21. Paratiisittomat
Sirius/Regulus, 21.12.1977
A/N: Varoitus/humio insestistä, lukeminen omalla vastuulla.
Siriuksen ja Reguluksen hengityspilvet yhdistyivät toisiinsa, sekoittuivat yrttitupakkaan jota Regulus poltti ja jonka makua Sirius inhosi, mutta tuoksua rakasti. Höyry hajosi hyydyttävän kylmässä pakkasessa, joka lamautti lähestulkoon kaiken. Järjen ainakin.
He kävelivät hitaasti eteenpäin vähäliikehtivällä kadulla, kääntyivät entistä syrjäisemmän nurkan taakse kylki kylkeä hipoen. Pakkanen nipisteli kalpeaa, pehmeää ihonpintaa joka puolelta ja kuura ripustautui henkensä edestä Reguluksen pitkiin ripsiin. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan, Sirius katseli taivasta ja odotti ensimmäisen tähden esiinpilkahdusta, Regulus veti laiskasti myrkkyä keuhkoihinsa ja mietti kuolemaa. Heidän yläpuolellaan oranssi sekoittautui vaaleampaan vivahtaen lopulta kirkkaaseen sineen pienet, tummat pilvet seuranaan.
He kulkivat kohti suhteensa ja menneisyytensä loppua. Suhdetta, joka oli ottanut enemmän kuin antanut, jättänyt heidät alastomiksi kivuilleen. Menneisyyttä, johon nykyisyys sekoittautui kuten värisävyt taivaalla. Päätökset oli muka tehty, näennäinen sopu ja rauha taiteiltu ympärille. Regulus olisi huutanut valetta, valetta, valetta, jos vain olisi jaksanut – Sirius olisi tehnyt tismalleen saman, ellei olisi niin puhkikulutettu.
He todella luulivat sitä viimeiseksi yhteiseksi hetkekseen, että kaikki loppuisi nimettömään kadunkulmaukseen. Vaikkei niin pitänyt, yhtäkkiä he seisoivat aivan lähellä toisiaan, keskellä tumman muodonta ihmisaaltuetta, Reguluksen poski hipaisi Siriuksen omaa, otsa ja huulet... Kukaan ei suudellut niin syvältä ja pitkään vasten seinustan varjoa eikä palauttanut tuntoaistia takaisin yhtä hyvin kuin paratiisiton veli.