Leimahdus (minä sytyn ja te palatte), K-11

[Dolls]

Nimi: Leimahdus (minä sytyn ja te palatte)
Ikäraja: K-11
Paritus: hentoinen Daphne/Pansy, Pansy/Astoria
Varoitukset: tissejä, toisten satuttamista, huumeita ja mitä muuta pariin sataan sanaan mahtuu
Summary: Kolme erilaista keskiviikkoa, yhen tarinan alku ja yhden loppu

AN: Tuskinpa moni ymmärtää mitä tässä tapahtuu. Mun headcanon Pansy/Astoria-parituksesta ("Kuinka käärmetytöt palavat"), tykkään tästä tekstistä itsekkin jonkun verran (: ja maailman typerin nimi koska aivot suoltaa kakkaa kiitos lukemisesta puspus
One True Genre - angst, FF100 (029. syntymä)






Keskiviikot olivat täydellisiä, enää muutama aamu viikonloppuun, muutama aamu edellisestä, muutama tähti taivaalla, muutetaanko asumaan tähän iltaan eikä liikuta enää milloinkaan? Minä nauroin käheästi Daphnen kuiskaukselle, hänen hengityksessään pyörteili havumetsän havina. En saanut sanoja suustani, aivot tuntuivat niin kovin lamautuneilta, hapuilin vastausta minuutteja kunnes unohdin mitä tyttö oli sanonut.

Me yhdeksän, oli niin ironista että meitä oli pariton määrä, välillä minäkin unohdin ketkä meistä olivat yhdessä ja ketkä eivät. Istuimme ringissä, jalat ristissä,

(miksei kukaan kaipaa meitä mihinkään?)

sormet ristissä etteivät ajatukseni juoksisi niin levottomina. Unohdin mitä olin sanomassa, miksi annoin Daphnen laskea kätensä polvelleni. Sätkä sormieni välissä huusi huomiota ja imaisin keveästi.





”Muista pitää sitä hetki sisälläsi.” Minä ja Astoria katolla, taivas sateesta hopeisena, hänen hiuksensa valuivat vettä ja verta vuorotellen – noinko kovaa minä hänen hiuksiaan vedinkin? Sätkä hänen suloisilla huulillaan, anna minun maistaa sinun maailmaasi, niin hän oli rukoillut. Hänen paljaat rintansa olivat mustelmilla, kylkiluita pitkin kiipesivät minun kynteni ja hänen silmänsä vannoivat valoja taivaalle, tällaistako on olla vapaa, tähänkö minun aitani päättyvät –

”Anna mun koskettaa sua.”
”Älä.”





”Sinä? Ja Astoria?” Daphne sylkäisi nimen. Ja minä näin hänen silmistään että tätä en voinut enää voittaa

ja hetken minä ajattelin jo että tämä olisi häviämisen arvoista – mutta ne olivat hänen silmänsä jotka antoivat huulilleni hymyn.

”Anna minä leikin hänellä, opetan hänelle kuinka sytyttää maailmansa tuleen.” Daphne tiesi ettei se ollut kysymys, ilman hänen lupaansakin tämä olisi ainoa kompromissi johon jäisin.

”Älä polta itseäsi.”

Minä suutelin häntä ohuelle solisluulle (mitä sille kaikelle viattomuudelle tapahtui, kuinka me tuossa hetkessä kadotimme sekä itsemme että toisemme?) ja myöhemmin en enää muistanut miltä hänen vaniljansa tuoksui.

[Drapple]

Tämä oli mielenkiintoinen fic, sai laittaa aivosolut käyntiin lukiessa. Hienoa tekstiä

[Odo]

Aivan ihania parituksia, sillä tämä piti K-kampanjasta napatakin!

Tykkäsin tavasta, jolla kuvasit maailmaa, johon Pansy oli päätynyt. Myös se, kuinka Astoria oli rukoillut päästä käsiksi hänen maailmaansa oli todella ihastuttavasti ilmaistu. Astorian olen aina kuvitellut semmoisena sivullisempana hahmona Daphnen ja Pansyn hahmojen rinnalla ja se, että tilaisuuden tullen ehkä salaa hän toivoisi saavansa palan sitä elämää, jota näki noiden kahden elävän. Se pyyntö muutti luultavasti paljon Astorian elämää.

Daphnen mustasukkaisuus oli myös mielestäni miellyttävää. Hän tavallaan tiesi, ettei omistanut Pansya, mutta tavallaan Pansy oli hänen. Kuvailua oli vähän, mutta se oli yksityiskohtaista, jollaisesta pidän. Tykkäsin myös nimestä, vaikka sulkuotsikot eivät olekaan omia suosikkejani niin tähän se sopi mainiosti.

Pieniä kirjoitusvirheitä kuitenkin huomasin:

Ja minä näin hänen silmistään, että tätä en voinut enää voittaa.

Hetken minä ajattelin jo, että tämä olisi häviämisen arvoista – mutta ne olivat hänen silmänsä, jotka antoivat huulilleni hymyn.

Tässä kohdassa oli alussa ja-sana, sitten uudestaan rivinvaihdon jälkeen. Se olisi sopinut ehkä paremmin, jos voittaa -sanan jälkeen olisi tullut piste. Merkitsin punaisella nuo pilkut ja pisteet, miten niiden olisi parempi mennä. Myös rivinvaihdon jälkeinen ja -sana voisi jäädä pois. Jäin myös miettimään tuota, kun ensin on että, sitten mutta ja vielä sen jälkeen jotka mutta ei siinä kai virhettä ole, vaikka sivulauseita on useampia. En ole kuitenkaan ihan varma, meneekö se noin nyt ihan oikein vai ei. (Odon loistavat kielioppivinkit, kun ei itsekään osaa.)

Muuten kuitenkin sujuvaa luettavaa, mitä nyt toistoa oli ainakin yhdessä kohdassa:

Istuimme ringissä, jalat ristissä,

(miksei kukaan kaipaa meitä mihinkään?)

sormet ristissä etteivät ajatukseni juoksisi niin levottomina.

Tuohon voisi keksiä jonkun tavan, miten kiertää ristissä sanan käyttöä, vaikka ei mikään helpoin löytää sopivaa synonyymia jalat ristissä istumiselle tai sormet ristissä olemiselle.

Kaikinpuolin kiva fic, kivoilla hahmoilla, jotka ainakin sopivat minun käsitykseeni hahmoista. Daphnesta ja Astoriasta on kerrottu Pottereissa niin vähän, että jokaisella on varmana oma canoninsa, mutta minun canoniini hahmot olivat sopivan IC. Pansy myöskin tuntui itseltään, joten plussat siitäkin.

[Funtion]

”Anna minä leikin hänellä, opetan hänelle kuinka sytyttää maailmansa tuleen.” Daphne tiesi ettei se ollut kysymys, ilman hänen lupaansakin tämä olisi ainoa kompromissi johon jäisin.
En tiedä miten tää olis kieliopillisesti oikein, mut mua otti korviin toi "maailmansa" kun sitä ennen ei ollut hänen-sanaa. Tää kuulostais paremmalta joko "kuinka sytyttää maailma tuleen" tai "kuinka sytyttää hänen maailmansa tuleen". Tai jotain, en tiedä, mua vaan hämäsi toi omituspääte tuolla noin irrallisena. Ehkä vika on vaan mun kielikorvassa?

Oma henk. kohtainen inhoni: Potter-tekstit, joissa taikuus ei oo mitenkään läsnä. :DD Tilannetta "pahensi" vielä se, miten tässä oli sätkiä aka jokin todella jästimäinen asia (...ellei tää ollut joku lumottu sätkä haha idk). Mä olisin nauttinut tästä paljon enemmän, jos tää olis ollut originaali. Nyt mä pakostikin ajattelen tätä Potter-tekstini mutta en kuitenkaan osaa sovittaa tätä Potter-maailmaan, etenkin kun noi hahmot ei sano mulle mitään (tiedän todella pintapuolisesta ketä ne on, mut onko mulla mitään tulkintoja/näkemyksiä niistä? Ei).

Mä en oo ihan näin minimalistisien tekstien ystävä (mutta ihailen niitä, jotka pystyy kirjoittamaan tällaisia, koska itse en osaa!) sillä mä tarviin paaaaaaljon enemmän materiaalia päästäkseni tekstin sisään. Mutta mua ei Odoshin vastaisesti häirinnyt ristissä-sanan toisto, koska 1) siinä välissä oli toi sulkulause 2) toisto on tehokeino, sitä ei ollut tässä aiemmin joten se sopi tohon hyvin. Imo. En ehkä hirveästi kuitenkaan fanittanut noita sulkulauseita/rivien vaihtoja, mutta toisaalta ei ne häirinnytkään, ne vain... olivat. Tosin! En siedä sulkuja otsikossa joten niistä en pitänyt tuossa, jälleen henk. kohtanen inho. Minäkertojalla en kovinkaan usein lue tekstejä, koska se ei yleensä toimi, tässä se sen sijaan toimi tosi hyvin! En kiinnittänyt siihen mitenkään suuresti huomiota eli se ei häirinnyt millään tapaa. : )

Kielellisesti tää oli hyvä, tosin en oikein tajunnut tota vikaa lausetta (en enää muistanut miltä hänen vaniljansa tuoksui -- what). Sisällöllisesti en saanut tästä kamalasti irti, koska hahmot on edelleen aika tuntemattomia enkä oikein osannut kutoa antamiasi lankoja yhteen, tää on sellainen teksti joka pitäis lukea useampaan otteeseen, varmaan? Jotain surumielisyyttä olin aistivani tästä. Kaiken kaikkiaan pidin tästä, vaikken tähän kunnolla sisään päässytkään; sun kieles on kuitenkin niin sujuvaa, että tätä olis lukenut pidempäänkin (ja juurikin pidempänä mä olisin saanut tästä enemmän). Kiitos siis tekstistä!