24 maata, 24 kokemusta, 24 luukkua (Kelmit, K-11, adventure +epilogi) VALMIS!

[Drakness]

Tuon pitäisi varmaan olla 12. eikä 8.  Tykkäsin jälleen älyttömästi

[Cashelyne]

Tää oli kiva luukku.

Peter erotti jo hämärästi portaiden yläpään ja sai siitä voimaa nousta maatasosta konttaamaan

Heh! Oli hitaampi kun muut. Oli kyllä kiva ku Peter oli se voittaja.

(Tässä taas tämmönen järkevä komentti)

[Olivia]

MasterSkald kiitos komentistasi!
Cashelyne järkevä kyllä, mutta kivaa kun kommentoit! Se oli se koko tun luukun juju, Peter voittaja...


Fandom:  HP+Nalle Puh
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai A. A. Milnenin hahmoja/tekstejä.
Genre: adventure
Ikäraja: K-11
Varoitukset: kielenkäyttö... Ymmärrättömyys??

O/N: Nyt pääsen sanomaan hyvää Lucian päivää! No, nyt tökkii alkupuheet, joten voin vain pyyttää kommentteja...

 

13.luukku
Puolenhehtarin Turkki

Kelmit ilmiintyivät jälleen kerran, tällä kertaa kyllä outoon ja aivan uuteen maailmaan. Jamesilla oli olkapäällään Peter, joka kuorsasi katkonaisesti ja Sirius kantoi Remusta. Nuo kaksi, ystäviään kantelevat pojat olivat tahtoneet kauas Kun fu-temppelistä. Voisi kai väittää että he olivat tulleet mustasukkaisiksi, jälleen, Peterin onnekkaasta voitosta.
Nyt he asettivat pojat raskaan kantelemisen jälkeen multaiselle ja muhkuraiselle maa-alustalle. Maailma heidän ympärillään oli vasta heräämässä, kun aurinko kurkisteli horisontista.

"Missä me ollaan?" Sirius kysyi katsellen hämillään ympärilleen. Puut olivat täydessä lehtikukoistuksessaan, maa oli täyteläisen vihreää ja jopa porkkanoiden vihreät latvustot pilkottivat ruskeasta mullasta.
"Ainakin jossain lähellä päiväntasaajaa. Jos muistan, niin Remus kertoi niistä vuodenaikojen vaihteluista", James vastasi.
"Kaikkea maailma osaakin väännellä ja käännellä." Siriuksen kulmakarvojen väliin oli syntynyt hämmentynyt ryppy.
"Niin kai sitten," James sanoi poissa olevana. Hänen silmänsä olivat kaventuneet, hän luuli kuulleensa jotain lehtien kahinaa ja pompintaa, mutta poika pudisteli päätään -se ei voinut olla mahdollista. Juuri kun hän oli kääntymässä Siriuksen puoleen, joka katseli ruskeaa pyöreän mallista taloa, tiheästä pensaikosta tuli pompinnan alkulähde.

"Päivää hyvälle herras väelle." Pomppiva otus hyppi vain vaivalloisia kahden metrin hyppyjä tervehtiessään pöllämystyneitä poikia.
"Minä olen Tiikeri, vain Tiikeri vaivalloisesti", ilmeisesti siis Tiikeri, jolla oli oranssin räikeä "turkki" ja siinä häntä kiersi mustia raitoja, puhui ylipirteästi. Sirius ja James olivat liian vaitonaisia Tikrulle.
Hän hyppi heidän ylitseen ja sivulle ja teki voltteja, yrittäen saada jotain muutakin kuin suuret silmät ja lysähtäneet hartiat.
"Eloa! Ei tämä nyt niin vakavaa ole", Tiikeri sanoi. Osottaen näköjään vakavuudella itseään.
 Hän keksi neronleimauksen ja lähtikin kuin Kimi Räikkösen ralliauto lähtöruudusta, kiihdytti sataan. Nopeassa vauhdissä hän pysähtyi vaivalloisesti palatessaan poikien eteen.
"Auuu", Sirius huusi käheällä äänellä kun hänen takapuolensa lysähti aamunkosteaan maahan. Tiikeri oli sitten päättänyt lyödä heitä puuhalolla päähän.
"En voisi kieltää ettenkö olisi onnistunut kun sain teihin jotain muutakin eloa", Tiikeri sanoi katsellen poikia joiden silmiin oli alkanut kiihota kyyneleitä kivusta ja kasvojen ilmeet muokkautuivat raivoa kuvaaviksi.
"Sinä pöppiloikka öpötys häällääät vaan siinä lyöden meitä ilman syytä", James karjui. Sekoillen selvästikin raivonsa takia sanoissaan.
"Otapa nyt vähän rauhallisemmin ja sano uudelleen, kun en minä mitään selvää saanut. Voisin kyllä harkita sinulle puheterapeuttia, Pöllö opettaisi varmaan mielellään." Pojat olivat kirjaimellisesti puulla päähän lyötyjä, kun Tiikeri puheli heistä opettavasta Pöllöstä. Hän lekotteli vieterihäntänsä päällä, joka oli hyvin pitkä.
"Mä olen täysin rauhallinen", James sanoi närkästyneenä.
"Kuka sä nyt edes oot?" Sirius katsoi arvioiden Tiikeriä.
"Tiikeri, niin kuin jo sanoin." Hän hymyili leveästi. "Keitä minä olen saanut kunnian nöyryyttää?"
"Turha luulla", pojat sanoivat yhdessä kääntäen katseensa uhmakkaasti toiseen suuntaan. Lapsellisesti he eivät tahtoneet antaa Tiikerille sitä kuvaa, ettäkö heidät, Kelmit, olisi nöyryytetty.
"En minä mitään luulekaan, muuta kuin että ette te täällä kauaa selviä."
"Mitä, luuletko että olemme huonoja selviytyjiä?" Sirius kysyi järkyttyneenä.
"No, jos tosiaan asia on niin..." James sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen kun Tiikeri ei mitään vastannut. Hän veti esiin taikasauvansa ja pian Tiikeri roikkui hännästään muutaman jalan korkeudessa maasta.
"Mitäs nyt Tikru-pogru?" Siriuksen suu oli vääntynyt puolikkaiseen hymyyn.
"Selvä, nyt ainakin luulen, että olette jotain muutakin kuin normaaleja ihmisiä", Tiikeri sanoi rauhallisesti ja näytti siltä kuin hän viihtyisikin yläilmoissa nurin kurin.

"Ja minä USKON että tuollaiset kuin sinä eivät puhu!" Jamesilla alkoi kiehahtaa täynnä itseään oleva Tiikeri.
"Lyödäänkö vetoa?" Tiikeri sanoi vihdoin silmissä ilkikurisuutta.
"Mitä, pystytkö sä lyömään vetoa?" Sirius katsoi intensiivisesti Tiikeriä.
"Voi kyllä minä osaan. Kunhan kerrotte nimenne ensin", Tiikeri sanoi rentouttaen ilmettään.
"Sirius, minä itse siis, toi rillipää on James ja kamut tuossa vähän koisii. Peter",  Sirius potkaisi hänen kengän pohjaansa. "Ja neropatti Remuksemme."
"Sun on aika kerto missä me ollaan ja avautua toki meillekin mikä sä oot", James sanoi.
"Te olette tulleet unelmien maahaan, Puolenhehtaarin metsään", Tiikeri esitteli ylpeänä ja lähti pomppimaan edeltä. Heti kun oli saanut Jamesin taivuteltua hänen laskemisensa turvallisesti maahan. Pojat seurasivat vain hetken epäröityään. "Täällä asuvat Risto Reippaan pehmolelut eli minä ja moni muu. Kuten Nalle Puh, Nasu ja Kanikin."
"Olemme siis jossain lelumaailmassa vai?" Sirius katsoi epäillen ympärilleen ja jos tarkemmin katsoi ei sitä paikkaa oikeaksi voinutkaan väittää.
"Miten on mahdollista että me tänne päädyttiin?" James hämmästeli.
"Ei kuule syvennytä muhun niin kovasti. Olenhan mä sen verran ystävällinen että kysyn keitä te olette", Tiikeri sanoi kohotellen vihjailevasti suuria mustia kulmakarvojaan.
"Velhoja me vaan-"
"Velhoja! Siksi sulla oli se puunpalanen", Tiikeri huudahti, keskeyttäen Siriuksen. Tiikeri taputti inostuneena käsiään yhteen. Nyt tämä "eloon herännyt pehmolelu" pomppi viiteen metriin poikien yläpiolelle.
"Coool", kuului Tiikerin suusta ja se kohosi aina mitä kauemmaksi tämä meni. Huudahdus laski ja nousi poikien korvissa.

"Okei, katotaanko että mä pystyn hyppäämään korkeammalle?" Siriusta ärsytti, kun joku oli häntä jossain noin hyvä.
"Otan haasteen vastaan", Tiikeri sanoi. James katsoi ymmyrkäisenä Siriusta, joka hullukseen kuvitteli voittavansa Tiikerin.
"Tehdään niin että te hyppäätte ja minä yritän sitten lyödä ennätyksenne."
"Kuule sinä hyppäät ensiksi sitten me", Sirius sanoi. Uhkaileva sävy löydettävissä äänestään.
"Sopiiiii..." I-ii kirjaimet kaikkosivat kumpuillen yläilmoihin, kun Tiikeri oli virittänyt häntänsä ja hypännyt.
"Olisi vielä mahdollisuus vetäytyä", James ehdotteli toiveikkaana katseellaan seuraten Tiikerin kymmenisen metrisiä hyppyjä.
"Minä haluan olla musta piste taivaalla", Sirius sanoi. Hänenkin kasvonsa oli kohdistunut hyppijään, joka todella muistutti pientä palloa taivaalla.
"Sirius, oikeesti! Me ollaan vaan velhoja-"
"Ja eikä me noin korkealle päästä", Sirius marisi.
"Huh, tajusit sen itsek-"
"Ei, sinä et taida tajuta. Me ei olla vain velhoja, me ollaan Kelmejä." Sirius hymyili viekkaasti Jamesille, joka näköjään ensimmäistä kertaa ei tajunnut Siriusta.
"Kuoleman enkeleitä meistä kohta tulee", James kuiskasi hiljaa itselleen. Siriuksesta näki, että hänen aivonsa juoksivat omia rattaitaan.

"Tervetuloa maan päälle", Sirius tervehti ilkikurisen juonittelevalla äänellä.
Olisi voinut luulla, että Tiikeri havaitsi Siriuksen aaatteet, kun hän sanoi: "Mitään poppas konsteja ei sitten käytetä."

"Olemme lirissä", James kuiskasi Siriukselle, kun he valmistautuivat hyppyihinsä.
"Hehe, niin taidetaan olla", Sirius hymähti. Molemmat tuijottivat tappiotaan silmästä silmään -Tiikerin virnettä aamuun heräävää taivasta vasten.
"Hypätkää, hypätkää toki. En meinaa pysyä nahoissani", Tiikeri hieroi käsiään yhteen pomppien jälleen edes takaisin. "Odottaminen on maailman odottamattomin tunne."
"Voin vain kuvitella", James sanoi sarkastisesti.
"Mutta häviäminen..." Ja Sirius hyppäsi. James haukkoi hetken henkeään, kun poika lensi kuin lensikin. Perkeleen Anturajalka, James naurahti mielessään.
"Tämä on elämää!" James saattoi kuulla Siriuksen huudahduksen, riemun kiljahdukset. Tuulen tuivertama poika laskeutui ketterästi. Molempien poikien nauru kumpusi kuin he olisivatkin olleet vain Tylypahkassa tekemässä muutamaa kepposta vanhan kunnon Severukselle tai tuvanjohtaja Minervalle.
"Toinen vielä", Tiiekeri hoputti. Siihen loppuivatkin poikien naurut ja vain ajatus joka tempasi Kelmeistä kaksi, ajatuksella James ei tiedä miten tuo tehdään. Paistoi poikien kasvoilta.
"Mä tein samalla 720:sen", Sirius päätti sanoa kiristyneen tunnelman väliin.
"Ei auta", James kivahti hampaidensa välistä. "En halua näyttää hölmöltä. Tiedät miltä normaali hyppy näyttää."
"Tee se nopeasti niin ettei kukaan ehdi nauraa", Sirius naurahti pilkallisesti, josta hyvästä hän sai -kuinkahan monetta kertaa- iskun mahaansa.
"Mieluummin vaikka antaudun", James sanoi ja nostikin kätensä ylös katse ilmeettömänä Siriuksessa.
"Minä voitin!" Tiikeri innostui. Ja se jatkuva hyppely rupesi käymään Siriuksen ja Jamesin hermoille.
"Sitten teidän kohtaloonne." Kohtalo, sana tipahti Tiikerin kurkusta riipaisen pelottavana.
"En jättäisi sitä kokematta", Sirius virnuili.
"Saatte nähdä vielä ettette sitä toivoneet itsellenne." He lähtivät liikkeelle, kulkemaan suurien puiden lehvästöjen alitse ja pientä hiekka pohjaista tietä eteenpäin. Tiikeri oli selvästkkin punonut karmaiseva yllätyksen...

***

Poikajoukon, jos sitä siksi voisi sanoa, kulku eteni hitaasti. Heidät kuitenkin keskeytettiin.
"Päivää, olisitteko nähneet häntääni?" matelevan hidas ääni puhui heidän takaansa. Olento oli violetinsinisen värinen möykky, epämuodostunut ollakseen, joku kunnon eläin. Ehkä hän muistutti eniten aasia.
"Ihaa, rakas emme ole nähneet pitkään aikaan!”, Tiikeri sanoi. "Meillä on muutenkin pikkuinen kiire, joten kysy joltain muulta."
Tiikeri vinkkasi silmää Siriukselle ja Jamesille.
"Selvää", Ihaa sanoi ja lähti jo kulkemaan toiseen suuntaan.

"Hei, me voidaan auttaa suo", James huudahti.
"Ehee-" Tiikeri yritti keskeyttää suunnitelman.
"Todellakin, on aina kiva auttaa ystävää", Sirius myötäili Jamesia. He eivät joutuisi kohtaamaan kohtaloaan. Uusi joukko lähti kulkemaan takaisin Kanin asunnolle, jonne he olivat jättäneet loput Kelmeistä. Tiikeri mytsrinä häntäpääss.

***

"Katsokaa oma Nallemme on hereillä." Tiikeri pomppi edellä ja meni tervehtimään Nalle Puhia. Puh oli kuin karhu, pienempi ja säälittävämpi vain. Hänellä oli päällään punainen t-paita.
"Moi, Tiikeri", Puh sanoi masentuneena ja kurkki samalla hunaja purkkinsa sisältöä.
"Mikäs tämä on?" Sirius epäkohteliaasti nappasi Nallelta yhden hunajapurkin.
"Keitä te olette?" Puh vastasi tajuamatta Siriuksen tempausta.
"Tässä ovat minun uudet ystäväni Sirius ja James. He lähtivät vähän kisaamaan kanssani ja tämä ihanan ihastuttava Ihaa vähän keskeytti meidän rupattelumme." Tiikeri katseli hetken vihjailevasti Ihaaseen.
"Selvä-", Nalle sanoi hajamielisesti.

"Mutta mikä tämä on?" Sirius oli nostanut tutkimastaan purkista jonkun pitkän ja hunajaisen nauhan.
"Hunajaa! Vihdoin", Nalle Puh sanoi ja nappasi purkin takaisin Siriukselta. Kaikki kuitenkin tuijottivat Siriuksen pitelemää juttua.
"Häntäni", Ihaa sanoi ilottomasti, silmät lerpahdellen.
"Noniin, siinä onkin sinulle tämä ja me pojat liitymme takaisin suunnitelmaamme mitä ei olla vielä toteuttettu", Tiikeri sanoi ilkikurisesti.
"Me juostaan!" Sirius ja James huusivat yhtä aikaisesti ja sanojensa mukaan juoksivat tiehensä. Pois Nallen talon luota ja kohti Kaninkoloa. Tiikerillä kesti hetken tajuta mitä pojat tekivät, mutta oli pian taas juonessa kiinni ja hyppeli innokkaasti heitä kiinni.

***

"Meidän pitää kaikkoontua", Sirius huusi hengästyneenä.
"Jos nyt ensin päästäisiin kamujen luo", James vastasi. Kanin kolo häämötti jo edessä.
"Ystävät hereille, hätätapaus." Sirius potki ystävänsä hereille. Päivä oli jo lähemmäs puoltapäivää ja pojat olivat nukkuneet epätavallisen kauan.
"Hereillä ollaan, mutta selväksi ei tullut miksi pitää näin aikaisin herätellä?" Peter puhkui. Remus vieressä katseli hämmentyneenä missä he olivat.
"Minne hemmettiin te olette meidät saaneet?" Remus tarttui Siriusta paidan kauluksesta.
"Hei, me kerrotaan heti kun päästään turvallisemmalle pohjalle", James sanoi ja tarttui jo Peteriä kädestä.
"Te sitten myös kerrotte", Remus sanoi painokkaasti ja tarttui Jamesin ojennettuun käteen.
"Terve menoa Hullunhehtaarin metsä", Sirius hyvästeli ja tartuttuaan muiden kontaktiin he kaikkoontuivat. Tiikeri ehti paikalle vasta kun poksahdus oli hiljentynyt metsässä ja pehmolelujen vieraat olivat jättäneet taakseen tuon oudon kokemuksen.

[Cashelyne]

Tää oli kiva luukku, tykkäsin.
Nalle Puh <3

[Myself]

Casse Kiitti paljon kommentista! Se on ihanaa kun saa sitten vaikka vain sen yhden kommentin. Ja Nalle puh on todellakin <3 vaikka mikään ei kylläkään voita muumeja!


Fandom:  HP+Peter Pan
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin hahmoja/tekstejä saati sitten Peter Pania Mikä-Mikä-Maasta ja muista sen asukkaista puhumattakaan.
Genre: adventure
Ikäraja: Sallittu
Varoitukset:-

M/N: Tässpä olisi teille nyt sitten 14.luukku tarjolla ja koska tällä hetkellä ei runosuoni kuki niin pääsette sitten suoraan lukemaan luukkua, ilman minun tylsiä alkupuheitani.

14.luukku
Mikä-Mikä-Hollanti!

Kelmit olivat päätyneet pieneen hollantilaiseen hotelliin, etsiessään sopivaa levähdyspaikkaa. Hotelli oli todellakin pieni ja ehkä hieman likainen ulkoa katsottuna, mutta sisälle tultua tuli vastaan lämmin ja kodikas tunnelma. Aula oli koristeltu kevyesti erilaisilla pienillä kultakelloilla ja joulupalloilla, sekä henkeä vetäessään sai nenäänsä ihanan tuoreiden piparien tuoksun. Hotellin kodikas tunnelma oli juuri se, mikä sai Kelmit jäämään taloon.

Tällä hetkellä Kelmit istuivat kukin omalla sängyllään huoneessa, Jamesin ja Siriuksen arvaillessa kuinka vihaisia Jamesin vanhemmat tosiaan olisivat poikien pikku lomasta, Peter oli nukahtanut kesken TV:stä katsomansa ikivanhan musikaalin ja Remus söi taskustaan ottamaansa suklaata ja teki ristisanoja. Tunnelma oli leppoisa ja no- sellainen kun tunnelma yleensä tuollaisissa tilanteissa on kun yhtäkkiä superaktiivisista pojista tuntuu virta loppuvan ja he tyytyvät pelkkään oleskeluun.

”Tiedättekö mitä! Mehän voitaisiin tehdä tästä retkestä jokavuotinen perinne”, Sirius huudahti yhtäkkiä pompaten seisomaan ja saaden lauseellaan kaikkien muiden jakamattoman huomion, jopa Peterin joka heräsi huudahdukseen.
”Miksipäs ei?” James sanoi kohauttaen hartioitaan ja loitsien kasvoilleen vilpittömän hymyn.
”Kuulostaa ihan kivalta”, Peter mumisi hieroessaan niskaansa, joka oli alkanut jomottaa, pojan äskeisestä huonosta nukkuma-asennosta johtuen.
”Ihan kivahan se on ajatuksena, mutta valitettavasti en usko, että onnistuu”, Remus sanoi haukaten palan suklaastaan.
”Miksei?” Sirius kysyi epäilevänä.
”Kai te tajuatte, että mehän ollaan käytännössä aikuisia jo. Luultavasti seuraavina vuosina meillä on muuta tekemistä kuin reissailla ympäri maailmaa. Sinähän halusit yhdessä Jamesin kanssa auroreiksi? Teilläkin on luultavasti sitten kädet täynnä töitä aina joulun alla”, Remus sepitti ja hänen äänestään kuulsi läpi sävy, joka kieli pojan pitävän ajatuksesta, vaikka kielsikin sen jyrkästi.
”Niin mutta”, Sirius aloitti ja lopetti samantien tajutessaan ystävänsä puhuvan totta. Pojan ajatukset pyörivät yhtä nopeasti kuin hurrikaani hänen katsoessaan huonetta nyt uusin silmin.
”Me todellakin ollaan kasvettu aika roimasti niistä yksitoistavuotiaista pikkukideistä”, poika totesi lopulta hiljaa.
”Ollaan, mutta ei se nyt välttämättä huono asia ole”, Remus sanoi nopeasti ja kävellessään avaamaan ikkunaa taputti samalla Siriusta lohduttavasti olalle.
”Minä en halua tulla aikuiseksi”, Sirius sanoi ja risti kätensä ottaen samalla kasvoilleen mököttävän ilmeen.
Remus pyöräytti silmiään toiselle ja palasi sitten ikkunalta omalle sängylleen.

*

Kaupungissa alkoi pikkuhiljaa pimetä ja vielä hetki sitten ulkoa kuuluneet joululaulut loppuivat. Kelmit olivat jo yöpuvut päällä, kun yhtäkkinen kipakka koputus ikkunan veti kaikkien huomion salamana itseensä.
”Kuulitteko tekin tuon?” Peter kysyi, miettien menisikö uteliaana ikkunan luokse katsomaan mikä se on vai sukeltaisiko kenties peiton alle piiloon.
”Luulin, että kuulin”, Remus sanoi epäillen oliko ääni ollutkaan tosi.

Silloin koputus kuului uudestaan ja heti perään vaimea kuiskaus: ”Leena, tule avaamaan, minä jäädyn täällä ulkona! Se olen minä Peter, voisitko vain tulla aukaisemaan ikkunan?”

Kelmit vaihtoivat puoliksi järkyttyneet ja puoliksi ihmeissään olevat katseet ja sitten James, jonka sänky sijaitsi lähimpänä ikkunaa nousi ylös ja hiipi villasukissa ikkunan luo.
”Avaanko verhot?” Poika muotoili äänettömästi huulillaan ja sai muilta epämääräiset päänheilautukset, mitkä hän päätteli nyökäytykseksi.

James avasi verhot nopealla ranneliikkeellä ja huomasi tuijottavansa itseään hiukan nuorempaa poikaa suoraan silmiin. Pojalla oli ruskeat, ehkä hieman punaiseen vivahtavat hiukset, sekä vihreät vaatteet. James katsoi melkein suu auki poikaa ja päästi suustaan pienen älähdyksen huomatessaan pojan asennon: hän makasi mahallaan pää kohti ikkunaa ja leijui ilmassa!
Ikkunan ulkopuolella makaava poika, äskeisen sanomansa nimellä ilmeisesti Peter katsoi kulmat rypistettynä Jamesia ja näytti sitten kädellään, että toinen avaisi ikkunan. Mustahiuksinen vilkaisi muita kolmea takanaan ja avasi sitten ikkunan nopeasti ja väistyi itse taaemmas pienemmän pojan lennähtäessä ikkunasta sisään ja laskeutuen kevyesti jaloilleen muutaman metrin päähän.

”Saanko kysyä keitä te olette?” Vieras kysyi.
”Minä olen James, nuo tuossa ovat ystäviäni tarkalleen ottaen Sirius, Remus ja Peter”, James vastasi osoittaen vuorollaan kaikkia ystäviään: ”Saanko kysyä kuka sinä olet?”
”Minä olen Peter Pan ja tulen Mikä-Mikä-Maasta. Etsin Leenaa, ette olisi sattuneet näkemään?” Pan vastasi reippaasti.
”Ei olla ei. Mistä sinä tänne keksit tulla häntä etsimään?” Sirius liittyi keskusteluun nousten sängystään ylös seisomaan.
”Hän oli vielä pari päivää sitten täällä. Hmm... ehkä he sitten ovat lähteneet muualle tai jotain”, pojan ääneen hiipi pieni surullinen vivahde tämän puhuessa.
”Olen pahoillani, mutta me emme kyllä ole tavanneet ketään Leenaa”, Remuskin nousi ylös sängystään.

”Harmi, olisin halunnut viedä hänet Mikä-Mikä-Maahan vierailulle”, Peter Pan sanoi ja mittaili sitten hetken katseellaan muita: ”Ei teitä kiinnostaisi tulla Mikä-Mikä-Maahan?”
”Minne?” Peterkin keräsi itsensä viimeisenä Kelminä sängystä pois.
”Mikä-Mikä-Maahan. Me voitaisiin lentää sinne matka ei edes ole kauhean pitkä. Tässä on keijupölyä sen avulla pysyy ilmassa”, puhuessaan punaruskeahiuksinen poika avasi pienen pussukan vyöltään ottaen sieltä kourallisen hiekkaa käteensä ja viskaten sen Kelmien päälle.

Suurin osa Kelmeistä yski, pölyn joutuessa keuhkoihin ja yksi vain katseli äimistyneenä hiekan heittänyttä poikaa.
”Ajatelkaa iloisia ajatuksia! Ne pitää teidät ilmassa!”
Esimerkkiä näyttäen poika ponkaisi ilmaan ja pyöräytti itsensä kevyesti muutaman kerran ympäri.
Kelmit ottivat ohjeesta vaarin ja puristivat silmänsä kiinni miettien kaikkea mukavaa: yhteisiä kepposia, iloisia perhehetkiä, hyvin onnistuneita kokeita, joulua sekä vaikka mitä muuta ja ennen kuin huomasivatkaan jalat alkoivat irrota maasta ja riemunkiljahdukset Kelmien huulilta.
”Minä lennän!” Sirius ja James kiljaisivat melkein samaan ääneen.
Remus nauroi katketakseen heittäessään voltin ilmassa ja Peter törmäsi epähuomiossa kattolamppuun.

”Haluatteko te siis tulla mukaani? Mikä-Mikä-Maassa voin esitellä teidät keijuille, kadonneille pojille ja merenneidoille. Ja mikä parasta siellä kukaan ei vanhene!” Pan kysyi ja viimeisten lauseiden kohdalla poikien silmät alkoivat hohtaa aivan kuin he olisivat voittaneet lotossa ja tajunneet samalla sekä synttäreidensä että joulun tulleen etuajassa.

”Tietysti tullaan!” Kaikki kiljaisivat samaan ääneen.
”Hyvä, sitten vain ikkunasta ulos ja suuntana on toinen tähti oikealta ja suoraan aamuun!”

*

Kelmien matka Mikä-Mikä-Maahan sujui hyvin ja nopeasti. Kelmien mielestä liiankin nopeasti. Kukapa koko elämänsä ajan lentämisestä haaveillut ei haluaisi toiveen viimein toteuduttua vain yksinkertaisesti lentää ikuisesti?

Perillä Pan vei heidät ensimmäiseksi tutustumaan keijuihin Keijupoukamassa, jossa Helinäkeiju pienen alkuepäilyn jälkeen otti heidät avosylin vastaan. Muutkin keijut tulivat tutustumaan poikiin ja parveilivat iloisesti heidän päidensä ympärillä, kertoen kaikki innokkaasti omia ihmeellisiä kokemuksiaan, niin että loppujen lopuksi sanat puuroutuivat yhteen ja puhe kuulosti kuin vedensolinalta tai kevään ensimmäisten linnunlaulujen juuri ensimmäisiltä säveliltä. Kelmit nauroivat ja kaikki oli yksinkertaisesti niin ihanaa ja tuntui niin onnelliselta. Remuskaan ei voinut olla miettimättä oliko tämä kaikki vain unta, kunnes pieni sinisiipinen keiju alkoi letittämään hänen hiuksiaan ja hänen kiskaistessaan takun kohdalla vahingossa turhan lujaa. Poika ei onnekseen herännytkään ja unohti koko ajatuksen saman tien.

Seuraavaksi Pan ohjasi heidän lentonsa rannalle, suoraan parin uiskentelevan ja kuvankauniin merenneidon luo. Sirius laskeutui niin innoissaan, että onnistui vahingoksekseen pelästyttämään neidot, niin että he katosivat silmänräpäyksessä veden alle. Peter Pan kuitenkin vain nauroi ja maanitteli heidät takaisin ylös.
”... silloin kaikki ämpärissä olut vesi kaatui päistikkaa oven avanneen Severuksen päälle”, Sirius lopetti tarinansa istuen kivellä pari merenneitoa käsipuolessaan roikkumassa niin, että pieni osa pyrstöstä oli jäänyt vedenpinnan yläpuolelle. Sirius oli innostunut kertomaan Jamesin kanssa vuorotellen mitä hurjimpia tekemiään kepposia Panille ja tytöille, jotka nauroivat katketakseen aina koko tarinoiden ajan.

Remuskin oli istahtanut kivelle. Vähän vasemmalle molempien Petereiden yhteisestä kivestä ja eri kivelle kuin Sirius, James ja merenneidot. Remus katseli rannalle päin kuunnellen tarinoita vain puolella korvalla, huomauttaen silti jonkin väärän faktan kuultuaan ja yksinkertaisesti vain katsellen hiekkarannan jälkeen alkavaa sankkaa metsää. Metsän reunassa kasvavat puut olivat osalta niin suoria ja osalta taas rungollaan melkein silmukan tekeviä, että poikaa nauratti. Kaikki oli niin erilaista täällä.

Peter istui nuoremman kaimansa kanssa kuunnellen Siriuksen ja Jamesin kertomia tarinoita ja liottaen jalkojaan rennosti vedessä. Kaikki tosiaan oli niin rentoa, aurinko paistoi ja merenneitojen nauru kuulosti välillä laineiden liplatukselta ja välillä taas aaltojen tyrskynnältä. Kaikki oli täydellisesti...

Yhtäkkiä ilmaa halkova pamahdus sai merenneidot pakenemaan jälleen syvyyksiin, Peterin melkein tippumaan kiveltä samalla kuin vihreäasuinen kaimansa ponnahti kuin vieteri ilmaan. Muut Kelmit seurasivat tilannetta paikalleen jähmettyneinä.

”Mitä hittoa tuo oli?” Sirius kysyi noin sekunnin päästä.
”Se oli Koukku! Merirosvot ovat tulossa tänne hyökkäykseen!” Pan vastasi nopeasti virnistäen perään.
”Merirosvoja?” Peter kysyi ällistyneenä.
”Kyllä koko laivallinen ja johtajana kapteeni Koukku.”

Remus, Sirius, James ja Peter vaihtoivat keskenään katseen, josta ei oikein tiennyt oliko se innostunut, kauhistunut, jännittynyt vaiko vain tavallinen ´tällaistahan sattuu joka päivä´ katse.

”Koukku on arkkiviholliseni! Miekkailen hänen kanssaan niin usein, että on jo melkein tylsää voittaa hänet aina”, Peter naureskeli, mutta huomatessaan muiden hieman vakavammat kasvot hän hiljeni.
”Olettehan te tulossa mukaan taistelemaan? Tarkoitan, kai te jäätte tänne Mikä-Mikä-Maahan tehän juuri halusitte pysyä nuorina ikuisesti, mikä siis vaivaa”, Pan tivasi ihmeissään muilta, jotka katsoivat kuka mihinkin suuntaan hieman eksyneen näköisinä.
”On totta, että olisi enemmän kuin ihanaa jäädä ikuisesti nuoreksi, mutta...” Sirius haki tilanteeseen sopivia sanoja: ”Silloin jäisi vähän niin kuin paikoilleen. Jämähtäisi osaamatta enää oppia uutta tai keksiä uutta.”
”Niin, enkä näkisi vanhempiani tai Lilyä enää koskaan”, James tuki Siriusta ja molemmilla pojilla oli äänensävy auttamattomasti pohjattoman surullinen.
”Ei koskaan saisi omaa perhettä”, Peter jatkoi hiljaa.
”Ei koskaan enää tuntisi sitä, kun vihdoinkin on niin vanha, että saa virallisesti juoda tai muuten vain tuntea enemmän vastuuta”, Remus huokaisi.

Peter Pan katsoi poikia surulliseti hän oli luullut saavansa heistä uudet ystävät itselleen ystävät, jotka eivät tällä kertaa jättäisi häntä yksin. Hän oli todellakin pitänyt noista Kelmeistä ja kai hänen juuri siksi olisi kunnioitettava heidän päätöstään.

”Lähtekää sitten”, poika kuulosti tarkoitustaan kylmemmältä ja nähdessään muiden surulliset ilmeet jatkoi: ”Se on ihan okei. Minä annan teille tämän tuliaisiksi täältä.” Poika ojensi kahden nyrkin kokoisen pikkupussukan lähimpänä tällä hetkellä istuvalle, joka oli Remus.
”Mitä täällä on?” Kullanruskeasilmäinen poika kysyi.
”Keijupölyä, mikäli ikinä muutatte mielenne, niin voitte aina palata takaisin tuon avulla.”

Muut katsoivat kiitollisina Peteriä ja pian tämä ohjeisti näille oikean suunnan taivaalla jääden itse yksinään tappelemaan Koukkua vastaan. Kun Peter Pan kiekaisi sotahuutonsa ja syöksyi nauraen merirosvojen kimppuun olivat Kelmit enää pieni piste taivaalla, kunnes hetken kuluttua katosivat kokonaan.

[Cashelyne]

Tää oli kiva luukku!

Nää mun komentit on kyllä toooosi pitkiä

[Olivia]

Chasse niin kuin aina! Kivaa kun kommentoit taas ja vielä kivemaa jos tykkäsit.


Fandom:  HP+Aku Ankka
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin hahmoja/tekstejä tai mikään mikä liittyy Aku Ankka sarjakuviin ja sen hahmoihin!
Genre: adventure
Ikäraja: S
Varoitukset:  englannin kieli

O/N: Viidettätoista... Englanniksi! Kaikki on niin innoissaan, että suut ihan töttöröllä. Huomautan että en osaa englantia täydellisesti (kasiluokkaa vasta käyn), joten isäni (jolla on L-llä enkusta) oikoluki tämän kovalla työllä, koska arvata saatta virheitä oli PALJON! Myöhemmin voin vaikka laittaa suomennosta tai jos heti haluaa niin voi lähettää yksärillä tai kommentissa heittää pyyntöä saada suomennos, mutta kun alkuperäinen kieli on se enkku niin sitä ensin. Ja toivottavasti saisitte edes jonstain lauseesta kiinni, kun mun tyypillinen suomen kirjoitus on jo ssellasta Olvi -modernia, että sitten sitä englanniksi En tiedä kyllä mitä tullee...
Kommenteilla tietenkin saa ilmaista mielipidettään ja niin pos päin!=)

15.luukku
Confusing Switzerland

Marauders walked on the street in Switzerland. There were big mountains and were people speaking german. That laguage was confusing in boys ears. The streets were crowded, people was everywhere flank the side of the everybody.
Town of Bern was snowy, it was could for a long time and the boys were freezing. Because they had travelled all the way from the equator -where it  was summer and sun was shinig- they had inappropriate clothing for cold weather.
It was christma´s rush time in Europe. Light decorations on houses and bar windows. All the shopping locations were full of christmas gift buyers. Time when Santa Claus, was listening the children´s wishes, had "working" once a year. Of course Sirius couldn´t resist the opportunity to go to say his wishes to father Christmas.

"I want so many christmas gifts that I can disappear in the heap of presents", says Sirius smiling.
"Right then, you are eager", Santa says cordially. Big smile decorating both of their faces. Claus has a bushy beard which was white and he smelled porridge.
"Ok, come on Padfoot", James said and pulled the boy by his jacket. Black haired boy stumble in the other boys grip. Boys continued walking through the shopping center and again out to fresh  air. There was fresh  -10 degrees. Which made the enhaled air steaming.
"What are we going to do next?" asked Peter, and wrapped his scarf of griffindor. The scarf was red, which was his Hogwar house logo color, and logo of lion.
"Wormtail, are we going do the same what we have been doing", answered James clapping Peter´s shoulder.
"This is boring", Sirius complained. "How many hours are we going to do this?" He waved his hand to his friends walking back and forth this unfamilier town.
"Everything´s gonna be alright." James comforted mockingly.
"I am serious!" Sirius exclaimed to his teasing friends
"Just be quiet", Remus opened his mouth for the first time.
"Remus, this is justa so boring-"
"And who can I help you with that?" Remus interrupted Sirius`s complaints
"Ok. We need to do something else", says James. "I was just kidding."
"And I´m so tired of you and your-"
"We heard you", Peter whispered.
"C´mon, let´s not use ugly words", said James -interrupting Sirius again.
"I give you five seconds to run away of my first´s reach", Sirius said seriously with mad eyes.
"I got your word", says James staring closely. And then he ran off.
"I gonna get you!" Sirius yelled after his good friend.

***

"Are you clam down now?" asked Remus with a bored tone.
"My dear, of course we are. Don´t you see it?" Sirius got his words said just when James hit -his stomach.

"Now I´m tired for both of you", Peter said. Sirius and James had been runing all around the city´s center. Hitting and teasing eachother and now they couldn´t stop. "Hey, what would you say if we go to warm up a little?" Peter hinted indicating towards a window which was full of christmas lights and inside there was plenty of different colors.
"Party in the bank..." Sirius started
"...that´s cozy!" James stopped giggling.
"After you ladies", Sirius says -winked his eye and opend a door for the boys.

The bank was full of pink stuff. Long tapes hanging from the ceiling "These are annoying." James was holding a handful of tapes -it looked like he would like to destroy them. There were people chatting and drinking muggle drinks from high glasses.
"Hello, do you want some gingerbread?" A woman offered them different shaped -brown crackers. The marauders took few -Sirius and James slighly more than few.
"It´s time to shut off the music and..." A man steped of the stage.
"It´s time for a speech and toast", Sirius said leaning on a table, his bored -eyes glaring at the white wall.
"How did you think you´d survive from this", James asked with a sneering laugh. Sirius glared at him as if to ensure that he meant.
"Easily, my friend, easily", Sirius says.
"If you thought you could stop that empty tquarreling one day of course told me too", Remus says cheekily.
"We could not tell you", James said and was looking behind the service desk. He thought he had seen something... 
"Hopefully you will grow up..." Peter said half aloud.
"Still, someday we´ll become as wise as Remus Moony Lupin", Sirius and James spoke in turn.

"Hoh, I love moonlight. It is so beautiful against of the dark sky", an  unknown man says suddenly. James and Sirius were holding laughter.
"Oh, someone..."
"...is in love..."
"...of our Remus..."
"...our Moonyy..." Sirius and James were singing together -with a ow bass voice.
"Shut the fuck up or I promise you that there will be only a heap of body parts left of you if I get angry", Remus spoke quietly but seriously and boys were foolhardy if they did not follow words of a werewolf
"Better-"
"Okay we realized", James sigh.

"But hey, do you see something over there?" Sirius was pointing to same direction where James thought he had seen someone.
"Oh, really there is someone", Remus realised
"Let's take a look", Peter said. Everyone followed the smallest boy. They headed to the shiny and clean glass surfaced service desk.

"Hands up everyone!" one of three big Beagle Boys roared. All of those -who looked like a bears- pointed guns hastily everywhere in the room. Marauders petrified just a few steps in front of the robbers.
"What do you want?" asked the man who was about to give a speech.
"Give us your money, this is a robbery."
"C´mon, let's do this quickly. Okay?" They talk big thing, but no one knew what to do -they were just looking around. The man had red shirts and they had numbers on their shirts. All of them looked similar but the boss had 176-167 printed on his shirt and the others had 176-671 and 176-761.
"What do we should?" Peter asked quietly. He was shaking.
"They have ingenious plan..." Sirius started thinking.
"...and it´s our time to..." James continued
"...take that honor!" two boys said finally together. With a big smile on their faces on course.
"Don´t say you are serious? Remus asked with a horrified look on his face.
"We are", Sirius and James sniggered. During marauders little conversation, the Beagle Boys had gotten everyones money. Big black bags were hanging on their hands.

Suddenly a powerful voice rang out of everybody's ears: "I´m coming to save you all!".  A man - or a duck actually, wide yellow snout and an unusual cape. He was flying around near the bank hall's ceiling. The Duck Avenger, with his blue and red cape flapping , a powerful look in his eyes, tripped the panicking Beagle Boys. Guns flew from the robbers hands and they lay flet on the parqueted floor.
"Monkey rage! I help my mates in trouble", duck said. It did not take long to have at all of the Beagle Boys chained. Duck Avenger boasted his act. Marauders were stunned. Their mouths were gaping.
"This is too much for my brains", the Marauders said mechanically.
"I need some chocolate", Sirius said and snatched a handful of    greenback notes - which were actully made of chocolate.

[Cashelyne]

No en oikeen pysy perillä tässä, mutta kyllä mä jotain ymmärsin saat kyllä selittää mulle että mitä siinä tapahtu.

 

[Orenji]

Jotenkin pysyin perässä, mut haluutko tehä jonkun minitiivistelmän? Eiks juu? Virheitä en osaa oikeen metsästää, englannin kieliopista ei ole tullut vahvuuksiani.  Jatkoo jään ootteleen.
(olipa taas pitkä kommentti  )

[Myself]

Chaslurska Kiitos kommentista, ja hyvä, jos kerran, edes jotakin ymmärsit. Olvi kyllä voi varmaan antaa sulle suomennetunkin version jos haluat.
ansku11 Kiitos sinullekin kommentista! Voisin sanoa ton tiivistelmän suhteen saman sinulle, kuin Cashelynillekin tuossa ylempänä, että Olivia, kyllä voi antaa sen suomennoksen.
White Rose Kiitoksia kommentista! Ihanaa, että tykkäsit! Tosta viita-asiasta en osaa kyllä sanoa, pitäisi varmaan Olvilta sitten kysyä, mutta varmaankin juuri noin, että suomennosvaiheessa tullut.


Fandom:  HP+Da Vinci Koodi
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin hahmoja/tekstejä, Da Vinci koodia tai Louvrensea.
Genre: adventure
Ikäraja: K-11
Varoitukset:Öö... kuvittelisin, että silvottu ruumis kuuluu varoituksiin


M/N: Tässäpä sitten olisi tarjolla jo 16.luukku. Voi pojat aika menee nopeasti, eihän jouluunkaan ole kuin joku reilu viikko enää! Tästä luukusta, muuten sen verran, että perustuu aikaan jälkeen, Da Vinci Koodin, mutta sitten taas ennen Enkeleitä ja Demoneita.

16.luukku
Kuollut Ranska

Kelmit olivat saapuneet aamulla Ranskaan ja miettiessään mitä tehdä, oli Remus heittänyt ilmaan ajatuksen mennä katsomaan Louvreen kuuluisaa maalausta, Mona Lisaa. Ensiksi muut, etupäässä James ja Sirius eivät olleet halunneet mennä katsomaan mitään tylsää maalausta, mutta Remus oli hyvä suostuttelemaan ja ennen kuin huomasivatkaan he olivat junassa matkalla kohti Louvrea. Matkan aikana Remus ehti luennoida Ranskan monista hienouksista ja Mona Lisan maalaajan Leonardo Da Vincin elämästä, kunnes muut kyllästyivät esittämään, että kuuntelivat ja tökkäsivät kullanruskeasilmäiselle pojalle hieman suklaata käteen saaden tämän olemaan niin loppumatkan hiljaa ja mussuttamaan suklaataan.

*

Poikien juna saapui nopeasti perille ja ennen kuin kokonaista tuntiakaan oli ehtinyt vierähtää seisoivat he pian ulkona ihailemassa suurta lasista pyramidia museon sisäpihalla.

”Miten ihmeessä tuollainen on edes saatu rakennettua?” Sirius kysyi katsellessaan pyramidia toinen kulmakarva ylempänä kuin toinen, aivan kuin miettien oliko rakennus oikeasti edes olemassa.
”Siinä on käytetty samaa logiikkaa kuin Egyptissä sijaitsevissa pyramideissa”, Remus sanoi tutkiessaan samalla kädessään olevaa esitettä, missä oli lyhyt teksti pyramidista ja osasta maaluksista.
”Niin siis missä pyramideissa”, Sirius ihmetteli.
”Egyptissä olevat pyramidit, faaraoiden haudat”, Remus yritti selventää, mutta nähdessään Siriuksen edelleenkin tajuamattoman ilmeen huokaisi syvään.
”Älä vain sano ettet ole ikinä kuullut niistä.”
Sirius kohautti pahoittelevana olkapäitään ja kääntyi sitten Jamesin puoleen juttelemaan.
Remus katsoi toista ällistyneenä ja kuiskasi sitten Peterille: ”Olikohan hän tosissaan?”
”Mistä sitä tietää. Ehkä, tai sitten hän vain halusi ärsyttää sinua”, poika vastasi.
Remus nyökkäsi lyhyesti Peterille ja jatkoi sitten esitteen lukemista.

Kelmien puheet keskeytyivät heidän huomatessaan, että museon oven eteen oli tullut ranskalainen mies, joka selitti turisteille jotakin kovaan ääneen samalla, kun esti näiden pääsyn sisälle. Kelmit katsahtivat lyhyesti toisiinsa ja nopeasti uteliaisuus ajoi heidät myös ovelle katsomaan mitä siellä tapahtui.

”Täällä ei ole mitään nähtävää, ymmärrättekö? Museo on nyt suljettu tältä päivältä”, poliisi selosti samalla kun teippasi oviaukkoon teipillä x:n. Merkki oli sellainen, mitä yleensä sattui näkemään joissakin TV:ssä tulevista poliisisarjoissa.

”Anteeksi, anteeksi. Minun pitäisi päästä tästä, voi anteeksi rouva ei ollut tarkoitukseni astua jalallenne”, kuului ääni Kelmien takaa, kun puheesta päätellen brittiläissyntyinen ja noin keski-ikäinen mies tummassa puvussa tunkeutui väenpaljouden läpi ja joutui tyrkkimään edellään olevia päästäkseen liikkumaan.

Miehen päästessä poliisin luo alkoi näiden kahden miehen välillä sanaharkka, mitä käytiin kuiskaten, niin, että turistien oli mahdotonta kuulla. Yleisössä seisovat neljä nuorta velhoa vaihtoivat paljonpuhuvan katseen ja ennen kuin kukaan oikeastaan ehti huomatakaan oli yksi heistä, silmälasipäinen poika, kaivanut jonkin viltin tapaisen taskustaan ja kaikki neljä sujahtaneet sen alle kadoten näkyvistä.
Nyt näkymättömyysviitan alla olevat pojat kulkivat hiljaa kohti oven edessä seisovia miehiä pysähtyen vähän alle puolen metrin päähän kuuntelemaan heidän puhetta.

”Kuulkaa nyt komisario, ettekö voisi selittää tätä asiaa puhtaasti englanniksi? Minä en edelleenkään ymmärrä Ranskaa.”
”Ei teidän silti nokkava tarvitse olla.”
”En minä ole nokkava. Ystävällisesti vain pyysin, että jos voisitte puhua vaihteeksi selkeää englantia.”
”Mutta, minä olen puhunut sitä koko ajan.”
”Ettekä ole!”
”Olenpas, oletteko varma, herra Langdon, ettei teidän olisi tarve käydä korvalääkärissä?”
”Äsh... Mitä jos nyt voisimme palata takaisin siihen, miksi oikeastaan kutsuittekaan minut tänne?”
”Enkö minä kertonut jo, että löysimme museosta ruumiin, josta silvotuista osista on tehty ympäri museota erilaisia symboleja?”
”Min-minä olisin luultavasti tajunnut vaikka olisittekin jättäneet tuon silpomisosion kertomatta...”
”Mutta tehän vaaditte, että jos osallistutte avuksi tutkimuksiin, haluatte tietää kaiken saman kuin me muutkin.”

Kelmit kuuntelivat silmät pyöreinä sananvaihtoa.
”Ruumis?” James kuiskasi.
”Silvottu ruumis?” Peter vihersi pahasti.
”Mennään katsomaan. Ehkä se onkin vain joku pila”, Sirius ehdotti.
”Ehdotat siis, että me murtaudutaan museoon ja mennään katsomaan silvottua ruumista?” Remus kysyi ällistyneenä, mutta saikin pelkän Siriuksen sijaan myös Jamesilta nyökkäyksen.
”Mitä jos se tosiaankin onkin joku pila tai me kuultiin väärin”, silmälasipäinen totesi rennosti.
”Mitä mieltä sinä olet Peter?” Remus kysyi, mutta nähdessään toisen ilmeen taputti kevyesti tätä olkapäälle: ”Ehkä onkin parempi, ettet sano mitään ja pidät suun kiinni. Tarvitsisitko kenties ämpäriä tai jotain?”
Peter piti kättään suunsa edessä ja pidätteli oksennusta ajatellessaan juuri kuulemaansa ja nyökkäsi kevyesti.

”Näitkö? Peterkin haluaa mukaan museoon sisälle”, Sirius totesi voitonriemuisesti.
”Luulen, että hän nyökkäsi enemmänkin siihen jälkimmäiseen kysymykseeni”, Remus sanoi.
”En minä kuullut mitään toista kysymystä. Nyt mennään! Me päästään livahtamaan samaan aikaan, kun nuokin menevät sisälle!” Siriuksen äänessä kuuli innostuneen sävyn, mikä oli tullut muille pojille tutuksi tämän innostuessa jostakin.

Poliisi ja Robert Langdon olivat todellakin päättäneet siirtyä sisälle ja poliisin raottaessa teippiä Sirius ja James livahtivat myös nopeasti sisälle vetäen perässään Remuksen ja Peterin väkisin mukaan.
Sisällä museossa oli pimeää, ilmeisesti valot oli sammutettu ja jokainen askel kopisi kaikuen tyhjässä käytävässä. Robert ja tämän edellä kulkeva komisario pysähtyivät katsoen ihmeissään taakseen, kun käytävässä kaikuivatkin pelkkien heidän askelten sijaan aivan kuin neljän muunkin.

”Ottakaa kengät pois!” Remus käski kuiskaten niin hiljaa kuin pystyi. Hetken muut katsoivat poikaa ihmeissään, mutta tajusivat sitten tarkoituksen, sukilla astutut askeleet kaikuivat huomattavasti vähemmän kuin kovapohjaisilla kengillä.

Pian matka jatkui käytävien läpi, aivan kuin keskeytystä ei olisi ollutkaan. Komisario edelleen johtaen, tämän jäljessä kädet taskuissa kulkeva brittiläinen mies ja viimeisenä näkymättömyysviitan alla neljän pojan ryhmä, jotka kuljettivat kenkiään nätisti käsissään.

Pian he saapuivat ilmeisesti oikeaan paikkaan, koska etummaisena kulkeva mies pysähtyi.
”Oletteko aivan varma, että haluatte nähdä tämän herra Langdon? Näky ei sovi herkkävatsaisille.”
”Miksi minusta tuntuu, että minulta ei kysytty alun perin ollenkaan haluanko edes olla mukana tässä.”
”Aivan, totta tosiaan. Unohdin sen kokonaan. Astu toki sisään”, poliisi sanoi avaten seuraavaan käytävään johtavan oven ja mennen itse toisen perässä sisälle.
Kelmit virnistivät, huomatessaan poliisin jättävän oven auki. Kelmit astuivat muiden perässä sisälle ovesta ja-

Seuraava ääni oli, kun Peter oksensi kenkäänsä.

”Onko siellä joku?” Komisario kysyi kääntyen salaman kuullessaan oksentamisesta tulleen äänen.

Kelmit peruuttivat yhdessä tuumin hiljaa huoneesta ja sitten lähtivät nopeaan juoksuun mahdollisimman kauas äskeisestä huoneesta. Peter oli reagoinut vahvimmin, eikä pystynyt vielä kävelemään, joten James ja Sirius tukivat häntä kainaloiden alta. Pojat juoksivat pitkin käytäviä, he olivat jo aikoja sitten kääntyneet väärästä ovesta, jos olisivat halunneet päästä pois, mutta tällä hetkellä heidän ajatuksiinsa ei mahtunut kuin yksi ajatus -oli päästävä kauas siitä käytävästä ja siellä olleesta... olleesta ruumiista.

Pojat juoksivat eteenpäin ja pian heidän eteensä tuli portaat, jotka Kelmit kipittivät nopeasti alemmas. Ollessaan varmasti monta kymmentä metriä maan alla, he viimein pysähtyivät siellä olevan käytävän loppuessa tyhjään seinään.
Kaikki huohottivat ja valuivat kuin yhdessä tuumin istumaan lattialle.

”Se sitten oli ihan oikea ruumis”, Remus sanoi hiljaa.
”Näittekö te ne... ne siellä seinillä?” Sirius kysyi näyttäen enemmän kuin lievästi pahoinvoivalta.
”Oliko ne oikeasti siitä ruumiista kaivettuja?” Jameskin puuttui puheeseen hieman vihertävänä.
”Toivottavasti ei, mutta epäilen, että kyllä. Näittekö te ne reiät siinä ruumiissa?” Peter kuiskasi.

Seuraavaksi, kaikki painoivat silmänsä kiinni ja koittivat olla muistamatta niitä reikiä, mistä Peter oli maininnut.

”Tämä oli sinun syysi”, James sanoi hetken kuluttua mulkaisten Siriusta.
”No, etpä sinä kyllä kauheasti vastaan laittanut!” Sirius puolusti ja pian molemmat olivat pystyssä ja seisoivat melkein kiinni toisissaan.
”Sinä sanoit sen olevan pelkkä pila!”
”Minä sanoin, että se voisi olla!”

Remus ja Peter istuivat molemmat hiljaa seuraten kahden muun sanaharkkaa. Molemmat istuvista pojista tiesivät, kyllä, etteivät toiset olleet tosissaan. Riitely nyt vain sattui olemaan hyvä tapa puhdistaa ilmaa ja saada ajatuksia muualle. Jamesin ja Siriuksen tapa saada asiat selväksi ja pois aikajärjestyksestä, unohtumaan, sattui nyt vain olemaan riitely.

Remus ja Peter hätkähtivät vasta Jamesin ottaessa Siriusta paidan rinnuksista kiinni ja heittäessään tämän seinää päin. Heitto ei ilmeisesti oltu tarkoitettu kovinkaan kovaksi, mutta Sirius huomasikin yllätyksekseen makaavansa selällään seinän toisella puolella pala murtunutta seinää allaan.
Muut katsoivat järkyttyneen ja ihmetyksen sekaisesti seinään ilmestynyttä koloa.

Noin sekunnin päästä kaikki Kelmit seisoivat rivissä seinän toiselta puolelta ilmestyneessä huoneessa ja katsoivat huonetta, kammiota ehkä enemmänkin, sekä sen keskellä olevaa suurta valkoista marmorihautaa. Hauta oli koristeellinen juhlava, kaikessa yksinkertaisuudessaan ja sen ympärillä säteili juhlallinen energia ja yhtäkkiä pojille tuli mieleen, pitäisikö heidän polvistua tai jotain.

”Minä arvasin, että täällä olisi jotakin kutsumattomia vieraita”, Robert Langdonin ääni totesi kylmästi heidän takaansa.
”Arvasin sen nähdessäni tämän”, mies näytti kädessään Peterin kenkää, sitä oksennuksen täytteistä, joka oli ilmeisesti tippunut Kelmeiltä jossakin välissä matkaa: ”Varmistuin asiasta kuullessani täältä riitelyä.”

Kelmit kääntyivät heti ensimmäisen sanan aikana ympäri katsomaan seinässä olevan kolon toisella puolella seisovaa miestä.

”Ymmärrätte kai, että tämä on vakava asia? Joko te vannotte ettette koskaan kerro näkemästänne kenellekään tai sitten minun pitää jotenkin varmistaa se, että olette hiljaa”, Robert sanoi hiljaa ja hänen kätensä käväisi nopeasti takin taskussa ja kosketti siellä olevaa asetta uhkaavasti.
”Me vannotaan”, Remus sanoi nopeasti.

”Ei kelpaa. Jokainen vannoo vain omasta puolestaan”, Langdon saneli.
”Minä vannon, etten enää koskaan kerro kenellekään mitään täällä näkemästäni”, James vannoi.
”Minä vannon saman”, Sirius sanoi.
”Minä vannon myös.”
”Ja minä vannon kanssa saman”, Remus lopetti Peterin jälkeen.

Tämän jälkeen Robert saattoi heidät tyynesti ulos rakennuksesta ja pian pojat kävelivät hieman tavallista hiljaisempina pitkin Ranskan katuja.

[Cashelyne]

Tää oli taas vaihteeksi tosi hyvä ja mielen kiintoinen luukku. Da Vinci koodi on hyvä elokuva ja oli kiva kun se oli otettu mukaan tähän joulukalenteriin.

Seuraava ääni oli, kun Peter oksensi kenkäänsä.

Toi oli ällö kohta ja mä mietein, että kävelikse sitten ulos ilman kenkiä, ku ei se ainakaan tota laittanu jalkaansa.

 

[Olivia]

Casse kiitos kommentista!! Joo, tähän on oetu mitä oudoimpia fandomeita


Fandom:  HP+Tarzan
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin hahmoja/tekstejä tai Tarzania
Genre: adventure
Ikäraja: S
Varoitukset:-
O/N: Nyt ei jaksa käyttää aikaa tähän. Pitää jatkaa muita suunnitelmia. Kommentoikaa toki=)

17.luukku
Mykkäinen Kongon demokraattinen tasavalta

Pieni ja homeinen lentokone laskeutui kiitoradalleen tasavaltaan, joka oli suurimmalta osaltaan viidakkoa. Afrikan, joka yleensä unohtui helposti maapalloltamme ja jota Kelmitkään eivät juuri tiennet olevan olemassakaan. Pienessä tai suurehkossakin osavaltiosta löytyi jännittäviä seikkailuja...

"Jälleen me ollaan sademetsässä", Sirius tokaisi työntäessään taas roikkuvia liaaneja. Pojat kahlasivat polviaan myöten aluskasvillisuudessa. Pensaat jaloissa ja hämähäkinseitit naamalla. "Kivaa", Remus sanoi tylsistyneenä. He kaikki kävelivät eteenpäin ajattelematta, mitään määränpäätään. Niinhän he olivat tehneet koko matkan ajan. Kohti seuraavaa tuntematonta mustaa-aukkoa...
"Lähdetään jo", James sanoi hiljaisuuteen.
"Viime metsässä oli kivempaa", Peterkin mumisi.
"Mmm..." Siriuksen ja Remuksen huulilta kuului yhteinen mumina ja lopuksi kaikki huokaisivat syvään.

"Mehän voitaisiin rakentaa jokin oma pieni maja", Sirius ehdotti vielä monen tunnin päättömän vaeltelun jälkeen. Pienintäkään auringon sädettä he eivät olleet nähneet sitten lennon korkeuksien.
"Nääh", James tuumasi ja pyrki käyttämään jo lähes kuolleita aivosolujaan. "Tulkaa." Hän hihkaisi raavittuaan jälleen liaaneja ja puista roikkuvia kukkia naamaltaan.
"Mitä nyt?" Peter inahti kipittäen perässä kompuroiden ja toivoen ettei kaatuisi pian rähmälleen maahan.
"Mehän ollaan", James jätti lauseen riippumaan ilmaan kuin liaanit odottivat käyttäjiään. Hän rupesi kiipeämään ensimmäisen vahvan puun kohdalla. Laittoi jalkansa yhä seuraavalle ja käsilihaksilla hän sai hivutettua nopeasti itsensä puun oksalle, joka varmasti kesti.
"Kelmejä", Sirius huudahti innokkaalla äänellä, mutta ei varsinaisesti ollut lainkaan innostunut vaan päinvastoin -kuolemassa tylsyyteen.
"Tajusit sen vihdoinkin, hyvä Anturaisemme", James heitti kuivasti, kun hänen aivonsa raksuttivat jo vauhdikkaasti eteenpäin kuin rullalauta olisi päästetty vapaasti mäen huipulta laskemaan alas omistajalleen. "... viidakossa pitäneen sanoa, joten kysynpä nyt teiltä..."

"...tahdotko tulla miehekseni Sirius Anurajalka Musta." Sirius keskeytti kirkastuneilla kasvoilla Jamesin ja vaikka muut katsoivat häntä silmät lautasen kokoisina hän jatkoi: "Totta kai minä tulen oma Jamieni, totta kai!"
"Sirius, en aio kosia sinua..."
"Niin et ehkä sitten tänään, mutta jos kysyt niin tiedät minun vastaukseni. Olen aina sinun", Sirius kailotti jälleen "kosijansa" puheyritysten päälle.
"Selvä", Peter nauraa tyrskähti vieressä eikä Remuskaan voinut pidätellä hymyä iskostumasta huulilleen.
"Siis, sanomani oli: Katsokaa ja sanokaa mitä näette ympärillänne", James puhui nopeasti, jotta sai tällä kertaa sanansa sanotuksi.
Siriu huudahti: "Sinut" ja jo siinä vaiheessa kaikki pitivät häntä lopullisesti mielisairaana.
Peter sanoi kysyvän mietteliäästi: "Teidät ja heidät" ja viimeisen sanan kohdalla potkaisi pensasta ja riuhtaisi orkideasta valkoisen kukan. Terälehdet leijailivat hiljaa maahan.
"Kasveja" sanoi Remus nyrpistäen pienesti nenäänsä ja pidätteli aivastustaan siitepölyltä.
"Hyvä, no kaikki osuivat johonkin oikeaan. Eikä joku väittänyt näkevänsä pilviä." James hymyili pilkallisesti ja heilautti vähänkin aikaa päästään korvien kohdalta kohoavia sarvia. "Remus osui lähimmäksi..."
"Miksi meidän pitää leikkiä tämmöstä arvaa mikä leikkiä?"Remus kysyi närkästyneenä.
"...kasveja, mutta tarkemmin liaaneja", Jame jatkoi Remuksen kommenttia huomaamatta.
"Ja, mitä me niistä hyödytään?" Peter kysyi kummastuneiden ryppyjen kera.
"Ei, ei siitä ei ole mitään hyötyä vaan viihdykettä", James sanoi ja vinkkasi silmää. Ja ennen kuin kukaan ehti tajuamaan James tarttui liaaniin. Hän viiletti tiukasti liaanin avulla toisesta puusta... lehvästön katoksesta näkymättömiin.
"James!" Kaikkien Kelmien suusta kuului kuohahtanut huuto. Kuului vain pojan rysähdys kahinat ja huuto kaikuna. Muut Kelmeistä liukastuivat kummallisesti lehtimajan päälle astuessaan.

Pimeässä lehtien ja mullan vuoraamassa onkalossa pitkin maata lojui pieniä virheitä pilkahduksia ja mustempia möykky kohtia. Syvä löyhkäävä kuorsaus kohina täytti huoneen. Henki lämmitti ilmaa, joka oli normaalia kylmempi siellä maan alla.
Pojat räpyttelivät silmiään, jotta ne tottuisivat pimeään. He hoksasivat jalkojensa juureen lyyhistyneen pojan, mustahiuksisen Jamesin. Pieni vinkaus kajahti, kun Sirius löi säärensä tajuttoman pojan esillä oleviin sarviin.
Kelmit, he jotka olivat jaloillaan, hätkähtivät kun varoittava hyssytys kuului pyöreän mallisen huoneen yhdeltä reunalta. He paikansivat sen nopeasti ja Remus tarkoilla susisilmillään erotti haaleat ääriviivat. Mies, puolialastomana istui nurkassa kädet selän taakse sidottuina. Susi ei voinut olla kummastumatta.
Sirius olisi astellut miehen eteen, mutta Remus työnsi kätensä estämään toisen mustahiuksisen pojan menoa. Hän itse sitten asteli kohti tuota kummajaista. Yrittäen viestiä pimeässä Siriukselle ilmettä pysy kauempana.
Pitkät ruskean tuuheat hiukset laskeutuivat yli olkapäiden ja tarkkaavaisena Remus näki kuin näkikin villin näköiset kasvot. Mies viittoi alas lähimpään möhkäle kohoumaan ja painoi sormensa kuulemisen merkiksi korvalleen. Hiljaisuudeksi hän painoi sen vielä huulilleen.
Remus perääntyi Peterin ja Siriuksen luo. Vasta sitten hän uskalsi vilkaista lattianrajaan -maassa hiljaa ja tyynenä kohoilevat ruumiit terävöityivät pojan katseen alla. Hän erotti mustaa takkuuntunutta karvaa, suuret päät ja pyöreät muodot.
Gorilloja joiden maassa heitä kasvotusten makaavien hampaat välkähtivät -ei kyllä puhtaina- mutta valkoisempana kuin mikään muu sillä hetkellä tummuudessa.
Remus viittoi muita poikia olemaan hiljaa ja veti heidät sitten hiljaa alas istumaan. He olisivat voineet lähteä jos James ei olisi tajuton
.
***

Ajat kuluivat ja Sirius olikin jo nukahtanut. Peter oli tuupannut hänen painavan päänsä pois olkapäältään. Sen voimasta poika oli kaatunut maahan heräämättä tietenkään. Kaksi vielä hereillä olevaa huokailivat ja heidän hengityksensä alkoi pikkuhiljaa höyrytä ilmassa.
James heräsi vain parin tunnin kuluttua pudotuksestaan. Hän katsoi kaikkia näkemättä kumminaan mitään.
Yhtäkkiä liaaneja putkahti heidän päidensä yläpuolella. Vain heikko kajastus valaisi naishahmon, joka sittemmin laskeutui heidän joukkoonsa. Pojat olivat jo heti ylhäällä ajattelematta hetkeäkään kuka voisi tulija olla.
Hoikka nainen kiiruhti hiljaisin askelin hameen helmat hulmuten sidotun miehen luokse. He astelivat yhdessä sieltä ja silloin mies muisti mielessään Kelmit. Remus tönäisi kovakouraisesti Siriusta kylkeen. Kaikesta hiljaisuudesta ja käsieleistä huolimatta pojat tajusivat odottaa kunnes nainen ja mies tiputtivat neljä, jokaiselle pojalle, liaania.
He kiipesivät vaivalloisesti kestäviä liaaneja pitkin ylös. Suureneva valo vihlaisi heidän silmiinsä ja jo siinä vaiheessa, kun pojat olivat päässeet ylös tukevalle maalle mies oli jo kadonnut suhahtaen heidän joukosta.
"Hän pitää mykkäkoulua", huoleton, mutta hieman turhautunut naisääni selitti heille. "Olen Jane."
"Remus, Sirius, James ja Peter", Remus sanoi kohteliaasti, osoitellen esittelyjen lomassa kutakin nimensä kantajaa.
"Selvä. On ehkä paras että johdatan teidät turvaan täältä. Täällä ei ole turvallista teille maallikot." Nainen lähti kulkemaan ketterästi nahkasaappaissaan eteenpäin ja poikien ei auttanut muu kun seurata perässä.
"Kuka sinä sitten olet?" James kysyi painellen vielä kuhmua päässään.
"Maallikko niin kuin tekin, mutta olen asunut lähes koko elämäni täällä viidakossa ja näkemänne mies on minun poikaystäväni, Tarzan", nainen, Jane selitti. Hän oli kaunis pitkät ruskeat hiukset yhdellä letillä.
"Okei", James ja Remus, jotka olivat osoittaneet kiinnostuksensa sanoivat yhteen ääneen mietteliäänä ja kuin vaipuneina taas jonnekin syvälle.

He kulkivat pitkään, niin kuin he eivät olisi tehneet sitä jo tarpeeksi. Aurinko hiipui hiljalleen alemmas taivaankannella. He lähestyivät vihdoinkin jotakin muuta kuin pelkkää vihreyttä. Pian he astuivat puiselle, alkeellisesti tehdylle laturille.
Veden näkeminen oli omalla salaisella ja kummallisella tavalla helpottavaa. Juuri satamaan oli ankkuroitu keskikokoinen paatti ja siitä tyhjennettiin puulaatikoita satamassa sijaitsevaan pieneen puutaloon. Hökkelissä selvästi myytiin jotakin sekalaista tavaraa.
"Saatte todennäköisesti kyydin tällä paatilla, jonnekin päin Eurooppaa. Jos oikein arvuuttelen", nainen hymyili ja katosi hetkeksi kantelijoiden sekaan.
Palatessaan Kelmeille oli työnnetty käsiin kevyt laatikko ja nyt he olivat saaneet sen auki. Pojat katsoivat sisältöä kulmat koholla ja suuri kysymysmerkki nähtävissä päiden päällä.
"Ah, gorillan sulkakyniä." Nainen totesi hymyillen tullessaan takaisin ja kurkatessaan poikien saalista. "Saatte kyydin, joten toivottavasti olette valmiita lähtemään kymmenen minuutin sisällä." Se ei ollut oikeastaan kysymys vaan ystävällinen käsky lähteä.

[Cashelyne]

Tarzan... Ei mikään mun lemppari, mutta ihan kivahan tää oli.
 

[Myself]

Cashelyne Tarzanpa tarzan se tosiaankin oli. Hyvä, että pidit vaikkei lemppareihisi kuulukaan. Kiitos kommentista!



Fandom:  HP+Nemoa etsimässä
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai Pixarin hahmoja/tekstejä.
Genre: adventure
Ikäraja: Sallittu
Varoitukset:-

M/N: Täältäpä pukkaa sitten seuraavaksi 18.luukku. Enää alle kymmenen päivää jouluun, aika uskomaton fiilis. Mutta nyt, enjoy!

18.luukku
Suomuinen Espanja

Laiva jätti Kelmit espanjalaiseen satamaan, merenrannalle. Lähistöllä ei ollut mitään varsinaista suurta kaupunkia, mutta tässä pienessä satamakylän rannassa asuva mummo selitti ystävällisesti pojille, että seuraamalla rantaviivaa rauhallisesti oikealle vastaan tulisi suurempi kaupunki, mistä poikien olisi mahdollista saada itselleen autokyyti tai lentomatka, jos rahat riittäisivät. Pojat kiittivät kauniisti ja kieltäytyivät mummon pyytäessä heitä jäämään mehulle.

Nyt rantaviivaa pitkin saattoi kauempaakin erottaa kävelevän neljä poikaa, kengät käsissään ja välillä mennen veteen kahlaamaan hetkeksi. Kelmit kävelivät rennosti jutellen ja suuri kaupunki häämötti jo pienenä hahmona edessäpäin, myös rannalla alkoi pikkuhiljaa tulla muutamia ihmisiä vastaan, mitä täysin autiolla kohdalla ei ollut tapahtunut.

”Onkohan täällä paljon haita?” James kysyi kävellessään meressä niin, että se ylettyi nilkkoihin saakka.
”Eiköhän. Ainakin luulisi. Tai no, mistä ihmeestä minä sen voisin tietää?!” Sirius hymähti kävellen rannalla parin mertin päässä toisesta ja työntäen jalkojaan joka askeleella syvälle hiekkaan.
”On täällä”, Remus hymyili, kävellen Jamesin vierellä vedessä.
”Ei kai ne nyt kuitenkaan näin rantaan ole tulemassa?” Silmälasipäinen poika kysyi silmät hieman äskeistä suurempina ja ottaessaan osittain huomioimatta itse sitä ollenkaan askeleen kohti hiekkaa.
”Ei kai ne oikein pysty uimaan noin vähässä vedessä”, Peter sanoi, eikä äänen sävystä oikein osannut päättää oliko se toteamus vaiko kysymys.

Sirius, joka käveli hieman toista edellä kohautti miettivästi hartioitaan.
”Mistä sitä koskaan tietää. Ehkä hait ovat yhtä fiksuja kuin kalatkin ja ovat keksineet jonkin keinon tulla ihan rantaan”, tämä totesi.
”Tuskinpa. Ja kalat eivät muuten ole fiksuja”, Remus takertui Siriuksen sanoihin.
”Ovatpa. Joku tutkimus väitti, että niiden älyllinen elämä voi olla jopa rikkaampaa kuin meidän!” Mustahiuksinen väitti vastaan.
”Minä olen yllättynyt, että edes tunnet sanat älyllinen toiminta. Enkä todellakaan ole uskomassa ennen kuin näen sen tutkimuksen omin silmin”, Remus heitti vastaan.
”Vaikka sinä ehkä oletkin meitä parempi koulussa joissakin aineissa, se ei tarkoita sitä, että sinä yhtäkkiä sitten tietäisitkin kaiken!” Sirius alkoi pikkuhiljaa kuulostaa vihaiselta.
”En minä tiedä läheskään kaikkea, mutta sen tiedän, että kalat eivät ole missään suhteessa lähellekään niin viisaita kuin me ihmiset”, kullanruskeasilmäisenkin pojan äänen sävy oli kaukana tyynestä.
”No, sanopas Einstein sitten jotakin mitä et tiedä!”
”Miten minä voin sanoa jotakin, mitä en tiedä?”
”Mistä minä sen tietäisin?!”

”Okei, mitä jos te molemmat rauhoittuisitte?” James sanoi ja joutui melkein repimään kaksi tapellutta poikaa irti toisistaan.
”Minä olen samaa mieltä”, Peter totesi ja oli siirtynyt Jamesin taakse, aivan kuin pojan henkiseksi tueksi.
Remus ja Sirius kyräilivät vielä hetken toisiaan, mutta rentouttivat sitten asentonsa ja Kelmit jatkoivat kävelyä ehkä hieman hiljaisempina kuin äsken, mutta muuten kuin äskeistä välikohtausta ei olisi ollutkaan.

”Sirius miten sinä kuvittelit kalojen pystyvän älylliseen toimintaan kun sinäkään et pysty?” James kysyi leikillään hetken päästä ja sai vastaukseksi kaksi naurahdusta Remuksen ja Peterin suunnalta, mutta Sirius tyytyi mulkaisemaan rumasti toista.
”Minä voin todistaa sen, että kalat ovat älykkäitä!” Sirius kiljaisi ja kukaan ei vaivautunut huomauttamaan, että poika vaikutti käytöksellään noin kolmivuotiasta.'

Sirius kaivoi taikasauvansa esiin: ”Olkaa ihan rentoina, en ole ennen kokeillut tätä loitsua, en ole ihan varma miten se onnistuu.”
Poika totesi kultaisesti ja heilautti sitä. Juuri kun muut ehtivät sisäistää kuulemansa, kauhu ehti vain käväistä muiden kasvoilla, ennen kuin Sirius sai loitsunsa loppuun ja yhtäkkiä Kelmit ympäröi vaaleanvihertävä ja kimalteleva pilvi.

Seuraavaksi jokainen huomasi ympäristön näyttävän huomattavasti isommalta kuin oli odottanut. Kauempaa katsottuna näytti siltä kuin pojat olisivat kadonneet kuin tuhka tuuleen -tai tässä tapauksessa kuin vihreä kimalteleva pilvi tuuleen, mutta lähempää katsottuna huomasi jotain paljon odottamattomampaa.
Rannalla makasi neljä pientä kalaa, jokainen koittaen toivottomasti hengittää.

”Mitä ihmettä sinä oikein teit?” James kysyi sillä vähällä hapella mikä tällä oli. Pojan ääni oli kalana hieman normaalia korkempi, mutta ei saanut vastausta toisen hapen ollessa riitämätön puhumiseen.

”Mi-minä tarvitsen vettä!” Peter kirkaisi ja alkoi hypähdellä kohti noin metrin päässä sijaitsevaa merta. Muut tajusivat pian Peterin ajatukset ja alkoivat hypähdellä myös kohti vettä.
Vain pientä hetkeä myöhemmin Kelmikalat olivat päässet veteen ja vetäneet kiduksensa täyteen vettä.

”Näettekö te? Me olemme kaloja ja pystymme ajattelemaan varsin hyvin”, Sirius totesi voitonriemuisena ja myös hänen äänensä oli muuttunut kimeämmäksi. James huomasi vasta nyt äänessä tapahtuneen muutoksen ja purskahti nauruun päästäen suusta liudan kuplia. Valitettavasti myös nauru oli kimeää, joka takasi sen, että pian kaikki muutkin Kelmit olivat yhtyneet nauruun, eikä se meinannut loppua millään.

”Mitä jos uitaisiin hieman syvemmälle merelle?” Sirius kysyi naurun loputtua viimein ja pian kaikki olivat saaneet myös hyvän seikkailufiiliksen päälle ja niin neljä pientä kalaa lähtivät uimaan kohti suurta merta.

*

Pian huomattavasti syvemmällä meressä Kelmit uiskentelivat, pitäen uintiratansa normaalin suoran sijasta mahdollisimman monimutkaisena ja harvoin näki niin liikkuvaisia kaloja, jotka uivat ympyröitä, silmukoita, laineita ja kulmia.

*

Hetken kuluttua heitä vastaan ui kaksi kalaa, toinen oli oranssin- ja valkoisenvärinen ja toinen taas pääasiassa sininen.
Huomattuaan Kelmit se oranssihtava kala ui nopeasti heidän luokseen.
”Hei minä olen Marlin, ja olen etsimässä poikaani Nemoa, ette olisi sattuneet näkemään häntä?” Kala, Marlin puhui nopeasti.

Kelmit olivat niin yllättyneitä kalasta, joka puhui, että kesti hetken, ennen kuin kukaan heistä sai itseään koottua kokoon tarpeeksi vastaamiseen.
”Minä, tai siis me ei olla nähty kyllä ketään Nemoa”, James änkytti.
”Oletteko ihan varmoja?” Marlin kysyi kiihkeästi.
”Ollaan”, Remus tuki Jamesia.

”Harmi, ettet ole nähneet. Minä olen muuten Dori”, se sinisempi kala aloitti.
”Me etsitään Nemoa, ollaan etsitty jo kauan, harmi, ettette ole nähneet. Nemo on kyllä kiltti kala, harmi vain, että sattui eksymään, ette muuten olisi sattuneet näkemään häntä?”
”He juuri sanoivat etteivät ole”, Marlin sanoi Dorille.
”Sanoivatko? Voi minä olen pahoillani, minulla vähän sattuu pätkimään muisti. Me muuten etsimme Nemoa ette olisi sattuneet näkemään sellaista oranssia pikkuista kalaa näillä päin?” Dori vastasi ja Marlin huokaisi syvään.

”Antaa olla, me tästä taidetaan mennä jatkamaan etsintöjä. Tulkaa silti ihmeessä sanomaan jos näette poikaani”, Marlin sanoi vielä ennen kuin ui yhdessä Dorin kanssa pois.

Kelmit olivat pitkään vielä heidän lähtemisensä jälkeenkin hiljaa ja katsoivat hämillään eteensä. Ensimmäisenä puheeseen puhkesi Sirius.
”Minähän sanoin, että kalat ovat älykkäitä”, poika totesi rempseästi.
”Se toinen niistä oli hukannut poikansa. Ei minusta kauhean älykästä”, Peter sanoi.
”Niin, mutta ne puhuivat tajuatteko puhuivat!” Sirius puolusti uhmakkaasti omaa kantaansa.
”Ja sillä toisella ei ilmeisesti oikein muisti pelannut”, Jameskin puuttui keskusteluun.
”Ette voi olla tosissanne! Ne puhuivat silti ymmärrättekö, puhuivat!” Sirius melkein huusi turhautumisesta.

Muut katsoivat säälivästi tätä ja Remus pyöräytti silmiään.
”Okei, ehkä ne sitten tosiaan puhuivat”, Remus-kala lohdutti.
Sirius virnisti, jos se nyt kalana on ylipäätään mahdollista.

”Mitä jos lähdettäisiin takaisin rantaan päin?” James ehdotti vähän ajan päästä ja muut olivat samaa mieltä, kalana oli toki eri lailla mahdollisuuksia liikkua ja hengittää veden avulla, mutta silti kaikki kaipaisivat jo ihmisenä oloa.

”Kai sinä tiedät miten tämä loitsu puretaan?” Peter kysyi hetken päästä Siriukselta. Myös Remus ja James huomasivat unohtaneensa kokonaan tämän osan ja pian kaikki katsoivat hätääntyneinä Siriusta.
”Tiedän, tiedän, totta kai minä tiedän. Se katoaa itsestään, kun joudumme kosketuksiin ilman kanssa seuraavan kerran”, Sirius sanoi äänensävyllä, joka antoi ymmärtää tämän pitäessä muita idiootteina meinatessa hänen unohtaneen jotakin niin tärkeää.
”Onneksi sanoit tuon ajoissa. Entä jos olisin avomerellä yhtäkkiä halunnutkin kokeilla hyppyä ilmassa? Silloinhan olisin muuttunut heti ihmiseksi”, Remus huomautti.
”Ette tulleet kysyneeksi aikaisempaa, joten en minä sitten kertonutkaan”, Sirius vain totesi rennosti vastaukseksi.

*

Kelmit jatkoivat uintiaan kaikessa rauhassa lähemmäs rantaa, kunnes yhtäkkiä heidän yläpuolelleen ilmestyi suuri tumma läikkä. Kelmit pysähtyivät ja tarkemmin katsottuna näytti kuin jotakin kimmeltäisi...

”Mennään katsomaan!” Sirius ja James hihkaisivat yhteen ääneen.
”Ollan sitten varovaisia, eikö niin?” Remus huusi äskeisen kaksikon perään näiden lähtiessä pikavauhtia kohti pintaa ja kimmeltelevää esinettä. Remus itse seurasi Peterin kanssa hieman hitaampaa perässä.

Edellä uiva kaksikko saavutti kohteensa nopeasti ja jäivät tutkimaan ilmassa leijailevaa matoa.
”Miksi ihmeessä tuo on tuossa?” James kysyi hämmentyneenä hetken päästä.
”Ei ole kuule harmainta aavistustakaan”, Sirius vastasi todenmukaisesti.
”Tiedätkö minulle tuli yhtäkkinen mielihalu... tajuatko vähän kuin syödä se”, James sanoi hetken päästä hieman varuillaan. Sirius vilkaisi toista yllättyneenä.
”Sinullakin? Hyvä, minä luulin, jo, että minussa on jotakin vikaa tai jotain”, toinen vastasi hieman varovaisesti hänkin.
”Maistetaanko?” James kysyi pieni kiilto silmissään.
”Joo”, Sirius olisi hyppinyt paikoillaan innostuksesta, jollei se olisi vedessä hieman hankalaa.

Molemmat uivat lähemmäs matoa ja olivat jo avaamassa suitansa, kun Peter ja Remus saapuivat viimein paikalle.

”Mitä ihmettä te teette?” Remus kiekaisi saaden toiset pelästymään ja peruuttamaan hieman kauemmaksi madosta.
”Ette varmana ota sitä! Se on meidän mato”, Sirius sanoi Jamesin nyökytellessä ja molempien asettuessa suojelevasti madon eteen.

”Kai te tiedätte, että tuo on kalastuksessa käytettävä kastemato?” Peter kysyi epävarmasti hetken kiusaantuneen hiljaisuuden jälkeen.
James ja Sirius vilkaisivat hämillään toisiaan.
”Totta kai me tiedettiin se koko ajan”, James sanoi, mutta äänensävystä johtuen oliko aivan sama sanoiko hän noin vaiko suoraan: ´ei meillä ollut mitään hajua, me oltiin juuri syömässä sitä ja melkein jäätiin koukkuun.´

”Selvä... Mitä jos nyt vain uitaisiin sinne rannalle?” Remus ehdotti saaden vastaukseksi kaikilta nyökkäykset.

*

Niine sanoineen Kelmit viimein uivat rantaan ja hyppäsivät pinnalle muuttuen ihmisiksi jälleen. Poikina olevat Sirius, James, Remus ja Peter jatkoivat matkaansa kohti kaupunkia, mikä oli enää noin sadan metrin päässä ainoana keskeytyksenään se, kun Remus onnistui melkein kompastumaan simpukkaan. Simpukka meni rikki pojan astuessa sen päälle ja sen sisältä paljastui ihka aito helmi. He päättivät yhteisesti ottaa sen mukaansa tuliaisiksi ja niin he jatkoivat matkansa kaupunkiin auringon laskiessa taustalla värjäten meren punaiseksi.

[Orenji]

Mistä puskasta nää fandomit tulee?!  Nemoa etsimässä oli mun suosikkini joskus pienempänä. Ei kylläkään enää. Toi mummo tossa luvun 18 alussa oli kyllä tosi ystävällinen tarjoutuakseen juottamaan Kelmeille mehua.  Olis kiva kuulla mitä mehukesteillä olis tapahtunu.  Hyvä luku oli taas. Mitäs tässä muuta pitikään sanoo? Ihan sama. 

[Cashelyne]

Heh! Repesin kun ne muuttu kaloiks!

Tää oli hauska luukku.

[MiNi]

Fandomit on kivasti vedetty hatusta Mutta hei! Disney on rakkaus! ♥ luvut oli tosi mahtavia. Ei nyt järkevää kommenttia tähän aikaan vuorokaudesta Mutta Kelmikalat x)

[Olivia]

ansku1 jooh, vähän pakko ottaa se paras mikä tulee mieleen. No, 24 eri fandomin keksiminen kuukaudessa ja niistä vielä suunnittelu ja kirjotus ei ole ihan mikään pieni homma... Tykkään itse Nemoa etsimässä, vaikken muista siitä mitään. (ne kalat siinä ovat sulosia) .
Casse meijänhän tarkotus on saada kaikki repeemään, kaloilla Mitää?? Älkää kysykö! Mutta se oli kyllä hieno idea, kiittakää Olvia. (itsekehu haisee)...
MiNi Disney on! Niistä keksii vaikka mitä kun ruppee pyörittämään crossouveriksi Ymmärrän kellon ajan=)


Fandom:  HP+Narnia
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai C.S. Lewisin hahmoja/tekstejä.
Genre: adventure
Ikäraja: Sallittu
Varoitukset: nyt voisin laittaa kirjotusvirheet...

O/N: Innokasta keskiviikon iltaa! Mulla tämän johdosta tulee täyteen 200 viestiä! *juhlat=) En ole ollut finissä vielä vuottakaan ja jo nyt on kaksataa täynnä. Huh, oon varmaan rehkiny hirveesti.
Tänään kuitenkin Narniaa ja hirvee kiire on joululahjojen kanssa... Puoliakaa ei oo vielä ostettu ja huomen jo pitäs antaa kamuille Tämä jouluna oon vähän myöhässä... Mutta hei kaikki aika on lähemmäs menny tähän. Kolmetoista ja puoli ficciä (kaikki n. neljä sivun mittaisia) KUUKAUDESSA! Voitteko kuvitella?! (Ja mulla on enää yks ficci kirjottamatta...) Mutta ei mennä nyt ihan kaikkea paljastamaan (toiseslta nimeltäni voisin olla joko sekava ja joskus myös salaperäinen)... Siis itse luukun kimppuun NYT!

19.luukku
Sopulinen Unkari

Sekavan hellepäivän Espanjassa vietettyään Kelmit olivat uupuneita saapuessaan myöhään illalla hotellille. Siihen aikaan yöstä Unkarin kirkkaat valot loivat romanttista tunnelmaa isoissa merkillisissä rakennuksissa ja pienissä kaupoissakin.
Pojat hyppäsivät suoraan sanaakaan vaihtamatta sänkyihin ja eilisen päivän pieni kina oli vielä leijailemassa alas heidän ylpeytensä ylitse. Parempi oli nukkua kaikki pois ja jo huomenna olisi toinen ääni kellossa.

***

Hiljainen kuorsaus kuului pehmoisten sänkyjen vällyjen alta. Peter taisi kuitenkin nukkua pojista levottomimmin, kun hän nousi kesken uniensa ylös vuoteestaan. Paljain jaloin hän sitten törmäili unissaan Jamesin, Siriuksen ja Remuksen sänkyihin. Rosahtaen kummallisesti heidän päälleen. Sitä ei edes osannut verrata mihinkään. Aivan kuin hän olisi yrittänyt tahallaan, kuitenkaan tietämättään saada kaverinsa hereille.
Se onnistui sillä pian kolme silmäparia tuijotti unenpöpperöisinä tummien varjojen sävyttämässä huoneessa Peteriä.
"Herättäkää joku hänet, jotta voidaan jatkaa turvallisesti unia", Sirius marisi haukotellen makeasti päälle.
"Ei unissa kävelijää saa herättää", James ja Remus tokaisivat Siriukselle opettavaisesti yhteen ääneen. Kukaan ei kuitenkaan ehtinyt edes yrittää ohjata Peteriä nukkumaan omaan sänkyynsä, kun hän jo avasi tumman suuri kokoisen punertavan ruskeasta tammesta valmistettua vaatekaapin ovea.

Kaappi oli kaiverreltu kauniisti edestä kiehkuroilla ja uniikeilla kuvioinneilla. Suuri hämmästys oli kaapin sisältö, vaikkeivät tietenkään pojat tarvinneet kaappia tavaroidensa säilytykseen kaappi oli täynnä lämpimiä turkiksia ja joitakin juhlavaatteilta näyttäviä kappaleita.

"Mitä nyt?" Sirius kysyi. Pojat haistoivat seikkailun ja he kaikki vetivät sukkia, sukkia ja paitoja päälleen.
"Mitä sä teet?" Remus huudahti kun James kipusi kaappiin. Hän kohotti vain selitykseksi hymyä huulilleen ja haroi itsensä läpi vaatteiden. Sirius heti hänen kannoillaan. Remuksella ei ollut taaskaan vaihtoehtoja, joten hän ohjasi yhä silmät kiinni kävelevän Peterin.
"Mitä helkkaria?" Remus kuuli Jamesin yllättyneen huudahduksen syvemmältä kaapista.
"Hyi", Sirius kiljahti. Remuksen otsarypyt vain syvenivät. Pian kaksi jäljessä tulevaa poikaa kompastuivat... lumeen. Pistävät jääkiteet kylmensivät käsiä, jotka olivat ottaneet kaatumisen maahan.

"Missä me ollaan?" Peter sanoi. Hän oli vihdoinkin herännyt varmaan pakkaseen.
"Kysytäänpä sitä sulta. Sähän sä meidät tänne johdatit", Sirius nälväisi.
"Kuinkahan monta kertaa me ollaan ihmetelty missä ollaan", James totesi puoliääneen.
"Mitä mä tein?" Peter kysäisi.
"Herra vähän mateli unissaan. Taisit nukkua vähän levottomasti, Matohäntämme", Sirius selitti.
"Suomeksi sanottuna kävelit unissasi", Remus sanoa huomatessaan Peterin yhä kummastuneen ilmeen Siriuksen selityksestä huolimatta.
"Täällähän on kaunista", James sanoi kaukaisen katulampun satumaisessa valossa. Lumelle lankesi keltainen hehku ruostuneen lampun ympärille. Kaikki katsoivat maisemaa ymmyrkäisinä. Kaukana vaaleansinisellä taivaalla kohosi kauniin lumoavia vuorenhuippuja, joita peitti ikilumi. Muutenkin kaikkialla peitti paksu, koskematon lumi kerros. Puut kohosivat mustina, mutta valkoisuus oli suurempaa kuin puiden tummat rungot ja oksat.
Pitkän hiljaisuuden ja katselujen jälkeen Kelmit kuulivat hiljaisuudessa voimistuvan pienen lumen narskumisääneen. Pojat käänsivät katseensa polulle, joka katosi mäennyppylänä näkymättömiin. Nyt mäki näytti kuitenkin siltä kuin se olisi kohonnut rantaan vyöryvän aallon tavoin. Paitsi että kohouma oli ruskea karva kasojen mylläkkä.
"Mitä noi on?" Sirius kysyi hieman nyrpistäen nokkaansa. Peter oli hetken pelokkaan näköinen.
Ensimmäinen olento mikä vierähti tuupertuneena pikkuruisena kasana karvaa. "Tunturisopuleita", Remus sanoi katsoessaan tarkemmin sopulia.
"Ne on niin pieniä", Sirius sanoi hajamielisenä. Hän oli kumartunut lumeen.
"Ja hulluja hyppimään mäeltä", James ei ollut yhtä innostunut sopuleista kuin Sirius, joka samalla hetkellä tunki taskuunsa pientä nyyttiä.


"Lucy", möreä ääni huhuili. Pian katulampun valo varjosti miehen... tai puoliksi mies ja puoliksi faunin. Hän käveli kavioilla varustetuilla jaloilla, jotka olivat karvaiset ja hänen rintamuksensakin oli karvoja täynnä. Miehellä oli suipot korvat.
"Askelkaan enää..." Sirius uhkasi. Kelmit asettuivat yhtenäiseen riviin.
"Keitäs te olette?" Fauni kysy säikähtäneenä.
"Kelmejä", Remus tokaisi välinpitämöttämänä.
"Te ette saisi olla täällä", fauni sanoi hiljaa kuikuillen pienesti olkansa ylitse.
"Miksei?" Pojat kysyivät hämmästyneinä yhteen ääneen.
"Tulkaa. Mennään minun luokseni siellä voimme puhua rauhaisammin." Fauni lähti rivakasti tarpomaan lumihangessa eteenpäin. Kelmit viestivät äänettömästi lähteäkkö liikkeelle ja niin James näytti rohkeasti mallia. Muut seurasivat perässä.


Pojat saapuivat pieneen mökkiin kallion seinämässä. Elukka oli jo astellut sisemmälle ja odotti nyt oven suussa poikia. Kelmit kompuroivat ylös nyppylän päällä takkatulen lämmittämää taloa. Pojat kompuroivat niin, että heidän paljaat kätensä uppoutuivat lumeen ja he eivät voineet olla hytisemättä kylmyydestä.       

"Mikä paikka tämä oikein on?" Remus kysyi ensimmäisenä. Fauni kiireili laittaessaan joitain pieniä keksejä ja teetä vierailleen.
"Olette astuneet Narniaan. Paikkaan missä on ikitalvi, mutta joulua ei koskaan tule", hieman ihmiskentauria muistuttava olento selitti surun häivähdys äänessään. Hän oli kuitenkin jo ehtinyt tottua oloonsa tarumaailmassa.
"Minne me ollaan tultu?" Sirius kysyi vielä selvennykseksi.
"Maailmaan, jossa kaikki mikä on katulyhdyn ja itäisen meren äärellä olevan Cair Paravelin välillä, on Narniaa", fauni sanoi hieman turhautuneena ja kaateli hädissään muutaman kupin ja vaatenaulakonkin. "Olen muuten Tumnus."
"Hauska tavata sinut, Tumnus", Peter päätti sanoa.
"Niin teitäkin..." vasta nyt fauni Tumnus katsoi poikajoukkoa kunnolla, jotka olivat jämähtäneet paikoilleen oudoksuen faunin ystävällistä käytöstä kuin he olisivat tunteneet monia vuosia tai vain muutaman viikonkin.

"Kelmit." Remus esitteli loppuun vielä tarkemmin Kelmit nimillä.
"Ahaa, oletteko tekin Aatekaapin kaupungista, jossa on aina kesä?" Tumnus kysyi hyväsydämellisyyttän. Hän mittaili vieläkin poikia mustilla pikkusilmillään. Hänellä oli käsissään höyryävä teekannu.
"Emme, varsinaisesti..." Remus selitti kaiken Peterin unikävelyistä -mikä itse poikaa hieman nolostutti- ja tietenkin poikien vastustamattomasta halusta kokeilla seikkailua.
"Mutta, ettekö te siis ole toisesta kaappimaailmasta?" fauni kummasteli.
"Olemme", Remus sanoi huokaisten jaksamatta selittää enää tuon tarkemmin mistä mihin oli maapallo ja tarkemmin heidän kotimaansa Englanti.
"Hyvä. Saisiko olla teet ja leipää, keksejä?" Tumnus laittoi lautasia ja kuppeja pienelle neliskulmaiselle pöydälle. Pojat eivät tienneet mitä sanoa. Uskomatonta törmätä tuntemattomassa maassa noin vieraanvaraiseen fauniin kuin Tumnus.

Samaan aikaan pieni ruksea kuono yritti pistää päätään esille Siriuksen taskusta. Ruoka tuoksui jopa Kelmeiltä hyvälle, niin faunin tekemäksi. Oli munakasta ja paahtoleipää hiloilla. Teetä ja kaakaota... Monta eri sorttia ja missä vaiheessa hän ne kaikki teki. Vastahan he olivat tulleet.

Tumnus asettui itse istumaan takkatulta lähimpään nojatuliin ja Kelmit tajusivat faunin tahtovan heidät istuutumaan myös. Poikien otettua Tumnuksen katseen alla ruokaa hän aloitti kertomuksensa viheriöivistä metsistä, tansseista ja juhlista aamunkoittoon asti satuolentojen kassa, villeistä vierailuista, joissa viini virtasi, leikeistä ja metsästyksistä. Hän oli niin onnellinen muistellessaan tuota aikaa että se tarttui Kelmeihin ja hekään eivät voineet olla kuvittelematta mahtavia tarinoita tästä kullanhohtoisesta Narniasta.

Kunnes fauni oli pääsemässä käännekohtaan, jossa Valkea velho oli muuttanut kaiken. Tuonut lumen ja kurjuuden heidän maailmaansa. Hän oli ruvennut johtamaan muita olentoja Narniassa ilman minkään laista demokratiaa. Hymyt hyytyivät ja eikä Tumnus voinut olla pitelemättä kyyneleitä pois poskiltaan.

"Olisimme onnellisimpia jos Aslan johtaisi meitä vielä." Fauni lopetti haikailevaan sävyyn tarinansa, jossa oli kulunut monta tuntia tuntuva aika.
"Jos saanen kysyä, näin tyhmänä, kuka on Aslan?" Peter kysyi hiljaisella äänellä ja hän vähän epäili oliko hän vienyt kaiken tunnelman ja raukeuden ympäriltä.
"Kysy ihmeessä... Aslan leijona. Vielä ehkä joskus saapuu joukkoomme neljä hallitsijaa valtaistuimille, josta he voisivat muuttaa maailmamme päälaelleen", Tumnus sanoi.

Hiljaisuus jatkui pitkään. Kaikki Kelmit olivat täynnä ruokaa ja tarinoita. Pojat hätkähtivät suuresti kun pienestä kolosta heidän selkämystensä takaa ilmestyi ruskeita majavia. Kelmien suut olivat loksahtaa pois paikoiltaan, niin kuin jo monen monet kerran ennenkin. Varmaan enemmän kuin koskaan yhteensä tähän mennessä elämissään.

"Tumnus, jotain kauheata on tapahtumassa. Sinua tarvitaan", isompi majava puhui Tumnukselle, joka oli muuttunut iloisesta surulliseksi ja sitten vielä järkyttyneeksi.

"Hyvä on, ymmärrän. Teidän on lähdettävä", fauni kääntyi puhuen Kelmeille. Pojat saivat vain nyökättyä vastaukseksi. Majavat ja fauni vaihtoivat vielä muutaman sanan, mutta se kuulosti niin heprealliselta poikien korville, että se meni heiltä aivan ohi korvien ja suoraan lumihankeen.


Lopuksi Tumnus kiitteli kovasti Kelmin vierailua pahoitellen käännettä. Fauni saattoi juoksujalkaa Kelmt takaisin katulampun valoon ja siitä vain muutaman puun varjoon, josta he pääsivät takaisin kaapin kautta hotellille. Poikien oli vaikea ymmärtää jatkuvaa kylmyyttä ja lunta.

[Cashelyne]

Tää ei ollu mun mielestä mikään paras luukku, koska en oikein tykkää Narniasta.
Ei tää silti huono ollu.

[Orenji]

Joo 24 ficin osasta ei tosiaan ole helppoo. *nostaa hattua*
Mä kikatin hervottomasti koko luukun ajan. Se tais alkaa tosta ''Sopulinen Unkari''-otsikosta.  Ei niitä virheitä ees ollut paljon (kai). N oi, kiitos taas piristyksestä. Mä meen kikattan muualle.