Dominomaailma, S

[Cinnamoncupcake]

Nimi: Dominomaailma
Ikäraja: sallittu
Paritus: tavallaan Akseli/Jonne
Genre: angst, slash (?)
Summary: Sitten rakennan dominomaailmani uudelleen ja varon, ettei se kaadu.
A/N: Osallistuu Kaikenmaailman ficlettejä 3 -haasteeseen. Viikko 6: angst + pakolliset sanat (talviyö, särjetty, unohdettu).
Ensimmäinen julkasukelponen tarinani. Kyllähän noita löytyy koneelta vaikka kuinka paljon, oon vaa hirveen epävarma niistä Akselin ja Jonnen omistan itse, Pikku Prinssi (ja aavikkokettu) kuuluu Antoine de Saint-Exupérylle.

Dominomaailma

Talviyöt ovat pimeitä ja kylmiä. Ne ovat pimeitä ja kylmiä silloinkin, kun sytyttää kynttilöitä ja odottaa turhaan valon ja lämmön saapumista. Talviyöt ovat niin kylmiä, että kynttilät sammuvat toinen toisensa jälkeen niin kuin dominopelin palaset, jotka kaatuvat jonossa peräkanaa. Minun elämäni on kuin dominopeli. Ensimmäisen virheen jälkeen niitä tulee lisää, lopulta niitä on niin paljon, että vajoan pohjalle saakka enkä enää pääse ylös. Silloin luovutan ensimmäisen kyyneleeni. Ensimmäisen jälkeen toisen, sitten kolmannen, neljännen, lopulta viidennen. Se on ensimmäinen itkuni vuosiin.

Talviyöt ovat kaikkein kamalimpia silloin, kun sydän on särjetty ja ihminen unohdettu. Kun toinen unohdetaan vain sormia napsauttamalla.

Minut jätettiin yksin kuin nalli kalliolle. Naps vaan ja kaikki oli poissa. Jonne lähti toisen matkaan, jätti minut yksin. Ei välittänyt seurauksista, hyppäsi seuraavan hevosen kyytiin niin kuin rosvo, joka ampuu alas hevosen oikean omistajan ja varastaa hevosen. En tiedä, mikä olen. Olenko entinen omistaja vai hevonen? Jonne särki minut, ampui alas satulalta. Jonne kesytti minut omakseen, niin kuin Pikku Prinssi kesytti aavikkoketun. Olenko siis risteytys? Puoliksi ihminen, puoliksi hevonen. Se minä varmasti olen.

En voi olla miettimättä, mitä tein väärin. Enkö ollut tarpeeksi hellä? Enkö suukotellut Jonnen hiuksia, sivellyt poskea, pitänyt kädestä kiinni? Enkö osoittanut rakkauttani tarpeeksi paljon? Olinko kylmä, poissaoleva, ilkeä? Enkö kuunnellut, kun Jonnella oli huolia ja murheita? Ei, kyllä minä olin hellä. Minä suukottelin Jonnen vastapestyjä hiuksia, sivelin poskea, pidin kädestä kiinni. Osoitin rakkauteni pienin teoin. En ollut kylmä, en poissaoleva, en ilkeä. Kuuntelin Jonnea, kun hänellä oli huolia ja murheita, jäin yöksi, pyyhin kyyneleet. En tuominnut virheistä, en lyönyt, en huutanut valheellisia sanoja. Enkö vain ollut tarpeeksi? Eikö pelkkä rakkaus riittänytkään enää?

Jonne halusi kokea jotain uutta. Minä olin vanha, en minä kelvannut. Olin kuin vanha lelu, joka ajan myötä heitetään pois. Miten niin vanha, minä nauroin mielessäni, eihän kuusitoistavuotias ole vanha. Mutta Jonne ei tarkoittanutkaan sellaista vanhaa, koska ei tietenkään kuusitoistavuotias ole vanha. Jonne kierteli ja kaarteli, ei kertonut mitään suoraan. Ei se koskaan kertonut. Ajatellessani sitä kaikkea tajusin, että se olikin koko ajan Jonne, joka ei ollut tarpeeksi hellä, ei suukotellut hiuksiani, ei sivellyt poskeani, ei pitänyt kädestäni kiinni. Se olin aina minä. Minä rakastin Jonnea liikaa päästääkseni irti. En edes ajattelut sellaista. Jonne oli uhkarohkea, uskalsi päästää irti. Minä en.

Minä putoan, huudan apua, tavoittelen pintaa, onnea. Raskas metalliköysi on sidottu nilkkaani, en pääse ylöspäin. Seinät kaatuvat päälleni, nauravat ääneen, minä kuulen sen.
Akseli, sinä olet turha, turha, turha…
Puristan käteni nyrkkiin, en halua kuulla enempää.
Kukaan ei rakasta sinua, ei kukaan rakasta turhuutta.
Kynsi painaa kämmentä.
Jonnekin lähti, koska Jonne ei rakasta turhia ihmisiä. Turha on turha, tarpeeton. Usko jo.
Kämmeneen sattuu.
Akseli, sinä olet turha.

Minä vajoan niin kuin laivanhylky, kunnes lopulta tavoitan pohjan. Sitten raskas köysi katkeaa, minä ponnistan pintaan ja voin taas hengittää. Sitten rakennan dominomaailmani uudelleen ja varon, ettei se kaadu. Sytytän kynttilän, annan sen valaista ja lämmittää. Suuntaan katseeni ylöspäin, uskallan olla rohkea. Nostan seinät pystyyn, tuijotan niitä, suljen niiden naurun, koska tällä kertaa minä aion pysyä vahvana.

Toista kertaa en aio antaa periksi virheiden tuomalle heikkoudelle.

[Mightyena]

Nyt kyllä! Suutun, kun taitavat kirjoittajat ovat aina niin epävarmoja. Sinähän olet taitava. :3

Pidin todella paljon käyttämistäsi vertauksista: hevoset, laivat, dominot ja muut. Muutkin tehokeinot, kuten toisto ja tuo kysymysvyöry olivat nam. Itse tarina oli tietysti perinteistä rakkauden tuskaa, mutta sehän on aina nautittavaa luettavaa, varsinkin näin kivasti kerrottuna. Akseli on sympaattinen, olin täällä ihan surullinen raukan puolesta. Jonne taas vaikuttaa idiootilta haha, mutta ehkä se johtuu siitä, että hänestä näytettiin vain tällainen puoli. Muunlainen tyyppi ei olisi tähän sopinutkaan.

Akseli, sinä olet turha, turha, turha…
Puristan käteni nyrkkiin, en halua kuulla enempää.
Kukaan ei rakasta sinua, ei kukaan rakasta turhuutta.
Kynsi painaa kämmentä.

Mielettömän vahva kohta. Oikeastaan olisin voinut lainailla enemmänkin, mutta en viitsinyt, kun tämä kommentti on niin lyhyt.

Sitten raskas köysi katkeaa, minä ponnistan pintaan ja voin taas hengittää. Sitten rakennan dominomaailmani uudelleen ja varon, ettei se kaadu. Sytytän kynttilän, annan sen valaista ja lämmittää. Suuntaan katseeni ylöspäin, uskallan olla rohkea. Nostan seinät pystyyn, tuijotan niitä, suljen niiden naurun, koska tällä kertaa minä aion pysyä vahvana.

Pidän lopusta, koska ainakin minun tulkintani mukaan se on onnellinen, tai ei ainakaan "hukutaan pimeyteen" -onneton. Tuollainen keskisormennäyttö koko maailmalle, oikein sydäntä lämmittää. :D Ja hei, domino mainittu! Se on ehkä yksi lempisanoistani ja sen takia alunperin tämän avasinkin, oikein kiva otsikko siis. Viimeinen lause ei ihan auennut minulle (voipi olla, että se muuttaisi koko tulkintani), mutta sehän on vain hyvä asia. Osoittaa, että tässä tekstissä on syvyyttä (lue: tämän aion lukea uudestaankin).

Sekava kommentti, koska minun pitäisi oikeastaan opiskella, mutta pidin tästä! Älä turhaan ole epävarma, tämä on kyllä enemmän kuin julkaisukelpoinen. :)

[Cinnamoncupcake]

Voi kiitos, Mightyena (: Kommenttisi piristi päivääni.

Joo no hyvä juttu että ne vertaukset onnistui :--D en oo koskaan ollut mikään kauheen hyvä niissä joten oli suorastaan ihme et sain noinkin paljon vertauksia yhteen tarinaan. Pelkäsin vähän myös just ton kysymysvyöryn kanssa et ei kai siinä oo liikaa kysymyksiä ja oisko pitäny jättää joku pois mut sit taas en tiedä olisko toi onnistunut noin hyvin jos olisin sieltä niitä kysymyksiä poistanut. Toisto on kans välillä toinen paha ongelma mulla, pitää kirjottaa lauseita aina uusiks ku ne toistaa toisiaan liikaa, mut tosi hyvä juttu jos ne ei ollutkaan niin pahoja ku kuvittelin :D Ehkä mä uskallan julkaista tän jälkeen jotain lisää (:

[nauha]

Kommenttikampanjasta hei!

Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että on hassua, miten paljon kuusitoistavuotiaan tuskaa tästä tekstistä voi tunnistaa. Muistan käyneeni itse läpi jotain samankaltaisia tuntemuksia juurikin viisitoista-kuusitoistakesäisenä ja vaikka se nyt (koska olen olevinani niin kypsä ja kokenut) tuntuu hemmetin etäiseltä, niin kaikki angstit on kyllä itsekin tullut joskus kahlattua läpi.

kuin nalli kalliolle

Tämä on ehkä vähän kulunut ilmaus, eikö sinusta?

Ei välittänyt seurauksista, hyppäsi seuraavan hevosen kyytiin niin kuin rosvo, joka ampuu alas hevosen oikean omistajan ja varastaa hevosen.

Vertauksena tämä on mukavan erilainen, mutta kun sana hevonen toistetaan yhden lauseen aikana kolme kertaa ja sitten vielä saman kappaleen aikana kaksi kertaa lisää, niin pientä karsintaa voisi ehkä harjoittaa se toisi tekstiin huomattavasti lisää sujuvuutta. Toisto tehokeinona on juttu sinänsä, mutta sitä pitää käyttää harkiten, että homma toimii.

Monet näistä sun käyttämistä kielikuvista on aika moneen kertaan läpi koluttuja, mutta dominomaailmasta pidin. Se kiteyttää kätevästi sen, miltä tuntuu olla sen särjetyn sydämensä kanssa ja tuntea itsensä täysin hyödyttömäksi ja typeräksi. Miten helposti ne palaset kaatuu ja miten helposti ne voi taas toisaalta nostaa takaisin pystyyn ja aloittaa alusta.

Olisin mielellään lukenut enemmän siitä, mitä Akseli konkreettisesti tekee, koska tässä oli nyt hyvin pieneen tilaan laitettuna todella paljon tuntemista. Tosin angst-slash on mulle genrenä hyvin vieras.
Pointsit siitä, että lopussa tunnelin päässä pilkistää valoa, eikä jäädä pimeyteen synkistelemään
Kaiken kaikkiaan tää teksti onnistuu tavoitteessaan (sikäli mikäli olen oikein ymmärtänyt sen olevan 16-vuotiaan tunnekuohujen ja turhuuden tunteiden ilmaiseminen) oikein hyvin. Kuten heti alussa sanoin, musta tämä on todella aito näkökulma siitä iästä ja noista ajatuksista.

Ilmaisu sulla on vielä vähän haparoivaa ja kannattaa harkita noiden tehokeinojen (esim. se toisto ja kysymykset) käyttöä, mutta eihän kirjoittaja koskaan ole valmis kuitenkaan, eli jatka vaan kirjoittamista ja yritä kehittää omaa ääntäs, olis mukavaa pystyä originaaleista vähän lukemaan läpi millainen ihminen niitä kirjoittaa!

-Nau

[Cinnamoncupcake]

Kiitos kommentistasi, nauha!

No, ehkä "kuin nalli kalliolle" on vähän kulunut ilmaus joo :D Mutta ei anneta sen häiritä kovin paljoo 8)

Ja joo no, kuten jo aikaisemmin sanoin, toisto on paha ongelma mulla ja vaikka miten sitä yrittäis karsia pois ni aina sinne jää sitä :D Mut ehkä mä joskus pääsen siitäkin eroon. Siis liiasta toistosta. Harjoittelu tekee mestarin ja mestarikin harjoittelee tai jotain sinnepäin.

Mäkin henkilökohtaisesti pidän tosta dominomaailma-ilmaisusta. Niin kuin sanoit, se tosiaan kiteyttää sen, miltä tuntuu olla särjetyn sydämen kanssa ja niin edespäin.
Ja kiitokset vielä kommentista :--)