Värisokea (sallittu, originaali, sydänsuru)

[skylar]

Nimi: Värisokea
Kirjoittaja: Skylar
Ikäraja: sallittu

Sadepisarat putoilivat lankulle. Yksi kerrallaan, ja lakanat huokailivat vuoteessa. Aamu, joka toi tullessaan tuskan.
   Yöllä meitä suojellut liekki oli hiipunut sammuksiin. Seisoin yksin tyhjässä huoneessa ja kuuntelin rummutusta. Minua vavisutti kylmä tuuli, joka pääsi sisään tuntemattomasta ikkunasta. Joku oli jättänyt sen auki.
   Halusin sinun jäävän luokseni. Yritin kertoa sen. Sinä halusit lähteä.

Jos yö voi olla niin ihana ja täynnä rakkautta, miksi me pelkäämme sen mukana saapuvaa pimeää? Pimeässä voimme sulkea silmämme ja avata sydämemme. Näemme asiat selvemmin, sokeina ja kuuroina, kuin raa'assa päivänvalossa. Oletuksia ja syytöksiä. Pimeässä sinun hymysi minun huulteni alla on ainoa aurinko, jota tarvitsen.
   Nyt kohtaan pelkoni. Luon sinulle maailman unelmista ja haaveista, rakkaani. Nostan sinut korkeuksiin ja rakennan pilvilinnoja rakkaudesta. Sitten tulee tuuli taas ja se puhaltaa minut pois. Kun tulen takaisin, sinun hymysi on sama, mutta sydämesi on muuttunut. Liekki on sammunut ja me romahdamme.

Silmäni särkevät ja huuleni hymyilevät, kuin näkymättömien sormien vetämänä. Kaikki on hyvin, katsokaa. Päivä on täällä ja minä seison, yksin. Haluan sinut vierelleni, mutta et tule enää takaisin. Ainoastaan kun suljen silmäni...
   Unohdan sinut värien loisteessa. Astun ulos myöhään illalla ja palaan aikaisin aamulla. Ympäröin itseni ihmisillä, jotka eivät ole sinä. Karkaan totuutta toiseen todellisuuteen, maailmaan jossa silmämme eivät sulkeudu ja sydämemme eivät kärsi.
   Silti löydän itseni ajattelemasta sinua ja kun herään tyhjästä talosta, on lohtu pelkkä nopeasti kylmettyvä muisto. Avaan oven ja sinä olet toisella puolella, muiden kanssa. Välissämme on luodinkestävää lasia. Vain sanoja.

Portaat nitisevät takanani. Istun niillä ja katson kuinka sydämeni särkyy. Näen sinut selvästi; silmissäsi on surua, mutta olet päättänyt tiesi. Haluan sinun edelleen jäävän.
   "Älä lähde."
   Voisimme suudella ja miten hyvältä se tuntuisikaan. Voisimme jatkaa ja jatkaa ja jatkaa ja unohtaa. Mutta se ei muuttaisi sitä, että jokainen aamunkoitto muistuttaisi meitä siitä, että tie on lopussa.
   "Tule lähemmäs", sanot ja hetken pelkään, mutta sitten tunnen kätesi ja sylisi. On hassua, kuinka ystävämme pitävät minua vahvana, mutta vain sinä kannattelet minua näinä hetkinä. "Jonakin päivänä."
   Päästän irti ja sinä astut ulos ovesta.

[Yökulkija]

Ensivaikutelmani oli että onpa hämärää tekstiä. Lukijalle jää niin paljon varaa tulkita, että ensimmäisellä lukukerralla tuntee olevansa aika hukassa. En tiedä, olenko ymmärtänyt tätä vieläkään, mutta aivan sama. Vaikeaselkoisuudestaan huolimatta nautittavaa tekstiä. Vähän lyhyempi olisi ehkä ollut ok, koska pitkä tämäntyylinen teksi on lukijan kannalta vähän turhankin raskas. Uuvutava, koska tätä ymmärtääkseen täytyy ajatella.

Tunnelma on vahva ja sopii mielestäni tähän hyvin. Pidän lopetuksesta ja varsinkin toiseksi viimeisestä kappaleesta. Päähenkilö vaikuttaa mielenkiintoiselta, vaikka hänestä ei kerrota kovin paljoa. Noiden kahden suhde on mielenkiintoinen, ja jää mietityttämään, keitä he oikein novat ja miten tilanteeseen on päädytty. Piristävää lukea vaihteeksi jotakin tällaista.

[Sofiesque]

Kielenkäyttösi on tosi nättiä ja oot selvästi harjaantunut kirjoittaja. Oon kuitenkin Yökulkijan kanssa samaa mieltä siitä, että teksti tuntui välillä ehkä turhan raskaalta. Metaforia ja vertauskuvia oli aika runsaasti, ja vaikka ne oli sinänsä onnistuneita niin moiset tehostekeinot toimivat parhaiten pieninä annoksina. Toisaalta oli kyllä ihan hyväkin juttu, että tekstin lukeminen vaati lukijalta paljon keskittymistä, ei voinut vaan silmäillä läpi vaan piti pysähtyä ajattelemaan jokaista virkettä erikseen.

Monta juttua oli jätetty tulkinnan varaan, mutta koin että sain kuitenkin riittävän kuvan siitä, mitä oli meneillään. Tykkäsin lopusta muuten, mutta itse olisin ehkä toivonut, ettei tota "jonakin päivänä" -kohtaa olis ollutkaan ja toinen osapuoli olis sanonut vaan, että tää oli nyt tässä. Mutta toi on kenties enemmän jo mielipidekysymys.

Tosiaan taitoja sulta löytyy ja kuvailit hienosti päähenkilön vaiheita ja tuntemuksia. Koruilua voisi karsia hiukan, mutta kiitos joka tapauksessa lukukokemuksesta.

[Sokerisiipi]

Kommenttikampanjasta iltaa

Tää oli tosi nätti ja kieli oli kaunista. Komppaan kyllä Doloresia siitä, että koruilua olisi voinut säästää hieman vähemmälle. Tuollainen kielellä kikkailu toimii paremmin, kun sillä ei kuorroteta koko tekstiä vaan laitetaan sekaan hyppysellinen vähän niin kuin maustamaan tekstiä Tunnelma tässä oli sellainen surullisen haikea, mutta myös aika tuskaisa. Pidin näiden tuntemuksien tasapainosta ja siitä, ettei päähenkilö alkanut anella. Mielenkiintoista oli huomata, miten molemmat tiesivät kaiken päättyvän, mutta lähteminen on aina vaikeaa, varsinkin kun toista kohtaan on edelleen tunteita. Lempikohtani koko tekstissä oli tämä:

Pimeässä sinun hymysi minun huulteni alla on ainoa aurinko, jota tarvitsen.

Jotenkin niin kaunis lause ja toimiva kielikuva. Ja myös huokailevat lakanat ansaitsevat erityismaininnan. Nättejä yksityiskohtia ^^

Nimi ansaitsee myös kunniamaininnan, sillä se on minusta todella hyvin oivallettu ja keksitty. Omaperäinen ja kaunis. Ja sen merkitys avautuu tekstiä lukiessa, ettei ole ihan tuulestakaan temmattu Nätti pikkuteksti, tunnelmaltaan todella onnistunut ja lyhyydestään huolimatta tähän piti todella paneutua, että ymmärtää ja pystyy saamaan tästä kaiken irti. Se on ihan hyvästä ja saa lukijan ajattelemaan. Pidin ^^