« Haluun pyytää anteeks'Samalla tajusin, kuinka paljon sun oikeasti piti musta välittää. Jos oisin ollu joku sun eksistäs, et sä ois tänne tullu. Oisit antanu asian olla. Ei sua ois kiinnostanu.Kirjoittaja: MissGlitter
Titteli: Haluun pyytää anteeks'
Genre: angsti, romantiikka ja fluffy
Ikäraja: S
©: mun omaa tuotosta
A/N: Tämä tuli kirjoiteltua tänään aamulla, kun oli aikaa tapettavana. Puhekieli on minulle uutta, kertokaa mitä pidätte?***
Tuijotin kattoa otsa kurtussa. Musiikki soi taustalla, mutta en kiinnittänyt siihen sen suurempaa huomiota. Rintani kohosi hengitykseni tahtiin.
Suljin silmäni ja laskin kymmeneen, koitin miettiä tekstaisinko mä sulle vai odottaisinko sun tekstaavan mulle. Purin huultani ja päästin turhautuneen äännähdyksen. Nappasin puhelimeni mahaltani ja avasin sen. Näppäilin tutun koodin ja katoin, olitko sä laittanut mulle viestiä. Et ollut.
Pyöräytin silmiäni ja tuhahdin.
''Kuinka yllättävää...''Kierähdin ympäri matolla ja jäin makamaan vatsalleni. Naputin kynnelläni puhelinta ja suljin silmäni hetkeksi. Sitten laskin puhelimen pois käsistäni ja kierähdin uudelleen selälleni makaamaan. Peitin kasvoni käsilläni ja mutisin itsekseni jotain kundeista, jotka eivät ikinä olleet pahoillaan.
Inhosin itseäni riidan takia, mutta emmä suakaan juurikaan palvonu tällä hetkellä. Koko riidan aihe oli tyhmä, mutta emmä voinu sille mitään, että oon mustasukkanen. Tai sille, että sä et tunnu enää välittävän musta tarpeeks. Silti mä tunsin ne pienet perhoset mun vatsan pohjassani, kun mä ajattelin sua. Ja se turhautti mua.
Maatuani niin kauan paikoillani, että musiikkikin ehti loppua nousin vihdoin lattialta ja irvistin huomatessani, kuinka kankea ja jäykkä koko kehoni oli. Muistutin itseäni, etten saisi oikeasti enää maata matolla – siitä saisin vain selkävaivoja.
Vilkaisin kelloa noustessani lattialta ja yllätyin, kun se näytti olevan jo kymmenen illalla. Huokaisten laitoin puhelimen lataukseen ja marssin alakertaan suihkuun. Nappasin matkalla pyyhkeeni kaiteelta, jossa se oli ollut kuivumassa.
Suihkun jälkeen pukeuduin isoon t-paitaan ja pehmeisiin unihousuihini. Kiedoin hiukseni löysästi nutturalle kuivattuani niitä hetken ensin. Otin jälleen askeleen kohti puhelintani, mutta annoin olla ja menin alas hakemaan omenan syötäväksi.
*
Illemmalla, joskus kahdentoista aikoihin käperryin sänkyyni. Kuulin pian, kuinka puhelimeni värähti pöydälläni ja ojennuin hitaasti katsomaan minkälaista viestiä mä olin saanu.
Oon pahoillani siitä riidasta ja haluun pyytää anteeks'. Vilkaseks ikkunastas ulos?Katsoessani lähettäjää vielä toistamiseen, varmistuakseni asiasta. Leveä hymy piirtyi huulilleni ja jouduin puraisemaan huultani, jotta en olisi kiljunut ääneen. Suupieliäni nyki ja jouduin vakavoittamaan ilmettäni tuon tuosta, tuloksetta. Epäröin hetken, ennen kuin astelin ikkunalleni ja siirsin verhoa sivuun.
Ensin pimeässä ei erottunut mitään. Pian aloin erottamaan muotoja, puun ikkunani lähellä. Kiven sen vierellä ja kiven vierellä seisovan hahmon. Räpäytin silmiäni paristi uskoakseni, etten mä nähny harhoja.
Sä seisoit siellä.
Näin, kuinka katoit ylöspäin ja väläytit helpottuneen hymyn. Hymyilin sulle takasin ja avasin ikkunan salvan, jotta pääsisit sisään. Katsoin, kun otit hieman vauhtia ja aloit sitten kiipeämään tammeen, joka mun ikkunan vierellä oli. Raotin ikkunaa hiljalleen, jotta porukat ei kuulisi sun saapumista. Ne ei ollu ikinä susta hirveästi tykänny, olit kuulemma liian rietas tai jotain vastaavaa.
Sillä hetkellä, kun sun kätes otti tukea mun omasta tajusin, että sä oikeasti olit tullu mun luokseni kello kahdentoista aikaan vaan pyytämään anteeksi. Hymy piirtyi huulilleni ja astuin taaksepäin ikkunan luota, jotta sä pääsisit paremmin sisälle.
Kuulin sun hengitykses, joka oli tihentynyt kiipeämisen takia. Näin sun silmät, jotka anoivat anteeks'antoa. Ja hymyn, joka oli epävarma – sellanen ku alku aikoina, kun mä sut tapasin. En kyennyt sanomaan mitään, katselin vaan sua siinä mun edessäni hämmentyneenä.
Kun sä kohotit sun kätes koskettamaan mun poskea, näin kuinka epätoivoinen sä oikeasti olit.
Et ollu tottunu tyttöihin, joilla oli omat mielipiteensä ja tunteensta.
Et sä tienny, miten käyttäytyä tälläsessä tilanteessa, koska et oo ikinä joutunut pyytämään keneltäkään anteeks.
Samalla tajusin, kuinka paljon sun oikeasti piti musta välittää. Jos oisin ollu joku sun eksistäs, et sä ois tänne tullu. Oisit antanu asian olla. Ei sua ois kiinnostanu.
Mutta tällä kertaa sua näköjään kiinnosti, ja se sai mun sydämen tykyttämään kovempaa ja mun hengityksen tihentymään taas asteen.
Sä huomasit mun reaktion, ja sä kohtasit mun katseeni hetkeks. Sitten sä laskit sun katsees, otit mua kädestä kiinni sun vapaalla kädelläs. En voinut olla kietomatta sormiani sun sormies lomaan, se tuntu niin luontevalta, normaalilta ja huolettomalta eleeltä. Mutta mä tiesin, että sulle se oli enemmän. Se oli sulle mun anteeks'anto.
Hymyilit hieman ja nostit katsees taas mun silmiini. Hymyilimme toisillemme hetken aikaa, kunnes sä nojauduit eteenpäni ja laitoit otsas mun omaani vasten. Mä suljin mun silmäni ja nautin sun läheysyydestäs – taas pitkän ajan jälkeen. Ja se tuntus niin hyvältä ja helpottavalta, että pelkäsin alkavani itkemään.
Sä huomasit tänkin reaktion mussa ja kiedoit kätes mun ympärilleni. Aloit ripottelemaan kevyitä suudelmia kasvoilleni. Kuiskaten aina välillä, kuinka pahoillasi olit ja ettet aikonut tehdä niin enään ikinä uudestaan. Sä sanoit, että sä rakastit mua.
