Milgia: Susta tulee ihan paras mummo! Joo, kaipaisin kovin huolenpitoa, ainakin eilen olisin kaivannut. Olin ihan kujalla 38,5 asteen kuumeeni kanssa enkä muista yhtään mitä tossa luukussakaan on... Inkiväärinhän on oltava tunnettu taikaominaisuuksiltaan, kun kerran mekin olemme sen hyödyistä kuulleet, ja sitruuna tuo hyviä unia, koska Al pitää sitruunasta
Skotti: Kiitos kiitos! Molempien olo on jo parempi! Itsekin edelleen rakastan noita otsikointeja
A/N: Tästä on tulossa joku ihme mummokalenteri. Mitähän ihmettä... Tämän kanssa meni vähän viime tinkaan, mutta ilmestyypähän tänään kuitenkin.
Luukku 8jossa joku on perinyt rutkasti pisamiaJos Mollyn neulomat villapaidat olisivat olleet kenellekään yllätys, hän olisi joutunut näkemään toden teolla vaivaa operaationsa piilottelemisessa. Siltä ainakin tuntui, sillä juuri kun koko kasvojen leveydellä hymyilevä Ginny oli saanut lapsensa pois mummolan hoivista ja Molly oli päässyt asettautumaan neulonta-asemiinsa – päätettyään tehdä korjausliikkeen keittiön sitruunakeksitasapainon suhteen vasta lounaan jälkeen – oli hormista kuulunut tuttua rytinää.
”
Allez-y!”
Molly oli yhtäkkiä kovin tyytyväinen, että oli sattunut viimeistelemään Dominiquen jumpperin edellisyönä. Olisi ollut kovin kurjaa tuuria, jos niin monista yksilöistä juuri se olisi sattunut olemaan hänen käsissään Fleurin hypähtäessä takasta Dominiquen ja Louisin kanssa.
”Molly!” Fleur tarttui anoppinsa olkapäihin kevytsormisin ottein ja heilautti tälle nopeasti haihtuvat poskisuudelmat molemmin puolin kasvoja. Dominique tutkaili takanreunaa selvittääkseen, oliko siihen turvallista nojata vai oliko se kenties tuhkan peitossa. Louis nyppi slipoverinsa reunaa tunnusomaisen ujoon tapaansa. Mollya ei koskaan ollut lakannut hellyttämästä se, että Billin ja Fleurin lasten vaaleatukkaisuudesta huolimatta Louis oli perinyt kaikkien kolmen edestä Weasleyn pisamia.
”Fleur kulta, jos olisitte ilmoittaneet, niin olisin laittanut suuremman padan tulille!” Molly sanoi kevyen toruvalla äänellä. Oikeastaan hän kyllä tiesi, ettei Fleur vieläkään erityisemmin arvostanut muuta kuin ranskalaista keittiötä, vaikkei sitä nykyään enää ääneen sanonutkaan.
”
Mais non, olemme vain ohikulkumatkalla”, Fleur sanoi äänensävyllä, jossa rivien väliin jäävä osa oli suunnilleen yhtä näkyvissä kuin thestralit sotatantereella.
”Ja ajattelit, että lapsilla olisi niin kovin pitkästyttävää Viistokujalla, kun sinun pitäisi hoitaa kaikki ne kovin väsyttävät velvollisuudet Irvetassa?”
”
Maman sanoi, ettei tänään tarvitse tehdä koulua”, ilmoitti Dominique.
Fleur hymyili anteeksipyytävästi.
”Jos ’e vain mitenkään voisivat?”
”Tottahan toki. Ei mitään ongelmaa”, lupasi Molly, joka kyllä tiesi oikein hyvin, kuinka vaikeaa pienten lasten äidin oli löytää tilaisuus ostaa lastensa joululahjat.
”
Merci beaucoup!” Niine hyvineen Fleur hypähti takaisin takkaan: nilkka koukistui tanssijan elkein ja trenssin helma heilahti hivenen, mutta hetkeäkään hän ei näyttänyt epäilevän, että olisi ylittänyt valtuuksiaan tai minkäänlaisia sosiaalisia normeja.
Molly palasi sohvannurkkaan. Hän työsti liekehtivänpunaista hihaa Charlien paitaan, eikä pari yllättävää lasta jaloissa oikeastaan hetkauttanut hänen suunnitelmaansa. Louis kömpikin sohvan toiseen nurkkaan ja jäi hipeltämään viltin hapsuja epätasaisille leteille.
”No, mitäs te aiotte antaa äidille ja isälle joululahjaksi?”
Dominique näytti hämmentyneeltä, aivan kuin ei olisi tullut ajatelleeksikaan, että vanhemmille voisi antaa joululahjan. Mollylla oli kuitenkin ratkaisu valmiina alta aikayksikön.
”Mennään tekemään heille purkillinen sokerietanoita. Tiedän täydellisen reseptin”, hän sanoi ja oli jo puolimatkassa keittiöön, kun Dominique tajusi lähteä perään.
Molly kaivoi esiin kolme esiliinaa. Hänen omansa oli varustettu vahvoin liantorjuntaloitsuin ja imi itseensä kaikenlaiset roiskeet, mikä olikin varsin hyödyllistä. Kuosi oli skottiruutua – isoisän klaanin peruja. Dominique vaikutti hieman epäilevältä oman esiliinansa suhteen, eikä ihmekään, sillä hän muisti läikyttäneensä sille milloin mitäkin lukuisia kertoja, mutta muistaessaan sen olevan puhtaaksi taiottu solmi sen sitten selkänsä taa varsin näppärin ottein kapoisilla sormillaan. Louis tarttui pienimpään essuun, mutta jäi sitten penkin päähän istumaan eikä pukenut sitä ylleen lainkaan. Molly antoi hänen olla. Yksinkertaisempien leivonnaisten kanssa nelivuotias saattoi olla varsin hyödyllinen, mutta sokerietanat Molly tiesi haasteelliseksi tehtäväksi jopa Dominiquelle. Louis saisi kirjoittaa purkin etiketin.
”Ojennapa vaniljasokeri.”
Dominiquen ei tarvinnut kauaa etsiä. Sitten hän sitaisi hiuksensa poninhännälle sillä välin, kun Molly mittaili ensimmäisiä aineksia. Se jos mikä oli hymyilyttävä merkki. Kaikista lapsenlapsista Dominique oli kuin olikin se, joka jaksaisi varmuudella imeä itseensä kaikki Mollyn käytännölliset, vuosien kokemuksen kautta hankitut keittiöniksit.
”Voidaanko laittaa niihin vähän pippuria,
grand-mère? Se korostaa makua. Äiti tykkäisi.”
Edes ranskalaisen keittiön kummallisuuksien tunkeutuminen Kotikolon maaperälle ei ollut omiaan häiritäkseen Mollyn hyvää mieltä.
”Totta kai, kultaseni.”