleni. "En voisi kuvitella olevani kenenkään muun kanssa, Severus."
Naurahdan katkerasti. "Kaikki sanovat toista selkämme takana..."
"Älä välitä heistä", tartut tiukasti kaapuuni ja annan sinun pujauttaa sen pois päältäni. Seisomme alastomina peilin edessä ja tuijotamme toisiamme. Minun paikkani roikkuvat, luut törröttävät oudoista paikoista ja iho on kelmeä kuin homehtunut juusto. Kaiken kruunaa ruma pimeän piirto vasemmassa käsivarressa.
"Älä peitä sitä", nuhtelet kun yritän laittaa kämmeneni sen peitoksi. "Se on osa sinua. Meidän ei tarvitse valehdella."
Sinun ranteessasi lukee "kuraverinen", vanhan toverini Lestrangen aikaansaannos. Se ei tee sinusta rumempaa, ei ainakaan minun silmissäsi. Ihosi on heleä ja vartalosi on hekumallinen. Ruskeat silmäsi kimaltavat kuin tuhat tähteä ja hymysi saa sydämeni tykyttämään.
"Rakastan sinua", huokaan ja kuinka toivonkaan, että se riittäisi.
"Se riittää", sinä huokaiset korvaani. "Emme tarvitse muuta."
~
"Valitettavasti meillä on jo liemimestari... kunnioittavin terveisin..."
Pergamentti palaa poroksi tulisijassa. Kuljetan sormiani harmaantuvien hiusteni läpi ja huokaisen. Näin ei ole käynyt ensimmäistä kertaa. Sodasta ja nimeni puhdistamisesta on kulunut seitsemän vuotta, eikä kukaan vieläkään halua palkata minua.
Onneksi sinulla on elättäjä, ääni ilkkuu mielessäni.
"Eikö onnistunut?" suukotat minua myötätuntoisesti otsalle aavistamatta, että tällä hetkellä se vain lisää mielipahaa. "No, seuraavalla kerralla varmasti onnistut."
Mukavassa talossamme on kaksi kerrosta, useita ylellisiä huoneita, pieni puutarha, ja se kaikki on sinun nimissäsi. Valitsimme talon yhdessä Lontoon keskustasta. Olisin mieluummin asunut syrjemmässä, mutta näin sinun oli helpompaa päästä kulkemaan töihin ja takaisin aina tarpeen sattuessa.
Potterit tulevat käymään kello viideltä. Sinä olet valmistanut heidän lapsilleen keksejä, ja aikuisille teetä hopeapannusta tarjoilee hyvin palkattu kotitonttu. Minä seison sivussa ja näen, kuinka katselet heidän mustatukkaisia lapsia ja tunnen pistoksen sydämessäni.
"Tiedän, että haluaisit lapsia", kuiskaan sinulle illalla sängyssä. Lasket yölampun valossa lukemasi kirjan alas ja katsot minua kulmat hienoisesti rypyssä.
"Me yritimme", sanot hellästi. "Niin ei ollut tarkoitus tapahtua."
"Se johtui siitä, että minä olen liian vanha."
Tuhahdat päätäsi pudistaen. "Severus... Olen onnellinen, että saan leikkiä ystävieni lasten kanssa ja hoitaa heitä. Se riittää minulle. Tällä hetkellä olen sitä paitsi liian kiireinen hoitamaan omia lapsia."
"Olen ylpeä sinusta", sanon totuudenmukaisesti. "Mutta jos todella haluaisit perustaa perheen, et saisi pistää uraasi haaveidesi eteen... tai minua."
Näen, että loukkaannut huomautuksestani. Kumarrut sammuttamaan yölampun valon ja käännät kylkesi. Jään makaamaan selälleni ja tuijotan kattoa, jota ikkunan läpi heijastuvat autojen valot värittävät.
~
"Kirottua", pudistat päätäsi, josta lentelee vettä lattialle ja seinille. Tarjoudun ottamaan sateenvarjosi ja työnnät sen kiivaasti minua vasten. Poskesi punoittavat ja silmissäsi hehkuu putoamattomat kyyneleet. Hetken muistan sinut sellaisena tyttönä, joka olit liemiluokassa minun tunneillani.
"Belbyllä ei ollut MITÄÄN oikeutta -", paasaat sotkeutuen viittaasi kun yrität saada sen pois päältäsi. "Voisin kyniä hänet siitä hyvästä, että hän sotki sinut siihen. Mitä tekemistä henkilökohtaisella elämälläni ja suhteillani on siihen, mitä haluan tehdä velhomaailman hyväksi?"
Kuuntelen hiljaisena ja annan sinun paasata. Tarjoan lohduttavan olkapääni ja kun raivosi muuttuu tarpeeksi todistaa, että tämä on sen kaiken arvoista, vien sinut sänkyymme ja autan sinua sekä muistamaan että unohtamaan.
"Voi, Severus", kuiskaat hieroen poskeasi paljasta rintaani vasten. "Mitä minun pitäisi tehdä?"
Suljen silmäni ja suutelen sinua taas.
~
"Taikaministeri avautuu suhteestaan ex-kuolonsyöjään..."
Iskunkiertokujilla humiseva tuuli lennättää roskan silmääni. Lasken lehden käsistäni ja katson kuinka sekin lentää pois kaiken pölyn mukana. Kaikkialla on kuollutta ja autiota. Tänne minä kuulun, ajattelen synkästi.
Olet pakkaamassa laatikoita ja hymyilet minulle väsyneesti. Se ei ylety silmiisi, mutta huomaan sinun olevan ylpeä uudesta virkapuvustasi.
"Pakkasin kaiken", sanot. "Sinun laatikkosi ovat yläkerrassa."
"Onneksi olkoon", sanon hiljaa. "Sinusta tulee hyvä taikaministeri, Hermione."
Huokaat ja lasket laatikot käsistäsi. Me seisomme toisiamme vastapäätä ja katselemme toisiamme. Sinä vääntelet käsiäsi ja huomaan sormessasi olevan sormuksen, jonka minä annoin sinulle joululahjaksi.
"Olen pahoillani..." sanot ja epäröit. "Se ei ollut ehkä -"
"Ei se mitään", sanon rauhallisesti. "Näin on paras."
Menen hakemaan laatikoita, mutta ennen kuin lähden sinä kiedot kätesi ympärilleni ja puristat minua lujasti. Tahtomattani suljen silmäni ja hengitän hajuasi viimeisen kerran.
"Olet yhä tärkeä minulle, Severus", henkäiset korvaani. "Toivon, että pysymme läheisinä."
"Niin minäkin", valehtelen.
Toivon sinulle kaikkea hyvää koko sydämestäni, Hermione.
