Heippa ja hyvää iltaa toivottelen kommenttikampanjan merkeissä, josta tekstisi nappasin. :>
Tykkäsin hurjasti ajatuksesta eli siitä, miten ”sinä” halusi tulla vahvemmaksi, mutta teki samalla itsestään tunteettoman, ontoksi koverretun, pelkän kovan ulkokuoren. Tämä jätti kyllä miettimään sitä, miten pelottavan lähellä on mahdollisuus tulla tunteettomaksi, jos tahtoo tulla vahvaksi samalla tavalla kuin tekstin ”sinä”.
Myös tekstin minäkertoja vaikuttaa jännittävältä. Olet onnistunut kuvaamaan hänen hivenen jopa sekavia aatoksiaan hyvin, koska en oikein jaksa uskoa, että ajatukset olisivat tuollaisessa tilanteessa kamalan selvät kenelläkään. Lukijan on helppo samaistua niihin tuntemuksiin, joita minäkertojakin tuntee: pettymystä, surua, katkeruutta – ironiaakin. Toinen juttu, jota jäin miettimään tämän luettuani, on se, miten ei aina tule ajatelleeksi, että omat teot ja valinnat voivat vaikuttaa vahvasti myös muiden elämään, vaikka sitä ei itse osaisikaan laittaa merkille niitä tehdessään. Kiteytetysti sanottuna tekstisi onnistui siis kuvaamaan oivallisesti jonkun muun tekemän teon vaikutuksia elämään ja sai lisäksi vielä ajattelemaan asioita. :3
Kiljuen tippuen hiukkasina hartioiltasi lattian rakojen väliin.
Mun piti lukea tämä virke varmaan neljä kertaa, ennen kuin onnistuin sisäistämään, mitä siinä lukee. Epäselvyyden aiheuttaa se, että virkkeestä ei ole erotettavissa pääverbiä ja rakenne ”kiljuen tippuen” kuulostaa ainakin minun korvaani tosi hämmentävältä ja sekavalta. Itse olisin muotoillut tuon alun esimerkiksi näin: ”Tippuivat kiljuvina hiukkasina…”, jotta kohta olisi ymmärrettävissä helpommin. :>
Loppuun haluan vielä lainata suosikkikohtani:
Katselin hauraan riitteen muodostumista kasvoillesi, ja kuinka se varkain palsamoitui yhä paksummaksi kerrokseksi.
Siis vau! Tämä kohta kyllä erottui tuolta joukosta upean toteutuksen ja mielenkiintoisten sanavalintojen vuoksi. ”Hauras riite” yhdistettynä palsamoitumiseen. Mm… Ei lainkaan hassumpi ajatus. Tämä kyllä hurmasi tuoreudellaan. :>
Kiitos. : )
~ Herkku.
