Otsikko: Kadoksissa keskenään
Fandom: BBC:n Sherlock
Paritus: Jim/Sherlock
Genre: hurt/comfort, draama, tuplaraapale
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Spoilaa kakkoskauden loppua!
Vastuuvapaus: En omista ketään tai mitään, ainoastaan juonen.
A/N: Hyvää joulua, Jimmy! Öö en ole aiemmin kirjoittanut Jim/Sherlockia, mutta toivottavasti tykkäät. c:
(plus tää One True Something 20 -haasteeseen, aiheella ”raapale”)
~~
”Kuolleet saavat kaiken anteeksi.”
Yksi vuosi ja neljä kuukautta yksinäisyyttä ja pakoilua, eikä hän koskaan odottanut tulevansa löydetyksi. Sherlock Holmes oli julistettu kuolleeksi, unohdetuksi, menneisyydeksi. Hän oli irrallaan maailmasta, siitä näyttämöstä jonka yläpuolella Jim veteli naruista, katkaisten lopulta nekin. Kadoksissa keskenään, ehkä heitä etsittiin, mutta yksikään ei löytänyt.
”Kuolleet voivat aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä.”
Heillä ei ollut mitään paitsi toisensa, eikä Sherlock voinut paeta sitä tietoa, vaikka osittain halusi. Jim pystytti kulissit uudelleen; tällä kertaa uhkapelien sijasta rakkausnäytelmä, jossa he olivat päätähtiä. Samettisohvia, tryffeleitä ja Jim joka kuljetti sormiaan pitkin ruskeakiharaisen paljasta vatsaa – jos Sherlock määrittelisi tunteita, hän olisi kutsunut sitä nautinnoksi. Ehkä se oli oikein, ehkä ranskalaiselta viiniltä maistuvat suudelmat olivat liian kitkeriä, ehkä hän vain tahtoi pois yksinäisyydestä. Ehkä, tai ehkä ei.
”Kuolleet eivät tunne mitään.”
Sherlock ei tuntenut vihaa, vaikka hänen olisi kuulunut. Jim oli katkaissut häntäkin elossa pitelevät narut, vienyt häneltä pohjan alta, siksikö että he jäisivät kahdestaan? Ensimmäisen kerran Sherlock ei tiennyt varmasti. Hän ei saanut öisin unta, syytti Jimiä edellisen elämän riskileikeistä, ihmishengistä ja siitä että John jäi yksin. Hän ei voinut antaa anteeksi, muttei voinut vihatakaan. Ehkä se oli sitä, mitä tavalliset tylsät ihmiset sanoivat rakkaudeksi
”tai ehkä hän vain halusi olla kuollut.”