Pölypalleroinen, S, Harry/Neville

[Violetu]

Title: Pölypalleroinen
Kirjoittaja: Violetu
Ikäraja: S
Genre: ihan pikkuruinen fluffy.
Paritus: Harry/Neville

A/N: Taisin kirjoittaa tämän viime kesänä, kun luin Puoliverista prinssiä ties kuinka monetta kertaa. Tämä pikkuinen ficletti sijoittuu junakohtaukseen, jossa aloin silloin nähdä Harry/Nevilleä kaikkialla. Kommentit tekisivät minut erittäin onnelliseksi.


Pölypalleroinen


Siinä se oli, aivan pieni ja viaton pölypalleroinen.
Kaiken järjen mukaan Harryn ei olisi pitänyt edes kiinnittää siihen mitään huomiota. Vielä vähemmän hänen kuului pohtia, olisiko omituista, jos hän pyytäisi Nevilleä nousemaan, ja nyppäisisi sen pois. Toisaalta hän olisi kyllä aika kurja ystävä, jos antaisi Nevillen kulkea pölypallo hiuksissa. Kaikki tuntuivat muutenkin katsovan Nevilleä alaspäin, vaikka poika oli ainakin pari senttiä Harrya pidempi. Neville ei ansainnut alentuvia katseita.
 
Pienen huokauksen saattelemana Harryn käsi sukelsi eteenpäin ja pölyhaituva jäi hänen sormiensa väliin. Neville kohotti katseensa silmät Harryn äkillisestä liikkeestä säikähtäneinä, mutta pojan ilme muuttui heti, kun hän huomasi harmaan höytyvän.
"Kiitos", Neville hymyili aavistuksen nolostuneesti.
Harry kohautti olkaansa kuin sanoen, ettei siinä mitään. Nevillen hiustupsun tuntu kummitteli edelleen Harryn sormenpäissä.

*

Se oli varsin tarpeeton juttu. Pikkuinen, äkillinen impulssi, johon Harry tarttui melko samaan tapaan kuin Nevillen käteen. He olivat poistumassa vaunuosastosta Kuhnusarvion kutsuille, kun jostain lehahti Harryn mieleen ajatus näkymättömyysviitasta. Eikö käytävien taittaminen viitan alla olisi huomattavasti mukavampaa? Ei tunkeilevia, ihailevia, alentuvia, uteliaita, repiviä katseita tai muutakaan epätoivottua huomiota. Ei kummallekaan heistä.

"Tule, mennään", Harry avasi vaunuosaston oven ja valmistautui heittämään viitan itsensä ja Nevillen ylle, mutta käytäviä pitkin virtaileva ihmispaljous pakotti luopumaan ajatuksesta.
Nevillen käsi oli lämmin ja luja. Siitä Harry ei päästänyt irti, kun he alkoivat luovia tietään eteenpäin. Harry tunsi tuon lämmön vielä silloinkin, kun Neville istui jo toisella puolella pöytää.

[tirsu]

Aawws! ^ ^ Tämä oli äärimmäisen suloista luettavaa.
En ole aiemmin törmännyt Neville/Harryyn ja kun se pisti otsikosta silmiin, niin ajattelin vilkaista. Ja nyt on kyllä todettava, että kyllähän kaksikko muodostaisi suloisen parin. Enkä nyt tajua, että miksen ole tullut aiemmin ajatelleeksi asiaa...
Nyt harmittaa, kun en keksi mitään järjellistä muuta sanottavaa kuin sen, että tämä oli todella suloinen ja ihan pikku ficci. Kumpainenkin hahmoista oli omanlaisiaan.
Tämä olisi voinut olla pitempikin. Loppu kun tuli vastaan, niin oli sellainen olo, että "voi, joko tää loppui?", mutta kyllä se tämänkin pituisena oli tosi hyvä, että eipä sen puoleen. Toivottavasti kirjoitat kaksikosta joskus jotain lisää - ja ehkä vähän pidempänä. 

Neville ei ansainnut alentuvia katseita.

Ei ansaitsekaan. Neville on ihan mahtava hahmo ja mua ärsyttää kuinka vähän Nevilleä tunnutaan välillä arvostavan.

-tirsu

[Renneto]

Pakko olla samaa mieltä tirsun kanssa, tämä oli äärettömän suloista luettavaa.

Ja samalla ihanan... pienieleistä. Ei kerubeja, ei fanfaareja, ei lihaksi tulleita jumalia, mikä on tavattoman vetoavaa. Aika tavallista ja siksi juuri hirvittävän kaunista. Jos halutaan samaistumista, niin tässäpä vasta oivallinen teksti. Jo otsikko on lumoava.

Molemmat hahmot tuntuivat todellisilta ja elollisilta, heissä ei ollut mitään väärää vaan ajatukset, teot ja reaktiot olivat hyvin luonnollisia. Lyhyeenkin pätkään saa mahtumaan paljon luonteita ja lupauksia tulevasta, kun sen vain tekee niin kuin tässä on tehty: hienovaraisesti mutta varmaotteisesti. Tyyli oli loistelias, koska se oli niin hiljainen. Sopi näille kahdelle, kun esimerkiksi hymyiltiin aavistuksen nolostuneesti. Pidin myös tapahtumapaikasta kovasti. Juna ei ole sattumaa, sen tietää Harrykin. :3

Tyyli oli siis herkkä, mutta ehkä sen olisi voinut kiriä vielä pikkuisen minimalistisemmaksi - tarkoitan, että Neville kohotti katseensa silmät Harryn äkillisestä -- olisi voinut toimia ilman katse/silmät-komboa. Mutta tää on tällaista takertumista... Marinan sijasta voisin lainata muutaman lempikohtani:

Siinä se oli, aivan pieni ja viaton pölypalleroinen.

Voi mikä aloitus. Myös toisen kappaleen se oli varsin tarpeeton juttu iski minuun!

Harry tunsi tuon lämmön vielä silloinkin, kun Neville istui jo toisella puolella pöytää.

Samoin lopetus, oikein oikein oikein toimivaa!

Kiva lukea näistä kahdesta tällaista!

[Letizia]

Keskipäivää kommenttikampanjasta!

Enpä ole tainnut koskaan lukea mitään Harrysta ja Nevillestä yhdessä, mutta miksipä ei. Oli suloinen ajatus, että kaikkien melskeiden keskellä valittu ja melkein-valittu vaihtavat muutaman katseen ja hipaisun kuin ketkä tahansa naapurin pojat. Minä tykkäsin, kun näinkin pieni ja (pöly-)hattarainen pätkä oli sidottu muutamalla pistolla kiinni aikaan ja paikkaan. Oli toisaalta Kuhnusarvion kutsut ja juna vei eteenpäin, mutta tässä ihastutti koko tilanteen arkipäiväisyys, jota Harry ainakin yritti itselleen uskotella. Ajateltavaksi jäi, mihin viaton pölypalleroinen saattoi johtaa.

Hahmot tuntuivat todellisilta ilman ylenpalttista romantiikkaa, kun Nevillen käsikin oli yksinkertaisesti lämmin ja luja. Näkymättömyysviittakin jäi kai lopulta sikseen. On vähän surullistakin ajatella, että molemmat pojat keräsivät katseita eri syistä jo niin paljon, että yksi kädestä pitäminen sinne tai tänne - eihän sitä ihmispaljoudessa kukaan edes näe.

Nevillen hiustupsun tuntu kummitteli edelleen Harryn sormenpäissä.

Harry tunsi tuon lämmön vielä silloinkin, kun Neville istui jo toisella puolella pöytää.

Ehkäpä suosikkikohtiani nämä. Pidin kummittelevasta kosketuksesta jo ensimmäisen kappaleen lopussa, ja koko fikin lopetukseen se ikään kuin kertautui ja voimistui. Suloista, kiitos tästä palasesta! :)

[Beelsebutt]

Ja se kaikki alkoi pölypallosta

Mä tykkäsin kans siitä, mitä pikavilkaisulla oli kehuttu muissakin kommenteissa, nimittäin arkisuudesta. Kuinka pölypallon nappaaminen pitkällisen moraalisen pohdiskelun jälkeen johti toiseen ojennettuun käteen (ja siihen tarttuvaan kans!) jälleen, tosin nyt äkillisemmän, pohdiskelun jälkeen. Eikä kädet irronneetkaan. Ihan kuin pölypallo olisi katalysaattori pitkässä ketjussa, jonka lopullisena tuotteena on jotain uutta ja ihmeellistä, mutta lämpöistä ja kihelmöivää ja ja ja ja ihanaa ihastumista! En oo vielä niin vanha, muistan yhä millaista se oli ja vaikka tästä ei ihan vielä se välitykään, tää antaa odottaa sitä, mikä on ehkäjopamelkein parempaa kuin se itse.

Kiitos <3

[Sokerisiipi]

Tämä on niin mutkaton, viaton ja lämmin. Ihana Harry, kun puolustaa Nevilleä, joka todellakin ansaitsee arvostusta ja rakkautta eikä mitään sen vähempää! ♥︎ Tässä tiivistyi suloisesti sellainen keveä, ensimmäistä kertaa rintakehää kutitteleva ihastus, joka ilmenee haluna tehdä toiselle hyvää. Ja siitä jää hellänä kytevä kaipaus. So pure.

Kiitos, olipa ihana löytö siun listauksesta!

[Vanilje]

Onnea kommenttiarpajaisvoitosta! Tämä oli kyllä oikein suloinen pieni palanen. Paritus kiinnitti huomioni listauksessasi, Harry/Neville on jotenkin tosi symppis paritus ja tää ficci kyllä sopi näille erinomaisesti. Ihanaa tässä oli nimenomaan sellainen arkisuus, juuri ne pienet eleet ja asiat on niitä kaikkein merkityksellisimpiä. Samaistuttavaa oli myös nuo Harryn pohdinnat siitä, onko outoa napata pölypallero pois Nevillen hiuksista vai toisaalta onko huonompi homma jättää nappaamatta Onneksi Harry lopulta päätyi nappaamaan pölypalleron, koska mitä söpöyttä siitä seurasikaan!

Kaikki tuntuivat muutenkin katsovan Nevilleä alaspäin, vaikka poika oli ainakin pari senttiä Harrya pidempi. Neville ei ansainnut alentuvia katseita.

Nevillen käsi oli lämmin ja luja.

Tykkäsin näiden kohtien kontrastista - tai no en tiedä onko oikein puhua kontrastista, mutta kivaa tässä oli se, miten Harry arvostaa Nevilleä ihan oikeasti (ansaitusti), vaikka muut katsovatkin alaspäin. Ja sitten toisaalta Neville on rohkea ja luja Harryn rinnalla, vaikka Harry olisi alunperin halunnutkin piiloutua näkymättömyysviitan alle.

Kiitoksia tästä suloisesta ripauksesta fluffya! <3

[Violetu]

Kiitos kaikille ihanista kommenteistanne tälleen tyylikkäästi myöhässä 🙈
Jokaisen olen lukenut ja niistä kaikista saanut kovasti iloa <3

tirsu: Kiitos kommentista<3 Siis olen melko varma, että mulla oli aikomuksia jatkaa tätä vielä tai ylipäätään tehdä tästä pidempi, mutta kun unohtaa tekstin tiedostojen syövereihin, niin siinä samalla unohtuu myös kaikki mahdolliset jatko-aikeet. Kiva että luit ja pidit ^^
Renneto: Kiitos kommentista! Tälleen vuosia myöhemmin olen ihan samaa mieltä kanssasi, että tätä olisi hyvin voinut minimalistaa vielä lisää, muutama turhan monimutkainen lause pomppasi heti silmille kun luin uudestaan. Mutta enpä taida ruveta vanhaan enää kajoamaan, olkoon aikansa lapsi ( ja siis sos, onko tää jo 12 vuotta vanha, apua). Kiva että luit ja pidit <3
Letizia: Kiitos kommentista! ^^ Kiva että tykkäsit ja sait noin paljon irti näinkin pienestä pätkästä <3
Bbuttis: Ah, ihanaa analyysiä. Ai että, kun tarpeeks pohdiskelee ja pyörittelee sun kommenttia, niin tässä alkaa pian tehdä mieli palata näiden kahden pariin ja pistää Harry tekemään lisää pieniä kivoja tekoja Nevillelle, koska eihän Potterin poika ihan heti todellakaan tajua, että ihastusta tässä on ilmassa Kiitos kommentista <3
Sokerisiipi: Aww, kiitos kommentista, sait hienosti kiteytettyä tämän pohjimmaisen ajatuksen <3 Kiva että eksyit lukemaan ^^
Vanilje: Harry/Neville on niin awww oikeasti. Sitä olis niin kiva lukea enemmän. Ja kirjoittaakin, jos vaan inspiksen jostain saisi, mutta enpä ole taas hetkeen ollut aktiivisena Potterfandomissa. Neville tuntuu Harrylle sopivalta, kun se on jotenkin niin jalat maassa-tyyppi. Kiitos kommentista^^

[Waulish]

Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! Minun teki mieli lukea jotain suloista, joten tämä teksti tuli bongattua kuin tilauksesta. Söpö nimi ja vielä söpömpi sisältö! Harry/Neville on todella ihana paritus, ja nyt tämän tekstin luettuani ihmettelen, miksen ole aiemmin juuri lukenut heistä.

Pidän kovasti tämän tarinan maanläheisyydestä. Tässä on monia pieniä asioita, jotka kenties vaikuttavat arkisilta ja tavanomaisilta, mutta joihin kiteytyy niin paljon. Pölypallon nappaaminen pois hiuksista on kaunis ajatus jo sinänsä (arvostan Harryn ajatusta siitä, ettei Neville ansaitse alentuvia katseita), mutta ihanasti taustalla kytee muunkinlaisia lämpimiä tunteita kuin vain toverillisia. Olen ihan sulaa vahaa, kun Nevillen hiusten tuntu jää kummittelemaan Harryn iholle - niin aistikasta, paljonpuhuvaa ja samaistuttavaa! Samoin kuin se, miten Harry lopussa tuntee Nevillen lämmön, vaikka itse kosketus on jo päättynyt. Oi sentään, juuri tällaista fluff-annosta kaipasinkin tähän iltaan! ♥

Jotenkin tässä tekstissä vallitsee myös sellainen tosi turvallinen tunnelma. Ihmispaljoudenkin keskellä on turvassa, kun saa pitää merkityksellisen ihmisen kädestä kiinni. Ja samalla aistittavissa on sellaista tuoreen ihastuksen kihelmöintiä ja kipinöintiä.

Kiitokset tästä ihanan lämmittävästä lukukokemuksesta! -Walle

[Larjus]

Tällä on tosi söpö otsikko, ja se minut houkuttelikin lukemaan :3 Itse ficcikin oli niin suloinen! Aika liikkistä Harrysta ajatella, että pakko on pölypallero nyppäistä pois Nevillen hiuksista, ettei tämä ansaitse alentuvia katseita joita muilta saa ilmankin 🥺 Sormenpäissä kummitteleva hiustupsun tuntu oli kiva yksityiskohta ja tarjoaa mukavaa pientä jännitettä/vihjausta parituksen suuntaan. Ja oli kiva että ficin toinen puolisko päättyi vähän samantyyliseen kohtaan, jossa Harry tuntee Nevillen käden lämmön yhä omassaan. Tykkään, kun tarinoissa käytetään tällaista kerrontaa, joka on tavallaan toistavaa vaikkei sitä kuitenkaan olekaan. Mutta että samantyyliset asiat toistuvat.

Harmi kun näkymättömyysviitan käyttäminen ei ruuhkaisessa junassa onnistunutkaan, mutta eipä sillä niin väliä loppujen lopuksi. Ihanaa kun heillä oli rohkeutta kävellä muiden ohi käsi kädessä. Vaikka veikkaan että he saivat myös toistensa kosketuksesta rohkeutta luovia tietään eteenpäin :3