Kirjoittaja: Ingrid
Ikäraja: S
Varoitukset: Yhden kirosanan voi bongata.
Yhteenveto: Mieleeni juolahtaa hymiö, se jossa on kaksoispiste ja oo.
A/N: Tajunnanvirtaa, sitä itseään - osallistuu muuten velä haasteeseenkin!
K a k s o i s p i s t e j a k a a r i s u l u t k i i n n i
Pakkasta. Ainakin sata astetta. Tuuli tulee idästä, taidan lähteä kohta lentoon. Yleensä tuuli on lämmin. Mutta kun Siperia. Sormet jäätyy. Ja huuletkin rohtuu. Autoja ajaa ohi, niin vaivattomasti vastatuuleen. Niiden valot häikäisevät hämärän keskellä.
Askeleet raapivat jäistä asvalttia. Nostan katseeni talvikenkieni karvaisesta sisävuoresta, joka ei edes lämmitä. Kohtaan siniset silmät, kiltti hymy paljastuu hupun reunuksen takaa. Minä hämmästyn. Mieleeni juolahtaa hymiö, se jossa on kaksoispiste ja oo.
Hymyilen kuitenkin takaisin.
Hän tulee kanssani samaan bussiin, tervehtii kuljettajaa vilpittömän lämpimällä hymyllään, sitten hän istuutuu taakseni. Äh, nyt en voi kuunnella noloja lempilaulujani – alkaisin kuitenkin hyräillä niitä väärässä mollissa, se olisi noloa. Istun siis hiljaa. Hän varmaan tuijottaa piponi isoa tupsua.
Maisemat näyttävät vierailta. Onko ne aina olleet tuollaisia kotimatkan varrella? Hymähdän hiljaa. Viiva piste viiva. Onpa meidän kaupunki ruma. Se oikein ahmii harmautta itseensä, tulisipa jo lunta.
Jään pois seuraavalla pysäkillä, sillä samalla millä aina ennenkin. Kai. Enpä kyllä oikeastaan ole pistänyt merkille. Nousen, mutta varon laskemasta katsettani häneen – lopulta päätyisin vain seuraamaan häntä päätepysäkille asti. Äiti ei tykkäisi, lupasin tulla koulusta suoraan kotiin. Auto pysähtyy vanhat jarrut valittaen.
Hän katsoo minua. Luon häneen nopean, viattoman silmäyksen ja astelen hänen ohitseen. Nytkähdän kevyesti ja ohikiitävän hetken ehdin luulla, että hän tarttui minusta kiinni ja pysäytti. Perhosia vatsanpohjalla, keskellä talvea. Voi, pienempi kuin kolme. Mielikuvitukseni alkaa laukata villihevosen lailla.
No, laukun hihnahan se siihen penkin käsinojaan jäi kiinni, minun tuuriani, mutta minkäs teet. Hän naurahtaa kevyesti, kaksoispiste ja iso dee, ja irroittaa minut penkin otteesta. Olisin tahtonut huutaa, että älä jumalauta pliis tee sitä. Enpä kuitenkaan kehdannut.
Lopulta hyppään harmistuneena ulos. Katson loittonevia takavaloja vielä pitkään, kunnes ne kääntyvät mutkan taakse. Huokaisen, mutta se jää puolitiehen, katoaa tuuleen. Huuliltani karkaa huvittunut hymähdys. Pudistelen päätäni ja painan playta.
Kuuntelenpa tosiaan outoja kappaleita.