Kirjoittaja Aihe: Sidottu K-11- Harry Potter  (Luettu 2117 kertaa)

laura96

  • ***
  • Viestejä: 64
  • Likaista mieltä, ei pestä mäntysuovalla...
Sidottu K-11- Harry Potter
« : 12.01.2013 22:12:21 »
Ficin nimi: Sidottu

Kirjoittajat: Laura96

Fandom: Harry Potter

Genre: Draamaa, Angst, romatic (?)

Ikäraja: K-11-

Paritus: Ota selvää, jos on...

Summary: Entä jos Harry olisikin ensimmäinen opiskelija, kuka on halvaantunut vyötäröstä alas päin....

Varoitukset: Väkivaltaa. kiroamista ja kaikkee jännää :p

Disclaimer: En omista Potterin hahmoja, kaikki oikeuden kuuluu Rowlingille, mutta kuka kieltää leikkimisen?
A/N:Tarkoitus on rikkoa rajoja, hämmästyttää mieliä ja tietty aiheuttaa Harrylle muutakin kuin "henkisiä" traumoja :p

"Äitii, Harry kiusaa!"
Pulska 6vuotias Dudley huusi, eihän Harry mitään ollut tehnyt, mutta Dudley nautti "veljensä" kiusaamisesta ja nöyryyttämisestä. Harryn yön mustat hiukset sojottivat joka ilman suuntaan, nenän päällään pöreät teipatut lasit, jotka peittivät pojan kauniit vihreät silmät, aivan kokonaisuuden kruunuksi pojalla oli päällä ylisuuret vaatteet, eihän friikeillä kuulu olla omia vaatteita:
" Minun pikku Dudlikseni.."
 Petunia täti sopersi, kunnes hän käänsi katseensa siskonpoikaansa:
 " SINÄ kummajainen, komeroon."
Nainen osoitti ovea, jolloin pikkuinen poika huudahti:
 " Mutta en minä mitään tehnyt, täti Petunia!"
 vieraskin olisi huomannut pojan viattomuuden äänessä, mutta Petunian se sai suuttumaan entistä enemmän:
" NYT KOMEROON!"
Hän raivosi, Harry lähti huoneesta jupisten jotakin epäreiluudesta, miksi hänen vanhempiensa piti kuolla auto-onnetomuudessa? Harry kaipasi vanhempiaan, vaikkei heistä ollut mitään koskaan kuullutkaan, hän oli oppinut kantapään kautta, ettei Petunia kertoisi mitään , hänen äidistään taikka sitten isästään. Se oli hämmästyttänyt poikaa paljon, välillä poika oli saanut tukkapöllöä kysyessään miltä hänen äitinsä näyttänyt. Monet kerrat hän oli itkenyt itsensä uneen, uusien mustelmien muodostuessa iholleen. Harry katsoi rappuja, hän ei halunnut mennä komeroon. Se oli pelottavan pimeä, siellä oli vain hämähäkkejä jotka ahdistivat poikaa, kukapa tykkäisi herätä tunteasseen pienen nilviäisen kipittäessä ihollaan?
 "Tämä on epäreilua..."
 Harry jupisi astuessaan ensimmäisen askeleensa portaikossa, silloin Dudley virnisti ilkeästi nähdessään serkkunsa rappusissa,pulskapoika hiipi hänen taakseen tönäistäkseen Harrya takaa päin, jolloin hän lähti tippumaan väkivaltaisesti rappuja alas, lopulta hän törmäsi vastakkaiseen seinään, niin suuri kipu räjähti pienen pojan ruumiissa, ettei hän voinut käsitellä sitä, oli vain pimeyttä.


Luku.1.


"POIKA aamupalaa, nyt!"
Kuului Vernon sedän äkäinen ääni, Harry oli nyt kymmenen vuotta, muttei hän voinut juosta keittiöön, sillä poika oli halvaantunut vyötäröstä alas päin kuusi vuotiaana. Aluksi Täti Petunia ja Setä Vernon olivat olleet hänelle yllättävän mukavia, mutta sitten palattiin normaaliin, jolloin pojasta tuli jälleen heidän orjansa, Harry huokaisi, hänen pitäisi nousta sängyltään, poika katsahti vieressään olevaa pyörätuolia, se oli kuin sidos tähän maanpäälliseen helvettii. Vernon, eikä Petunia ikinä auttaneet Harryä pyörätuoliin, siinä poika oli joutunut selviytyä näinä vuosina ihan itse, olihan se opettnut häntä elämään niin sanotusti yksin, mutta silti se oli vaikeaa, ensiksi Haryn piti tiputtautua sängyltä pyörättuoliin, mutta jos se ei onnistuisi niin silloin saisi poika leikkiä vuorikiipeilijää yrittäessään kammeta itsensä lattialta pyörätuoliinsa. Tänään Harryllä kävi tuuri, jolloin hän pääsi tiputtautumaan juuri oikein tuolilleen
: " Tullaan.."
 Harry huudahti hyvinkin haluttamosti, vaikka jalattomuus hidasti häntä paljonkin, silti hänen piti tehdä kaikki talon askareet yksin, se vei pojalta kaikki voimat, jolloin hän yleensä sammui lähes välittömästi sänkyynsä iltaisin, joskus jopa jo tuoliinsa, vaikka se olikin kovinkin epämukava.

  Vaikka Harry olikin kymmenen, niin hän näytti lähes yhdeksän vuotiaalta, poika oli pahasti aliravittu, tosin eihän hän saanut kuin ruokaa joka toinen päivä jos silloinkaan, Harry käänsi pyörätuolinsa keittiöön:
" Älä sitten polta mitään."
 Petunia ärähti, lyödessään poikaa takaraivoon:
 " En Petunia täti.."
Harry mumisi, jolloin:
" Poika, missä kahvini on?"
Vernon ärähti: " Kyllä setä.."
 Kyyneleet tavoittivat pojan silmiä, miten hän voisi katsoa ettei aamupala pala ja samalla yrittää hinautua Vernonin luo viemään kahvia!
" Haluan, että pikku Dudleyni päivä on täydellinen."
Petunia lässytti, puoliksi valaan näköiselle pojalleen, juuri kun Harry sai setänsä kahvin kaadettua:
" Vain 36!"
 Dudley huusi, alkaen tekemään tekokyyneliään, Harry ei voinut ikinä ymmärtää sitä miten Dudley hermostui "vain" 36 lahjasta, Harry  ei itse ollut ikinä saanut lahjan lahja ja olisi hyvinkin kiitollinen jos saisi edes sen yhden. Poika sulki korvansa viedessään Dursleylle pekoni aamupalansa, samalla laittoi itselleen yhden leivän, jossa ei ollut kuin voita, poika oli oppinut vuosien aikana, ettei kummajaisille saanut antaa mitään hyvää, mutta olihan tämä parempi kuin ei mitään vai mitä? Harry melkein kaatui pyörätuolinsa kanssa kuullessaan:
" Meidän on pakko ottaa hänet eläintarhaan.."
Vernon murisi katsoen hyvin ilkeästi Harrya. Siis mitä, hänkö pääsisi ulos tästä pahaisesta talosta, ulos? Harry ei ollut käynyt ulkona sitten onnetomuuden jälkeen, hän joko siivoilu taloa, taikka oli lukittuna komerossaan, Durseyt eivät halunneet muiden tietävän pojan olemasta olosta. Mennessään autolle Harrya alkoi pelottaa, entäs jos Vernon sitoisi hänet tuolinsa kassa auton perään? Harry nielaisi hiukan, mutta sitten huokaisi helpotuksesta, kun hänet nostettiin autoon, pyörätuoli laitettiin takaluukkuun:
" Muista vielä, et tee mitään kummallisuuksia!"
Vernon murisi pojan korvaan, pamauttaen oven kiinni:
 " En setä Vernon.."
Harry mumisi, ei hän tahallaan koskaan mitään tehnyt, hänelle vain sattui aina kaikkea kummallisuuksia, kerrankin kun Dudley jahtasi häntä kilpaa kavereittensa kanssa, Harryn yrittäessä saada pyöriinsä lisää vauhtia, niin aivan yhtäkkiä hän oli koulunkatolla! Siinähän oli sitten selittämistä, mutta kukaan ei uskonut Harrya, vaan väittivät hänen itse kiivenneen sinne, anteeksi vain miten? Silloin Harry oli huutanut, häntä ärsytti kuinka ihmiset pystyivät syyttämään häntä semmoisesta, mihin hän ei edes pystynyt! Joskus poika oli miettinyt hiljaa mielessään, olisiko taikuutta olemassa? Siihen hän oli saanut pikaisen vastauksen sedältään tämän runnoessa hänen kehonsa seinää vasten, tiputtaen tämän lattialle, potkiakseen pojan velttoa ruumista, silloin Harry tiesi taikuutta ei voinut olla olemassa, sillä jos olisi niin miksei taikuus ollut pelastnut hänen vanhempiaan-, taikka sitten poikaa itseään? Harry huokaisi turhautuneena, siirtäen katseensa ohi meneviin maisemiin, ainakin hän oli elossa, mutta oliko tämä elämää? Sidottuna tuoliin, vailla puolustajaa. Joskus hän toivoi, että joku toinen sukulainen hakisi hänet pois, mutta niin ei koskaan käynyt, paitsi pojan unissaan, Durleyt pystyivät särkemään hänen ruumiinsa, mutteivat hänen unelmiaan.



Auto pysähtyi eläintarhan eteen, jolloin Dudley lähti juoksuun kaverinsa Piersin kanssa, Harry hinautui tulinsa kanssa hiljaa Dursleyn perheen takana:
 " Laita se liikkumaan.."
 Dudley vaati isäänsä, joka koputti suuren kuristajaboan ikkunaan yrittäessään miellyttää poikaansa, lopulta käärme ei edes hievahtanut:
" Se nukkuu!"
Harry ärähti, jolloin Dudley totesi käärmeen tylsäksi lähtien juoksemaan toiseen suuntaan, muut perässään:
" Anteesi serkkuni käytöstä, on varmaan kamalaa olla siellä ihmisten koputtaessa lasiin..."
Harry kuiskasi käärmelle, joka yllättäen nosti päätään:
" Tuonlaisia ne aina.."
Käärme sihisi hänelle takaisin, Harry järkyttyi, olisiko häneltä tippunut viimeinenkin ruuvi, mutta rohkeasti poika jatkoi:
"  Mistä sinä olet tullut?"
Pojan uteliaisuus kasvi, oli kivaa kun oli juttu kaveri, sillä kaikki välttivät Dudleyn takia Harrya kuin ruttoa, Dudley ja hänen jenginsä tekivät Harryn elämästä kurjempaa kuin se jo oli. Käärme osoitti kylttiä lasin vieressä kuristajaboa Brasiliasta:
 " Oliko siellä hauskaa?"
Harry kysyi innoisaan, jälleen käärme nyökäsi kylttiä kohden jolloin pojan katse sinkoutui alempaan tekstiin kasvatettu vankeudessa:
" Tiedän tunteen.."
Harry mutisi käärmeelle, jolloin hän lensi tuolistaan kovalle kivitykselle:
 " Katsokaa se liikkuu!"
 Harry ähkäisi kivusta, hän oli niin vihainen, miksi häntä piti aina kohdella kuin roskaa! yllättäen lasi katosi Dudleyn käsien alta jolloin poika tippui boan häkkiin. Suurikokoinen käärme luikerteli ulos häkistään lähtien kohti vapautta:
"Kiitos"
Se sihisi vielä pelastajalleen kadotessaan kiljuvien ihmisten saattelemana ulkoilmaan. harry nauroi, kunnes yllättäen hänen naurunsa katkesi, hän näki setänsä ilmeen, hän olisi pahassa pulassa.
« Viimeksi muokattu: 28.05.2015 20:32:24 kirjoittanut Renneto »
Mutta mitä tehdä, kun järki on ristiriidassa sydämen kanssa.