Kirjoittaja Aihe: Joulu 2012 Kotikolossa | RG:n hupsu joulukalenteri | S | drama, fluff | VALMIS, hyvää joulua! <3  (Luettu 24906 kertaa)

RoastedGarlic

  • pullatyttö
  • ***
  • Viestejä: 1 309
  • ilonpilaaja
    • Milkshakespeare
Milgia: Sori, en malttanut olla tekemättä noin. Toivottavasti en pilannut koko joulukalenteria mauttomuudellani :D

nauha:
Oi miten ihana kommentti! Anteeksi, en ehdi vastata siihen sen ansaitsemalla volyymillä, koska olen jo vähän myöhässä treeneistä ja haluan julkaista tämän päivän luukun tämän päivän puolella. Mutta siis tykkään että olet tykännyt luukuista ja olen kovin otettu siitä myös :)





Luukku 14


jossa korpinsulilla on hämmentävää asiaa

Pitkä valkoinen tukka valui uuninkarmin yli. Luna Lovekiva oli kivunnut leivinuunin ja katon väliin ja käpertynyt sinne suunnilleen välittömästi saapumisensa jälkeen. Se oli hänellä tapana. Uunin päällä kuulemma ajatukset kulkivat nopeammin. Ja toisaalta mahtoi hänellä olla kylmäkin, kun hän oli kävellyt koko matkan Lovekivojen talolta. Siihen uunin lämpö auttaisi mainiosti.

Ginny tarjosi Lunalle glögiä, mutta tämä pudisti päätään.

”No, mitä kuuluu?”

Yhteydenpito oli välillä hieman harvassa, sillä pöllöt eivät olleet kovin iloisia joutuessaan lentämään Lunan tällä hetkellä asuttamalle mökille saakka, se kun sattui sijaitsemaan tarkemmin määrittelemättömässä osassa Irlannin maaseutua. Lunalla oli ilmeisesti työpaikka jonkin pikkukylän leipomossa, tai antikvariaatissa; mikä nyt olikaan viimeisin, Ginny ei muistanut.

”Kesytin yhden suden. Tein kellarin täyteen nokkoshilloa.”

”Suden?” Ginny nosti jalat pöydälle, yritti nyhryttää tyynyt mukavammin selkänsä ja niskansa taakse ja kuunteli lähinnä puolella korvalla.

”Joo, ihan tavallisen. Se tykkää jahdata minun suojeliustani. Rolf sanoi, että susien kesyttäminen ei ole temppu eikä mikään, eikä se sitten ollutkaan.”

”Uu, kukas tämä Rolf on?”

Luna ei ymmärtänyt vihjailua Ginnyn äänensävyssä, vaan vastasi lähes lakoniseen tapaansa.

”Irlannin laajalevikkisimmän taikaolentolehden päätoimittaja. Olen lähetellyt artikkeleita satunnaisesti. Mitä nyt on tullut kirjoiteltua vuosien mittaan varastoon. Ja sitten pari tilauksestakin, kun Rolf tykkäsi niistä ensimmäisistä.”

”Olet siis löytänyt Irlannista muutakin kuin jästiseuraa?”

”Juu.”

Ginny mietti hetken, hörppäsi hieman glögiä ja kurtisti sitten otsaansa ennen kuin tuli siihen tulokseen, että seuraava kysymys oli paikallaan.

”Pitäisikö minun sitten tietää tämä Rolf koulusta? Vai onko se joku harmaahapsinen setä?”

”Valmistui ilmeisesti juuri ennen kuin me mentiin ekaluokalle.”

”Tupa?”

”Puuskupuh.” Luna hymyili.

Ginnyäkin hymyilytti, kun hän ajatteli, kuinka Luna oli ehtinyt tutustua Rolfiin niin hyvin ja onnistunut silti olemaan tajuamatta, että meneillä saattoi olla jotakin muutakin kuin ammatillista kiinnostusta, jopa hänen itsensä puolelta. Mielikuva Lunasta istumassa dublinilaisessa pubissa olemassa ymmärtämättä Rolfin hienovaraisia vihjauksia tuntui niin aidolta, että Luna olisi yhtä hyvin voinut kuvailla tilanteen itse, mikäli olisi jo saavuttanut ymmärryksen vaiheen ja tullut tietoiseksi aiemmista havainnointiongelmistaan, jotka siis tällä hetkellä olivat varsin nykyisiä. Jostain syystä, Ginny ei tiennyt miksi, tässä mielikuvassa Rolfilla oli tuuhea parta.

Lily juoksi ovesta sisään ja hyppäsi Ginnyn syliin sellaisella voimalla, että glögiä läikkyi.

”Äiti, saanko minä kanelikeksin?”

”No ota. Kunhan laitat ensi kerralla samanpariset villasukat!”

Luna kierähti vatsalleen ja katseli pörröttyneen otsatukkansa alta, kuinka Ginny rupatteli tyttärensä kanssa. Tuntui hassulta ajatella, että Ginny oli ehtinyt hankkia kolme lasta, noin vain tehtailla kuin se olisi maailman yksinkertaisin asia. Olikohan se?

”Ginny? Millaista on olla äiti?”

Lily oli äänestä päätellen jo portaissa kekseineen päivineen.

”Kuinka niin?”

”No kun minun korpinsulkani väittivät, että minä olisin ensi jouluna. Äiti.”

Koko ajatus oli Lunasta täysin absurdi. Toisaalta korpinsulat olivat yleensä oikeassa. Mutta ei kai vuodessa ehtisi hankkia kuin parhaimmillaankin yhden lapsen, ja korpinsulat olivat ärsyttävän hanakasti ennustaneet kahta. Jos ne olivat väärässä lukumäärän suhteen, niin mikseivät ajankohdankin. Silti koko homma nakersi ikävästi takaraivossa.

”Älä huoli, se on mukavaa”, sanoi Ginny, joka ei vähäisimmissäkään määrin uskonut korpinsulkaennustuksiin ja halusi mieluusti vaihtaa puheenaihetta. ”Mitäs Xenofiliukselle kuuluu?”
"Pardon me for breathing , which I never do anyway so I don't know why I bother to say it, oh God I'm so depressed. Here's another one of those self-satisfied doors. Life! Don't talk to me about life." -Marvin

Milgia

  • Kapteenska
  • ***
  • Viestejä: 1 789
  • He'd be Her Bert.
Ei, se ei ollut yhtään mautonta, yllätyin vaan suuresti :D kun se oli jotakin sellaista mitä en osannut odottaa. Ja sitä paitsi kukapa nyt ei haluaisi olla Teddyn ihastuksen kohde.

Tämä alku oli vähän wtf kunnes tajusin olevan kyse Lunasta. Kiintoisaa minkälaisen persoonan oletkaan Lunasta luonut.

Lainaus
. Lunalla oli ilmeisesti työpaikka jonkin pikkukylän leipomossa, tai antikvariaatissa; mikä nyt olikaan viimeisin, Ginny ei muistanut.
Kaikkea sitä, aika kiintoisa tämä Lunan elämäntapa, en nyt muuta sanaa keksi tähän. Hauskaa myös, kuinka Luna kertoo Rolfista. Luulin jo että olet unohtanut koko miehen.

Lainaus
Jostain syystä, Ginny ei tiennyt miksi, tässä mielikuvassa Rolfilla oli tuuhea parta.
Uuu, Rolf on vanhempi (herras?)mies, tämäpä menee kiinnostavaksi ;) no ei kauheasti vanhempi mutta jonkin verran kuitenkin.

Lainaus
Lily juoksi ovesta sisään ja hyppäsi Ginnyn syliin sellaisella voimalla, että glögiä läikkyi.
BAZINGA! tuli mieleeni tästä  ;D EIKÄ! Mikä kysymys Lunalta, oikein mainio siis mutta en osannut odottaa sitä en etenkään Lunalta vaikka tiedänkin, että hänkin saa lapsia joskus.

Hauska luukku oli tämä, hieman erilainen, niin lunamainen, että oli oikein hyvää vaihtelua vaikka pidänkin kovin kaikesta muusta ja Kotikolosta!

M
But deep within my soul, I'm glad the times have changed
As long as rock and roll and the Chevys stay the same.

It was me and you and Chevy.

RoastedGarlic

  • pullatyttö
  • ***
  • Viestejä: 1 309
  • ilonpilaaja
    • Milkshakespeare
Milgia: Laskin sen varaan että haluaisit ;)
Mä ajattelin, että olisi hauskaa, että edes joku noista Harryn ikäpolven tyypeistä tapaisi puolisonsa vasta kolmekymppisenä, enkä sitten voinut vastustaa ajatusta siitä, että voisi kuvata tilanteen, jossa Luna ja Rolf ovat jo tutustuneet mutta eivät vielä yhdessä, kun kerran kaikki tiedämme, miten lopulta käy (ja korpinsulatkin taitavat olla oikeassa, koska Lorcan ja Lysander <3).


A/N: Haluun tollasia lapsia. Etenki Rosen.




Luukku 15

jossa etsitään tarmokkaasti

Neljä huopatöppösiin peittynyttä jalkaa hiiviskeli ympäri Kotikoloa. Jalkojen omistajat käyttäytyivät kuin parhaatkin salaiset agentit ja yrittivät olla salamyhkäisiä, vaikka tosiasiassa kukaan heidän kohtaamistaan aikuisista ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota: ei Arthur, joka istui sohvalla lukemassa Päivän Profeettaa, eivät Ron ja Hermione, jotka olivat vallanneet yhden käytävän valaakseen kynttilöitä, eikä liioin edes Molly, joka oli niin keskittynyt tryffeleiden muotoiluun, ettei olisi huomannut vaikka Roxanne ja Rose olisivat tehneet jotain hälyttävämpääkin kuin vain availleet kaappeja.

”Oletko sinä ihan varma että ne on täällä jossain?” Rose kuiskasi, kun he pääsivät kuuloetäisyyden ulkopuolelle kolmannen kerroksen portaikkoon. He olivat käyneet huoneita läpi koko aamupäivän ja löytäneet tähän mennessä seuraavaa: hiirenpesän eteisen kenkähyllyn takaa (hylättyyn kenkään muuttanut hiiri oli vain hymyillyt heille), pölyisiä huispausjoukkueen viirejä Ronin sängyn alla lepäävästä lupaavalta näyttäneestä valkoisesta pahvilaatikosta, sekä kasan Ginnyn nuoruusaikaisia päiväkirjoja, joiden kohdalla oli onnellinen sattuma, ettei Roxanne vielä osannut lukea riittävän hyvin saadakseen selvää Ginnyn suttuisesta käsialasta, kun taas Rose puolestaan kauhistui ajatuksestakin, että jonkun päiväkirja häpäistäisiin lukemalla sitä salaa.

”Totta kai ne on täällä jossain, missä muuallakaan ne olisi!”

Rosella oli itse asiassa pieni epäilys, että heidän joululahjansa saattaisivat hyvinkin olla piilotettuina jonkin taialla suljetun oven taakse. Ei hän kuitenkaan oikeastaan huomautuksistaan huolimatta olisi halunnut pilata hauskaa leikkiä. Jos Roxanne oli noin iloinen siksi, että sai kuvitella vielä jossain vaiheessa löytävänsä kasan paketteja, joista osan päältä voisi sitten tunnistaa oman nimensä, ei Rose halunnut sitä riemua pilata. Olihan sentään hauskaa kuvitella, että pääsisi tunnustelemaan ja ravistelemaan omia lahjojaan hieman etukäteen. Ihan vain kuvitella.

”Nostetaan yhtä aikaa”, Roxanne komensi. He olivat Mollyn ja Arthurin makuuhuoneessa ja Roxannen mielestä nurkassa lepäävä arkku oli äärimmäisen epäilyttävä. Mutta vaikka hän laski kolmeen kuinka monta kertaa ja vaikka he joka kerralla nostivat kantta pienten käsivarsiensa ja pulleiden kämmeniensä koko voimalla, arkku ei avautunut.

”Rox?”

”Mhm?”

”Siinä on lukko. Niin että se on varmaan lukittu.”

”Voi hitto!”

”Rox!”

Roxanne vain virnisti Rosen järkyttyneelle ilmeelle. Sitten hän tarttui tämän käteen.

”Tule, etsitään ullakolta!”

Rose oli sanomaisillaan, ettei ullakolle saanut mennä, mutta Roxanne keskeytti härnäten:

”Mistäs tiedät, onko sinulle yhtään pakettia, jos ei löydetä niitä!”

Kuva kimmeltäväkantisesta Katsaus yksisarvisten historiaan –niteestä nousi elävänä Rosen verkkokalvoille. Sitä hän oli toivonut, ja tuntui pahalta ajatella, ettei saisi yhtäkään lahjaa. Niinpä hän seurasi Roxannea ullakolle. Lahjoja ei löytynyt, mutta Rosen mielenrauhan turvaamiseksi riitti, ettei käynyt niin kamalalla tavalla, että olisi löytynyt lahjapino, jossa olisi ollut kaikille muille osoitettuja paketteja. Oikeastaan hän oli salaa tyytyväinen. Perusteellisen etsintäretken lopputulos nimittäin todisti, että hän oli ollut oikeassa lahjojen taialla piilottamisen suhteen, ja oikeassa olemisen tunteessa oli Roselle joululahjaa jo melkein, muttei ihan, riittävästi.
"Pardon me for breathing , which I never do anyway so I don't know why I bother to say it, oh God I'm so depressed. Here's another one of those self-satisfied doors. Life! Don't talk to me about life." -Marvin

Milgia

  • Kapteenska
  • ***
  • Viestejä: 1 789
  • He'd be Her Bert.
Ikävää kun alkukappaleesi oli kokonaan niin hyvä ja niin pitkä niin sitä on hankala lainata tähän kokonaan :D

Lainaus
sekä kasan Ginnyn nuoruusaikaisia päiväkirjoja, joiden kohdalla oli onnellinen sattuma, ettei Roxanne vielä osannut lukea riittävän hyvin saadakseen selvää Ginnyn suttuisesta käsialasta, kun taas Rose puolestaan kauhistui ajatuksestakin, että jonkun päiväkirja häpäistäisiin lukemalla sitä salaa.
Mutta tämä oli pakko lainata, kohta tässä on koko ficci mutta tämä oli niin mainio :D

Lainaus
Kuva kimmeltäväkantisesta Katsaus yksisarvisten historiaan –niteestä nousi elävänä Rosen verkkokalvoille. Sitä hän oli toivonut, ja tuntui pahalta ajatella, ettei saisi yhtäkään lahjaa.
Voin vaan kuvitella sen kannen XD ja että en itse haluaisi sellaista ällöttävää tyttöjuttua.

Lainaus
Perusteellisen etsintäretken lopputulos nimittäin todisti, että hän oli ollut oikeassa lahjojen taialla piilottamisen suhteen, ja oikeassa olemisen tunteessa oli Roselle joululahjaa jo melkein, muttei ihan, riittävästi.
No tässä nyt on jo melkein koko tämä ficci :D mutta ah, joku on perinyt äidiltään hieman ominaisuuksia ja luulen, että Ron ei pidä tästä yhtään...

Tämä oli hauska ja oli kivaa kun keskityttiin oikeasti pelkkiin lapsiin niin, että ne puuhasivat keskenään eikä jonkun meille jo tutun aikuisen kanssa. Kiitos!

M
But deep within my soul, I'm glad the times have changed
As long as rock and roll and the Chevys stay the same.

It was me and you and Chevy.

RoastedGarlic

  • pullatyttö
  • ***
  • Viestejä: 1 309
  • ilonpilaaja
    • Milkshakespeare
Milgia: Mitä ällöttävää tyttöjuttua, uskottava tietoteoshan tuo on! :D Tykkäsin kirjoittaa Rosea kun siitä tuli hermionemainen ihan itsestään. Toivottavasti tykkäät tämän päivän luukusta, vaikka siinä on aikuisia ja lapsia yhtä aikaa... Hehe.





Luukku 16

jossa ollaan reppuselässä ja puhutaan lohikäärmeistä


Charlie Weasley kieltäytyi mainitsemasta äitinsä kuullen, millä keinoin hän oli matkustanut Atlantin yli, sillä hän oli melko vakuuttunut, että kulkutapa olisi ollut Mollyn mielestä aivan liian riskialtis. Sen sijaan hän tönäisi sormenpäällään ovensuussa roikkuvaa tuulikelloa niin, että se alkoi soittaa erästäkin joulusävelmää, ja huikkasi sitten myöntävän vastauksen Mollyn ääneen, joka hellan äärestä kuului kysyvän, kelpaisiko kanakeitto pitkästä matkasta toipumiseen.

Charlie käveli portaisiin, joiden lukumäärän hänen jalkansa muistivat täydellisen varmasti, ja etsiytyi vanhaan huoneeseensa, jossa Teddy Lupin istui hetekalla lukemassa jotakin, mikä oli lattialle sulavista lumihiutaleista päätellen juuri saapunut pöllöpostilla ikkunaan ja mikä oli mitä ilmeisimmin syy hänen leveään hymyynsä.

”Morjens, kämppis”, Charlie tervehti, ja Teddy kohotti katseensa.

”Moikka! Mitäs Argentiinaan?”

Charlie heitti putkikassinsa lattialle ja rysähti itse punkalle rötväämään kädet ristittyinä niskan taakse.

”Mitäs sinne. Tasankolohikäärmeet on yhtä äkäisiä kuin ennenkin”, Charlie sanoi ja kohotti nilkkaansa niin, että lahje valui ja paljasti jäntevän, karvaisen säären alaosaa halkovan palovammaviirun.

”Oho, aika kipeän näköinen!”

”Njäh, mitäs noista. Hienoja elukoitahan ne on, kun hommaan pääsee sisälle. Ja onhan siellä nyt hitosti paljon kivemmat sääolosuhteet kuin Englannissa. Joka ilta voi uida merivedessä, joka on lämpimämpää kuin täällä suihkun hanasta tulee vartin odottelun jälkeen. Että sinne vaan uraa tekemään, jos koulun jälkeen on tylsää. Väännät itsestäsi kunnon viikingin näköisen niin kaikki latinonaiset jonottaa sun luo kuule”, hymyili Charlie, joka oli melko vakuuttunut, että pieni provosointi voisi savustaa Teddystä ulos uutisia, jotka saattaisivat liittyä hänen nyrkkiinsä puristamaan kirjekuoreen.

Teddy vain hymähti.

Raolleen jääneestä ovesta kurkisti pieni punainen pää, jota seurasi pyjaman hihaan verhoutunut käsi.

”Charlie-setä?”

”No kukas se siellä! Ettei olisi meikäläisen lempparikummipoika!”

Hugo käveli sisään ja istahti Charlien sängylle suunnilleen tämän mahan kohdille. Hän nosti jalkansakin peiton päälle ja halasi niitä niin, että hänen nenänsä painui polviin. Charlie kohottautui kyynärpäidensä varaan nähdäkseen paremmin.

”Oletpas sinä kasvanut! Montako vuotta?” Hugo nosti neljä sormea. ”Ei näin vanhana enää pysy perässä kun te kasvatte niin nopeasti”, Charlie totesi ja tökkäsi Hugoa kylkeen niin, että tämä alkoi kikattaa.

”Toitko sinä minulle joululahjan?”

”No mutta eihän nyt sellaista kerrota etukäteen!”

Hugo hypähti lattialle ja kierähti räsymatolla lähemmäs Charlien kassia, jonka sisällä mahdollisesti odottava joululahja kuumotti niin, että hyvä kun hän pystyi pitämään näppinsä erossa.

”Tsot, eipäs mennä kaivelemaan!”

Charlie nousi, niksautti selkänsä ja ojensi sitten kätensä Hugolle.

”Hyppääs reppuselkään, niin mennään katsomaan, onko äiskä laittanut sitä keittoa, mitä lupasi!”

Niin Hugo unohti lahja-ajatuksen ja päätyi keittokulhollisen ääreen, vaikka oli juuri vähän aikaa sitten syönyt iltapalan ja vaikka hänet oli itse asiassa jo peitelty nukkumaankin, ennen kuin Charlien saapuminen oli pistänyt suunnitelmat uusiksi. Kanakeittoviikset ylähuulellaan hän hymyili sedälleen pöydän yli.

”Toitko sinä minulle oikean lohikäärmeen, Charlie-setä?”
"Pardon me for breathing , which I never do anyway so I don't know why I bother to say it, oh God I'm so depressed. Here's another one of those self-satisfied doors. Life! Don't talk to me about life." -Marvin

Milgia

  • Kapteenska
  • ***
  • Viestejä: 1 789
  • He'd be Her Bert.
No ällöttävä tyttöjuttu se on...

Oot tehny Charliesta aivan ihanan! Oikein mukavaisa ja semmoinen, no semmoinen kenet haluaisin oman poikani kummisedäksi.

Lainaus
”Oletpas sinä kasvanut! Montako vuotta?” Hugo nosti neljä sormea. ”Ei näin vanhana enää pysy perässä kun te kasvatte niin nopeasti”, Charlie totesi ja tökkäsi Hugoa kylkeen niin, että tämä alkoi kikattaa.
Oi tykkään kuinka Charlie tulee lapsien kanssa toimeen :)

Lainaus
Kanakeittoviikset ylähuulellaan hän hymyili sedälleen pöydän yli.

”Toitko sinä minulle oikean lohikäärmeen, Charlie-setä?”

Niin mainio, hyvä tuuleni vain parani tästä ja se on oikein hyvä saavutus koska tätä ennen jo olin varsin hyväntuulinen ^^ kiitos taas hauskasta luukusta ja siitä, että nyt Charlie on saanut minun päässäni syvennystä hahmoonsa.

M
But deep within my soul, I'm glad the times have changed
As long as rock and roll and the Chevys stay the same.

It was me and you and Chevy.

RoastedGarlic

  • pullatyttö
  • ***
  • Viestejä: 1 309
  • ilonpilaaja
    • Milkshakespeare
Milgia: Mäkin tykkään Charliesta. Se on hurjan sympaattinen <3





Luukku 17

jossa misteli tuo muistoja


Arthurin ullakolta leijuttamat joulukoristelaatikot olivat niin pölyisiä, että he Mollyn kanssa yskivät molemmat niitä availlessaan. He yrittivät kuitenkin yskiä hiljaa, sillä oli hyvin varhainen jouluaattoaamu ja koko muu perhe nukkui vielä.

”Tähti kuusen latvaan”, Molly ojensi. Arthur tarttui tähteen ja kurkotti kuuliaisesti kiinnittämään sitä kuuseen, muttei aivan ylettynyt ja joutui turvautumaan taikasauvaansa.

”Paperikelloja”, totesi Molly tomerasti seuraavan laatikon sisällöstä. He leyhäyttelivät kiinni taitellut paperikellot avonaisiksi, yhden kerrallaan. Ne napsahtelivat ja hulmahtelivat, ja kun Molly heilautti sauvaansa, ne kohosivat ilmaan ja seurasivat hänen ohjeitaan kiinnittyen lopulta roikkumaan katonrajaan ympäri taloa.

”Laitetaanko sitten nämä kynttilät kuuseen?” kysyi Arthur.

Molly katsasti kriittisellä silmällään kasan valkoisia, osin poltettuja kynttilöitä ja tuli siihen tulokseen, että ne olivat vallan kelvollisia. Hän nyökkäsi. He ripottelivat kynttilöitä oksille niin runsaasti, että oli pieni ihme, että kuusi ylipäätään erottui niiden alta. Taian kevyellä avustuksella hennoimmatkin oksat jaksoivat kantaa kynttilän painon.

”Hyvä?”

”Katsotaan”, sanoi Molly ja leimautti tulitaian, joka sytytti jok’ikisen kynttilän liekin.

”Juu, todella hyvä.”

He seisoivat ääneti tuijottamassa huumaavan kaunista kuusta. Molly nojasi päänsä Arthurin olkapäähän, tai jos nyt ei aivan sinne asti yltänyt, niin olkavarteen kuitenkin.

”Olikos siellä laatikoissa vielä jotakin?” Molly havahtui, kun jostakin ylemmästä kerroksesta kuului rasahdus.

Arthur nosteli tyhjiä laatikoita pinoon yhden toisensa jälkeen, kunnes sitten viimeisestä nappasi jotakin vihreää.

”Muistatkos tämän?”

Molly hymyili leveästi. Totta kai hän muisti, kirkkaammin kuin eilisen. Arthur roikotti kädessään mistelinoksaa, jonka alla he olivat vaihtaneet ensisuudelmansa rohkelikkojen oleskeluhuoneen hämärässä. Kun Molly oli kipittänyt nukkumaan – ei hän toki unta ollut saanut moneen tuntiin – Arthur oli taittanut oksan taskuunsa ja vetänyt sen esiin sitten seuraavana jouluna saaden Mollyn miltei kyyneliin.

”Tulepas tänne, vaimoseni”, sanoi Arthur, kahmaisi Mollyn luokseen ja kohotti mistelin tämän otsalle. Molly nousi varpailleen ylettyäkseen paremmin.
"Pardon me for breathing , which I never do anyway so I don't know why I bother to say it, oh God I'm so depressed. Here's another one of those self-satisfied doors. Life! Don't talk to me about life." -Marvin

Milgia

  • Kapteenska
  • ***
  • Viestejä: 1 789
  • He'd be Her Bert.
Tästä minä pidän! canonparitus ja joulukuusenkoristelu on aivan ihana yhtälö ^^

Oi kun sinä vaan kuvailet niin elävästi tuotakin kun he laittavat koristeita ja kun kellot avautuvat ja kaikkea ...

Lainaus
He ripottelivat kynttilöitä oksille niin runsaasti, että oli pieni ihme, että kuusi ylipäätään erottui niiden alta. Taian kevyellä avustuksella hennoimmatkin oksat jaksoivat kantaa kynttilän painon.
Ihana kuusi, minäkin tahdon tuollaisen joka on aivan täynnä kynttilöitä. Sieluni silmin nyt näen tämän kuusen ja olen yhtä vihreä kuin kuusi. Tämän pätkän tunnelma on muutenkin niin ihana ja semmoinen, missä rauhoitutaan muiden joulukiireiden keskellä koristelemaan kuusta yhdessä.

Lainaus
He seisoivat ääneti tuijottamassa huumaavan kaunista kuusta. Molly nojasi päänsä Arthurin olkapäähän, tai jos nyt ei aivan sinne asti yltänyt, niin olkavarteen kuitenkin.
Aawww.

Lainaus
”Tulepas tänne, vaimoseni”, sanoi Arthur, kahmaisi Mollyn luokseen ja kohotti mistelin tämän otsalle. Molly nousi varpailleen ylettyäkseen paremmin.
lfgjkgjgkjfgkjih ♥ tykkääntykkääntykkään tästä ihanasta ja söpöstä arkihöpsöttelyromantiikasta. Miten ihmiset voikaan olla näin söpöjä? Niin näen tän hetken ja mun sydän valuu siirappina tonne keittiön pöydän alle :3

M
But deep within my soul, I'm glad the times have changed
As long as rock and roll and the Chevys stay the same.

It was me and you and Chevy.

Monta uutta luukkua ja monta "uutta" hahmoa ja minä sen kun laahaan jäljessä kommentoinnin kanssa, vaikka joka päivä käyn lukemassa...

Pidän kovasti siitä, miten sä kuvaat tekstissäsi jotenkin niin elävästi kaikki hahmot, varsinkin lapset. Tästä esimerkkinä vaikka toi 15. päivän Rosen ja Roxannen joululahjanmetsästysluukku, joka on yksi lemppareistani. Rose tullut niin äitiinsä, että luin koko luukun naama ihan merkillisellä virneellä.

Hauskaa, että Lunakin kaikessa suloisessa lunamaisudessaan tuli kyläilemään Kotikoloon. Nokkoshillot ja kaikki, Luna on ihana. Olin jotenkin tyylikkäästi onnistunut aikaisemmin sivuttamaan koko Rolfin olemassaolon, joten nyt herra tuli mulle ihan täysin uutena hahmona. Ja vai sellaista ovat korpinsulat lupailleet ensi joululle! (Awws, vauvat ♥)

Charlie on mahtava rempseä setä/eno. Just sitä tyyppiä, jolta eivät tarinat lopu! Uteluyritykset Teddyn ihastuksesta saivat hymyilemään.

17. päivän luukku jälleen ihanaa Molly/Arthuria, jee! ♥

Kamalan ympäripyöreä, ihkuttava ja kaikkea jo sanottua toistava kommentti, mutta pointti (oli mulla kai joku sellainenkin) oli, että tykkään yhä ihan hirveästi ja luen joka päivä innolla uuden luukun, ja että yritän kovasti ottaa itseäni niskasta kiinni ja kommentoida seuraavan kerran vähän aikaisemmin ja fiksummin.
“Our lives are not our own. We are bound to others, past and present, and by each crime and every kindness, we birth our future.”

Cilla

  • ***
  • Viestejä: 74
Melkein joka päivähän tätä on tullut tunnollisesti luettua, mutta nyt vasta laitan kommenttia. Tämä on jollain tavalla niin oikeanlainen, voiko parempia hahmoja valita joulukalenteriin kuin Weasleyn perhe? Kalenterin luukut henkivät joulutunnelmaa ja niitä lukiessa tulee muisteltua, miten kirjoissa juhlittiin joulua Kotikolossa. Minulle kelpaavat myös fanonparitukset, mutta tähän joulukalenteriin sopivat kyllä ehdottomasti canonin parit. Itse asiassa luukkua 13 lukiessa tuli jopa vähän kulmia rypisteltyä, kun siinä ei mentykään ihan canonin mukaan, vaikka kuten nauha olikin jo kommentoinut osuvasti: Teddyn ja Victoiren yhdessäolo epilogin aikana ei välttämättä tarkoita sitä, että he menisivät lopulta naimisiin.
 
Molly/Arthur paritus on erityisen onnistunut tässä kalenterissa. Olet kirjoittanut heistä sellaiset kuin heidän voisi kuvitella olevan kirjojen perusteella. Molly huolehtii ja hössöttää vierailevasta katraasta ja jouluvalmisteluista, siinä on ihanaa aitoutta, jonka olet kuvannut osuvasti. Kuvaamasi yksityiskohdat, kuten Weasley-neuleiden kutominen, kokkailut yms, ovat niin Mollyä kuin vain jokin asia voi olla. Arthurkin on aivan oma itsensä, tuollaisia vähän hassuttelevia kohtia. Mieleen tulee juuri nyt vaaleanpunainen villapaita -kohta, josta toki voisi heti ajatella, ettei se punahiuksiselle ihan sopiva ole, mutta Arthur kuitenkin ehdottaa Rosea lahjan saajaksi.

Jokaisen luukun kohdalla olen nauttinut mukavan virheettömästä tekstistä, josta huokuu tunnelmallisuutta. Kirjoitustyylisi sopii tällaiseen jouluiseen tunnelmointiin. Lukujen otsikot ovat kekseliäitä. On hauska arvuutella pienen paljastuksen luettuaan, että mitä luukussa oikein onkaan luvassa ja kuinka otsikossa luvattu asia liittyy tekstiin.

Omat suosikkiluukkuni tähän asti ovat olleet luukut kahdeksan ja neljätoista. Kahdeksikossa Fleurin ja Billin lapset ovat suloisia, hauska tuo yksityiskohta siitä, että lapset ovat perineet hiustensa värin äidiltään, mutta Louis on sitten perinyt kasvoihinsa kaikki Weasleyn pisamat. Luukku tuo myös sopivan hienovaraisesti esille, kuinka Molly ja Fleur ovat oppineet tulemaan toimeen toistensa kanssa.

Lainaus
”Voidaanko laittaa niihin vähän pippuria, grand-mère? Se korostaa makua. Äiti tykkäisi.”

Edes ranskalaisen keittiön kummallisuuksien tunkeutuminen Kotikolon maaperälle ei ollut omiaan häiritäkseen Mollyn hyvää mieltä.
Tämä oli pakko lainata, yksinkertaisesti parhaiten mieleen jäänyt kohta kalenterista.

Luukussa 14 sitten puolestaan Luna oli niin Luna, oma itsensä. Olen huomannut lämpeneväni Lunan hahmolle. Minulle Luna on oikeastaan aina ollut hyvin neutraali hahmo, joka ei herätä tunteita puolesta tai vastaankaan. Mitä enemmän olen lukenut Lunasta kertovia ficcejä, sitä nopeammin Luna on siirtynyt neutraalista sinne kivojen hahmojen joukkoon. Luna on mielenkiintoisella tavalla täysin omanlaisensa persoona, niin myös tässä. Ginnyn mielikuva siitä, ettei Luna edes ymmärtäisi Rolfin vihjauksia, sai hymähtelemään. Korpinsulat, vaikkei Ginny niiden ennustuksiin uskokaan, olivat kuin piste i:n päälle.

Kiitos lukukokemuksesta ja mielenkiinnolla seuraan joulukalenteria loppuun asti. : )
from the road where the cars never stop going through the night
to a life where I can watch the sun set and take my time

Milgia

  • Kapteenska
  • ***
  • Viestejä: 1 789
  • He'd be Her Bert.
Nyt mun on pakko takertua tähän asiaan.

Lainaus
Itse asiassa luukkua 13 lukiessa tuli jopa vähän kulmia rypisteltyä, kun siinä ei mentykään ihan canonin mukaan, vaikka kuten nauha olikin jo kommentoinut osuvasti: Teddyn ja Victoiren yhdessäolo epilogin aikana ei välttämättä tarkoita sitä, että he menisivät lopulta naimisiin.
Ja hei vaikka ne meniskin naimisiin, ei se tarkoita sitä että niiden pitäisi olla toistensa ensi-ihastukset. Tämä ficci kuitenkin tapahtuu 2012 ja epilogin tapahtumat 2017, aika monta vuotta aikaa ihastua suuntaan ja toiseen ja olla myös muitakin rakkaussuhteita.

M
But deep within my soul, I'm glad the times have changed
As long as rock and roll and the Chevys stay the same.

It was me and you and Chevy.

RoastedGarlic

  • pullatyttö
  • ***
  • Viestejä: 1 309
  • ilonpilaaja
    • Milkshakespeare
Äh, en ehdi vastailla kommentteihin, saavun tekemään sen myöhemmin! Tässä tämän päivän luukku!



Luukku 18

joka saattaa sisältää pähkinää

Maapähkinävoi oli Mollylle mysteeri. Hän ei ollut vielä kymmenessäkään vuodessa täysin toipunut siitä hämmennyksestä, mitä sen kirjoittaminen joulun ostoslistaan tuotti. Molly ei nähnyt kuitenkaan mitään syytä olla ilahduttamatta Percyä, joka tyttöystäväänsä esitellessään oli heti kärkeen ilmoittanut, että maapähkinävoita paahtoleivän päälle pitäisi olla saatavilla, jotta hän kehtaisi Audreyn tuoda Kotikoloon lainkaan. Sitä paitsi Audreyn kanssa oli helppo tulla toimeen, koska hän oli huolitellun pintansa ja tiukan kontrollinsa alla yllättävän räiskyvä ja ulospäin suuntautunut.

Ja kuinka Molly anopin asemassa voisi muuta kuin rakastaa naista, joka antoi miehensä nimetä esikoistyttären äitinsä mukaan? Niinpä, kun Percy perheineen seisoi ovella jouluaattoiltana, Molly riensi halaamaan heitä kaikkia pitkään ja lämpimästi. Percyllä oli musta, pitkä villakangastakki ja vanhat tutut sarvisankalasit. Audrey, Molly ja Lucy olivat pukeutuneet samanlaisiin helmenvalkeisiin huopaviittoihin. Tyttöjen hiukset olivat kiharalla, varmaankin ennemmin lumen ja kosteuden jäljiltä kuin siksi, että niitä olisi kiharrettu.

”Hei, Molly”, Audrey tervehti. Vuodet Englannissa eivät olleet häivyttäneet hänen amerikkalaista korostustaan kuin hieman. Todennäköisesti hän ei nähnyt syytä yrittää kotioloissa, vaikka Molly olikin varma, että Audrey kykenisi työolosuhteissa puhumaan niin täydellistä brittienglantia, ettei kukaan huomaisi hänen olevan alun perin muualta.

Vaikka Percy oli suhtautunut taikaministeriöön melko karsaasti sodan jälkeen ja painunut töihin Bostoniin, oli hän loppujen lopuksi päätynyt ylipuhumaan Audreyn lasten kouluttamiseen Britanniassa. Molly oli ollut tämän päätöksen kuullessaan pohjattoman onnellinen, ja niin hän oli nytkin kun Moll ja Luce kihersivät kylki kyljessä seinää vasten odottamassa toimintaohjeita äidiltään.

Percy oli loppujen lopuksi se, joka ilmoitti tytöille, että nämä saisivat viedä tavaransa Percyn makuuhuoneeseen ennen kuin voisivat tulla keittiöön tervehtimään Arthur-pappaa. Audreyn kengät kopisivat lautalattialla, kun hän kiiruhti keittiöön niin nopeasti kuin kynähame antoi myöten.

”Tässä olisi pekaanipähkinäbrownieita”, hän hymyili ja laski lahjanarulla suljetun paperipussin pöydälle, ”ei teiltä sattuisi löytymään munatotia?”

Percy vilkaisi vaimonsa perään, mutta päätti jättää tämän ja Mollyn rupattelemaan ja raahata lahjakassin eteisestä kuusen alle. Percy oli ollut hyvin tiukka sen suhteen, että hänen lapsilleen ei höpötettäisi joulupukista totena.

”Toit sitten koko talon mukana?” naurahti Arthur nähdessään Percyn kantamukset.

Hänellä ei ollut kuitenkaan aikaa kuunnella Percyn vastausta, sillä Moll ja Luce juoksivat huoneeseen ja Lucy ilmoitti vakavalla naamalla, että isoisällä olisi parempi olla hänelle kauhea kasa lahjoja odottamassa aamua. Arthur nauroi ja kehotti tyttöjä hyppäämään sohvalle: oli jo aikakin päästä lukemaan joulusatuja.
"Pardon me for breathing , which I never do anyway so I don't know why I bother to say it, oh God I'm so depressed. Here's another one of those self-satisfied doors. Life! Don't talk to me about life." -Marvin

Milgia

  • Kapteenska
  • ***
  • Viestejä: 1 789
  • He'd be Her Bert.
Uuuu, teit Audreysta amerikkalaisen. Hauskaa ja etenkin kun muistit tuon maapähkinävoin jota Molly niin hämmästelee ;)

Joka se on oma mielikuvitukseni tai jotakin mutta Percylle sopii vallan mainiosti musta neuletakki ja näyttää jopa hotilta siinä.

Lainaus
Molly oli ollut tämän päätöksen kuullessaan pohjattoman onnellinen, ja niin hän oli nytkin kun Moll ja Luce kihersivät kylki kyljessä seinää vasten odottamassa toimintaohjeita äidiltään.
Aaaw söpöjä ja ujosia tyttöjä pus.

Lainaus
Percy oli loppujen lopuksi se, joka ilmoitti tytöille, että nämä saisivat viedä tavaransa Percyn makuuhuoneeseen ennen kuin voisivat tulla keittiöön tervehtimään Arthur-pappaa.
Hmph, omaan silmääni ja korvaani tuo pappa-sana särähtää todella paljon, pidän itse enemmän vaarista varsinkin kun on kyse Arthurista, mutta sinun valintasi. (Voidaanhan se pistää myös Percyn kummallisuuden piikkiin.)

Lainaus
...sillä Moll ja Luce juoksivat huoneeseen ja Lucy ilmoitti vakavalla naamalla, että isoisällä olisi parempi olla hänelle kauhea kasa lahjoja odottamassa aamua. Arthur nauroi ja kehotti tyttöjä hyppäämään sohvalle: oli jo aikakin päästä lukemaan joulusatuja.
Ihana Lucy! Ja voi, olisi kivaa jos Arthur lukisi mullekin joulusatuja. Tuo viimeinen lause oli niin suloinen kylllä, hihi.

M
But deep within my soul, I'm glad the times have changed
As long as rock and roll and the Chevys stay the same.

It was me and you and Chevy.

pihlajanmarja

  • Cool, jee jee
  • ***
  • Viestejä: 1 708
Luin nää kaikki luukut putkeen ja voi kun tuli ihana joulumieli! Onneksi enää ei tarvitse kauhean pitkään odottaa. :-D Tykkään Weasleyn perheestä ihan hirmuisesti, ja varsinkin tällaiset canonia mukailevat 3rd gen ficit on lähellä sydäntä. Tässä on koko ajan tosi lämmin tunnelma, ja tykästyin varsinkin Charlieen. Kaikki lapsetkin on niin ihania! Oi.

Piti miettiä kauheasti synonyymeja ku muuten olisin sanonut kaikkea ihanaksi. :-D No joo, ihana ficci. Loppuluukkuja (ja joulua) odotellessa!
I've got blisters on my fingers!

RoastedGarlic

  • pullatyttö
  • ***
  • Viestejä: 1 309
  • ilonpilaaja
    • Milkshakespeare
Okei, nyt on aika vastata kommentteihin, mutta valitan: tässä viestissä ei ole uutta luukkua! :D

Ensinnäkin huomio Teddyn ja Victoiren suhdetta pohtineille ja ehkä yhdessä luukussa säikähtäneille: kuten Milgia huomautti (kiitos!), tämä kalenteri sijoittuu aikaan viisi vuotta ennen epilogia, eli parilla on hyvin aikaa löytää toisensa, mikä Victoiren puolelta saattaapi hyvinkin olla aluillaan näihin aikoihin... Kuten autoluukku vähän yritti vihjata.

Milgia: Hihii tiedän että Arthur/Molly on vaan parasta!! Musta oli hauska ajatus tehdä Audreystä amerikkalainen, siellä se on opiskellut Salemissa, mikä on muuten lähellä Bostonia, ajattelin että se voisi olla jonkinlainen Amerikan taikuuden pääkaupunki tai siihen suuntaan... :) Percy on vähän hot. En osaa käyttää isoisistä muuta kuin pappa-sanaa, kun se on se mitä itse olen käyttänyt, sori. Ja tuosta viimeisestä lauseesta mitä kehuit, niin haha, tää on just sellanen kiireellä loppuun hutastu vasemman käden luukku kun äiti soitti ja lupasin lähteä heti kahville :D

Skotti: Hyvä kun tykkäät! Pitihän nyt Luna ja Rolf mainita, koska, no... :D

Cilla: Oo, tervetuloa vain lukemaan! Ihanaa kun olet tykännyt niin monista jutuista että tuntuu että mitä tuohon kommenttiin nyt vastaisikaan... Noh, sen verran, että Weasleyt on täydellinen perhe jouluficciin ja olen tyytyväinen että kirjoitan heistä. Ja tsekkaapa tuosta yltä kommenttini Teddyyn ja Victoireen liittyen.

pihlajanmarja:
Ihana olet itse ja kommenttisi on ihana! Ihanaa joulua!

Unohdinko jonkun? :D
"Pardon me for breathing , which I never do anyway so I don't know why I bother to say it, oh God I'm so depressed. Here's another one of those self-satisfied doors. Life! Don't talk to me about life." -Marvin

RoastedGarlic

  • pullatyttö
  • ***
  • Viestejä: 1 309
  • ilonpilaaja
    • Milkshakespeare
Luukku 19

jossa odottavan aika on pitkä ja uninen


Louis hiipi olohuoneeseen. Kello oli osapuilleen puoli viisi aamuyöllä, mutta hän ei ollut saanut jännitykseltään unta enää silmäntäyttäkään. Hän oli kääriytynyt peittoonsa ja kompastellut portaat alas. Joulukuusen kynttilät valaisivat huonetta, joka muuten oli aivan pilkkopimeä.

Louis ei nähnyt sohvalla istuvaa Hugoa ennen kuin tämä hätkähti hereille. Hugo ei ollut tajunnut ottaa peitettä mukaan, joten hän oli ottanut sohvalla lepäävän viltin ja kääriytynyt sen alle odottamaan muiden heräämistä. Hän halusi olla ensimmäisenä joulusukkien kimpussa, mutta ei niin aikaisin, että muut vielä nukkuisivat sikeästi, koska silloin siitä ei olisi mitään iloa. Sitä paitsi, rehellisesti sanoen, hän ei ylettänyt takanreunustalle ripustettuun sukkaansa kovin hyvin.

”Huomenta”, Louis kuiskasi Hugolle, ja tämä vastasi: ”Huomenta, Louis.”

”Mitä sun sukassa on?” Louis kuiskasi.

”En mä ole katsonut.”

”Etkö sä uskalla vai etkö sä yletä?”

”Mä odotan muita.”

”No sit mäkin odotan.”

Hugo teki tilaa sohvalla.

Kello oli kuuden pintaan, kun Andromeda päätti haluta voileivän ja käveli portaat alas keittiöön. Hän olisi luultavasti ohittanut sohvalla nukkuvat pojat – serkukset aivan kuin veljiä, samat pisamat molemmilla vaikka toisen kasvot kapeammat – ellei olisi unohtanut edellisiltana virkkuutyötään nojatuolin käsinojalle. Andromeda harkitsi jäävänsä olohuoneeseen katselemaan, kuinka yläkerran lapset heräilisivät yksitellen ja häärisivät lahjojensa parissa. Hän ei kuitenkaan halunnut ottaa sitä riskiä, että herättäisi Louisin ja Hugon, sillä aamu oli vielä hieman turhan varhainen koko talon herätä ensimmäisten innostujien mekastukseen, ja niinpä Andromeda jätti virkkuunsa ja kipitti kuistille. Raitista ilmaa hengittämään, hän ajatteli kietoutuessaan syvemmälle takkiinsa, mutta loppujen lopuksi päätti sitten kuitenkin sytyttää sikarin. Hän hymyili muistaessaan, kuinka nuorena oli yskinyt ja katsonut kauhuissaan, kuinka Ted oli juhlapäivinä sikarinsavua hengitellyt renkaina ylös taivaalle. Viimeisen, Tediltä kesken jääneen laatikon Andromeda oli päättänyt polttaa loppuun. Etteivät menisi hukkaan.

Ovi narahti Andromedan palatessa. Hyytävän kylmä tuulenvire tavoitti sohvan, jonka laidan yli pian kurkistivat väsyneet ja hämmentyneet silmät.

”Hyvää joulua, Hugo”, Andromeda kuiskasi. Sitten hän päätti, että oli aika herätä ihan kunnolla: aika teelle ja paahtoleiville. Hän paahtoi varmuuden vuoksi muutaman ylimääräisen. Jos vaikka pojat olisivat aamun odotuksesta väsyneitä ja nälkäisiä.
"Pardon me for breathing , which I never do anyway so I don't know why I bother to say it, oh God I'm so depressed. Here's another one of those self-satisfied doors. Life! Don't talk to me about life." -Marvin

Milgia

  • Kapteenska
  • ***
  • Viestejä: 1 789
  • He'd be Her Bert.
Lainaus
Hän halusi olla ensimmäisenä joulusukkien kimpussa, mutta ei niin aikaisin, että muut vielä nukkuisivat sikeästi, koska silloin siitä ei olisi mitään iloa. Sitä paitsi, rehellisesti sanoen, hän ei ylettänyt takanreunustalle ripustettuun sukkaansa kovin hyvin.
:D mainio!

Hmmm... ei olisi ensimmäisenä tullut mieleen että Andromeda harrastaisi käsitöitä mutta tuo virkkaus kyllä kuulostaa sen jutulta. Jotain pitsiliinoja vaikka... Hienot naiset ei kyllä kipitä mutta annettakoon anteeksi.

Lainaus
Viimeisen, Tediltä kesken jääneen laatikon Andromeda oli päättänyt polttaa loppuun. Etteivät menisi hukkaan.
;___; oliko reilukerho nyt? Tulin aika surulliseksi.

Mutta aaws, tämäpä oli hauska pätkä loppujen lopuksi. Andromedan arvokkuus säilyi mutta silti sieltä pilkisti se ihana äidillisyys ja mummoisuus (tää ei kyllä varmaan ole oikea sana?) ^^ Kiitos kun oli enemmän Andromedaa ja poikia!

Lainaus
”Hyvää joulua, Hugo”, Andromeda kuiskasi. Sitten hän päätti, että oli aika herätä ihan kunnolla: aika teelle ja paahtoleiville. Hän paahtoi varmuuden vuoksi muutaman ylimääräisen. Jos vaikka pojat olisivat aamun odotuksesta väsyneitä ja nälkäisiä.
Ihana tuo, oli aika herätä kunnolla ja ett äon aika teelle ja paahtoleiville :)

M
But deep within my soul, I'm glad the times have changed
As long as rock and roll and the Chevys stay the same.

It was me and you and Chevy.

Hellurei! :)

Luukku 18: Percy on toisinaan ihan hirveän ärsyttävä niuhottaja, mutta kyllä hänestä aika sympaattinenkin puoli löytyy. Oli mukavaa saada tämäkin "pojista" perheineen jouluilemaan Kotikoloon.

Ja kuinka Molly anopin asemassa voisi muuta kuin rakastaa naista, joka antoi miehensä nimetä esikoistyttären äitinsä mukaan?

Hah :D

Luukku 19: Oijoi söpöt Hugo ja Louis ja Hugon liian korkealla kiikkuva sukka! ♥

Pojat olivat jätteihanat tässä luukussa, mutta niin oli kyllä Andromedakin. Andromeda on jotenkin mystinen ja vähän sellaisen taiteellisen kiehtovan hämyinen hahmo kuin nimensäkin, mutta silti sitä mummopuolta unohtamatta. Sillä on jotain samaa Lunan kanssa, ehkä se on vähän sellainen, millaiseksi mä voisin nähdä Lunan vähän vanhempana ja vähän vähemmän narskuihmisenä.

Jo pelkkä sikarin ja tupakan ja kaikkien muiden mahdollisten vastaavien hajukin on normaalisti mun mielestä jotain niin kuvottavaa, ettei mitään rajaa, mutta silti jotenkin jokunen muistosikari Tedille tuntui sopivan tarinan tilanteeseen ja siihen koko hetken henkeen, ja se vei vähän pois tätä mun tavallista tupakkatuoteinhoa. Luukun pari loppuriviä olivat ihania. ♥

Kiitos jälleen tästä luukkukaksikosta!

(Ei tämäkään kyllä niitä syvällisen ja kunnollisen kommentin ominaispiirteitä taida ihan saumattomasti täyttää, mutta ainakin sain jotain aikaiseksi ennen hervottoman rästiluukkuläjän kasaantumista...)
« Viimeksi muokattu: 20.12.2012 19:59:03 kirjoittanut Skottiruutuinen_aamutakki »
“Our lives are not our own. We are bound to others, past and present, and by each crime and every kindness, we birth our future.”

RoastedGarlic

  • pullatyttö
  • ***
  • Viestejä: 1 309
  • ilonpilaaja
    • Milkshakespeare
Milgia: Sori, ei tainnut olla reilukerho, mutta... minkäs teet. Sitä se elämä joskus on. Kaikki ei ole täydellisen onnellista :(

Skotti: Hyr, mäkään en pidä tupakkatuotteista, toivottavasti en ole yllyttänyt ketään tupakoinnin puoleen tällä ficilläni! Joihinkin hahmoihin se vaan on jotenkin realistista ja tunnelmallista. Mutta paha paha terveydelle! Ei pitäisi sortua kirjoittamaankaan tällaista.





Luukku 20

jossa sukista löytyy juttuja

”Kulta? Kulta?”

Hermione heräsi siihen, että Ron tökki häntä huolestuneena kylkeen. Sikeäunisuudessa oli se huono puoli, että heräämisen vihdoin tapahtuessa herätysyritysten olisi ollut parempi muuttua välittömästi hieman hellemmiksi, ja nytkin Hermione inahti, jotta Ron tajuaisi hänen olevan hereillä, vaikka silmät vielä kiinni olivatkin.

”Kai sinä paketoit kaikki lahjat?”

”Joo. Nukutaan.”

Hermione veti Ronin lähemmäs, tai olisi vetänyt, mikäli se niin kapeassa sängyssä olisi ollut mahdollista. Nyt hän lähinnä sitten vain halasi tiukemmin.

”Sen yksisarviskirjankin? Mihin ei riittänyt paperi silloin kun me paketoitiin kaikki muu, kun se oli niin paksu?”

”Paketoin paketoin. Älä kyseenalaista minun muistiani tai organisointikykyäni”, Hermione tuhahti ja kalautti hampaitaan ikään kuin uhatakseen purevansa, jos Ron jatkaisi hölmöjä kysymyksiään, ”etenkään tähän aikaan aamusta.”

Ron suukotti vaimonsa otsaa.

”Minulla on kyllä talon parhaat joulusukat.”

”Ai onko meillä sellaiset?”

”Minulla on kaksi.”

Hermione näytti kummastuneelta.

”Ne on sinulla jalassa. Paras lahja mitä joulusukasta voi löytyä.”

Hermione oli sanomaisillaan, että joulu oli tehnyt Ronista totaalisen pehmon, mutta ei ehtinyt, sillä jokseenkin niihin aikoihin, kun hän muotoili lausetta unisen hitaassa päässään, juoksi Rose sisään huoneeseen. Hän kantoi käsissään raskasta kirjaa, ja toisen käden sormet ojensivat näytille jotakin kimmeltävää ja pikkiriikkistä.

”Äiti, katso mitä minä sain Luna-tädiltä!” Rose hyppi yläpystyä ja hänen äänensä tärisi innosta. ”Äiti katso, katso nyt!”

Hermione raotti silmäluomiaan. Hän tiesi kyllä, mitä Luna oli suunnitellut antavansa Roselle: yksisarvisen muotoiset korvakorut, sellaiset klipsillä toimivat, koska Rose oli liian nuori rei’ittämään korviaan.

”Oho, onpas hienot”, Hermione sanoi silmät puoliksi auki, ”viitsisitkö pyytää vaikka Victoirea laittamaan ne sinulle korviin?”

Rose kipitti kuuliaisesti portaikkoon huutaen mennessään kiitoksen ihanasta kirjasta. Hermione toivoi, että Victoire olisi hereillä jo valmiiksi.

”Nukutaan vielä vähän aikaa. Jooko, kulta”, Hermione mutisi unisesti ja nuuhki Ronin olkapään tuttua tuoksua, johon hänen aistihermonsa eivät kumma kyllä olleet vieläkään kyllästyneet.

Ron ei raaskinut sanoa, että hänen kädestään saattaisi hyvinkin mennä tunto, jos Hermione ei siirtyisi puolen tuuman verran. Siinä he sitten molemmat valuivat takaisin aamu-uneen.
"Pardon me for breathing , which I never do anyway so I don't know why I bother to say it, oh God I'm so depressed. Here's another one of those self-satisfied doors. Life! Don't talk to me about life." -Marvin

Milgia

  • Kapteenska
  • ***
  • Viestejä: 1 789
  • He'd be Her Bert.
Lainaus
jossa sukista löytyy juttuja
IHANA!

En olisikaan voinut arvata, että Hermione olisi se aamu-uninen ^^ tui. Ja Ron on suloinen ku se miettii niitä lahjoja, onko ne varmasti paketoitu.

Lainaus
”Ne on sinulla jalassa. Paras lahja mitä joulusukasta voi löytyä.”
EIKÄ! :D IHANA! Mainio oivallus!

Lainaus
”Oho, onpas hienot”, Hermione sanoi silmät puoliksi auki, ”viitsisitkö pyytää vaikka Victoirea laittamaan ne sinulle korviin?”
Perusäitimeno :D tää kuulostaa niin tutulta.

Tää oli aivan ihana (et varmaan osannut moista päätellä), tulin tästä oikein hyvälle tuulelle ja Remuksettomuuskaan ei harmita enää niin paljoa. Kiitos <3

M
But deep within my soul, I'm glad the times have changed
As long as rock and roll and the Chevys stay the same.

It was me and you and Chevy.