Kirjoittasja: Laura96
Ikäraja: K11
Genre: Angst.
A/N : En voinut itselleni mitään, oli pakko kirjoittaa, tästä aiheesta. ( Ei liittynyt mitenkään siihen, että herättyäni näin surullisen kuvan Georgesta, jonka seinääni olen niitannut.)
Mitä jos George olisi näkemässä veljensä kuoleman?
Aika kävi hidastetusti, sisustaani kalvoi paha tunne, jotain oli nyt pielessä. Käänsin katseeni veljeeni joka taisteli vieressäni, mutta häntä ei näkynyt, miksi? En, voinut itselleni mitään lähdin juoksemaan, toivoen ettei mitään pahaa olisi tapahtunut. Oli sydämen tykytys, hento mutta voimakas, pelokas näkemään mitä seuraavaksi tapahtuisi. Vihdoin näin hänet, siinä edessäni, Percy oli heittänyt vitsin, yllättävää olin onnekas, he kaikki olivat kunnossa. Sain kiittää luojaa satoja kertoja, ettei hän ollut riistänyt minun rakkaimpiani.
Yllättäen seinä räjähti, vihreävalo lensi ohitseni vain millimetrien päästä kasvoistani.
Kaaduin, yllättäen oloni oli kylmä, en tuntisi iloa enää koskaan, ankeuttajia? Ei, tämä ei ollut sitä. Makasin siinä, kivisellä lattialla tuntematta mitään, kuin sieluni olisi riistetty minulta. Jotain kamalaa oli selvästi tapahtunut. ”Ei, ei Fred, ei!” Salin seinissä kaikui ääni, joka nostatti minut horteesta. Adrenaliini ampui kehostani, luodin nopeudella olin pystyssä, valmiina toimimaan. En ehtinyt ottamaan kuin pari askelta…
Kehoni jäätyi, mieleni sumeni, sydämeni jätti lyönnin välistä, adrenaliini vaihtui tärinään, voimakkaaseen tärinään. Siinä hän makasi, komeampi puoliskoni. Ei, hän ei voinut olla…
En voinut kuvailla tuskaa, joka lähti sisältäni, en voinut liikkua, en tehnyt mitään…
Jos olisin ollut vain sivummassa, kirous olisi voinut osua minuun. Romahdin polvilleni, en halunnut nähdä häntä näin, en halunnut kuulla sitä yhtä ainoaa sanaa...
Joku kosketti olkapäätäni, riuhtaisin itseni ylös, juoksin pois.
Jalkani eivät meinanneet kantaa, mutta silti halusin päästä mahdollisimman kauaksi veljeni nukkuvasta ruumiista, en halunnut myöntää sitä itselleni. Sitä kauemmin kun juoksin, sitä todellisemmaksi se tuli, hän ei olisi enää täällä.
Kukaan ei olisi parini juomaluokassa, kukaan ei sekoittaisi meitä keskenään, kukaan ei kinastelisi minun kanssani, kukaan ei kutsuisi minua kaksoseksi..
Pysähdyin.
Sanat iskeytyivät kehooni, riepottelivat ruumistani, veivät kaikki aistini.
Enää ei ollut Gred ja Forge, oli vain George.