Nimi: Sinun sylissäsi
Fandom: Kreikan mytologia
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Paritus: Hermes/Iris
Tyylilaji: Kepää draamaa, fluffyn aineksia, pysähtyneisyyttä
Oma sana: Minusta Hermes/Iris on niin suloinen paritus! Tätä oli todella kivaa kirjoittaa, kun nää kaks on vaan niin lutusia yhdessä ^^ Palautteesta olisin hyvin mielissäni!
Sinun sylissäsi
Lämmin kosketus hiuksissa. Hermes sulkee silmänsä ja tuntee sormenpäiden hierovan hänen päätään hellästi. Se on kiireetön kosketus. Antaa valheellisen kuvitelman siitä, että aikaa on, vaikka niin ei ole.
Aurinko siivilöityy avonaisten kaihtimien välistä ja maalaa seinän raidalliseksi. Kello on ehkä kolme tai vähemmän iltapäivällä, mutta se tikittää koko ajan eteenpäin. Vaatteet ovat yhtenä myttynä lattialla. Hermes ei jaksa edes ajatella niiden pukemista taas päälleen, vaikka tietää, että ennen pitkää se on tehtävä.
”Minun pitäisi lähteä”, Hermes mutisee hiljaa. Tyyny on pehmeä ja varpaat palelevat, jos hän edes vilauttaa niitä peiton ulkopuolella.
”Hys”, hänelle vastataan pehmeästi. ”Ei tuollaisia puheita nyt, Hermes kulta.”
”Mutta – ” Hermes väittää vastaan. Vastaukseksi häntä tukistetaan hiuksista, ei kovaa, mutta varoittavasti.
”Ei muttia”, hän sanoo tiukasti. ”Ollaan nyt vaan tässä. Rentoudu. Olet niin kireä nykyään. Missä on se Hermes, joka jaksaa aina hymyillä ja nauraa?”
”En tiedä”, Hermes vastaa ja hytisee hiukan. Asunnossa on kovin kylmä, mutta jumalatar hänen vieressään on lämmin ja pehmeä. He käpertyvät lähemmäksi toisiaan ja Iris vetää peiton paremmin heidän päälleen. Hänen aistikkaat sormensa silittelevät Hermeksen selkää, liukuen ylös ja alas nikamien päällä. Lopulta Iriksen käsi kietoutuu Hermeksen ympärille ja pitää hänet siinä hellästi, mutta tiukasti. Jumalatar kääntyy kyljelleen ja katselee silmät tuikkien jumalaa vieressään. Tänään Iriksen silmät ovat smaragdinvihreät.
”Et kai sinä murehdi jotain?” Iris kysyy ja silmien väri muuttuu tummemmaksi, kun hän huolestuu. Hermes hymyilee jumalattarelle hellästi ja pudistaa päätään.
”En minä mitään murehdi”, hän vakuuttaa, mutta Iris tuntee hänet liian hyvin.
”Murehditpas”, Iris huokaa ja silittää Hermeksen villejä kiharoita. ”Mutta sinä et kerro minulle. Etkö luota minuun?”
”Totta kai luotan”, Hermes sanoo ja tarkoittaa sitä. ”En vain halua huolestuttaa sinua.”
”Minä olen jo huolissani”, Iris huomauttaa päätään pudistellen. ”Puhuminen auttaa, oikeasti. Se ei ole pelkkää hölynpölyä.”
”Tiedetään”, varkaidenjumala mutisee. ”Mutta minua ei huvita puhua.”
”Jos et puhu minulle, voit ehkä puhua jollekulle toiselle”, Iris ehdottaa lempeästi, huolehtivaisesti. ”Ehkä Apollonille, Hestialle tai Athenelle?”
”Olen tarkempi: minua ei huvita puhua oikein kenenkään kanssa”, Hermes korjaa ja Iris päästää syvän huokauksen.
”Eihän sinua voi tietenkään pakottaa”, Iris huokaa. ”Mutta muista, että voit aina puhua minulle. Minä kuuntelen.”
”Tiedän sen, Iris”, Hermes sanoo hiljaa. ”Ja arvostan sitä.”
”Hyödyntäisit sitä arvostamisen sijaan”, jumalatar vastaa hieman moittivaan sävyyn, mutta värähtää kesken moitteen. ”Onpa täällä kylmä.”
”Lämmitys on katkaistu”, Hermes selittää ja kietoo kätensä Iriksen ympärille ja vetää naisen syliinsä, jotta tämän hytinä lakkaisi. Iriksen pellavanvaalea tukka tuoksuu miedosti appelsiineille.
”Miksi ihmeessä?” jumalatar ihmettelee. Hermes tuhahtaa.
”Mitäs luulisit? Kukaan ei ole maksanut laskuja”, jumala sanoo nyreästi. Iris vaikenee hieman syyllisenä.
”Minä luulin, että on Artemiin vuoro maksaa ne”, Iris mumisee.
”Ja Artemis luuli, että on Apollonin vuoro ja hän taas luuli jotain muuta”, Hermes myötäilee. ”Tiedän jo kaiken siitäkin, mutta oikeasti. Teidän tehtävänä olisi hoitaa vain muutama pikkujuttu ja te laiminlyötte senkin. En minä voi tehdä kaikkea.”
”Tiedän, tiedän”, Iris toppuuttelee häntä. ”Anteeksi.”
Hermes jupisee jotain itsekseen, mutta Iris ei saa siitä selvää tai sitten hän ei koe tarpeelliseksi vastata. Heillä on vieläkin kylmä.
”Pahastuisikohan Artemis, jos ottaisimme hänen peittonsa?” Hermes miettii äänen. Iris tyrskähtää.
”Hän repisi raajamme irti siitä hyvästä”, jumalatar hymähtää. ”Ei kannata edes yrittää. Hän ei tykkää muutenkaan siitä, että olemme meidän huoneessamme teidän huoneenne sijaan.”
”Ihan kuin me muka sillä tavalla tahraisimme hänen kallisarvoisen neitsyytensä”, Hermes mutisee, mutta Iris hyssyttelee häntä lempeästi.
”Älähän nyt”, Iris sanoo, ”maailma on muuttunut. Artemis haluaa vain pitää huolen siitä, ettei muutu sen mukana. Se on ihan ymmärrettävää.”
”Me olemme kaikki muuttuneet”, Hermes huomauttaa. ”Sitä paitsi, kaikkien niiden aikakausien jälkeen, mitä olemme eläneet, Artemiin ei minun mielestä tarvitse enää korostaa olevansa ikuinen neitsyt ja sitä, että miehet ovat pahasta. Eiköhän se ole tullut jo kaikille selväksi.”
”Mmh”, Iris hymisee ja kohottautuu suutelemaan varkaidenjumalaa.
Notkeasti jumala pyöräyttää jumalattaren päälleen ja vastaa suudelmaan. Hän upottaa kätensä Iriksen sotkuisiin hiuksiin ja maistaa suloisen raikkauden jumalattaren pehmeiltä huulilta. Hermeksen toinen käsi valuu Iriksen paljasta selkää pitkin hänen takapuolelleen ja puristaa hellästi. Pakaran kumpu sopii hyvin hänen kätensä alle ja Iris värähtää hänen päällään. Jumalatar vetäytyy suudelmasta ennen kuin se menee yli rajojen ja katsoo jumalaa nyt hurmaavan tummansinisillä silmillään. Hän ristii kätensä Hermeksen rinnalle ja laskee päänsä niiden päälle tuijotellen vain Hermeksen silmiin, veikeä hymynkare suupielessään.
”Muistan, kun menit ottamaan tuon kulmakorusi”, Iris sanoo. ”Aiheutti aikamoista kohua.”
Hermes taivuttaa päätään taaksepäin ja nauraa.
”Hera oli saada halvauksen seuraavalla brunssilla, jonne menimme”, Hermes muistelee. ”Hyviä hetkiä.”
”Minusta se on kiva”, Iris huomauttaa, ”korostaa kapinallisuuttasi.”
”Eikö vain?” Hermes sanoo pilke silmäkulmassa. ”Tosin korvakorun jälkeen kulmakoru tuntui pikkujutulta. Apollon sanoi, että pilasin kasvoni.”
”Mahdotonta”, Iris torjuu mokoman väitteen, ”olet aivan yhtä seksikäs kuin ennenkin, ellet seksikkäämpi.”
Iris iskee flirttailevasti silmää ja väläyttää lumoavan hymyn.
”Hän otti sanansa takaisin myöhemmin”, Hermes hymähtää. ”Itse asiassa hän tykkää näprätä sitä.”
”Ihanko totta?” Iris nauraa.
”Ihan tosi”, Hermes vakuuttelee, ”aivan mielettömän ärsyttävää. Kehotin häntä hankkimaan oman, mutta hän tyrmistyi pelkästä ehdotuksesta.”
”Piirre, joka yhdistää kaksosia, on selvästikin oman identiteetin suojeleminen ulkoisilta tekijöiltä”, Iris miettii. ”Artemiille se on neitsyys ja Apollonille ulkonäkö.”
”Totta muuten”, Hermes sanoo ja katselee Iristä uteliaana, ”entä sinä? Mistä sinä pidät itsessäsi kynsin ja hampain kiinni?”
Iris pohtii asiaa hetken. Hermes pyörittelee vaaleaa hiuskiehkuraa sormensa ympärille ja katselee kuinka Iriksen taianomaiset silmät vaihtavat väriä hentoon lilaan, siitä vaaleansiniseen, ruohonvihreään, auringonlaskunoranssiin, kunnes lopulta ne palaavat smaragdinvihreiksi. Iris hyväilee Hermeksen leukaa vastatessaan:
”Ehkä sitä, miten minä näen maailman.”
”Vaikka kaikki olisi miten huonosti, minä näen aina hyviä asioita ja haluan, että myös muut näkevät sen. Maailma ei ole koskaan täysin harmaa, ikävä ja väritön paikka. Jos osaa vain katsoa oikein, huomaa, miten rikas se onkaan.”
Hetken Iriksen silmät ovat samaan aikaan kymmenien eri värisävyjen yhdistelmä kuin kuvaten maailmaa, mutta sitten vihreä palaa takaisin ja jumalatar hymyilee.
”Entä sinä, Hermes?” Iris kysyy. Varkaidenjumala huokaa ja on hiljaa pitkän aikaa. Iris on kuitenkin kärsivällinen eikä hoputa jumalaa vaan odottaa. Hiljaisuudessa he kuitenkin huomaavat, miten kylmyys alkaa taas tuntua ja Iris toivoo, että Hermes vastaa pian, jotta he saisivat muuta ajateltavaa.
”Jaa-a”, Hermes lopulta sanoo pohdiskellen sitä tärkeintä asiaa itsessään, mihin muut eivät saisi puuttua. ”Ehkä se, että kuljen aina omaa tietäni. En anna kenenkään pakottaa minua olemaan tietynlainen, vaikka se olisi helpompaa sekä muille, että minulle. Jo syntymästäni saakka olen ollut hieman erilainen kuin muut jumalat.”
”Se on hieno piirre”, Iris vakuuttelee. ”Ja rohkeaa. Et sinä olisi meidän tuntema Hermes, jos olisit jotain muuta.”
”Noin Apollonkin sanoo”, Hermes vastaa. ”Mutta ei ole koskaan ollut minun tapanani olla jotain muuta kuin minä miellyttääkseni toisia. Toisinaan saan muut hulluuden partaalle, mutta se on sen arvoista.”
”Pidä siitä kiinni”, sateenkaaren jumalatar rohkaisee ja kokeilee Hermeksen kulmakorua. Hän pyörittelee sitä sormiensa välissä ja näyttää lumoutuneelta. Hermes on nähnyt samankaltaisen ilmeen ennenkin.
”Ymmärrän Apollonia. Tämä on aika koukuttavaa”, Iris hihittää eikä meinaa irrottaa otettaan, kunnes Hermes läpsäyttää hellästi hänen sormiaan.
”Hanki oma”, Hermes tiuskaisee leikkimielisesti ja Iris nauraa kihertää. Se kuitenkin vaimenee, kun Hermes suutelee häntä uudestaan. Iriksen pitkät kutrit kutittelevat hänen poskeaan, mutta muutoin naisen pehmeä, lämmin ja paljas vartalo hänen omaansa vasten tuntuu ihanalta eikä Hermes haluaisi koskaan lähteä siitä mihinkään.
Valitettavasti hän on kiireinen jumala eikä töitä sovi odotuttaa. Vielä tuhansien vuosien jälkeenkin Hermes on ahkerasti työllistetty ja tällaisia hetkiä elämässä tuntuu olevan aivan liian vähän.
”Nyt minun pitää ihan oikeasti lähteä”, Hermes ilmoittaa nautinnollisen suudelman jälkeen. Iris huokaa, mutta ei estele, kun jumala nousee ja alkaa vetää vaatteita päälleen. Jumalatar katselee vaiteliaana, kun vaatteet peittävät jumalten sanansaattajan solakan vartalon. Maihareita laittaessaan Hermes istuutuu sängynlaidalle ja Iris kietoo kätensä hänen ympärilleen ja painaa poskensa Hermeksen olkapäätä vasten.
”Voi kun et menisi”, Iris pyytää ja suukottaa hellästi hänen niskaansa. ”Meillä on niin ihanaa, eikö sinustakin?”
”Onhan meillä, ilman muuta”, Hermes myöntelee ja suukottaa Iristä pikaisesti ennen kuin nousee. ”Haluaisin jäädä, mutta en voi. Apollon saa hermoromahduksen, jos viivyttelen hänen taidetarvikkeidensa hankkimisessa.”
Iris kurtistaa kulmiaan.
”Onko meillä muka varaa kustantaa niitä hänen törkeän kalliita hankintojaan?” Iris kysyy epäuskoisena.
”Pah, hän maksaa siitä ihan itse”, Hermes sanoo. ”Miten, sitä en tiedä, mutta hän laittoi minut asialle, koska olen nopein ja taitavin.”
”Kerran sinä kyllä töpeksit”, Iris muistelee. ”Apollon oli ihan raivona.”
Hento puna kohoaa Hermeksen poskille.
”Se tyttö siellä kaupassa… Hän suorastaan hyppäsi kimppuuni, minkäs minä sille mahdoin…” Hermes mutisee ja Iris purskahtaa raikuvaan nauruun.
”Seli, seli”, Iris naureskelee. ”Et usko tuollaista pajunköyttä itsekään, senkin lurjus.”
Hermes rykäisee äänekkäästi ja kumartuu suukottamaan Iristä.
”Ehkä tulet tänä yönä lämmittämään minua”, Iris ehdottaa pilke silmäkulmassa. Hermes virnistää.
”Tai sinä minua”, hän heittää takaisin, ”ettei Artemiin pasmat mene ihan sekaisin.”
Sateenkaaren jumalatar nauraa taas ja ääni on yksi kauneimmista, mitä Hermes tietää.
”Taidat olla oikeassa”, Iris sanoo. ”Älä raada itseäsi loppuun, suloinen viestintuojani.”
”Eikö olisi mieluummin komea?” Hermes ehdottaa.
”Suloinen”, Iris sanoo itsepintaisesti. Hermes pyörittelee paljonpuhuvasti silmiään.
”Miten vain”, hän mutisee ja katsoo Iristä, joka makoilee alastomana sängyllään peitto jättäen paljaaksi jumalattaren ihastuttavan ylävartalon pyöreine rintoineen ja ihastuttavine lantion kaarineen. Iris näprää kaulassaan olevaa medaljonkia, jonka antajasta Hermeksellä ei ole mitään aavistusta.
”Aiotko jäädä?” jumalatar kiusoittelee häntä. ”Jäisit vain. Minä voin selittää Apollonille.”
”Ei”, Hermes vastaa hieman käheästi ja ravistelee itseään henkisesti. ”Postin pitää kulkea.”
”Ja sinua muka sanotaan vastuuttomaksi.” Iris pudistelee päätään hellä hymy kasvoillaan. ”Olet kaikkea muuta. En tiedä, mitä tekisimme ilman sinua.”
Hermes kallistaa päätään miettien, mitä vastaisi, mutta päättää kertoa harvinaislaatuisen totuuden.
”Samat sanat”, hän vastaa ja Iris näyttää melko yllättyneeltä. Se jää jumalan mieleen, kun hän viimein poistuu hoitamaan loputtomia töitään. Iris sen sijaan jää sänkyynsä katselemaan kuinka aurinko katoaa vähitellen pilvenpiirtäjien taakse.
