Otsikko: Aarnivalkeat
Kirjoittaja: Demeter
Paritus: Oona/Riina
Tyylilaji: hömppä, söpöily, romantiikka ja joulufiilistely
Ikäraja: K-11
Disclaimer: mun murut!
Juoni: Kämppäkavereiden jouluvalmisteluita ja toivottoman ihastuneita ajatuksia.
A/N: Oon viime aikoina ollut melko hempeällä tuulella, joten tämä teksti sai siitä osansa kaikkien jouluherkkujen kera! Osallistuu jouluhaasteeseen ja sisältää runsain määrin lepertelyä. Tässä on ensimmäinen fiilistelyosa, tulossa ainakin toinen ja ehkä kolmas. Hyvää joulun odotusta finiläiset! ♥
Aarnivalkeat
Kaakao on tummaa, paksua, lähes samettista, höyryää valkoisesta mukista houkuttelevina kiehkuroina. Oona vie mukin huulilleen varovaisesti, siemaisee malttamatta odottaa juoman jäähtymistä. Maku on suklainen ja ihanan täyteläinen, hän on seurannut sivusta kun Riina on valmistanut sen ja tullut siihen lopputulokseen, ettei kukaan, ei kukaan valmista kaakaota samanlaisella hartaudella kuin lettipäinen tyttö hänen vieressään. Maito ei ole mitään sen vähempää kuin täysmaitoa, vispilällä varovaisesti kiehuvaksi vatkattua, kaakaojauhe tummaa ja hienojakoista. Yhdessä välin Riina jopa otti kattilan pois levyltä kaataakseen kuuman maidon erillisessä kulhossa olevien pilkottujen suklaapalojen päälle, hämmensi vienosti hymyillen kunnes suklaa oli sulanut ja muuttanut maidon paksuksi ja kiiltäväksi.
Riina oli vilkaissut häntä, ja Oona oli jäänyt kiinni tuijotuksestaan, nostanut villasukkiin verhotut varpaansakin jakkaralle ja vienyt pitkän vartalonsa mahdollisimman sykkyrälle toivoen näyttävän edes puoliksi yhtä suloiselta kuin Riina, joka oli kaatanut maidon takaisin kattilaan hymyn vain syventyessä kasvoilla.
Oona ei voi sille mitään, hän on ihastunut Riinaan. Siihen tapaan, jolla tämä hymyilee hänelle, ja siihen pehmeään nauruun, joka kumpuaa tämän sisältä kun Oona on onnistunut kertomaan tarpeeksi hyvän vitsin.
Välillä Oonaa tosin pelottaa, että hän yrittää liikaa. Kertoo liikaa vitsejä, joista läheskään kaikki eivät onnistu olemaan hauskoja; kehuu liian monta kertaa Riinaa tavalla tai toisella, kuten sanomalle että tällä on tänään kaunis mekko, hiukset hienosti tai suloinen hymy; istuu niin lähelle että Riinan on pakko jo ihmetellä, mitä ihmettä hän oikein yrittää. Tekee sellaisia läpeensä toivottomia ja uskomattoman läpinäkyviä asioita, joita vastaihastuneet helposti harhautuvat tekemään.
Kyllä Oona sen tiedostaa, mutta se ei tarkoita, että hän osaisi lopettaa. Ei varsinkaan nyt, kun se on kerrankin Riina, joka istuu räsymaton verhoamalla lattialla juuri niin lähellä, että kylki hipoo Oonan reittä. Voiko sellainen olla tahatonta?
He ovat päässeet molemmat tänään aikaisin töistä. Oona odotti kahvilan pihalla että Riina riisui essun ja veti saappaat jalkaansa, seurasi lasitetuista ovista nuoren naisen hahmoa hyvästelemässä työkavereitaan ennen kuin tämä liittyi hänen seuraansa pihalle. He tarpoivat lumisateessa kotiin keittämään kaakaota, syömään suklaata ja kuuntelemaan joululauluja. Nyt kaikkeen sellaiseen on hyvin aikaa, sytytellä kynttilöitä pienen vuokrakolmion pöytätasoille ja haaveilla kaikesta pehmoisesta.
Kaakaosta tulee lämmin olo. Vatsa tuntuu täydeltä ja koko mieli on makea, mutta siitäkin huolimatta Oonan käsi kurottuu konvehtirasiaa kohden ja nappaa vielä yhden makeisen, ja niin Riinankin käsi seuraa perässä, ja se tässä ehkä on kaikkein parasta. He syövät itsensä makeasta pökerryksiin samalla, kun Antti Tuisku laulaa joululaulujaan ja kaikki on niin tavattoman, tavattoman suloista.
"Mua nukuttaa", Riina huokaisee, laskee tyhjän mukin maahan ja kellahtaa selälleen. "Ja paleltaa vähän."
"Haenko sulle viltin?"
"Ei kun tuu viereen, lämmittään?" Riina ehdottaa ja Oona ajattelee salaa, että tämä puolestaan on kaikkein kamalinta. Että Riina saattaa sanoa kaikkea tuollaista, mutta jos tämä tietäisi hänen ajatuksensa, tilanne saattaisi olla ihan eri. Sitten Riina ei välttämättä kysyisi häntä viereen pitkälleen, ei ehkä edes keittelisi kaakaotakaan. Oona ei uskalla käpertyä toisen naisen viereen, vaikka haluaisi, haluaisi niin kovasti.
"Jos mä haen kuitenkin", hän sanoo ja menee liinavaatekaapille, asettelee pehmoisimman löytämänsä viltin hellästi Riinan päälle. Riina hymyilee puolittain, mutta siitä kajastavan pettymyksen Oona varmaan keksi omassa päässään.
Miksi tunteitaan on niin hemmetin hankala tunnustaa ääneen?
♥
Riina, mä tykkään susta. Mä olen ihastunut suhun. Hei, arvaa mitä? Mä haluaisin olla sun tyttöystävä!
Oona pyörittelee lauseita päässään ja pohtii, miltä ne kuulostaisivat ääneen lausuttuina. Hän upottaa uuden neilikan kuoren läpi jatkamaan huolellisesti paineltua rivistöä appelsiinin kyljessä. Olohuone on mausteinen, jokaisen uuden painalluksen myötä ilmaan kohoaa appelsiinin makea tuoksu. Oonan sormet tuoksuvat neilikalta.
"Sitten kun on valmista, tuutko auttamaan näiden tryffeleiden kanssa?" Riina huikkaa keittiötason ääreltä kädet yltäpäältä kaakaojauheen peitossa.
"Joo", Oona vastaa hajamielisesti. Hän viimeistelee kulhollisen appelsiineja, nostaa ne sohvapöydälle joululiinan päälle.
Riina pyörittelee tryffelipalloja tummassa kaakaojauheessa. Tämän essun rintamus on suklaatahroissa, samoin suupielet. Oona jää tuijottamaan niitä ja toivoo, että voisi suudella sotkun pois.
"Muotoiletko tästä massasta lisää palloja? Niin mä kierittelen ne kaakaossa", Riina ehdottaa.
Niin he uppoutuvat työhönsä. Oona maistelee tryffelimassaa sormillaan, erottaa suklaan rikkaasta mausta lorauksen rommia. Kun hän on kauhaisemassa sitä kolmannen kerran suuhunsa, Riina tönäisee häntä leikkisästi kylkeen ja katsoo häntä toruvasti, mikä saa Oonan virnistämään ja pesemään kätensä, kaatamaan kahden lasin pohjalle tujauksen tummaa rommia avatusta pullosta. Eikä hän siltikään uskalla kertoa, ei vielä tänään.
