Kirjoittaja Aihe: Doctor Who, Häntä ei joki upota (Tohtori/Mestari, Tohtori/Rose, K-11)  (Luettu 2109 kertaa)

cooperaur

  • grieving widow smith
  • ***
  • Viestejä: 627
  • you're pretty good
Otsikko: Häntä ei joki upota
Kirjoittaja: cooperaur
Fandom: Doctor Who
Paritus: Tohtori/Mestari, Tohtori/Rose (Meta-Crisis!)
Ikäraja: K-11
Vastuuvapautus: Hahmot kuuluvat BBC:lle.
A/N: Tekotaiteilusekavuusmöskää. ^^ Älkää antako mun hämmentää. Osallistuu OTP10 2.0, One True Something 20, Ficletpakka, Multifandom II sekä Fanfic-bingoon sanalla "Toinen todellisuus".



Häntä ei joki upota


Joinakin kirkuvan punaisina öinä Tohtori herää, ja hän muistaa sen kuin sadun. Tarinan onnesta unelmineen ja uhrauksineen, epätodellinen muisto, silloin niin kauan sitten.

Rose kuuntelee hiljaisuudessa hänen ajatuksiaan. Kerran hän kysyy niistä, hänen täytyy saada tietää mistä suru tulee. Hän tahtoo auttaa, sitä vartenhan hän on olemassa.

Tohtori kertoo naisesta. Toisessa, melkein täydellisessä maailmassa kaksi lasta leikkii pelloilla, kiipeillen puissa ja kompuroiden soilla. Joen vieressä kohoaa kallio, jonka päälle he niin usein juoksevat kilpaa, kaatuen läkähtyneinä paratiisin keskelle. Vaikka aika saattaa olla heidän lahjansa, ei yksikään lapsi olisi ikinä voinut ymmärtää kuinka haihtuvaa se kaikki oli.

Ja niin käy, että eräänä päivänä lapsuus loppuu.

Hymyillen (tai ehkä itkien) Tohtori kertoo, että siihen päivään asti Hän kuitenkin on hurmaavan mielikuvituksekas, valloittavalla tavalla riehakas mutta älykäs lapsi. Tohtori rakastaa Häntä jo silloin, vaikka täydellinen Hän ei olekaan. Hänen luonteensa on terävä, erottuu kuin huuto kuiskauksista, pistää epämukavasti kuin veitsen terävä kärki ja houkuttaa epävarmoja kiusaajia kuin kärpäsiä.

Ja kun Tohtori sitten näkee kiusaajan käyvän Hänen kimppuunsa, kaikki tapahtuu liian nopeasti. Kiusaaja putoaa alas kalliolta kuolemaansa, vetäen melkein Hänetkin mukanaan. Tohtorin ote lipsuu, hän putoaa itsekin jos ei päästä irti. Hän päästää.

Tohtorin onneksi joki ei upota Häntä, mutta Hän joutuu regeneroitumaan. Tohtori saa anteeksi ja pian kaikki tuntuu olevan taas niin kuin ennenkin.

He kasvavat, elämä muuttuu velvollisuudeksi, mutta he eivät unohda rakastua. He ovat onnellisia, Hän on kaunis. Hän odottaa lasta ja Hän on kauniimpi kuin koskaan.

Mutta jokin Hänessä on vialla. Tohtori tekee kaikkensa auttaakseen, mutta Hän on surullinen. Synkkyys levittää varjoja Hänen kasvoilleen, saa Hänen kauniit kasvonsa näyttämään julmilta, saa Tohtorin pelkäämään.

Lopulta Tohtori löytää Hänet henkihievereissä sängystä. Verta on joka puolella, aspiriinia murskattuna yöpöydällä, revittyjä ihonpalasia. Hän nauraa tai on sokissa. ”Hän olisi ollut niin kuin minä!” Lapsi on mennyttä ja Hän huutaa, itkee, hykertää ja haluaa kuolla, mutta lopulta Tohtori saa Hänet regeneroitumaan.

Mikään ei tietenkään ole enää ennallaan. Tohtori yrittää pitää huolta Hänestä, mutta Hän menettää otteensa todellisuudesta. Muut kutsuvat Häntä hulluksi ja sairaaksi eikä se ole Tohtorille uusi kuori vaan äänet jotka estävät Häntä olemasta yhä kaunein.

Rose kuuntelee eikä hän ole tyhmä, hän tietää että saduilla on opetuksensa. Kertomuksen päättyessä hän pyyhkii Tohtorin kyyneleet ja lupaa olla siinä, tietäen että Tohtori rakastaa häntä. Mutta se ei riitä, sillä viimein kun Tohtori nukahtaa, hän kuiskii unissaan.

”Ei ole mitään ääntä, Koschei. Katso minua, ei ole mitään ääntä.”

Ja jossakin kaukana, toisessa todellisuudessa, matkustaa mies, erilainen ja silti hänen peilikuvansa, joka näkee samaa unta. Rose voi tuntea sen vaikka Tohtori hänen vierellään ei, hän voi tuntea kuinka hänkin tipahtaa kalliolta Tohtorin päästäessä irti hänen kädestään maailman takana. Hän antaa Rosen mennä ja uneksii.

”Minä kuulin sen. Olit vieläkin niin kaunis.”

Niin Rose ei ole kaunein, hän ei voi auttaa itseään niin kuin Hän. Joki on niin syvä että se upottaa hänet eikä Tohtori herää pelastamaan häntä.
« Viimeksi muokattu: 19.02.2015 05:22:14 kirjoittanut Kaapo »
Ei ollut gluteenia Hitlerin aikaan.
- Steve Rogers


ava by dusketo@tumblr

elektrik bones

  • casket case
  • ***
  • Viestejä: 741
  • damnation daniel
Moi senkin copsikuoriainen, ensinnäkin mun pitää pidättää sut, koska olet liian hyvä : )
Sit toiseksi, moi saat taas jonkun typerän kommentin, joka on ylipitkä ja ihan turha. Sorry not sorry.

MUTTA SIIHEN KOMMENTTIIN!
Aloitan aloituksesta (lololol)!
Lainaus
Joinakin kirkuvan punaisina öinä Tohtori herää, ja hän muistaa sen kuin sadun. Tarinan onnesta unelmineen ja uhrauksineen, epätodellinen muisto, silloin niin kauan sitten.
Musta oli tosi ihanaa, kun se oli tuollainen satumainen ja aww! En tiiä, tuli olo et lukisi jotain lastenkirjaa :'D tuitui

Hmm ja sit jonkinlaiseen tekstin analysointiin? :'D ensinnäkin wow ihan täysin erilainen mitä täällä oli ja musta oli kivaa kun tässä oli Tohtori/Rosea, vaikka mä nyt selvästi näen tässä enemmän Tohtori/Mestaria, koska no. OTP! Mutta niin hmm, tosiaan. Musta toi hukkumisjuttu oli ihana kun Rose oli se joka hukkui (siis se ei oo ihanaa vaan se vertauskuvallinen yksityiskohta oli ihana), ja siinä aisti tavallaa, että miten Rose tiesi kun Tohtorilla on se menneisyys ja kaikkea :l alan kohta itkemään koska toi menneisyys ja äää HÄN-PARKA D: voi pientä oikeasti ;___; okei moi tää kommentti taisi mennä ihan penkin alle kun osaan tosi hienosti keskittyä tähän koska retrounelmia

MUTTA JES koska osaan ihan kökösti kommentoida en oikeesti kehtaa kommentoida enempää typeryyksiä, mutta asfgjl tää oli ihan sairaan hieno ja söötti ku pimeä

Sit viel loppuu lempikohtia:
Lainaus
Tohtori rakastaa Häntä jo silloin, vaikka täydellinen Hän ei olekaan. Hänen luonteensa on terävä, erottuu kuin huuto kuiskauksista, pistää epämukavasti kuin veitsen terävä kärki ja houkuttaa epävarmoja kiusaajia kuin kärpäsiä.
Lainaus
He kasvavat, elämä muuttuu velvollisuudeksi, mutta he eivät unohda rakastua. He ovat onnellisia, hän on kaunis. Hän odottaa lasta ja hän on kauniimpi kuin koskaan.
Lainaus
Lopulta Tohtori löytää Hänet henkihievereissä sängystä. Verta on joka puolella, aspiriinia murskattuna yöpöydällä, revittyjä ihonpalasia. Hän nauraa tai on sokissa. ”Hän olisi ollut niin kuin minä!” Lapsi on mennyttä ja Hän huutaa, itkee, hykertää ja haluaa kuolla, mutta lopulta Tohtori saa Hänet regeneroitumaan.
Lainaus
Rose voi tuntea sen vaikka Tohtori hänen vierellään ei, hän voi tuntea kuinka hänkin tipahtaa kalliolta Tohtorin päästäessä irti hänen kädestään maailman takana. Hän antaa Rosen mennä ja uneksii.
Lainaus
Niin Rose ei ole kaunein, hän ei voi auttaa itseään niin kuin Hän. Joki on niin syvä että se upottaa hänet eikä Tohtori herää pelastamaan häntä.
köhköh en toki lainannu puolia koko ficistä

Kiitos ja anteeksi :'D
- Jimmy

Ps. Miks mulle tuli mielikuva et Koschein kiusaaja ois joku masennus tms ? :: D

cooperaur

  • grieving widow smith
  • ***
  • Viestejä: 627
  • you're pretty good
Jimmynennn ♥ Oh my, hello sweetie! :> Ihan ekaparas olit kun luit tämän pimeän jo aamulla ja huojensit vähän mun pimeyden pelkoani kun tykkäsit tästä mikä oli aika hemmetin mukavaa, sit tokaparas olit vielä kun kommentoit ja kolmasparas oot koska Retrounelmia oikeesti can't wait.

Vähänkö about sairaan hienoa jos olin oikeesti onnistunut tuomaan tähän jotain pientä satumaisuutta, koska tarkoituskin oli että tosta jäis vähän semmonen absurdi fiilis osittain. Ja jotain erilaista on tosi kiva saada aikaan vaikka se vähän pimeää oisikin mutmut ihanaa jos mun pimeilyssä oli sulle jotain päätä ja häntää! Mietin tota Tohtori/Mestari vs. Tohtori/Rosea tässä ja on tää kyl munkin mielestä selkeästi enemmän D/M ja Rose on lähinnä tässä sellanen niitten viha-rakkaussuhteen siviiliuhri. : D Toi kiusaamisjuttu tulee canonista. "During their childhood, Koschei and the Doctor had been mercilessly and viciously bullied by a boy called Torvic; the young Doctor was eventually forced to kill the bully to save his friend's life. "( TARDIS Wikia) MUTTA sen voi tulkita ihan miten haluaa. Mut Koscheilla/Mestarilla nyt on kiusaajia riittäny muutenkin rummuista, Aillasta, Rassilonista, Tohtorista ja jumaliste kaikista ajanherroista Kuolemaan ja no vittu kuka sitä raasua ylipäätään _ei_ olis kiusannu. ;________;

Mut niin, elä pidätä muo jajaja kiitos hirmu paljon, sinä herttainen pallero! ♥
Ei ollut gluteenia Hitlerin aikaan.
- Steve Rogers


ava by dusketo@tumblr

cooperaur

  • grieving widow smith
  • ***
  • Viestejä: 627
  • you're pretty good
Jegemon. ♥ Joo don't mind me en tiedä mistä revin näitä lempinimiä. Moviti ->

Satupisteet, kiitoksia! Ja siis hienoa että tykkäsit mun tunnelmakakasta, tiiän hyvin mitä tarkotat tolla tunnelmatekstien epäuppoamisella mut kuin upeeta että tää siitä huolimatta plumpsahti, oli se syy sitten mikä lie! :33

Ja siis niin. Näiden nuoruus ja menneisyys ja kiusaaminen ikr! Ja anteeksi mut nauroin sun Ruusa trollaukselle koska eh ihana. : DD Mut siis totta tosiaan, oikeassa olet kuoma, tai ainakin meidän lasit on samaa merkkiä! Ylimukavaa et olit kiinnittäny huomioo tohon jokivertaukseen ja kiva kun tykkäilit (tosin aivan turhaan mökömökösit kun ite keksit vaikka mitä hienoa!). Ja aww Hän, kävinkin lukaisemassa ton sun Rose/Kympin kun sanoit tuosta ja hihi! Epäilemättä toi muuten on vähän riskialtis tehokeino, mut niin, Mestari jos joku ansaitsee olla Hän Tohtorille. :> Tuo ison H:n puuttuminen oli tosiaan ihan virhe, mahtia kun huomasit notta älysin sen korjata.

Ton nainen!Mestari hämmennyksen selvitinkin jo aikasemmin niin ei siitä enää mitään, tosin pakko sanoo vielä et oon samaa mieltä tosta aikavaarien mpregistä vaikken noin niinkuin yleisesti siitä hirveesti välitä. Mut kylmät väreet, oi ihh naw!

Kiitokset itsellesi aivan suurenmoisesti ihanasta kommentista hassu, itse olet pro ! ♥
Ei ollut gluteenia Hitlerin aikaan.
- Steve Rogers


ava by dusketo@tumblr