Otsikko: Legenda
Kirjoittaja: Mightyena
Fandom: BBC! Merlin
Genre: Draama
Ikäraja: Sallittu
Päähenkilöt: Arthur & Merlin.
tässä nyt ei mitään romantiikkaa ole lainkaan, mutta nämä kaksihan ovat aina tulkinnanvaraisia ;)Disclaimer: Merlin kuuluu luojilleen ja minä en ansaitse tällä mitään.
Haaste: Multifandom & Yksilön elämänkaari (Arthur on tässä aikuinen, iästä ei mitään hajua :D).
Summary: "Ei se niin ole. Älä vain luule, että se on niin. Etkö sinä näe, kuinka onnellisia nämä ihmiset ovat? Kellään ei ole mitään hätää. Tämä maa on hyvä, Arthur. Sinä teit sen hyväksi."A/N: Hetken ajan oli jo inspis hukassa tämän kanssa, kunnes menin nettiin ja katsoin kaikkia Merlin-aiheisia juttuja ja aaagggh kun Arthur on niin ihana (ja Merlin kanssa). <3 Mitä itse tekstiin tulee, olen angstannut niin paljon viime aikoina, että halusin välillä kirjoittaa ihan puhtaasta onnesta. :) Ja kuten tavallista, katson sarjaa Suomen tahdissa, eli jos jokin on hirveässä ristiriidassa myöhempien kausien kanssa, antakaa anteeksi.
* * * *
Legenda
"Sinä... Sinä siis olet valehdellut minulle kaiken tämän ajan?"
Arthurin ääni tärisi. Vihasta tai surusta tai ihan silkasta epäuskosta. Merlin avasi suunsa sanoakseen jotain puolustuksekseen, mutta sulki sen sittenkin. Hän loi katseensa yötaivaalle, mietteliään mutta ehdottomasti hätääntyneen näköisenä. Arthur pudisti päätään ja lähti kävelemään takaisin kotia kohti. Hän odotti Merliniltä selitystä, ja se sai luvan olla hyvä sellainen.
"Ei ehkä vielä tänään, mutta viimeistään huomenna." Arthurilla ei ollut aavistustakaan, kuinka kauan tuo lause oli soinut Merlininkin mielessä.Arthur istui valtaistuimellaan yrittäen näyttää mahdollisimman arvokkaalta. Oikeastaan hän ei ollut ikinä tottunut pelkkään istuskeluun - ja tämä päivä oli vielä sieltä tylsimmästä päästä. Jos joku tuli katsomaan häntä, se ei johtunut ongelmista. Ihmiset vain halusivat nähdä kuninkaansa tai kysyä jotain vähäpätöistä, kuten tarkennusta johonkin lakiin. Vaikka Arthur mietti itsekin, onko se nyt niin tarkkaa.
No, tietysti Arthur nautti kansalaistensa osoittamasta ihailusta. Mutta mieluummin hän olisi nauttinut siitä jonkin tähdellisen asian, kuten teiden rakentamisen tai köyhien auttamisen vuoksi. Nyt kaikki velhot ja noidat palvoivat maata hänen jalkojensa alla vain muutaman sanan vuoksi.
"Minä... En tiedä, mitä sanoa."
"Älä sitten sano mitään, Merlin. En minä tätä lakia vain sinun vuoksesi kumoa, jos olet erehtynyt niin luulemaan. Antaa taikureiden tehdä taikatemppujaan, ei se minua mitenkään haittaa. Jos käyvät nenäkkäiksi, olen tarpeeksi voimakas hiljentämään kenet tahansa."
Merlin hymyili.
"Sinusta tuli lopultakin hyvä kuningas."
"...Ole jo hiljaa."Kun Arthur sitten erään kerran mainitsi Merlinille, että hänen suosionsa johtui todennäköisesti juuri tuosta teosta, toisen reaktio oli korvaamaton. Merlin näytti melkein kauhistuneelta, ja Arthurin teki mieli nauraa tälle järjettömyydelle, kunnes tajusi miehen olevan tosissaan.
"Ei se niin ole!" Arthur kohotti kulmiaan astetta liian hätäiselle äänensävylle. Merlin kokosi hetken ajatuksiaan ja jatkoi sitten rauhallisemmin.
"Ei se niin ole. Älä vain luule, että se on niin. Etkö sinä näe, kuinka onnellisia nämä ihmiset ovat? Kellään ei ole mitään hätää. Tämä maa on hyvä, Arthur. Sinä teit sen hyväksi."
Kuningas katsoi velhoa tutkivasti. Häneltä eivät usein loppuneet sanat kesken, mutta nyt hänen ei edes täytynyt sanoa mitään. Hän kävi ulkona, katseli lapsia ja vanhuksia, ratsasti vähän kauemmas, katsoi rakastavaisia ja yksinäisiä, kiireisiä ja rauhallisia, ja vakuuttui siitä, että hän piti jokaisesta. Ei henkilökohtaisesti jokaisesta, mutta kun hän katsoi heitä, hänestä tuntui lämpimältä. Hän halusi mennä auttamaan pelloilla, tanssittaa tuntemattomia ja kääriä viltin palelevan ympärille. Elää ihan vain elämisen vuoksi. Ei siinä ollut mitään outoa tai hävettävää.
Ja kun hän istui siinä valtaistuimellaan arvokkaan näköisenä, häntä alkoi väsyttää. Arthur kääntyi Merlinin puoleen pyytääkseen tätä herättämään, jos jotakin tärkeää ilmaantuisi, mutta huomasi sitten toisen nuokkuvan olemuksen, raskaat silmäluomet ja nykivän pään. Arthur pyöräytti silmiään, mutta ei voinut olla hymyilemättä. Joku muu sai luvan herättää heidät molemmat. Arthur haki hetken parempaa asentoa ja nukahti vain muutamien minuuttien kuluttua.
Hän näki unta taisteluista, pelloista, tansseista ja metsän tuoksuista.