Noitarummut [K11] Tanssii susien kanssa -haaste

[Brangwen]

Nimi: Noitarummut
Kirjoittaja: Brangwen
Ikäraja: K11 (kuvaston kyseenalaisen väkivaltaisuuden takia)
Gernre: susistelua, one-shot
Vastuunvapaus: En omista Arttu Wiskaria tai hänen biisejään.
Yhteenveto: Kun minä laulan, on lauluni kaikista kaunein ja kauhein. Sitä viholliseni kavahtavat ja ystäväni toistavat.
A/N: Tanssiin susien kanssa -haasteeseen


Siellä, missä talvenraja ottaa vaivaiskoivun muodon, ja rahkasammal niiaa askeleen alla, ei ole tilaa ahdistukselle eikä häpeälle. Täällä ovat tähdetkin kirkkaampia, ja kun noitarummut soivat, niiden kumina särkee kylkiluut, päästää veren virtaamaan vapaana. Kapuan tunturin rinteeseen uurtunutta kivistä polkua ja tunnen, miten maa hengittää ympärilläni. Sen rytmi on erilainen kuin muistoissani, mutta minusta on tullut täällä vieras. Enää ei tervehdi kuukkelin kutsu jokaiselta oksalta, porot väistävät tieltäni, ja sudet… Ne eivät enää kaipaa minun seuraani.

Koko syksyn soivat päässäni ne laulut, joissa lauletaan pakenemisesta ja lähtemisestä. Jokainen lukitsematta jätetty ovi ja kirjoittamatta jätetty jäähyväisviesti oli minulle kuin kutsu, ja lopulta Arttu Wiskarikin sai mielessäni uudet sanat:
Kuule mun toive,
mä haluan pois.
Eikö aikani täynnä jo ois?
Olen jo nähnyt tämän kaupungin,
nyt kotiin tahdon takaisin.
Eikä se lakannut soimasta ennen kuin jätin oven lukitsematta takanani, jäähyväisviestin kirjoittamatta. Milloinkaan ei ollut minun paikkani suljettujen seinien sisällä, turvallisessa betonilähiössä, vailla muuta murhetta kuin käsistäni karkaava elämä.

Noitarummut, ne ovat soineet mielessäni uudenkuun yöstä asti, kutsuneet, niin kuin eivät koskaan ennen. Minä, joka olen muukalainen erämaassa, viritän iltaisin tuuli- ja UV-suojatun telttani tunturin kupeeseen, keitän trangialla iltateen, vedän coretex-takkini hupun tiukemmalle. Sellainen minusta on tullut, selviytymisenikin on keinotekoista. Kun ilta koittaa, ovat silmäni sokeat, ja minä vaihdan pariston taskulamppuun.

Minussa liikkuu myrkky, tunnen sen selvästi. Tunnen, miten se lävistää kudokseni ja imeytyy verenkiertooni. Se on heikkous ja pelko, jonka turvallisuus on minuun istuttanut. Ja täällä, missä turvaa ei ole, olen minä kaikista heikoin ja pelokkain. Mutta päätökseni minä olen tehnyt;

Vaihdan radion soittolistat noitarumpujen rytmiin, otan kivun vastaan vapautuksena. Pian soivat mielessäni vain muinaiset laulut, ja minä kuulun tänne, kuulun, niin kuin kerran kuuluin. Kaikkea villiä vertani ei ole myrkky syönyt suonistani, ja vielä minä juoksen, juoksen niin kuin ennenkin.

Kun kuunvalo taittaa kaikki spektrin värit viimeisistä jäätyneistä lampareista, ja kylmä kevätyö lyö vasten kasvoja, minä kiipeän tunturin laelle. Allani avautuu erämaa, mittaamattomat seikkailut niille, jotka sitä oikein osaavat käyttää, hupeneva varasto niille, jotka eivät osaa. Minulle on annettu kaksi oppia, ja nyt niistä vanhemman on aika syrjäyttää mukavuuden ja turvallisuuden kaipuu. Kylmän pohjoistuulen piiskatessa minä riisun coretexin yltäni, viikkaan villapaitani siistiin pinoon. Ihoni alkaa nopeasti sinertää kylmästä, mutta kipu on aina vain hetkellistä.

Vailla vaatteitani istun noitarumpu sylissäni pehmeälle sammaleelle, aloitan hitaan rytmin, sydämeni sykkeen kaltaisen. Annan sen voimistua, tulla omaksi tahdikseni, ja minä tulen osaksi sitä. Tällainen on minussa asuva peto, tämän rytmin kaltainen. Se ei tunne rajoja eikä sääntöjä, ei soittotuntien hankalankankeita asentoja. Sille olen minäkin pelkkä saalis, voitettava. Enkä minä pelkää petoa itsessäni, sillä korvissani soivat uudet laulut. Mikä sen laulajan nimi oli? En muista enää.

Ja kun minusta tulee rumpuni rytmi, alkaa oma ääneni soida. Kylmyys ei enää tunnu miltään, sillä minua suojaavat ikiaikojen omat voimat, pehmeä turkki ympärilläni. Kun minä laulan, on lauluni kaikista kaunein ja kauhein. Sitä viholliseni kavahtavat ja ystäväni toistavat. Ja he, jotka niin monta kertaa ovat väistäneet tieltäni, tulevat kutsustani, hävittävät tämän hävettävän heikon ihmisen muodon ja antavat minulle takaisin itseni. Kun juoksen alas tunturin rinnettä, tuuli on vapaa korvissani, kuonossani, hengityksessäni. Sen parempaa musiikkia ei olekaan. Hetkeksi pysähdyn katsomaan tunturin juurelle pystytettyä majapaikkaa, joka haisee vieraalta eikä kuulu tänne. En muista enää sitäkään, kuka tuossa aikanaan asusti.

Ei ole jäljellä muistoa kaipauksesta, ja voimassani minä olen kuolematon, sillä sellainen on erämaan lasten kohtalo. Kuu tervehtii tytärtään, ja minun lauluni soi kuin ei koskaan ennen.

[Renneto]

KK-kampanja tervehtii!

Teksti oli kyllä tosi rohkea - Arttu Wiskari, shamanismi ja Finissä pakolliset sudet samassa paketissa, huh. Erämaatunnelma oli hieno, kuvittelumatkalle pääsi helposti mukaan, kun kuvailu oli niin voimakasta ja antoisaa. Aloin heti alussa surra kuukkelin torjuvaa käytöstä. :<  Itsensälöytämistarinat ovat kivoja noin ylipäätänsä. :>

-- ei ole tilaa ahdistukselle eikä häpeällä.

Tarkoituksellista? Kieli oli hieman huolimatonta tai sitten erikoista, kuten ylläoleva lainaus tai tuvallisuuden kaipuu. Omalaatuinen pilkutus sen sijaan ei vaivannut ainakaan minua lainkaan, muista lukijoista en tietenkään osaa sanoa. Minä-muotoisuus toimi hyvin, tykkäsin kuinka eristäytynyttä ajattelu oli, sopi hyvin Lappiin. :>

Kertojan motiiveja en ymmärtänyt, sillä jos susius on niin jumalaista (niin kuin aina Finissä, huoh) niin miksi alun perinkään nauttia myrkky ja hylätä se kaikki? Pakottivatko vanhemmat kouluun, yhteiskunta töihin vai mikä oli juju - toisaalta tällainen sopi tarinaan kuin nenä päähän, olihan tässä muutenkin paljon mystistä ja selittämätöntä. :>

Ihastelin hirveästi nykyajan ja muinaisuuden tanssia, oli tosi kivaa kun mukaan oli saatu coretex ja noitarumpu, kaksi hyvin erilaista maailmaa jotka kuitenkin ovat olemassa molemmat. Rytmi oli loistelias esimerkki, kuinka tällainen ilottelu kantoi kikkailua pidemmälle, se nimittäin vie jutun maaliin ja kirkkaasti. Pidin tosi paljon!

[Brangwen]

Hehheh, typokuningatar iski jälleen. Ei auta kuin vakuuttaa, että se ei ole huolimattomuutta vaan kykenemättömyyttä nähdä väärin kirjoitetut sanat.


Hienoa, että pidit, Renneto, ja suuret kiitokset virheiden bongaamisesta!

Ja kiitokset myös kamppikseen linkanneelle Nabylle!

[Odo]

Olipas kaunis teksti! Kahden erilaisen elämän yhdistäminen ja sen kuvaaminen oli ehkä tämän tekstin pääpainona ja sen paraspuoli. Keinotekoisuus selviytymisessä erämaassa oli todella osuva valinta. Coretex-takin, nykyaikaisen teltan, taskulampun ja trangian lisääminen toivat esille sitä, mitä ihmiset nykyään arvostavat ihan liikaa: helppoa elämää myös retkellä. Päähenkilö ei kuitenkaan ollut retkellä vaan tuli hakemaan takaisin sitä, mitä oli menettänyt.

Tykkäsin, kuinka turvallisuus betonilähiössä oli otettu esille. Oli turvaa, mutta elämä kuitenkin hupeni käsistä. Sudenluonto heräsi pikkuhiljaa tarinan edetessä ja turvallisuuden kaipauksen hävitessä lopussa, kuten myös sen ihmisen unohtaminen, jota sitä turvaa haki oli mielestäni mainio lopetus. Teksti oli sujuvaa luettavaa, enkä huomannut virheitäkään kuin yhden:

Kylmän pohjoistuulen piiskatessa minä riisun coretexin yltäni, Viikkaan villapaitani siistiin pinoon.

Iso alkukirjain ei tule pilkun jälkeen, mutta luultavasti kyseessä on vain ajatusvirhe.

Tälläisiä susitekstejä on mukava lukea, tunnelma oli sellainen, joka vei lukijan mukaansa ja sai ajattelemaan elämän yksinkertaisia pieniä helppouksia. Ainakin itselleni tuli heti mieli lähteä lapin erämaahan ilman coretex-takkia (en tosin edes omista sellaista, mutta kuitenkin!). Teksti siis herätti ajatuksia ja tyyli oli sellainen fantasiamainen, mutta ei kuitenkaan sellainen jee-lohikäärmeitä vaan maanläheisempi. Haasteessa oli onnistuttu todella hyvin ja se susimaisuus tuli mainiosti esille.

Kiitokset siis tästä! Niin ja tykkäsin myös nimestä. Se oli yksinkertainen ja osana tekstiä kokoajan. Arttu Wiskarin lisäämisestä tekstiin olen kyllä samaa mieltä kuin Lupakin tuossa aiemmin, mutta voi omallakin kohdalla johtua tosiaan siitä, että sitä töissä on tullut kuunneltua ihan liiaksikin asti, kun se oli NRJ:n hittibiisi.

[Brangwen]

Lupa ja Odoshi, kiitos kummallekin! Oikeastaan on ihan hyvä, että Wiskari aiheutti pientä kiemurtelua, se assosioitui tätä kirjoittaessani juuri niihin paettaviin asioihin  (Ja Odoshille kiitos näppivirheen korjaamisesta)

[Vlad]

Heissan, tälläisen löysin seikkaillessani Finin uumenissa ja tykästyin heti jotenkin teksti yhdistää ihanalla tavalla asiat, joita rakastan: sudet, shamanismin ja noitarummut, kauniin kuvailun ja Lapin luonnon. Jostain syystä itse koen tämän tekstin jotenkin saamelaistunnelmaisena, jotenkin noitarummut ja muu kuvailu vievät omia ajatuksiani enemmän saamelaisuuteen, vaikka coretexit ja muut eivät niin sulavasti siihen maailmaan ehkä sulaudukaan.

Kuten jo ilmaisin, niin tämän tekstin kuvailu on minusta äärimmäisen kaunista. Pidän tekstin poljennosta, joka on ehkä hiukan utuinen, unenomainen, sellainen, että se istuu tähän tekstiin ja Lapin maisemiin kuin nakutettu eikä muita vakuutteluita kaipaa. Noitarumpu on kaunis elementti ja loistava kantava voima koko tekstin läpi ja erinäiset kuvailulliset yksityiskohdat istuvat sen piiriin varsin mainiosti. Voisin melkeinpä sanoa, että tämän tekstin kuvailusta tulee itselleni mieleen joiku. Miksi, en tiedä, mutta jotenkin ei tunnu kovin tuulesta temmatulta, että tekstin miljööseen tupsahtaisi joku joikaamaan.

Arttu Wiskari ei istu tekstiin ehkä virheettömästi, mutta ei se itseäni ainakaan pahasti häirinnyt. Se sopi lopulta tekstin tunnelmaan ja sanomaan, eikä kaivannut oikeastaan enempää selittelyjä.

Tykkäsin siis kokonaisuudesta, enpä ole ennen tainnut mitään sun tekstejäsi lukeakaan, mutta tykästyin siihen kieleen, jota ainakn tässä tekstissä käytit.

[Brangwen]

Vlad, isot kiitokset! Näin jälkikäteen Wiskari kieltämättä näyttää vähän koomiselta ja päälleliimatulta, mutta tekstiä kirjoittaessa se tuntui hyvältä idealta    Tästä opimme taas, että pitäisi aina ottaa vähän etäisyyttä omiin teksteihinsä ennen kuin julkaisee ne (voi kun olisi siihen tarpeeksi kärsivällisyyttä). Tekstissä saa kaikessa rauhassa nähdä joikupiirteitä; itse ainakin koetin saada noitarummut soimaan korvissani tätä kirjoittaessani. Kiitos pohdinnoistasi! Hyvä Finin sudet!

-B

[yami]

Ihanan lumoava. Olin myyty jo ensimmäisessä virkkeessä - aivan järkyttävän hienoa kuvailua! Susitekstit ja sudet eivät itseäni viehätä niin paljon kuin monia muita, mutta juuri luonnon kuvailu veti mut mukaansa (sinä turvallisuudenhakuisena hifistelijä vaeltajana).

Pari virhettä bongasin; se on goretex, ei coretex!

Ja vielä tämä:

Mutta päätökseni minä olen tehnyt;

Vaihdan radion soittolistat noitarumpujen rytmiin, otan kivun vastaan vapautuksena.

Puolipilkun jälkeen tulee pieni kirjain, eli v-kirjain. Tosin kappale vaihtuu, ehkä tää voisi olla taiteellinen mielipide.

Wiskari vähän mietitytti suhteessa tähän tekstiin ja siihen tulkintaan, minkä oon siitä aikanani vetänyt, mutta ei mitenkään mua häirinnyt (tosin en kuuntele juurikaan radiota).

Kaunis kertomus, muuta ei voi sanoa. Minäkertoja oli hyvä ratkaisu. Hän-kertoja olisi voinut ehkä vähentää samaistuttavuutta.

Kiitos!